Espoolaisstudio Remedy näkee mahdollisuuksia pelialan epävarmassa tilassa / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Espoolaisstudio Remedy näkee mahdollisuuksia pelialan epävarmassa tilassa

12.09.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Peliala saattaa hyvinkin käydä parhaillaan läpi tavanomaista vahvempaa epävarmuuden ja riskien aikaa uusien alustojen lähestyessä ja mobiililaitteiden jyllätessä, mutta se ei välttämättä ole täysin huono asia. Näin näkee ainakin espoolaisen Remedy Entertainment -pelitalon toimitusjohtaja Matias Myllyrinne, joka valotti hiljattain Alan Wake -luojien nykytilaa VentureBeatin ja Gamesindustry Internationalin haastattelemana.

– Ainakin minusta tuntuu, että käsillä on pelaamisen kulta-aika. Uusia kortteja jaetaan pöytään ja tarjolla on jälleen kerran mahdollisuus nousta erittäin menestyksekkääksi itsenäiseksi studioksi, Remedy-pomo kuvaili Gamesindustry-sivustolle.

Huipulla kuitenkin tunnetusti tuulee, joten sotaan ei ole syytä lähteä valmistautumatta. Tästä johtuen Remedy onkin nyt nimittänyt kaksi nimekästä miestä osaksi yhtiön hallitusta. Toinen heistä on Epic Gamesin viime vuonna jättänyt pelikonkari Mike Capps ja toinen puolestaan F-Securen nykyinen toimitusjohtaja Christian Fredrikson.

– Mikella on takanaan huima toimintahistoria pelialalla. Hän on ollut erittäin menestyksekäs ja on osoittanut kykynsä uudelleen ja uudelleen. Toisaalta uskon, että mukaan on myös hyvä saada Christianin tarjoama ulkopuolinen näkökulma, joka haastaa perinteet niin suunnittelun, organisaation kehittämisen kuin koko studion rakentamisenkin saralla.

Paraikaa Remedy työstää seuraavaa uutta suurpeliään Xbox Onelle. Quantum Breakiksi ristitty tuotos julkistettiin yhdessä uutuuskonsolin kanssa viime toukokuussa. Se on herättänyt huomiota jo varsinkin näyttävällä teknologiallaan sekä ideallaan sulauttaa pelikokemukseen mukaan televisiosarjan seuraamista.

Lähde: Gamesindustry, VentureBeat

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Snowi kuva
Snowi

Luotto remedyyn on ollut ja on nytkin tosi vahva. Quantum Break näyttää erittäin upeelta. Harmi vain, että tämäkin missataan sonyn leirissä (:

Käyttäjän Hyndeman kuva
Hyndeman

Aikamoista riskiä ottavat uudella ip:llä AAA-pelien kustannuksien noustessa pilviin. Toisaalta jos koskaan, niin nyt, konsolisukupolven vaihtuessa, on paras aika työntää uutta ip:tä uunista ulos. Toivotaan ihan Remedyn tulevaisuuden kannalta, että Quantum Break saa arvoisensa markkinointipanoksen ja mikä tärkeintä oikean julkaisuikkunan.

Käyttäjän frozen kuva
frozen
Lainaus käyttäjältä Hyndeman

Aikamoista riskiä ottavat uudella ip:llä AAA-pelien kustannuksien noustessa pilviin. Toisaalta jos koskaan, niin nyt, konsolisukupolven vaihtuessa, on paras aika työntää uutta ip:tä uunista ulos. Toivotaan ihan Remedyn tulevaisuuden kannalta, että Quantum Break saa arvoisensa markkinointipanoksen ja mikä tärkeintä oikean julkaisuikkunan.

remedyllä onkin järkevä määrä ihmisiä töissä niin ei pelin tekeminen nouse pilviin

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

en ihan tajua, miksi jengi hehkuttaa, miten upealta ja mielenkiintoiselta tämä peli vaikuttaa...eihän tästä olla nähty muuta kuin lyhyt elokuvamainen traileri...? Varsinaisesta pelistä ei ymmärtääkseni tiedetä vielä yhtikäs mitään...

Käyttäjän Viper7 kuva
Viper7
Lainaus käyttäjältä Megaman

en ihan tajua, miksi jengi hehkuttaa, miten upealta ja mielenkiintoiselta tämä peli vaikuttaa...eihän tästä olla nähty muuta kuin lyhyt elokuvamainen traileri...? Varsinaisesta pelistä ei ymmärtääkseni tiedetä vielä yhtikäs mitään...

Juu ja tiedot pelistä kuulostaa pikemminkin pelottavalta, kun peliä mainostellaan lähinnä elokuvamaisuudella. Tarkoittaako tämä sitä, että peli on täynnä välianimaatioita, elokuvamaisia kaatoja yms. Quick time event roskaa. Hieman silti pelkoa lieventää se, että kyseessä on kuitenkin Remedy.