Jännäriklassikon henkinen seuraaja pomppasi pimeydestä käsi ojossa (päivitetty) / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Jännäriklassikon henkinen seuraaja pomppasi pimeydestä käsi ojossa (päivitetty)

3.05.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Ikuinen pimeys saattaa hyvinkin vielä jatkua. Pelisivusto IGN on julkaissut tänään pikaisen trailerin pelistä nimeltä Shadow of the Eternals, joka monen toimesta on jo tituleerattu Silicon Knightsin Gamecubella nähdyn Eternal Darkness -jännitysseikkailun henkiseksi seuraajaksi.

Trailerin mukaan Shadow of the Eternalsia olisi parhaillaan kehittämässä joukko Eternal Darkness -veteraaneja Precursor Games -nimisen yhtiön alaisuudessa ja että se on tarkoitus viimeistellä joukkorahoituksen avulla. IGN:n Rich Georgen mukaan projektissa olisi mukana jopa alkuperäisen pelin ohjaaja Denis Dyack, joka myös Silicon Knightsin perustajana ja johtajana tunnetaan.

Silicon Knightsin on huhuiltu työstäneen ainakin jossain vaiheessa elämäänsä jatko-osaa Eternal Darknessille. Mahdollisen projektin tila on kuitenkin mietityttänyt monia, sillä yhtiö on ollut monenmoisissa vaikeuksissa varsinkin viime vuonna, jolloin se irtisanoi valtaosan työvoimastaan ja hävisi oikeudessa Epic Gamesille.

Shadow of the Eternalsista on luvattu antaa lisätietoja maanantaina. Tuolloin myös juokkorahoituskampanjan on aika alkaa.

Päivitys 4.5. kello 3.45: IGN on tarjonnut lisätietoja Shadow of the Eternalsista. Sivuston mukaan peli on suunnitteilla WIi U:lle ja pc:lle ja se on tarkoitus kertoa 12 episodin muodossa. Visionsa kehittäjät pyrkivät toteuttamaan 1,5 miljoonan dollarin joukkorahoituksella Denis Dyackin toimiessa projektissa luovan johtajan asemassa. Mikäli rahaa on tulossa enemmän, luvataan pelin saavan niin uusia hahmoja kuin alustojakin.

Kuten Eternal Darkness, on Shadow of the Eternals tarjoamassa seikkailun, joka sijoittuu tapahtumiltaan useampaan eri ajanjaksoon.

Lähde: SIliconera, RichIGN (Twitter), Fran Mirabella (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän AKT4 kuva
AKT4

NWR:n mukaan peli olisi tulossa episodeina PC:lle ja Wii U:lle.

Joku oli myös saanut pelin nettisivustosta cachen.

Saa nähdä ensi viikolla onko näissä mitään perää. Yli miljoona kuulostaa aika paljolta saada kokoon.

Mutta joka tapauksessa hieno juttu! Eternal Darkness oli melkoisen ainutlaatuinen peli.

Käyttäjän redshift kuva
redshift

Eternal Darkness on kyllä yksi Cube suosikeista ja parhaista kauhupeleistä koskaan. Jos tämä Wii U:lle pärähtää niin ostoon menee.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Oi jee! Eternal Darkness on kenties paras ja pelottavin kauhupeli, jota pelatessa ahdistuin aidosti!

Käyttäjän frozen kuva
frozen

crowfunding campaing viittaisi kyllä pc versioon

Käyttäjän AKT4 kuva
AKT4

Confirmed. Tulossa PC:lle ja Wii U:lle mikäli rahoitus vaan onnistuu.

Aika sikana kyllä haluavat rahaa, kun ottaa huomioon sen että ilmeisesti kyseessä on kahdeksan hengen tiimi.

Eivätkä ilmeisesti ole käyttämässä kickstarteria, vaan omaa sivustoansa. Mietityttää että jos antaisi rahaa, niin saisikohan sitä ollenkaan takaisin mikäli ei projekti onnistukaan.