Dead Rising -studiolla irtisanomisia – pelisarjan seuraava osa aiempaa maltillisempi / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Dead Rising -studiolla irtisanomisia – pelisarjan seuraava osa aiempaa maltillisempi

6.02.2018 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
4

Capcom Vancouver on ilmoittanut irtisanoneensa noin kolmanneksen väestöstään järjestellessään organisaatiotaan uusiksi.

Yhtiön edustajan mukaan kyseessä on yhtiön tulevia projekteja ja tavoitteita varten tehdyn säännöllisen arvion mukainen päätös. Studiolla on työntekijöitä noin 250 henkeä.

Epävirallisten lähteiden mukaan noin 50 henkilöä on irtisanottu. Samalla studio on peruuttanut julkistamattoman pelin sekä pienentänyt seuraavan Dead Rising -sarjan osan kokoluokkaa.

Julkistamattoman pelin kuvattiin olevan kolmannen persoonan toimintaseikkailu, joka sijoittuu vaihtoehtoisen todellisuuden New Yorkiin.

Capcom ei kommentoinut mahdollista peruuntumista tai Dead Risingiin liittyvistä muutoksista. Edustaja ilmoitti studion jatkavan kuitenkin Dead Rising -pelisarjan sekä viime vuonna mobiilialustoille julkaistun Puzzle Fighterin tukemista.

Uutta Dead Rising -peliä ei ole myöskään virallisesti julkistettu.

Capcom Vancouver muistetaan parhaiten Dead Rising -sarjan peleistä toisen osan jälkeen. Ennen Capcomin ostoa Blue Castle Games -nimellä tunnettu studio teki muun muassa The Bigs -pelisarjaa.

Lähde: GameSpot, Kotaku

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Jaa, pitäisi varmaan joskus pelailla Dead Rising 3 ja 4, jotka on tuolla odottaneet vuoroaan jo jonkin aikaa. Aina vain hyppää jokin kiinnostavampi teos edelle...

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister

Aikamoista.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Viimeisin tuotos olikin mahdollisimman keskinkertainen tuotos. Kaikkien poimittavan tavarankin määrä oli laskenut typerästi, ainoa DR joka jäi kesken.

Käyttäjän janneus kuva
janneus

DR3 meni vähän pitkin hampain läpi. Nelonen jäikin sitten tyystin ostamatta, että eipä sinällään haittaa jos studion koko pienenee, kun ei ainakaan pelien laatu ole parantunut viime vuosien aikana.