Oikea mielipide: Feminismi on vitsaus / Blogit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Feminismi on vitsaus

26.05.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
41
Oikea mielipide: Feminismi on vitsaus

Musta keskiviikko. Kauhun tunnit. 23. toukokuuta 2018 jääköön ikuisesti ihmiskunnan mieliin päivänä, joka järkytti sotapelaajien herkkiä mieliä niin julmalla ja epäinhimillisellä tavalla, ettei paluuta entiseen enää koskaan ole. Juuri paljastuneen Battlefield V:n trailerilla esiintyy nainen.

Vitsit sikseen. En usko, että yksikään tätä blogia lukeva on voinut välttyä suorastaan šokeeraavat mittasuhteet saaneelta raivonpurkaukselta, jonka uuden Battlefieldin keskiviikkoinen julkistus on saanut pelaajissa aikaan. Otan moiset skandaalit pelaavana naisena yleensä ennen kaikkea huumorilla, mutta vihaista keskustelua on tällä kertaa käyty omassa lähipiirissänikin sellaisella volyymilla, että niskavillani ovat jääneet pysyvästi pystyyn.

Vyyhtiä on onneksi helppo lähteä purkamaan. Osittain hiiltyminen on perusteltavissa historiantietouden puutteella. Vaikka suurin osa sotatoimiin osallistuneista naisista ei koskaan eturintamaa nähnytkään, naissotilaat eivät ole pelkkää faabelia. Norjan aktiivisissa vastarintajoukoissa, joiden vaiheita Battlefield V kuuleman mukaan seuraa, surmansa sai 255 naista. Naishahmon olemassaoloa epärealistisempaa on muun muassa pelin miessotilaiden hihaton Rambo-habitus, mutta ymmärrän, että moisesta on vaikeampi kehittää hepulia.

Tämä on tosin merkityksetön argumentti, koska ilmeisesti raivossa ei loppujen lopuksi ollutkaan kyse pelin historiallisesta totuudenmukaisuudesta. Sen sijaan pelaajakansa kuulostaa olevan kovasti huolissaan pelinkehittäjien poliittisista kannanotoista, jollainen naishahmon mukaan huoliminen ilmeisesti on. Kysykää vaikkapa Minecraftin kehittäneeltä erakkomiljardööri Notchilta:

Toisin kuin Notchia, minua ei huolestuta politiikka. Minua huolestuttaa ilmapiiri, jossa tämän kaltaisesta perusasiasta tekemällä tehdään politiikkaa, vaikka mikään ei sellaiseen viittaa. Onko todella niin mahdoton ajatus, että toisellekin sukupuolelle on tilaa tarinoissa ilman, että naishahmoista leivotaan pelinkehittäjien toimesta raivofeminismin airuita?

Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, että foliohattu on tainnut valahtaa silmille suurimmalla osalla keskustelijoista, olen valmis leikkimään hetken mukana. Oletetaan, että julisteissa esiintyvä hahmo on pelissä mukana kiintiönaisena, koska monimuotoisuus on trendikästä ja peräänkuulutettua. Mahdollistaakseen tämän pelinkehittäjät ovat etsimällä etsineet vähemmän tunnetun miljöön, jossa naishahmon tarina voidaan kertoa aitoa historiaa mukaillen.

Mikä on lopputulos prosessin laadusta huolimatta? Mielenkiintoinen tarina, jota ei ole Battlefieldin testosteroninkatkuisissa puitteissa voitu ennen toteuttaa, ja hahmokaarti, joka tämän pienen eleen ansiosta ei enää sulje pois puolta maailman populaatiosta. Jokaista lompakollaan äänestävää mieslasta kohtaan on kaksi perusmachoiluun kyllästynyttä pelaajaa, jotka kiinnostuvat sarjasta epätavallisen peliliikkeen vuoksi, ja tässä on asian ydin. Battlefield V ei ole politiikkaa vaan bisnestä.

Toisin kuin vaikka mikromaksujen kohdalla, kukaan meistä ei tässä tilanteessa kuitenkaan jää rahantekokoneiston rattaisiin. Monimuotoisuus ei olisi trendi, jos se ei miellyttäisi tai hyödyttäisi ketään. Vaikka naisvihaajia tilanne miten harmittaisi, ketään ei oikeasti satuta joutua avartamaan pikku kuplaansa. Tämä on kuitenkin vain suuremman yleisön kosiskelusta johtuva hauska pikku sivuvaikutus, ei pelinkehittäjien feministispoliittisen salaliiton tuotetta.

Jos politiikan leviäminen viihteeseen olisi sitä paitsi aito huolenaihe pelaajille, olisi vastaava kansannousu koettu jo kolme vuotta sitten Battlefield Hardlinen kohdalla. Poliisidraama vaihtoi sotatantereet aitoon huumepoliittiseen pohdintaan, mutta en ainakaan itse törmännyt moneenkaan raivotwiittiin, jossa uhriutumisensa riuduttama pelaaja olisi julistanut kannanoton pilanneen koko pelialan.

On siis aivan uskomatonta, että toisaalta niinkin perustavanlaisesta totuudesta kuin ihmiskunnan sukupuolijaosta on kuitenkin onnistuttu kehittämään ylitsepääsemätön feminismikysymys, joka imee harrastuksesta kuin harrastuksesta kaiken nautinnon. Olenko minäkin olemassaolollani epähuomiossa mennyt pilaamaan suomalaisen pelijournalismin politiikalla, vai rajoittuuko efekti vain fiktionaalisiin naisiin?

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Kyllä siinä kannessa on nainen juuri siksi. Eikä minua haittaa, että siinä on nainen, päinvastoin, onhan niitä mukavampi katsella kun äijän köriläitä. Se haittaa, että tiedän, että miksi.

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister

Jos haluat Johanna syvällisemmän kurkistuksen ton blogissasi kuvaillun sakin päähän, niin suosittelen lukemaan snaketuksen blogia ja muita sen tuotoksia. mm. Uus lara croft on kuulemma pienitissinen läski, aivan kaikki maailmassa on SJW paskaa jne.

Käyttäjän nakkihiiri kuva
nakkihiiri

Kyllä tää p*ska on lähteny käsistä sekä pelin kehittäjiltä että pelaajilta. Kun on niin paljon parempiakin pelejä kuin joku onneton ylihinnoteltu liukuhihnabäfä, niin jos se nainen niin paljon ärsyttää, jättää pelin ostamatta. Siinä voi sitten kehittäjäkin miettiä, että tehtäisiinkö seuraavalla kerralla jotain muulla tavalla.

Käyttäjän METTO kuva
METTO

Ei haittaa pätkääkään, että peliin otettu naisia mukaan. Tietty realistisuuden taso tällaisessa täytyy kyllä pitää, mutta ei tämä omalla kohdalla immersiota vähennä ollenkaan. Ymmärrän, jos se joidenkin mielestä on liikaa, mutta siinä tapauksessa kun ei vielä (taideta?) tietää pelin tarinaa, niin löytyyhän siellä mahdollisuuksia.

Mutta joo, tämän kaltaisten keskustelujen takia olen alkanut välttelemään keskustelualueita ja youtuben-kommentteja. Tämän olen tehnyt ainakin Star Wars:sin kanssa.

Käyttäjän TelaKeiju kuva
TelaKeiju

Uskoisin että se on aika pieni porukka ketä haittaa asia vain siksi että kyseessä nainen. Isompi porukka on sitten varmaan se ketä huolestuu siitä että feminismiä ja muita poliittisesti korrekteja aiheita aletaan väkisin tuuppaamaan pelin juoneen vain siksi että saadaan suvakki armeijat foorumeilla tyytyväiseksi (jota muuten ei tule tapahtumaan ikinä).

Hyvänä esimerkkinä Black panther. Perustuu tyylipuhtaaseen etnonationalismiin, pitäisi nyky normeilla olla täysin tuomittavaa. Jos keskiössä olisi ollut valkoiset ihmiset niin elokuva olisi ehkä jo poistettu jakelusta ja tuomittu vihapuheena mutta koska mustat ihmiset niin ongelma poistuu. Tätä suuntausta en halua viihde julkaisuihin joista maksan rahaa viihtyäkseni. En siksi että minusta tulee parempi ihminen kun näen naisen, homon, kuukerin, transun jossain sellaisessa paikkaa jossa sitä en ole normaalisti tottunut näkemään.

Käyttäjän ghjkl kuva
ghjkl

Traileri oli kokonaisuutenakin hyvin kökkö. Älyttömyyksiä täynnä oleva pläjäys, jolla ei ole mitään tekemistä sen miljöön kanssa, johon peli on sijoittuvinaan. Trailerissa oleva vammainen nainen vain toimii kirsikkana kakun päällä tässä sekasotkussa ja alleviivaa täydellisesti trailerin tekijöiden prioriteetteja. Pelilliset tai tarinalliset puolet jätetään sivuosaan ja pääosaan nostetaan inklusiivisuus marssittamalla esiin yli-inhimillisen kestävä koukkukätinen nainen.

Tämä on sinänsä sääli, koska muissa esittelymateriaaleissa pelistä saa mekaniikoiltaan ja uudistuksiltaan ihan mielenkiintoisen kuvan. Tämä kuitenkin pitää trailerissa hukuttaa markkinointiosaston ideologien toimesta tunkkaisen intersektionalismin alle, vaikka pelin vastaanotto ja todennäköisesti myös myynnit kärsivät siitä huomattavasti.

Käyttäjän Turbomuna kuva
Turbomuna

Koen käsittämätömänä, miten paljon jengi itkee siitä kuinka viihdeteollisuus olisi korruptoitunut jonkinlaisella poliittisella propagandalla jos esimerkiksi peleissä sukupuoliroolit eivät mukaile yhteiskunnan perinteisiä käsityksiä, kuten esimerkiksi tässä tapauksessa. Omasta maailmankuvastaan poikkeava kuvaus liitetään automaattisesti johonkin mystiseen agendaan, jonka tarkoituksena on sortaa valkoisia heteromiehiä. Tällainen ajattelutapa tuntuu kumpuavan ennen kaikkea edellä mainitun ihmisryhmää edustavien yksilöiden syvistä riveistä, jonka jäsenet ovat omassa elämässään joutuneet käymään läpi erilaisia vastoinkäymisiä, mutta jotka kokevat samalla nykypäivän yhteiskunnallisen keskustelun monesti syyllistävänä. On siis tavallaan ymmärrettävää, mistä tällainen frustraatio kumpuaa, mutta ei se silti oikeuta ahdasmieliseen sikailuun. Näiden mieslasten olisi vähitellen aika kasvaa aikuisiksi.

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister
Lainaus Turbomuna

Koen käsittämätömänä, miten paljon jengi itkee siitä kuinka viihdeteollisuus olisi korruptoitunut jonkinlaisella poliittisella propagandalla jos esimerkiksi peleissä sukupuoliroolit eivät mukaile yhteiskunnan perinteisiä käsityksiä, kuten esimerkiksi tässä tapauksessa. Omasta maailmankuvastaan poikkeava kuvaus liitetään automaattisesti johonkin mystiseen agendaan, jonka tarkoituksena on sortaa valkoisia heteromiehiä. Tällainen ajattelutapa tuntuu kumpuavan ennen kaikkea edellä mainitun ihmisryhmää edustavien yksilöiden syvistä riveistä, jonka jäsenet ovat omassa elämässään joutuneet käymään läpi erilaisia vastoinkäymisiä, mutta jotka kokevat samalla nykypäivän yhteiskunnallisen keskustelun monesti syyllistävänä. On siis tavallaan ymmärrettävää, mistä tällainen frustraatio kumpuaa, mutta ei se silti oikeuta ahdasmieliseen sikailuun. Näiden mieslasten olisi vähitellen aika kasvaa aikuisiksi.

Sanoo Turbomuna niminen dude haha. No mutta joo erittäin hyvin sanottu.

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus

Aivan sama. Ei näillä ole koskaan mitään tekemistä realismin kanssa ollut muutenkaan.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic

Jos kyse olisi oikeasti naisvihasta tai naisvihamielisyydestä, saisi Horizon: Zero Dawninkin kaltaiset pelit samanlaisen vastaanoton. Vaan eivät saa. Esimerkiksi kyseinen Horizon on universaalisti pidetty.

PS. Aion ostaa Black Ops IIII:n tämän sijaan, vaikka siinäkin tulee olemaan naisia pelattavina hahmoina.