BioShock Infinite -räiskintä myöhästyy jälleen / Uutiset / www.pelaajalehti.com

BioShock Infinite -räiskintä myöhästyy jälleen

7.12.2012 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
7

BioShock Infinite ei saavukaan viihdyttämään pelaajia vielä ensi vuoden helmikuussa. Irrational Gamesin Ken Levinen kerrotaan vahvistaneen kuluneella viikolla lehdistölaumalle, että peli nähdään sittenkin maaliskuun 26. päivä.

Viivästyksen kerrotaan johtuvan halusta hioa tuotosta vielä muutama ylimääräinen viikko. Näin muun muassa joukko bugeja saataisiin liiskatuksi.

Vielä alkuvuoden aikana BioShock Infiniten kuviteltiin saapuvan lokakuussa. Viime toukokuussa julkaisua kuitenkin siirrettiin reippaasti useammalla kuukaudella, minkä jälkeen pelistä oltiin myös hiljaa pitkän aikaa.

Parhaillaan pelin tiedetään olevan kehitteillä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja pc:lle. Siitä on tarkoitus nähdä uutta pelikuvaa ensi yönä järjestettävässä Video Game Awards -gaalassa.

Lähde: Joystiq, Polygon

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Barrakuda kuva
Barrakuda

Ehkäpä tekijät haukkasivat vähän liian ison palan

Käyttäjän Nior kuva
Nior

*erkele.. Siinä vaiheessa kun luin sen jutun että Irrationalilta on sitä porukkaa hypänny toisten studioiden kelkkaan, mua rupes hirvittään että ollaankohan tätä saamassa ollenkaan ulos. Toivon kyllä hartaasti että saatais.

Käyttäjän janneus kuva
janneus

Syytä sitten kanssa olla hyvä....

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Yhden lykkäyksen vielä voi selittää, mutta jos peli lykkääntyy jo toisen kerran niin alkaahan siinä jo epäilyttämään. toivottavasti saadaan peli ulos sellaisessa muodossa kuin mitä on alunperin ollut tarkoitus.

Kotaku: ive played 4 1/2 hours of Bioshock infinite. im no longer worried about this game. Sounds good.

Käyttäjän imppala kuva
imppala

“It’s primarily polish and bug fixing,” creative director Ken Levine told IGN. “You know, 'let’s make that narrative scene that much better. Let’s do another pass on the timing of that scene. Let’s do another balance pass.’ It’s a game we could have shipped in February. It just wouldn’t be the game that we think the fans deserve. And that doesn’t mean it was far off from that, but they deserve what they deserve. And when we ask people to pony up a lot of money for this game, we have to feel confident that we’re giving them something that they deserve.”

Tässä on Ken Levinen selitys kuukauden lisäajalle. En usko että pelin kanssa on mitään suurempia murheita, mutta pikku perfektionisti ehkä puskee esiin Levinestäkin. Näin ainakin toivon.

Käyttäjän Selkäsaunatonttu kuva
Selkäsaunatonttu

Juuri näin kuuluukin toimia. Turha laittaa myyntiin mitään bugisia raakileita, joita sitten pätsätään kasaan kuukausien päivät.

Käyttäjän Malarkey kuva
Malarkey
Lainaus käyttäjältä imppala

“It’s primarily polish and bug fixing,” creative director Ken Levine told IGN. “You know, 'let’s make that narrative scene that much better. Let’s do another pass on the timing of that scene. Let’s do another balance pass.’ It’s a game we could have shipped in February. It just wouldn’t be the game that we think the fans deserve. And that doesn’t mean it was far off from that, but they deserve what they deserve. And when we ask people to pony up a lot of money for this game, we have to feel confident that we’re giving them something that they deserve.”

Tässä on Ken Levinen selitys kuukauden lisäajalle.

Ja tämä onkin yksi niistä syistä miksi Ken Levine on jo pitkään ollut suosikkipelinkehittäjäni. Miehellä on suuret visiot ja hän ei tingi laadusta. Otsikon luettuani harmistuin hetkeksi, mutta tajusinkin samantien, että tämä on jälleen kerran vain pelaajien eduksi.

Pelaankin juuri Bioshockia taas uudestaan läpi. On se kyllä käsittämättömän hyvä peli. Jaksaa vieläkin koluta joka nurkan, vaikka muistaa jo kaikki paikat ulkoa. Varmaan meikäläisen kaikkien aikojen Top 5:ssä. Kakkonen on loistava myös, vaikkei niin säväyttävä tietenkään kuin ykkönen. Infinite saa siis myöhästyä niin paljon kuin haluaa, kunhan saadaan sarjalle arvoisensa jatkaja. Enkä epäile yhtään, etteikö saataisi.