Kommenttiosio: Someraivon ja riiston vuosi

30.12.2017 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
2
Kommenttiosio: Someraivon ja riiston vuosi

Vuoden viimeinen lauantai on täällä, ja nämä ovat kaikkien aikojen viimeisen Kommenttiosion ensimmäiset sanat. Aivan kokonaista vuotta en Pelaajalehti.comiin vielä ole ehtinyt viikoittain turinoida, mutta vuosipäivään ei ole enää kuin muutama hassu viikko.

Vuosi 2017 on ollut varsinainen tunteiden vuoristorata, ja tahdon kuvitella pikku blogini muodostaneen siitä ajankohtaisartikkeleineen jonkinlaisen digitaalisen ajankuvan. Vanhoja merkintöjä selaillessa voi huomata, että vaikka yksittäiset kohteet vaihtuvat, samat teemat toistuvat viikosta toiseen. Alle olen kerännyt poimintoja, jotka kertovat tarinaa vuoden suurimmista puheenaiheista:

 

Mediakriittisyys ja toimittajanrentut

Valeuutisia kaikkialla! Pelimedia on läpimätä ja mielipiteet maksettuja, otsikoista päättävät pelinkehittäjät, ja jostain kumman syystä ne ovat silti aina negatiivisia. Kuka moista jaksaa edes lukea? Mitä ilmeisimmin te mielipuolet, jotka olette minun blogiani ja kenties muitakin pelialan julkaisuja uskollisesti selailleet tänäkin vuonna. Kommenttiosiossa olen syytellyt epäkohdista milloin median edustajia ja milloin kuluttajia – mutta niistä puhuminen lienee kummassakin tapauksessa varsin tervettä.

Someraivo

Sosiaalisessa mediassa ei selviä tänä päivänä varttituntia pidempään joutumatta jonkinlaiseen verbaaliseen kahakkaan. Suuttumuksen aiheita riittää joka sormelle, ja hernemaissipaprikaa on pelialallakin survottu kaksin käsin sieraimiin pitkin vuotta. Aiheellisempiin kohuihin lukeutunevat tänä vuonna esimerkiksi monituiset mikromaksumetakat, mutta jokaista järkevää jupakkaa kohden syttyy kolme riitaa Lara Croftin liian pienistä rinnoista. Muistatko vielä, kummalla puolella olit alkuvuoden suuressa natsiväittelyssä?

Modernisoituminen

Edellä mainitut mikromaksut ovat vain pieni osa valtavaa identiteettikriisiä, josta peliala tällä hetkellä kärsii. Perinteiset yksinpelit eivät enää löydä paikkaansa pelihyllyissä, ja niitä tehtailevia studioita pannaan lihoiksi harva se päivä. Lisärahastus on pikemminkin ratkaisu kuin ongelma, vaikka se pahalta tuntuukin – uusia menestymismalleja kun on pakko keksiä. Jopa Pelaaja itse, vanhan kansan painotuotteiden kiistaton kuningas, alkoi tänä vuonna panostaa enemmän verkkopuoleensa!

 

Mieleltään vetreiden lukijoiden voisi tähän mennessä kuvitella jo panneen merkille, kuinka vahvasti pelialan kuumimmat puheenaiheet heijastelevat koko yhteiskuntaa koskevia kriisin paikkoja. Edellä mainitut kiistakapulat ovat kovin tuttuja myös valtavirtamediassa, mutta on suorastaan huikean hienoa, että meillä on pelaajina kristallinkirkas linssi, jonka kautta tarkastella kiperiä teemoja itselle järkeen käyvässä kontekstissa.

Tästä yllättävän pysäyttävästä yhteenvedosta innostuneena ja joululoman tuomaa levollisuutta uhkuen aion jatkaa minulle aivan liian suurten asioiden julkista kommentointia myös ensi vuonna, tosin upouuden nimen alla. Ähäkutti, pelästytinpäs teidät! Toivon, että uusi vuosi antaa teillekin uutta pontta aina yhtä hauskojen, hämmentävien ja toisinaan suorastaan šokeeraavien kommenttien kynäilyyn. Ne ovat olleet vuoteni suola, joten kiitos niistä!

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Vähän jo ehdin säikähtää! Aika hullulta olisi tuntunut jos meikäläisen kirjoitukset olisivat jatkossa olleet ainoa blogi näillä nurkilla… Kun aihevalinnat tuskin tulevat olemaan mitenkään, öh, monipuolisia.

Käyttäjän Rindfleischetikettierungsüberwachungsaufgabenübertragung kuva
Rindfleischetik...

Villi veikkaus, että Johanna alkaa pyörittää ensi vuonna Pelaajan omaa muotipalstaa.