Cthulhu-mytologia kohtaa avoimen maailman tutkiskelun Sherlock Holmes -kehittäjän uutuudessa / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Cthulhu-mytologia kohtaa avoimen maailman tutkiskelun Sherlock Holmes -kehittäjän uutuudessa

10.03.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Sherlock Holmesia aktiivisesti pelimuotoon sovittanut ukrainalaisstudio Frogwares on julkistanut uuden pelin. Yhdessä toukokuussa julkaistavan Sherlock Holmes: The Devil's Daughterin kanssa studiossa on viime aikoina työstetty myös The Sinking Citya, joka on kirjailija H.P. Lovecraftin töiltä inspiraatiota ottava avoimen maailman tutkiskelupeli.

The Sinking City sijoittaa tapahtuman 1920-luvun Yhdysvaltoihin Massachusettsin osavaltioon, jossa eräs paikallinen kaupunki on ajautunut yliluonnollisen tulvan uhriksi. Pelaajan tarkoituksena olisikin yksityisetsivänä selvittää, mitä ihmettä kaupungissa tapahtuu, ja toivoa samalla, ettei hulluus vie häntä mennessään.

The Sinking City ei ole ensimmäinen Lovecraft-vakutteilla kyllästetty peli Frogwaresilta. Vahvaa Cthulhu-henkeä oli läsnä esimerkiksi myös studion hieman Portal-vaikutteisessa Magrunner: Dark Pulse -pulmapelissä. Jonkin aikaa sitten studio työsti myös Call of Cthulhu -pöytäroolipeliin pohjautuvaa seikkailua, jonka kehityksen on sittemmin ottanut haltuunsa ranskalaisstudio Cyanide.

Uutiskuvan alla piilevästä kuvagalleriasta löytää erityisesti ensimmäisiä taideotoksia The Sinking Cityysta. Pelillä ei toistaiseksi ole vielä julkaisuajankohtaa, eikä sen alustoja ole vielä paljastettu.

Lähde: Frogwares

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Kuvista tulee mieleen sekä Dishonored että Bioshock. Muutenkin todella hienoja kuvia. Harvoin taiteen tasolle päästään itse pelissä mutta katsellaan nyt mitä tästä tulee noin muutoin. Olisi muuten hienoa kun peli todella näyttäisi liikkeessä samalta kuin noissa taidekuvissa. Liekö mahdollista tai järkevää mutta olisi mielenkiintoista nähdä sellainen peli. Se viimeisin (ei uusin) Sherlock oli sen verran mukavaa pähkäilyä, että kyllä tätä ihan pelaamisenkin osalta uskaltaa odotella.

Käyttäjän -raffision- kuva
-raffision-

Suosittelen myös pelaamaan Call of Cthulhu Dark Corners Of the Earth joka on bethesdalta.