Alien: Blackout paljastui virallisesti – tulossa mobiililaitteille Suomen Turusta käsin / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Alien: Blackout paljastui virallisesti – tulossa mobiililaitteille Suomen Turusta käsin

7.01.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
26

Huhuttu ja kiusoiteltu Alien-peli Alien: Blackout on paljastunut virallisesti. Uutta kauhuseikkailua tähdittää jälleen kerran Alien: Isolationin päähenkilönä nähty Amanda Ripley, joka konsoleiden ja pc:n sijasta seikkailee tällä kertaa tosin Android- ja iOS-laitteilla.

Uuden alustan myötä Alien: Blackout lähestyy xenomorph-pohjaista kauhistelua hieman strategisemmasta näkökulmasta. Luvassa ei ole siis ensimmäisen persoonan hiippailua, vaan pelaaminen tapahtuu käskyttämällä etäältä Ripleyn seitsemänhenkistä selviytyjätiimiä näiden yrittäessä pysyä hengissä vaurioituneen avaruusaseman sisuksissa. Avuksi käskytyksessä käytetään niin hologrammikarttaa, turvakameroita kuin tietysti liikkeentunnistustakin, mutta yhtälailla avaruusaseman vaurioilla on oma vaikutuksena selviytymiseen ja päätöksien tekemiseen.

Saataville Alien: Blackout ilmestyy 24. tammikuuta Aiemmin tehtyjen vihjailujen perusteella peli saattaisi saada tuekseen vielä myös muita Amanda Ripleyta käsitteleviä viihdekokemuksia, kuten sarjakuvia. Tiedossa myös on, että virallinen konsoleille ja pc:lle suunniteltu Alien-räiskintä on sellainenkin työn alla.

Tekemässä peliä on ollut yhteistyössä FoxNext Gamesin ja Marvel Puzzle Questin luoneen D3, Go!:n kanssa turkulainen Rival Games. Sen aiempiin töihin lukeutuvat seikkailupelit Thief of Thieves ja The Detail.

Lähde: D3 Go!

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake

Tämä on ainakin vähän parempi mitä ACTIVISION blizzard teki diablonkanssa kun ilmoitti tekevänsä myös oikeaa peliä.

Käyttäjän HooCeeApina kuva
HooCeeApina

Ei ne sentään paljastanut tätä missään messuhallissa tuhatpäiselle geimeri-yleisölle :D Ei jumal.....

Käyttäjän j-urski kuva
j-urski

Why oh why!

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Lähti tuuli purjeista taas, voi pas...

Mikä olisi paras alusta tunnelmalliselle kauhupelille? Tietysti MOBIILI!

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Eikö teillä muilla kommentoijilla ole puhelimia?

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu

Missä vaiheessa mobiilipeleistä on tullut tabu?
En oikeastaan ihmettelisi yhtään jos alien blackoutista vielä tehtäisiin ihan oikeakin peli, siis jos tarinassa on mitään elementtejä mitä oikeaan jatko-osaan voi laittaa.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi

Game over man, GAME OVER.

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus
Lainaus rautahuilu

Missä vaiheessa mobiilipeleistä on tullut tabu?

En tiedä onko mobiilipelit tabu, mutta vitun paskaa on ollut jokainen jota olen kokeillut/nähnyt.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Yleisesti ottaen koen, että tämän konsepti voi toimiakin mobiililla ja olla ihan mielenkiintoinen peli. Five Nights at Freddy's on aika lähellä ja (oudon) paljon se on ainakin esillä ollut ja jatko-osia puskenut.

Idea ei vain itseäni kiinnosta kuten ei yleensäkään kännykän sohiminen (eli "pelaaminen"). Miksi ihmeessä pelaisin kännykällä kun parempiakin vaihtoehtoja on talo täynnä? Eikä minulla todellakaan ole tarvetta pelata niin jatkuvasti että olisi pakko jokainen hetki täyttää pelaamisella. Kahvi- sun muut tauot on minulle taukoja eikä mitään minipelihetkiä. Bussissakin lukisin mieluummin vaikka lehteä tai kirjaa kuin pelaisin. Pelaaminen keskittyy kotiin paremmin siihen sopiville laitteille ja niihin hetkiin, kun ehtii tehdä muutakin kuin vähän aikaa hengähtää teoksen ääressä.

Toki on monia teoksia, jotka sopivat noihin taukohetkiin loistavasti, kuten vaikkapa Into the Breach, mutta omiin tapoihin silti kuuluu pidemmät pelihetket ja lyhyemmät menee muissa merkeissä.

Lainaus Refloni

Eikö teillä muilla kommentoijilla ole puhelimia?

On. Minulla on myös mm. pölynimuri, kengät sekä mikroaaltouuni. En kuitenkaan halua pelata niillä videopelejä.

Lainaus rautahuilu

Missä vaiheessa mobiilipeleistä on tullut tabu?

Perinteisemmille pelaajille se on kai ollut "tabu" aina. Peli on joko epäergonominen, mikromaksullinen tai yksinkertaistettu. Yleensä kaikkia näitä.

Kaikeksi huipuksi mikromaksut on saatu sieltä mobiililta myös muiden alustojen iloksi.

Siinä voi miettiä että miksi se voi joillekin olla "tabu".

Lainaus rautahuilu

En oikeastaan ihmettelisi yhtään jos alien blackoutista vielä tehtäisiin ihan oikeakin peli, siis jos tarinassa on mitään elementtejä mitä oikeaan jatko-osaan voi laittaa.

Joku pelihän sieltä on tulossa. Siis tämän mobiilin lisäksi. En usko että on nimeltään sama, eli "blackoutista tehty oikea peli".

Käyttäjän frozen kuva
frozen
Lainaus rautahuilu

Missä vaiheessa mobiilipeleistä on tullut tabu?
En oikeastaan ihmettelisi yhtään jos alien blackoutista vielä tehtäisiin ihan oikeakin peli, siis jos tarinassa on mitään elementtejä mitä oikeaan jatko-osaan voi laittaa.

Koska yleensä nämä pelit lataavat esim joka huoneen erikseen kun ovat tehny pelin laitteelle jossa on paljon vähemmän muistia jo käytettävissä