EA vältti nimityksen Amerikan huonoimmaksi yritykseksi / Uutiset / www.pelaajalehti.com

EA vältti nimityksen Amerikan huonoimmaksi yritykseksi

25.03.2014 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
9

Kahtena vuonna peräkkäin Amerikan huonoimmaksi yritykseksi nimitetty EA on välttänyt kyseenalaisen kunnian tuoreimmassa äänestyksessä.

Pelijätti EA karsiutui The Consumerist -julkaisun toteuttamassa äänestyksessä jo ensimäisellä kierroksella. Huonousäänestyksessä EA:n päihitti mediayhtiö Time Warner, vaikka EA:n "tappio" irtosikin kapeimmalla erolla kolmeen vuoteen. The Consumeristin mukaan Time Warner keräsi 51,2 prosenttia äänistä. Viimeksi voitto on saatu yhtä ohuella marginaaliilla vuonna 2011, jolloin vuoden 2010 öljyvuodoistaan muistettu BP valittiin huonoimmaksi yritykseksi alle prosentin erolla toiseksi tulleeseen Bank of Americaan.

Pelialan edustajilla on kuitenkin vielä EA:n putoamisen jälkeenkin mahdollisuus äänestyksen voittoon, sillä Microsoft on vielä mukana kilvassa. Microsoftin vastaan ensimmäisellä kierroksella asettuu telekommunikaatiojätti AT&T.

Lähde: The Consumerist

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän illosux kuva
illosux

Jengi on vihdoin antamassa anteeksi Mass Effectin loppuratkaisun.

Käyttäjän Seke kuva
Seke

Millä mittarilla tätä huonoutta oikein mitataan? Käyttääkö EA lapsityövoimaa kehitysmaissa, saastuttaako se häpeilemättä ympäristöä vai sortaako se työntekijöidensä oikeuksia ja jättää esim. palkat maksamatta???

Veikkaan että vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin on että ei. Taitaa olla vain joidenkin peppukipeiden pelaajien itkua ja rutinaa kun "DLC paketit maksaa niin paljon ja jokavuosi tulee uusi Madden ni siks se on ihan p*ska firma yhy yhy!!!"

Käyttäjän Billet kuva
Billet
Lainaus käyttäjältä Seke

Millä mittarilla tätä huonoutta oikein mitataan? Käyttääkö EA lapsityövoimaa kehitysmaissa, saastuttaako se häpeilemättä ympäristöä vai sortaako se työntekijöidensä oikeuksia ja jättää esim. palkat maksamatta???

Veikkaan että vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin on että ei. Taitaa olla vain joidenkin peppukipeiden pelaajien itkua ja rutinaa kun "DLC paketit maksaa niin paljon ja jokavuosi tulee uusi Madden ni siks se on ihan p*ska firma yhy yhy!!!"

Vain idiootti maksaa DLC/vuosi päivityksestä täyttä hintaa :p. Veikkaan että juuri DLC-hinta ja eriasteiset "jumittamiset" yms vastaavat sekoilut (lue BF yms ongelmat) vaikuttavat aikapaljon moiseen käyttäytymiseen. Itselläni ei ole yhtään DLC-pakettia ostettuna, enkä osta ainoat mapit ovat MW:n ja Cod Waw kuten cod 1 versioiden lisät (ovat ilmaisia paitsi cod United offensive) sekin tuli Deluxe editionin mukana...

Käyttäjän ZaleraFF kuva
ZaleraFF

Peppukipeät pelaajat ne vaan jaksaa äänestää EA:ta edelleen..

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Pankki...
Noh, empähän sinne muuta ainakaan.

Käyttäjän Bonzei kuva
Bonzei

Kyllä EA:n pitäisi olla kaukana tuosta listan kärjestä. Kesken kasvuiset ihmiset äänestävät huonoimmaksi firmaksi jonkun hemmetin pelin ei niin mielyttävän lopun takia, kun taas oikeasti on yrityksiä tuolla jotka laittaa porukkaa pihalle sadoittain ihan johtajien mielijohteista (nimeltä mainitsematon pankkikonserni), puhumattakaan oikeasta riistosta ihmisiä kohtaan ja luonnon tuhoamisesta mitä harrastetaan. Sylettää ihan tuollaiset pellet.

Käyttäjän Juhis815 kuva
Juhis815

Vaikka minä olen boikottoinut EA:ta niin pitkään, niin silti tämä tuli mulle pienoisena yllätyksenä että EA ei saakaan sitä kultaista P***apokaalia, mutta on jo kummaa että sitä valitetaan Dungeon Keeper -mobiilipelin rahastuksesta ja Battlefield 4:sen kaiken maailman bugeista, kun originaalia Dungeon Keeper -peliä kaupiteltiin ilmaiseksi vihaisille faneille.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123
Lainaus käyttäjältä Bonzei

Kyllä EA:n pitäisi olla kaukana tuosta listan kärjestä. Kesken kasvuiset ihmiset äänestävät huonoimmaksi firmaksi jonkun hemmetin pelin ei niin mielyttävän lopun takia, kun taas oikeasti on yrityksiä tuolla jotka laittaa porukkaa pihalle sadoittain ihan johtajien mielijohteista (nimeltä mainitsematon pankkikonserni), puhumattakaan oikeasta riistosta ihmisiä kohtaan ja luonnon tuhoamisesta mitä harrastetaan. Sylettää ihan tuollaiset pellet.

I agree.
Ei kyllä yksikään peli firma luultavasti kuuluisi lähellekkään. On taatusti jotain pikkufirmoja jotka ovat 100% laittomia ihmiskauppa, varastelu yrityksiä.

Käyttäjän frozen kuva
frozen
Lainaus käyttäjältä ZaleraFF

Peppukipeät pelaajat ne vaan jaksaa äänestää EA:ta edelleen..

jollakin taitaa olla fiksaatio peppuihin