Belgian hallitus: Fifa 18, Overwatch ja CS:GO laittomia loottilaatikoiden vuoksi / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Belgian hallitus: Fifa 18, Overwatch ja CS:GO laittomia loottilaatikoiden vuoksi

26.04.2018 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
12

Belgian hallitus on julistanut peleissä myytävät loottilaatikot lainvastaisiksi.

Maan uhkapelikomission tekemän selvityksen seurauksena Fifa 18:n, Overwatchin ja Counter-Strike: Global Offensiven loottilaatikoiden todettiin olevan uhkapelaamista ja siten maan uhkapelilainsäädännön vastaisia. EA:n paljon puhututtanut Star Wars Battlefront 2 ei kuitenkaan ollut tarkastelun seurauksena uhkapeli, sillä loottilaatikoiden ostaminen ei ollut mahdollista selvityksen aikaan.

Belgian oikeusministeri Koen Geens on selvityksen seurauksena todennut Fifa 18:n, Overwatchin ja CS:GO:n laittomiksi ja vaatinut loottilaatikoiden poistamista peleistä. Mikäli julkaisijat eivät noudata vaatimusta, voidaan niitä rangaista enintään 800 000 euron sakolla sekä viiden vuoden vankeusrangaistuksella. Alaikäisiä koskevissa rikkomuksissa rangaistukset voidaan kaksinkertaistaa.

Geens haluaa keskustella kehittäjien ja julkaisijoiden kanssa selvittääkseen kenen vastuulla loottilaatikoiden poistaminen on. Ministerin mukaan hallitus on joka tapauksessa tosissaan vaatimustensa kanssa, joten loottilaatikoihin luottavien pelien tulevaisuus näyttää entistä epävarmemmalta.

Hiljattain myös Alankomaissa osa loottilaatikoista nähtiin lainvastaisina.

Lähde: Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Cilee kuva
Cilee

Nonnih, aika hyviä uutisia.

Käyttäjän PSPiraatti kuva
PSPiraatti

Loistava uutinen! Overwatchissa laatikot tosin eivät häiritse sillä laatikot ja niiden avaaminen on ilmaista Arcade-pelimuodoissa.

Käyttäjän Collector kuva
Collector
Lainaus PSPiraatti

Loistava uutinen! Overwatchissa laatikot tosin eivät häiritse sillä laatikot ja niiden avaaminen on ilmaista Arcade-pelimuodoissa.

Saahan noita laatikoita myös quick ja ranked pelimuotoja pelaamalla.

Käyttäjän teemu96 kuva
teemu96

On tuo vaan perseestä nuo loottilaatikot itse avannut monia csgossa eikä ole vieläkään opuukkoa näkynyt tai mitään hyvää palkintoa jolla saisi rahat takaisin joten kyllä uhkapelaamista tuo on owerwatchin loottilatikoista en valittaisi koska niihin ei tarvitse käyttää rahaa mutta tuossa on porsaanreikä jolla voisi suomessakin tehdä omaan peliinsä casinon.

Käyttäjän ELTP kuva
ELTP

Se siitä Blizzardin väitteestä, ettei Overwatch kuulu keskusteluun luuttilaatikoista. Todellakin kuuluu, ja sen juuri Belgian hallituskin todisti.

Kiitos Belgia!

EDIT: Miksei PUBG?!
EDIT 2: Aivan, tutkittiin vain 4 peliä. Lisää on siis vielä varmasti luvassa.

Käyttäjän Hugejorma kuva
Hugejorma

Ainakin Overwatchissa loottilaatikot ymmärrän täysin. Niitä saa myös pelaamalla ja sisältää ainoastaan kosmeettista extraa, joita ei voi myydä eteenpäin.

Mietin vain mitäköhän tästä seuraa. Estääkö julkaisijat vain pelit kyseisissä maissa, koska nämä ovat aivan mitättömän pieni osa pelaajakuntaa? En usko pelien tekevän muutoksia vain pieniä maita varten. Ehkä tulevaisuudessa, jos myös suuremmat maat muuttavat lainsäädäntöään.

Käyttäjän markusbob kuva
markusbob
Lainaus ELTP

Se siitä Blizzardin väitteestä, ettei Overwatch kuulu keskusteluun luuttilaatikoista. Todellakin kuuluu, ja sen juuri Belgian hallituskin todisti.

Kiitos Belgia!

EDIT: Miksei PUBG?!
EDIT 2: Aivan, tutkittiin vain 4 peliä. Lisää on siis vielä varmasti luvassa.

Blizzuhan ihan oikeassa on, millä tavalla ilmaiset kosmeettiset skinit ovat uhkapelaamista? Niitä ei voi myydä eteenpäin eikä niitä voi kaupata muullakaan tapaa.

Jos sulla henkilökohtaisesti on jotain pahaa sanottavaa skineistä, niin niitä ei kukaan pakota käyttämään tai avaamaan. Asia erikseen P2W-kurasta, ne kuuluukin kieltää lailla.

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake

Ymmärrän pelit missä on ikäraja alle 18 mutta pelit kuten esimerkiksi juuri cs go niin jos ei aikuisena pysty käsittelemään raha-asioitaan kunnolla ja itsenäisesti on opetuksessa mennyt jotain pieleen ja jos annat lapsen pelata 18vuotiaiden peliä se ei ole pelikehittäjän ongelma vaan vastuun pitäisi olla täysin vanhemmilla.

Käyttäjän ELTP kuva
ELTP
Lainaus markusbob

Jos sulla henkilökohtaisesti on jotain pahaa sanottavaa skineistä, niin niitä ei kukaan pakota käyttämään tai avaamaan.

Digisisältö mikromaksuine menettelee, mutta luuttilaatikot on syöpäisiä oli ne sitten pelkästään kosmeettisia tai ei.

Mieti tilannetta että haluaisit saada juuri tietyn skinin. Pelaat OW:ta, ja lopulta kun tasoa rupeaa tippumaan (ja näin ollen ilmaisia maistiaisia) todella harvakseltaan, eikä sitä skiniä vaan näy, alkaa tulla suuri houkutus ostamiseen. En sano että näin välttämättä olisi omalla kohdallani, mutta näitä ihmisiä on.

Miksi pitää satunnaisuudella tyrkyttää tätä digisisältöä. Voisi ihan rehdisti antaa arpomisen sijaan vain valita tietyn määrän digisisältöä tai edes mahdollisuuden lunastaa (joko kokemuksella tai rahalla) mitä haluaa.

Ei OW:takaan pahentaisi satunnaisuuden poistaminen: samalla tavalla (tai no helpommin, koska aina osuisi kohdalle) voisi jatkaa ilmaiseksi lunastamista, kuten peleissä perinteisesti.

Pakkoko olla RNG:n takana kaiken, jossa vähänkin mahdollisuutta rahantekoon?

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

Toivottavasti tästä seuraa loottiboxien lopullinen tuho...

Ja onhan se esimerkiksi Overwatchin kohdalla totta että kyse on vain kosmeettisista esineistä, joita ei voi kaupata eteenpäin, mutta paljon parempi olisi jos tämä RNG-elementti poistettaisiin TÄYSIN ja pelaajat saisivat suoraan valita mitä kosmeettisia skinejä haluavat.