Maksullinen nettipeluu käynnistyy Switchilla ensi viikolla, uusi Direct tällä viikolla / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Maksullinen nettipeluu käynnistyy Switchilla ensi viikolla, uusi Direct tällä viikolla

12.09.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
20

Nintendo on käynnistämässä sen maksullisen Switch-verkkopalvelun ensi viikolla 19. syyskuuta. Muutoksen myötä Switchilla verkkopelaaminen ei ole siis enää ilmaista, vaan siitä joutuu maksamaan jäsenmaksua.

Tarjolla on ainakin näin alkuun neljä erilaista maksuvaihtoehtoa. Kokonaisen vuoden jäsenyys kustantaa 20 euroa, kolme kuukautta kahdeksan euroa ja yksittäinen kuukausi neljä euroa. Neljäntenä optiona tarjotaan niin sanottua 35 euron perhejäsenyyttä, jossa maksimissaan kahdeksan samaan perheryhmään kuuluvaa tunnusta voivat käyttää verkkopalveluita.

Palvelun aktivoituessa sitä voi testata ilmaiseksi seitsemän päivää.

Verkkopelaamisen lisäksi jäsenyyteen kuuluu osaksi erilaisia tarjouksia, kirjastollinen nettiominaisuuksilla varustettuja NES-pelejä ja pilvitallennusmahdollisuus. Pilvitallennuksia eivät tue automaattisesti tosin kaikki Switchin pelit, mitä Nintendo perustelee nettipelien huijauksenestolla. Tällaisia pelejä ovat ainakin Splatoon 2, Dark Souls Remastered ja FIFA 19.

NES-kirjastoon kuuluu julkaisussa 20 peliä, joiden joukkoon lukeutuu muun muassa Dr. Mario, Super Mario Bros. 3 ja Balloon Fight. Lisää on luvattu mukaan tasaiseen tahtiin.

Tarkemmin palveluun voi tutustua Nintendon kotisivuilla.

Tarkoituksena Nintendon on jakaa lisätietoja palvelusta myös seuraavassa Direct-verkkolähetyksessään. Alunperin viime viikolle kaavailtu lähetys on tapahtumassa nykytiedon mukaan nyt Suomen aikaan 14. syyskuuta kello 1.00.

Lähde: Nintendo of Europe (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Hinta ei kyllä ole paha. 20 euroa ei ole vuodessa mitään ja se, että tuo on tili- eikä konsolikohtainen, ei ole sekään iso haitta perhejäsenyyden senkin maksaessa vain 35 euroa.

Tosin sitten taas itse tallennustiedostoja ei ole suinkaan sidottu tiliin vaan ilmeisesti konsoliin - sekä tuo typerin juttu, eli kaikki pelit eivät edes tue tallennuksien siirtoa. Selittyykö halpa hinta sitten näillä vajaavaisuuksilla?

Lainaus

--mitä Nintendo perustelee nettipelien huijauksenestolla.

No on taas selitykset. Kilpailijoilla on vastaavasti nettipelejä vieläpä moninverroin ja kummasti siellä pystyy siirtämään sekä pilvipalveluun että ihan omille tallennusmedioilla pelien tallennuksia. Turha selitellä jos ei ole halua tai taitoa tehdä kunnolla.

Kaiken huippuhan on se, että nehän tässä tavallaan myöntävät että oma tietoturva ei pidä kun heidän pilveensähän ne tiedostot talteen menisivät. Vai maksuttaako Nintendo ihmisiä siitä, että saavat siirtää tallenustiedostoja käyttäjien omiin pilvipalveluihin? :D

Käyttäjän Pakoopelaaja kuva
Pakoopelaaja

No Se siitä Switchin ostosta sen ainuat idyylisyys olikin vain mario/zelda Pelit ja ilmainen netti yhteys monipeleihin mutta siis olihan tää semmonen aika jäätävän hyvä muotoinen paketti switch konsoli ku sai tuon tabletinlailla följyyn ei mul muuta

Käyttäjän Rokkijani kuva
Rokkijani

Vähän epäselväksi jäänyt tämä. Minulla on tilini yhteydessä useampi eri profiili esim. kummipojalla on oma jne. Voiko siis yhdellä tilauksella pelata kaikilla eri profiileilla verkossa? Vai pitääkö se perhepaketti ottaa nyt?

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus Rokkijani

Vähän epäselväksi jäänyt tämä. Minulla on tilini yhteydessä useampi eri profiili esim. kummipojalla on oma jne. Voiko siis yhdellä tilauksella pelata kaikilla eri profiileilla verkossa? Vai pitääkö se perhepaketti ottaa nyt?

Näyttäisi olevan profiilikeskeinen, eli perhepaketti on juuri noita tapauksia varten.

FAQ

Käyttäjän Rokkijani kuva
Rokkijani

Joo, kiitos.

Vähän epäselvää ollut minusta. Pitää siis ottaa kerralla tuo perhepaketti.

Käyttäjän Gamer86 kuva
Gamer86
Lainaus zappah

Hinta ei kyllä ole paha. 20 euroa ei ole vuodessa mitään ja se, että tuo on tili- eikä konsolikohtainen, ei ole sekään iso haitta perhejäsenyyden senkin maksaessa vain 35 euroa.

Tosin sitten taas itse tallennustiedostoja ei ole suinkaan sidottu tiliin vaan ilmeisesti konsoliin - sekä tuo typerin juttu, eli kaikki pelit eivät edes tue tallennuksien siirtoa. Selittyykö halpa hinta sitten näillä vajaavaisuuksilla?

[quote]--mitä Nintendo perustelee nettipelien huijauksenestolla.[/quote]No on taas selitykset. Kilpailijoilla on vastaavasti nettipelejä vieläpä moninverroin ja kummasti siellä pystyy siirtämään sekä pilvipalveluun että ihan omille tallennusmedioilla pelien tallennuksia. Turha selitellä jos ei ole halua tai taitoa tehdä kunnolla.

Kaiken huippuhan on se, että nehän tässä tavallaan myöntävät että oma tietoturva ei pidä kun heidän pilveensähän ne tiedostot talteen menisivät. Vai maksuttaako Nintendo ihmisiä siitä, että saavat siirtää tallenustiedostoja käyttäjien omiin pilvipalveluihin? :D

Netti?

Ei riirä koska phantom pain

Onko riepu kui pelaillu pelejä?

Mode-edit: Gamer86 vetää nyt vähän henkeä näiden viestiensä pikaisen julkaisemisen kanssa, kun sisällössäkään ei tunnu olevan välillä oikein päätä eikä häntää.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Alkaa muodostua mielenkiintoista luettavaa tänne.

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill

Onko kyllä ollu aika surkeata nintendon leirissä tässä viimeset puol vuotta.e shoppiin survotaan muna pystyssä indiepelejä kaksin käsin ja nimekkäämmät julkasut (jos niitä nyt on tullut) hukkuvat kagiruikulin valtamereen.
Ja tämä nintendo online on viimehetkille asti pidetty salassa, joten pahat merkit leijuu ilmassa.
Josko tulis vaikka ne viestittelymahdollisuudet kohta tahi vaikkapa edes mahdollisuus käyttää omia screenshotteja vaikka taustakuvina.
Directiltä en uskalla oottaa mitään.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Alla karkeimmista kielioppivirheistä korjattu uutinen. Tsemppiä nyt, Pelaajan verkkotoimitus. Ei näistä (ainakaan näin monesta) pitäisi edes joutua huomauttamaan.

***

"Nintendo on käynnistämässä sen maksullisen Switch-verkkopalvelunsa ensi viikolla 19. syyskuuta. Muutoksen myötä Switchilla verkkopelaaminen ei ole siis enää ilmaista, vaan siitä joutuu maksamaan jäsenmaksua.

Tarjolla on ainakin näin alkuun neljä erilaista maksuvaihtoehtoa. Kokonaisen vuoden jäsenyys kustantaa 20 euroa, kolme kuukautta kahdeksan euroa ja yksittäinen kuukausi neljä euroa. Neljäntenä optiona tarjotaan niin sanottua 35 euron perhejäsenyyttä, jossa maksimissaan kahdeksan samaan perheryhmään kuuluvaa tunnusta voivat käyttää verkkopalveluita.

Palvelun aktivoituessa sitä voi testata ilmaiseksi seitsemän päivää.

Verkkopelaamisen lisäksi jäsenyyteen kuuluu osaksi erilaisia tarjouksia, kirjastollinen nettiominaisuuksilla varustettuja NES-pelejä ja pilvitallennusmahdollisuus. Pilvitallennuksia eivät tue automaattisesti tosin kaikki Switchin pelit, mitä Nintendo perustelee nettipelien huijauksenestolla. Tällaisia pelejä ovat ainakin Splatoon 2, Dark Souls Remastered ja FIFA 19.

NES-kirjastoon kuuluu julkaisussa 20 peliä, joiden joukkoon lukeutuuvat muun muassa Dr. Mario, Super Mario Bros. 3 ja Balloon Fight. Lisää on luvattu mukaan tasaiseen tahtiin.

Tarkemmin palveluun voi tutustua Nintendon kotisivuilla.

Tarkoituksena Nintendon on jakaa lisätietoja palvelusta myös seuraavassa Direct-verkkolähetyksessään. Alun perin viime viikolle kaavailtu lähetys on tapahtumassa nykytiedon mukaan nyt Suomen aikaan 14. syyskuuta kello 1.00."

Käyttäjän markusbob kuva
markusbob
Lainaus Hayarigami

Alla karkeimmista kielioppivirheistä korjattu uutinen. Tsemppiä nyt, Pelaajan verkkotoimitus. Ei näistä pitäisi edes joutua huomauttamaan.

On sullakin murheet, ei muutakun hakemusta vetämään, ehkä voit korvata jonkun? Oon nyt kaks kertaa lukenu läpi uutisen eri aikaan, enkä vieläkään noteraa mitään.