Apple iskee lusikkansa mikromaksukeskusteluun – loottilaatikoista halutaan läpinäkyvämpiä / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Apple iskee lusikkansa mikromaksukeskusteluun – loottilaatikoista halutaan läpinäkyvämpiä

21.12.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Apple on ottanut omalla tavallaan kantaa näin loppuvuodesta kuhisseeseen mikromaksukeskusteluun.

Osana kehittäjille suunnattua ohjeistustaan elektroniikkajätti kehoittaa jatkossa, että ostettavia loottilaatikoita tai niiden kaltaisia satunnaismekaniikkoja käyttävien sovellusten on kerrottava ennen ostoksen tekoa, millaisella todennäköisyydellä niistä voi saada mitäkin virtuaalisia esineitä.

Kiinassa asiasta hahmoteltiin vuosi sitten jo vastaavaan ideaan nojaava laki, mutta länsimaissa käytäntö ei ole varsinaisesti ottanut ainakaan vielä tuulta alleen. Applen ohjeistuksessa yllättävintä onkin, että yhtiö näyttäisi ainakin näin ulkoapäin katsottaessa lisänneen vaatimuksen alustaansa oma-aloitteisesti.

Nähtäväksi seuraavaksi jääkin, onko uudella säännöllä minkälaisia vaikutuksia loottilaatikoitta hyödykseen käyttäviin peleihin noin yleensä. Muutamia suosituimpia tällaisia, kuten Clash Royale ja Hearthstone, ovat jo ennalta niittäneet kovaa tahtia valuuttaa varsinkin juuri iOS-laitteilla, joten Applen säännöstelyllä luulisi olevan ainakin jonkinlaista sanavaltaa mobiilipelien hahmottumiseen noin yleensä. Edellyttäen siis, että sitä ylipäätänsä edes seurataan.

Lähde: Apple

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Hyvähän se on olla prosentit tiedossa mutta suurin osa joka noita ostavista ei mitä luultavimmin muuta käyttäytymistään mitenkään. Ne, jotka taas eivät ole ostaneet nytkään, eivät varmasti osta jatkossakaan kun näkevät melko varmasti epäsuotuisat prosentit.

Sama juttu kuin lotossa (jne.): jotku vetää koko ikänsä joka viikko lapun sisään ja joitain ei kiinnosta pätkääkään. Itse olen alle 10 kertaa veikannut/lotannut ja ei mitään intoa koko hommaan. Arvatkin on pettymyksiä jo ennen kuin niitä raaputtaa: siellä on kuitenkin se kaksi tai viisi euroa maksimissaan, jos siis jotain ylipäätänsä saa.

Ja ei tuo siis mikään ihme ole eikä pitäisi olla: myyjä on ainoa joka varmasti voittaa.

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob

Mielestäni loottilaatikoiden myynti pitäisi sallia vain jos niiden sisältö on myös erikseen ostettavissa.