Klassikkosarja Star Control ajautui keskelle oikeuskiistaa – miten käy luvatulle jatko-osalle?

5.12.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Star Control -sarjan luojat Fred Ford ja Paul Reiche ovat ajautuneet riitoihin Star Control -pelejä viimeiset vuodet hallinnoineen Stardock-pelitalon kanssa. Kaksikko syyttää, että viime kuukausina julkisuuden ulkopuolella käydyistä keskusteluista huolimatta Stardock myy parhaillaan vanohja Star Control -pelejä ilman lupaa.

Star Control -sarja syntyi alunperin vuonna 1990 Fordin ja Reichen perustaman Toys for Bob -studion kehittämänä., mutta sittemmin siihen ovat koskeneet useammat muutkin yhtiöt. Stardock osti oikeudet sarjaan vuonna 2013 kun Atari myi niitä osana konkurssihuutokauppaansa. Fordin ja Reichen mukaan diiliin ei kuitenkaan kuulunut vanhempien Star Control -pelien myyntioikeudet, sillä heidän näkemyksensä mukaan linsenssi moiseen oli vanhentunut Atariltakin jo kymmenen vuotta ennen huutokauppaa.

Ilmeisesti oikeuksia vanhojen pelien koodiin Atarilla ei myöskään kaksikon mielestä ollut.

Stardockin ja Star Control -kehittäjien riitautuminen on varsin yllättävä, sillä vasta lokakuussa Ford ja Reiche ilmoittivat tekevänsä oman Ghosts of the Precursor -nimisen jatko-osansa Star Control II:lle, minkä varmisti myöhemmin myös Stardockin toimitusjohtaja Brad Wardell.

Fordin ja Reichen syytöksiin Wardell on sittemmin vastannut, että vanhat Star Control -pelit ovat olleet myynnissä kauan ennen kuin Stardock osti oikeudet sarjaan. Niin kauan kuin Stardock on myös vastannut niiden myynnistä, on kaksikolle maksettu aina osuus niiden myynneistä. Hän hämmästeleekin, miksi Ford ja Reiche ovat vasta nyt alkaneet valittaa asiasta, kun sen olisi pitänyt olla käsittelyssä jo kauan ennen kuin Stardock tuli mukaan kuvioihin.

Mielenkiinnolla sopiikin seuraavaksi nähdä, miten tämä vaikuttaa Star Control -pelien myyntiin jatkossa ja erityisesti juuri Ghosts of the Precursor -projektiin. Fordin ja Reichen pelin ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus kantaa Star Control -nimeä, miksi he osin ovatkin nähneet, ettei projektin olemassaolon pitäisi periaatteessa vaatia Stardockin lupaa. Wardell kuitenkin toteaa, että heidän hallussaan olevat vanhat Star Control -sopimukset tekevät sarjan omistusoikeuksista nykyisin sekavia. Näin ollen Stardockin täytyy nyt ensin yrittää löytää keino, jolla se voi vapauttaa itsensä vastuusta projektista, jotta Ford ja Reiche voivat uuden pelinsä tehdä kaikessa rauhassa.

Riidan valossa pelikauppa GOG on ilmoittanut poistavansa väliaikaisesti myynnistä kaikki sen vanhat Star Control -pelit. Tämän pitäisi tapahtua vielä näin tiistain aikana.

Stardock itse työstää parhaillaan myös omaa uutta Star Control: Origins -peliä, jonka on ollut määrä olla eräänlainen uudelleenlämmittely sarjalle. Sen ei ole ollut tarkoitus käyttää hyödyksi esimerkiksi vanhojen pelien alieneita, joiden oikeudet Stardockinkin mukaan ovat alkuperäisten kehittäjien hallussa.

Lähde: Ford & ReicheStardock Forums, GOG

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän frozen kuva
frozen

Näyttäisi olevan vielä gog myynnissä