The Inpatient / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

The Inpatient

17.04.2018 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
0

Yksi lensi yli virtuaalipesän

Vuoden 2015 Until Dawnissa lauma vastenmielisiä teiniääliöitä lähti pitämään seksibileitä vuoristomökille mutta joutuikin hullun murhaajan ja verenhimoisten hirviöiden uhriksi kauhuelokuvien perinteiden mukaisesti.

The Inpatient on esiosa kyseiselle pelille ja vastaa kysymykseen siitä, miten tapahtumat saivat alkunsa jo vuonna 1952. Alkuperäinen peli tavallaan jo teki kyllä asiat aika selviksi, mutta siltä varalta, että joku halusi nähdä ne itse omin silmin, nyt siihen olisi mahdollisuus.

Pelaaja on syrjäisen vuoren harjalla sijaitsevaan hullujenhuoneeseen suljettu potilas, joka ei muista lainkaan, miksi hän on hoidettavana tai kuka ylipäänsä on. Oudot painajaiset, pään sisällä kummittelevat äänet ja muut harhat ovat toki hyvä syy lähteä hoitolaan, mutta taustalla piilee tietenkin suurempia salaisuuksia.

The Inpatient on lineaarinen VR-kauhukokemus, jossa pelaajan valinnoilla on olevinaan paljon väliä. Suuri osa pelattavuudesta koostuu lääkäreiden, hoitajien ja sellitoverin kanssa käytävistä keskusteluista, joissa pääsee vähän väliä valitsemaan kahdesta reaktiotavasta.

Jälkikäteen pohdittuna tuntuu siltä, että näitä merkittäviä haaraumakohtia ei ole kuin muutama, mutta ne onneksi tuntuvat vaikuttavan tarinaan sitten vähän enemmän. Näin uudelleenpeluuarvoa on teoriassa kohtalaisesti, mutta veikkaan, että monikaan ei jaksa pelata The Inpatientia monta kertaa. Se kun ei ole kovin kivaa.

"Kauhupelistä puuttuu kaikenlainen jännityksen, uhan ja pelon tunne."

Peli on hyvin hidastempoinen ja koostuu lähinnä yhdessä huoneessa seisoskelusta ja hitaasta pimeissä käytävissä hortoilemisesta. Pelata voi joko DualShock-ohjaimella tai Move-kapuloilla. Kehitystiimi itse suosittelee jälkimmäistä vaihtoehtoa, itse ehkä en.

Kumpikin Move-kapula ohjaa yhtä pelihahmon käsistä, jolloin esimerkiksi taskulampulla osoittelu on helppoa ja teoriassa esineitä voi käsitellä hyvin intuitiivisesti. Move-ohjaus on kuitenkin äärimmäisen kankeaa ja epätarkkaa, joten sen kanssa joutuu tappelemaan aivan jatkuvasti. Tämä tekee salaisuuksien etsimisestä erityisen hankalaa, sillä usein ei voi olla varma, onko käpistelyn kohteena oleva esine interaktiivinen vai ei, koska ohjaukseen ei voi luottaa.

The Inpatientin suurin ongelma on, että se on ihan hiton tylsä kokemus. Muutamiin kohtauksiin on loihdittu hienoja ja immersiivisiä VR-kokemuksia, ja ne ovat pelin harvoja tähtihetkiä. Loppuajan kuunnellaan pliisua ja kliseistä dialogia, koetaan ennalta-arvattavia yllätyksiä ja kuljetaan hitaasti paikasta toiseen.

Koska pelaaja ei voi tehdä muuta kuin kävellä etanan vauhdilla ja kääntyillä seesteisesti suunnasta toiseen, pelaajalta ei myöskään voi lähtökohtaisesti vaatia paljon mitään. Kun nopeasti käy selväksi, että mitään vaaraa tai epäonnistumisen pelkoa ei ole, kauhupelistä puuttuu kaikenlainen jännityksen, uhan ja pelon tunne. Jäljelle ei jää kamalasti muutakaan tunnelmaa paikkaamaan.

Pidin kovasti Until Dawnista, sillä sen kehitystiimi oli selvästi ymmärtänyt teinikauhuleffojen ytimen ja onnistunut siirtämään sen pelin muotoon. Siinä oli ongelmansa, mutta kokonaisuutena peli jäi reilusti plussan puolelle. Tämä mielessä ei voikaan kuin ihmetellä, miten The Inpatient on mennyt näin totaalisesti mönkään.

Jos kaverilla sattuu jo peli olemaan, komea grafiikka ja harvat hyvät hetket kannattaa vilkaista, mutta ei tästä 40 euroa kannata maksaa.

4/10

Kehittäjä: 
Supermassive Games
Julkaisija: 
Sony Interactive Entertainment
Peligenre: 
Seikkailu, Kauhu
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 4
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta