Teräsmies vahvistui Netflixin The Witcher -sarjan pääosaan / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Teräsmies vahvistui Netflixin The Witcher -sarjan pääosaan

4.09.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
16

Henry Cavill esittää noituri Geralt Rivialaista tulevassa The Witcher -televisiosarjassa, Netflix on vahvistanut.

Cavill tunnetaan tällä hetkellä parhaiten uusimpien DC-elokuvien Teräsmiehenä, joskin kesällä hän oli isosti esillä myös kovasti kehutussa Mission: Impossible - Falloutissa. Osuvasti vasta reilu kuukausi sitten mies ilmaisi IGN-sivuston haastattelussa, kuinka hän The Witcher 3:sta innostuneena olisi kiinnostunut näyttelemään Geraltia vielä jonkinlaisessa muodossa.

Netflixin versiolle The Witcherista ei ole annettu vielä virallista julkaisuajankohtaa, mutta sen on vahvistettu koostuvan aluksi kahdeksasta jaksosta. Sarjaa vetää Netflixille myös esimerkiksi Daredevilia tehnyt Lauren Schmidt Hissrich, kun taas ohjaajia on mukana vahvistunut kolme. Näitä ovat Game of Thrones ja House of Cards -konkari Alik Sakharov, Luke Cagea tehnyt Alex Garcia Lopez ja Outlanderista tuttu Charlotte Brändström.

Sarjalla ei ole varsinaisesti tekemistä The Witcher -pelien kanssa, vaan se on näillä näkymin tekemässä oman sovituksensa puolalaiskirjailija Andrzej Sapkowskin luomasta sarjasta.

Lähde: Netflix

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän CLD2 kuva
CLD2

Hmmmmm Nooh saa nähä miltä lopputulos näyttää. Cavill ei oikein vaikuta parhaimmalta vaihtoehdolta, mutta hän saattaa helposti yllättää.

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake

Hyvin mielenkiintoista nähdä miten hyvin Henry Cavill sopii geraltiksi en olisi itse välttämättä valinnut häntä muttaa saa nähdä.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Pieni yllätys. Olisi ihan hauska tietää oliko silloin kuukausi sitten jo jotain neuvotteluja käynnissä, vai hyppäsikö Netflix Cavill-bandwagoniin vasta kun tämän kommentit nousivat julkisuuteen.

Tykkään kyllä Cavillista, vaikka ei mikään luonnenäyttelijä olekaan. Ehkä kuitenkin Geraltin rooliin olisin toivonut vähän jotain pienempää nimeä. Yksi sellainen nyrkkisääntö kun tuntuu olevan, että keskinkertaiset sarjat ratsastaa nimekkäillä näyttelijöillä; hyvät sarjat luo niitä.

Esim. Game of Thrones lähti liikkeelle aikalailla noupadeilla ja Hollywoodin B-sarjalaisilla ja sen jälkeen melkein koko main cast on noussut Hollywoodin kermaan.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ei kyllä herätä tunteita kumpaankaan suuntaan, joka on toisaalta hyvä juttu. Nyt voi siis yllättää positiivisesti.

Uskon muutenkin, että niin paljon enemmän on kiinni muusta kuin näyttelijästä. Sopiva/hyvä näyttelijä tietenkin on tärkeä mutta ei vielä riitä hyvään sarjaan vaikka olisi Geralt itse (jos se olisi mahdollista).

Haerski sanoikin hyvin, että tuntemattomampi tyyppi olisi voinut olla parempi. Ikävän usein nimillä ratsastetaan eikä silloin ole niin kova paine sen itse ohjelman olla priimaa.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine
Lainaus Haerski

Tykkään kyllä Cavillista, vaikka ei mikään luonnenäyttelijä olekaan.

Ei tosiaan, mutta toisaalta voi yrmeänä tyyppinä sopia rooliin.

Aika yllätys eikä ihan positiivisin sellainen. Mutta katsotaan jos Cavil vaikka yllättäisi positiivisesti.

Käyttäjän Kesisto kuva
Kesisto

Jaa-a ei olisi kyllä tullut Cavilli mieleenkä. Mutta ilmeisesti on witcher fani, joka tuo isoa plussaa, että tietää lähdemateriaalin. Pieni lihasmassan kadotus, venyttely ja hienovaraisempien ilmeiden harjoittelu olisi kyllä paikallaan. Mutta loppujenlopuksi taitaa olla enemmän ohjaajasta kiinni lopputulos.

Käyttäjän Ville Jaako kuva
Ville Jaako
Lainaus Haerski

Pieni yllätys. Olisi ihan hauska tietää oliko silloin kuukausi sitten jo jotain neuvotteluja käynnissä, vai hyppäsikö Netflix Cavill-bandwagoniin vasta kun tämän kommentit nousivat julkisuuteen.

Sarjan vetäjän twitteristä voi lukea, että oli tavannut Cavillin jo Huhtikuun 30. ensimmäisen kerran sarjaan liittyen.

Käyttäjän Pohjalaanen kuva
Pohjalaanen

Koko Witcher pelisarja aika lähellä sydäntä ja osat elätty niitä ilmestymisiä myötä. Ihan hyvä valinta? Tästä sarjasta ei osaa sanoa mitään, ennen kuin sitä kuvaa näkee. Paras pelisarja. Tarina veti mukanaan ja ehkä parasta mitä peleissä on ollut. Koko trilogian läpi. Ehkä vielä joskus uudestaan...

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Toivottavasti Teris kasvattaa pitkät hiukset ja parran ennen kuvauksia, ettei niitä tarvitse sitten jälkikäteen luoda CGI:llä. ;)

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Sundance Kid

Toivottavasti Teris kasvattaa pitkät hiukset ja parran ennen kuvauksia, ettei niitä tarvitse sitten jälkikäteen luoda CGI:llä. ;)

No mutta eihän Geralt ollut peleissäkään mikään partajeesus ennen kolmosta. Tosin Cavillin tapauksessa toivon, että jonkunlaiset turpahaivenet naamalle ilmestyy, koska rooliin mielestäni tarvittavia aavistuksen luihuja kasvonpiirteitä häneltä ei löydy.

Nostoja