Bayonetta-kehittäjän yllättävä PS4-toimintaroolipeli sai virallisen nimen – katso uusi räväkkä traileri! / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Bayonetta-kehittäjän yllättävä PS4-toimintaroolipeli sai virallisen nimen – katso uusi räväkkä traileri!

30.10.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
8

Aiemmin kesällä yllättäen PlayStation 4:lle paljastettu uusi Nier-toimintaroolipelisarjan osa on saanut virallisen nimen. Ranskassa parhaillaan käynnissä olevan Paris Games Week -messutapahtuman yhteydessä Square Enix on lyönyt nyt lukkoon, että peliä kutsutaan jatkossa Nier: Automataksi.

Nimen julkistuksen lisäksi uudesta Nierista on saatu samalla myös muitakin yksityiskohtia julki. Pelin on nyt vahvistettu olevan esimerkiksi juonellinen seuraaja alkujaan vuonna 2010 julkaistulle ensimmäiselle Nier-pelille kertoen tällä kertaa tarinan ulkoavaruuden olioiden valloittamaksi joutuneesta maailmasta, jossa ihmiset ovat joutuneet luomaan joukon androideja turvakseen. Square Enix lupaa, että seikkailu on käsikirjoitettu niin, ettei alkuperäisen pelin peluu ole välttämättömyys, mutta tietysti jos vanhempi peli on jo tuttu, voi Automatasta saada hieman tavallista enemmän irti.

Kuten aiemmin kesällä kerrottiin, vastaa pelin pääasiallisesta kehityksestä tällä kertaa Bayonetta-sarjasta muun muassa tunnettu Platinum Gamesin. Tämä onkin selvästi nähtävillä oheisesta pelikuvatrailerista, josta ei ainakaan menoa ja meininkiä puutu. Alkuperäisen Nierin fanit ilahtunevat myös siitä, että ensimmäisen pelin kehitystä vetänyt Yoko Taro on ohjastamassa myös Automatan kehitystä ja että pelin musiikit säveltää ensimmäisellekin Nieirille äänen antanut Keiichi Okabe. Pelin hahmoihin eloa vuorostaan tuo Final Fantasy XII:sta, Tacticsista ja Vagrants Storysta muun muassa tuttu taistelija Akihiko Yoshida.

Lähde: PlayStation Blog

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän erakko kuva
erakko

On kyllä mahtavaa että Platinum Games on saatu puikkoihin, ensimmäisen Nierin tarina ja soundtrack olivat upeutta kun taas pelimekaniikka oli epämääräinen kasa bulkkia.

Käyttäjän Shunichiro kuva
Shunichiro

Nier oli kaunis ja koskettava ja vaikka se ei graafisesti ollut mikään ruusu ja pelimekaniikaltaankin korkeintaan riittävä, niin silti siinä oli sitä Aitoa Jotakin, mitä useimmissa viimeistellyimmissä ja paremman näköisissä peleissä ei ole. En jaksa uskoa, että Platinum Games pystyy tekemään vastaavaa taidetta. Trailerin perusteella peli näyttää tyypilliseltä Platinumin hektiseltä huitomiselta. Sitä traileri taas ei kerro, onka mukaan viitsitty laittaa mitään tarinaa. Platinum Gamesilla on yksi onnenkantamoinen, Bayonetta, mutta loput ovat, lainatakseni; "epämääräistä bulkkia", jolla rahastetaan Bayonettan perusteella studion maineeseen suggeroituja.

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Ai jumalauta tää tulee olemaan ihan helvetin hienoa!! Odotukset oli kovat jo aiemminkin, mutta tämän trailerin jälkeen meni suoraan ensi vuoden odotetuimman pelin listalle! Myönnän tosin, että on pieni pettymys että Yusuke Hashimoto ei ole mitenkään tekemisissä tämän kanssa eikä edes Hideki Kamiya (joka nyt on aina selviö, kun keskittyy Scaleboundiin). Eli Bayonettan avaintekijät puuttuu.

Mutta joka tapauksessa tämä peli on se jota odotetaan. Älä nyt S-E petä! PlatinumGames hoitaa homman kyllä kotiin kunhan S-E ei ala ryssimään!! Ohjastavina kavereina on kuitenkin enimmäkseen S-E:n väkeä.

EDIT:

Lainaus käyttäjältä Shunichiro

Trailerin perusteella peli näyttää tyypilliseltä Platinumin hektiseltä huitomiselta. Sitä traileri taas ei kerro, onka mukaan viitsitty laittaa mitään tarinaa.

Oletko pelannut Platinumin pelejä? Ne kun usein näyttävät "huitomiselta", mutta takana on aina ajatus. Se niistä tekeekin hienoja. Kaikki liike on tarkoituksen mukaista ja ajateltua, vaikka se näyttääkin "vain huitomiselta".

Tarinassa olen samaa mieltä. Platinum ei ole kummoinen tarinan kertoja. Se tästä tekeekin vielä hienomman, kun on S-E takana hoitamassa sen tarinan. Ja sieltä tulee parhaimmillaan aika eeppistä kamaa.

Käyttäjän Shunichiro kuva
Shunichiro
Lainaus käyttäjältä JayeizH

Oletko pelannut Platinumin pelejä? Ne kun usein näyttävät "huitomiselta", mutta takana on aina ajatus. Se niistä tekeekin hienoja. Kaikki liike on tarkoituksen mukaista ja ajateltua, vaikka se näyttääkin "vain huitomiselta".

Toki olen pelannut aika montaakin Platinumin peliä. En kai pelkällä luulolla menisi tiimiä moittimaan. Mielestäni Bayonettassa toimii edelleenkin parhaiten toiminnan tarkoituksenmukaisuus ja ajoitus kaikessa sen näennäisessä kaoottisuudessa. Sen jälkeen Platinum ei mielestäni ole onnistunut enää yhtä hyvin. Vähän tuntuu siltä, että tiimi kursii kasaan enemmän projekteja kuin mihin pystyvät keskittymään (tälläkin hetkellä tuotannossa ties kuinka monta nimikettä eri firmoille). Sanoisin, että voisivat kokeilla määrän sijasta panostaa enemmän laatuun, että saataisiin se uusi Bayonettan pelimekaaninen perillinen (enkä nyt tarkoita pelin jatko-osaa, mutta WiiUuttomana en ole päässyt sitä koskaan kokeilemaan).

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Perinteiset hack'n slashit Platinum on mielestäni hoitanut hyvin, Legend of Korraa lukuunottamatta. Tosin en sitä ole pelannut, mutta puhun yleisestä mielipiteestä. MGR:R on varsin kehittu tai vähintäänkin pidetty, samoin uusi Tranformers on ymmärtääkseni saanut ihan ok mielipiteitä, lukuunottamatta pituutta.

Ei meikäläisellekään muuta Platinumin pelit ole oikein toimineet. Vanquish ei kiinnostanut 10min enempää, Wonderful 101 sama juttu, StarFox kuulostaa huonolta,... Mutta Hack'n Slash on toiminut niin hyvin, että tekisi mieli antaa jopa Legend of Korralle mahdollisuus.

Nierissä Platinum tuntuu kuitenkin vastaavan ennen kaikkea pelimekaniikasta. Lopulta hoitaa S-E. Tämä jos mikä kuulostaa omaan korvaan helvetin hienolta.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Täytyypä tutustua tähän enemmän ennen, kuin voi jonkinlaisen mielipiteen pelistä muodostaa. Platinum Games on ainakin hyvä kehittäjä, mutta se ei aina takaa mielenkiintoisen/lupaavan oloista peliä, tästä hyvä esimerkki on Scalebound vai mikä se oli, se uusi rope missä sillä päähenkilöllä oli se ärsyttävä "DUDE".

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Pidän paljon noista vihollisista mitä tässä näki, eikä toimintakaan huonolta vaikuttanut. Ei kuitenkaan ole tämä genre niin lähellä sydäntä, että suorilta menisi ostoslistalle mutta vakavaan harkintaan kuitenkin.

Lainaus käyttäjältä snaketus

-- ei aina takaa mielenkiintoisen/lupaavan oloista peliä, tästä hyvä esimerkki on Scalebound vai mikä se oli, se uusi rope missä sillä päähenkilöllä oli se ärsyttävä "DUDE".

En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, joille esim. leffassa joku tietty näyttelijä on automaattinen turn off. Jos kaikki muu on timanttia niin mitä helvetin väliä sillä on. Jos noin helposti ottaa hermoon niin ehkä pitäisi harkita vaikka joogaa tai jotain teen litkimistä :D

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Joskus ottaa hyllystä peluuseen tuo alkuperäinen Nier.