Alkuperäisen Fallout 3:n myyntikielto kumottiin Saksassa / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Alkuperäisen Fallout 3:n myyntikielto kumottiin Saksassa

17.02.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Fallout 3:n alkuperäinen versio on poistunut kiellettyjen pelien listalta Saksassa, pelisivusto IGN:n saksalainen osasto raportoi. Tilanne on erikoinen siinä mielessä, että yleensä tuomio listalle päätymisestä kestää lakisääteisesti ainakin kymmenen vuotta, mutta Bethesda onnistui leikkaamaan kiellon vain seitsemän vuoden pituiseksi.

Ilmeisesti vastaavanlaisia temppuja ei ole montaa juuri Saksassa nähty. Sen kuvaillaan vaatineen Bethesdalta paljonkin työtä, mikä onkin herätellyt vahvoja huhuja siitä, josko yhtiö olisi aikeissa julkaista lähitulevaisuudessa remasteroidun version Fallout 3:sta. Yhtiö on kertonut IGN:n saksalaisosastolle, että tiedämme sen suunnitelmista tarkemmin seuraavan parin viikon aikana.

Aiemmin Fallout 3 on ollut saatavilla Saksassa väkivaltansa osalta sensuroidussa muodossa. IGN:n tietojen mukaan pelin alkuperäisen version kohtaama myyntikielto kumottiin, sillä sen sisältö ei ole enää luokiteltavissa tänä päivänä haitalliseksi alaikäisille.

Fallout 4 saapui aiemmin viime vuonna Saksaan leikkaamattomana.

Lähde: IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.