Shovel Knightin finaali alkaa olla käsillä – kaksi viimeistä laajennusta päivättiin / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Shovel Knightin finaali alkaa olla käsillä – kaksi viimeistä laajennusta päivättiin

31.08.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Kesästä 2014 asti loikkinut Shovel Knight on tulossa ensi keväällä päätökseensä erilaisten laajennustensa osalta. Huhtikuun 9. päivä kehittäjä Yacht Club Games julkaisee pelin kaksi jäljellä olevaa lisäriä eli Showdownin ja King of Cardsin.

Showdownilla Shovel Knight muuntautuu eräänlaiseksi taistelupeliksi, sillä se laittaa tasoloikinnan sivuasemaan ja heittää tutut hahmot toisiaan vastaan erilaisille vaarojen kyllästämille areenoilla. Pelattavaksi saadaan samalla kaikki Shovel Knightista tutut päähahmot ja -pahikset maksimissaan neljän pelaajan kahinoissa, ja tarinatila on sekin tarjolla.

IGN-sivuston saamaa pelikuvaa Showdownista voi katsastaa alta.

King of Cards on vuorostaan viimeinen pelin uutuuskampanja, jossa päästään tällä kertaa seikkailemaan King Knightilla. Tuttuun tapaan hahmo on varustettu omilla tälle ominaisilla mekaniikoilla, mikä tekee seikkailusta jälleen hyvin omanlaisensa pelata.

Lisäreihin pääsee käsiksi ilmaiseksi, jos hallusta löytyy Shovel Knightin kaiken kattava Treasure Trove -paketti. Lisärit tuodaan myös saataville itsenäisinä peleinä. Poikkeuksen muodostavat Shovel Knightin 3DS- ja Vita-versio, joille Showdownia ei enää tuoda.

Huhtikuun 9. päivä Treasure Trove -paketti ilmestyy fyysisesti saataville PlayStation 4:lle ja Switchille.

Lähde: Yacht Club Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Showdownia en varmaan kauheasti tule pelailemaan mutta tuo toinen lisäri pitää pelailla kyllä.

Käyttäjän Rindfleischetikettierungsüberwachungsaufgabenübertragung kuva
Rindfleischetik...

Vitalla tätä on tullut pelattua todella paljon ja hienoa, jos tuo lisälevy tulee myös sille. Showdown sen sijaan ei olisi muutenkaan kiinnostanut, joten poisjäänti ei haittaa.