Tom Cruisen uusi Muumio-elokuva saa yllättävän lupaavan pelisovituksen / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Tom Cruisen uusi Muumio-elokuva saa yllättävän lupaavan pelisovituksen

10.06.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Uusi Muumio-elokuva sai hiljattain ensi-iltansa nihkeähköjen arvosanojen saattelemana, mutta mahdollisesti jotain hyvää siihen liittyen on kuitenkin vielä tulossa. Yhdysvaltalainen pelitalo WayForward on paljastanut tekevänsä elokuvan pohjalta nimittäin virallista peliä nimeltä The Mummy Demastered.

WayForwardin tuoreesta projektista ei ole kerrottu vielä virallisesti paljoa, mutta siitä julkaistusta ensimmäisestä ruutukaappauksesta voi silti päätellä jo asian jos toisenkin. Sen perusteella The Mummy Demastered vaikuttaisi olevan hyvin Metroid-henkinen seikkailu, mikä ei olisi ensimmäinen kerta, kun WayForward on tehnyt jotain vastaavaa. Vuonna 2011 se työsti DS.lle myös Alien-sarjaan perustuvan Aliens: Infestationin, joka sekin oli suuresti Metroidin innoittama 2D-toimintaseikkailu.

Kehitteillä The Mummy Demasteredin on kerrottu olevan pc:lle, Switchille, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Näillä näkymin julkaisu tapahtuu elokuun tienoilla.

Lähde: WayForward (Twitter)Universal Pictures

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Tuntuu tosi oudolta näin jälkikäteen miten ennen leffoista tehtiin lisenssipelejä niin paljon. Nyt meillä olisi supersankarielokuvia vaikka kuinka, joista ammentaa.

Käyttäjän frozen kuva
frozen
Lainaus käyttäjältä Teräskäsine

Tuntuu tosi oudolta näin jälkikäteen miten ennen leffoista tehtiin lisenssipelejä niin paljon. Nyt meillä olisi supersankarielokuvia vaikka kuinka, joista ammentaa.

Mielummin otan suoraan sarjakuvista tehdyt pelin kuin vesitetyt versiot elokuvista

Käyttäjän OsKu kuva
OsKu

Paskalla leffalla olisi hyvä peliversio? Kelpaa toki.

Käyttäjän Erik H. kuva
Erik H.
Lainaus käyttäjältä frozen

[quote='käyttäjältä Teräskäsine']Tuntuu tosi oudolta näin jälkikäteen miten ennen leffoista tehtiin lisenssipelejä niin paljon. Nyt meillä olisi supersankarielokuvia vaikka kuinka, joista ammentaa.[/quote]

Mielummin otan suoraan sarjakuvista tehdyt pelin kuin vesitetyt versiot elokuvista

Samat sanat, en näe mitään etua tai järkeä pitkittää varsinkaan yhtä juonta mukailevaa kokemusta peliksi.

Käyttäjän Mikanes kuva
Mikanes

Miksi tämä on hyvä uutinen? Koska Metroid ja Switch lukee samassa uutisessa.. :D

- Nimimerkillä: en usko Metroidin (Switch) julkistukseen näillä e-kolmosilla!

Nostoja