EA-pomo puolustaa Battlefield V:n naishahmoja: "hyväksy asia tai jätä peli ostamatta" / Uutiset / www.pelaajalehti.com

EA-pomo puolustaa Battlefield V:n naishahmoja: "hyväksy asia tai jätä peli ostamatta"

13.06.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
66

Electronic Artsin luova johtaja Patrick Söderlund on puolustanut kehittäjä DICEn päätöstä nostaa naishahmot aiempaa isommin esille Battlefield V:ssä.

Pelin julkistuksen aikoihin osa pelaajista ärähti ratkaisusta huutaen muun muassa realismin perään, mutta tämä ei ole säikäyttänyt EA:ta. Söderlundin Gamasutra-sivustolle antaman haastattelun mukaan naisten rooli pelissä oli kehitystiimin ajama asia, minkä se teki myös syystä.

Battlefield V keskittyy laajalti huomaamattomiin, kertomattomiin ja pelaamattomiin asioihin. Yleinen käsitys on, ettei toiseen maailmansotaan osallistunut naisia. Mukana oli paljon naisia, jotka ottivat osaa sotaan, Söderlund kertoo.

Söderlundin mukaan kritisoijat voivatkin joko hyväksyä asian tai jättää pelin sitten vain ostamatta. EA ei ole aikeissa perääntyä, vaan pysymässä lujana aatteensa kanssa. Söderlund yksinkertaisesti myös kokee, että tällaisesta asiasta suuttuminen "ei ole ok".

– Nämä ihmiset ovat sivistymättömiä. He eivät ymmärrä, että tämä on uskottava skenaario. Tämä on myös peli. Sukupuolten moninaisuus on osa pelaamista tänä päivänä aina vain isommalla tavalla, Maailmassa on paljon pelaamisesta kiinnostuneita naisia, sekä miehiä, jotka haluavat pelata siistillä naishahmolla.

Aiemmin toukokuussa DICE-tuottaja Aleksander Grøndal vastasi myös Battlefieldia poliittisesta korrektiudesta syyttäville pelaajille, että sarja on aina laittanut hauskuuden autenttisuuden edelle. Studion johtaja Oskar Gabrielson on hänkin puhunut hiljattain hauskuuden ja monipuolisten pelaamistapojen puolesta

The Verge -sivuston haastattelussa Battlefield V:n pääsuunnittelija Lars Gustavsson on vuorostaan todennut, että häneltä on pitkään nimenomaan toistuvasti toivottu naishahmoja mukaan Battlefieldiin. Hän kertookin olleensa yllättynyt, että asiasta nousi lopulta hälinä.

Battlefield V julkaistaan 19. lokakuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle. Peliä on esitelty parhaillaan käynnissä olevien E3-messujen yhteydessä muun muassa parilla trailerilla.

Lähde: Gamasutra, The Verge

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän frozen kuva
frozen
Lainaus

Yleinen käsitys on, ettei toiseen maailmansotaan osallistunut naisia. Mukana oli paljon naisia, jotka ottivat osaa sotaan, Söderlund kertoo.

Miksiköhän noita naisia ei pahemmin näy missään kuvatussa materiaalissa jos niitä on ollut sielä niin paljon

Käyttäjän Rindfleischetikettierungsüberwachungsaufgabenübertragung kuva
Rindfleischetik...

Harvinaisen kusipäinen asenne. Tulee mieleen M$:n kommentit Xbonen julkaisussa ("Jos et halua kytkeä laitettasi kiinteästi nettiin, niin ei ole pakko ostaa"). Toivottavasti floppaa ja pahasti.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

"deal with it" :D

Käyttäjän markusbob kuva
markusbob

Niin jätänkin. Toisaalta, niin jäisi muutenkin.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

Ketä kiinnostaa? Siis jos siellä vilahtelee naisia? Kyseessä on kuitenkin monessa suhteessa muutenkin suhteellisen epärealistinen peli, eikä esim. historiallinen dokumenttielokuva.

Käyttäjän tontsa00 kuva
tontsa00

Taas tyhmät Jenkki mammanpojat inisemässä

Onneksi Dice pysyy päätöksessään :)

Käyttäjän Corso kuva
Corso

Kyllä joo, varmastihan ne naiset ovat olleet etulinjassa ramboilemassa à la Battlefield V:n traileri. Omaan puritaaniseen makuuni tällainen historian vääristely ei käy. Esim. naistarkka-ampujat, naislentäjät ym. rooleissa palvelleet naiset toisessa maailmansodassa olisivat olleet täysin jees.

Hyvällä maulla ja kieli poskessa vääristelty historia tyyliin Tarantinon Inglourious Basterds uppoaa itseeni, mutta tämä menee yli hilseen. Toisaalta mitä voi odottaa rakkaalta länsinaapuriltamme, joka ei ole sotinut yli pariinsataan vuoteen. Jätän siis ostamatta. Kiitos nam.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou
Lainaus Corso

Kyllä joo, varmastihan ne naiset ovat olleet etulinjassa ramboilemassa à la Battlefield V:n traileri. Omaan puritaaniseen makuuni tällainen historian vääristely ei käy.

Mutta puritaaniseen makuun käy kuitenkin se että tankki korjataan osoittamalla sitä puhalluslampulla kylkeen?

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

"Tämä on uskottava skenaario" olikin juuri se ensimmäinen asia mielessä trailerin katsottuani. No onneksi Söderlund nyt kuitenkin pääsi julkisesti osoittamaan kuinka oikeamielinen ihminen hän on ja kuinka sovinistista saastaa Battlefield V:tä kritisoiva sakki puolestaan on. Kaikki tekijätiimissä ovat luonnollisesti aivan järkyttyneitä, suorastaan pöyristyneitä nouseesta kohusta. Kukapa olisi koskaan arvannut ja vielä vuonna 2018?!

Melkein voisin tirauttaa kyyneleen kehittäjäparoille syntyneen pahan mielen johdosta, ellei tämä olisi niin ilmiselvä kylmän laskelmoitu markkinointikikka. You've got to cash in on that controversy!

P.S. Tiesittekös muuten että trailerissa nähty tankki on myös homoseksuaali ja kokee sisäisesti olevansa Apache-taisteluhelikopteri, mutta ei ole uskaltanut kertoa ystävilleen, koska kyseistä kopterimallia ei oltu vielä tuohon aikaan keksitty. Tämä tulee olemaan merkittävä juonilinja BFV:n yksinpelikampanjassa.

Käyttäjän flipperi kuva
flipperi

Aah.. että mä rakastan näitä, kun videopelaajat pahoittaa mieltään ruudun takana kykkien. Onneksi isot pamput lyö luun kurkkuun samantien, tietää että peli on loistava miljoona myynneillään. Pidetään pää kylmänä, oma visio ja viedään sitä eteenpäin. Arvostan! Battlefield 1 kuunteli liikaa communityä (siis niitä ketkä valittaa redditissä) ja pelistä tuli tylsä ja unohdettu kasa roskaa.