Suomalaista scifiä loppuvuoteen – Deep Sky Derelicts päivättiin / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Suomalaista scifiä loppuvuoteen – Deep Sky Derelicts päivättiin

3.09.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Jyväskylästä käsin maailmaan ponkaissut Deep Sky Derelicts on saanut julkaisupäivän. Steamissa ja GOGissa jo varhaisjulkaisukuosissa viime marraskuusta asti saatavilla ollut peli saavuttaa valmiin muotonsa 26. syyskuuta.

Virallinen julkaisu tarkoittaa Deep Sky Derelictsin tarinakampanjan valmistumista ja näin siis viimeisen alueen saapumista peliin. Samassa yhteydessä erilaisia hienosäätöjä on luvassa niin äänimaailman, tasapainon kuin käyttöliittymänkin suhteen, ja saadaanpa tarjolle samalla Steam-keräilykortteja ja saavutuksia.

Deep Sky Derelicts tutkiskellaan vuoro- ja korttipohjaisen toiminnan voimin erilaisia ränsistyneitä avaruusaluksia niin sanotussa roguelite-hengessä. Esimerkiksi pelin alueet muodostuvat siis satunnaisesti ja siihen luvataan paljon uudelleenpeluuarvoa. Persoonallisuutta mukaan on tuotu myös sarjakuvamaisella ulkoasulla.

Ohessa sen vuodentakainen traileri.

Lähde: Steam

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.