DiRT 4 / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

DiRT 4

11.07.2017 // Kirjoittanut: Aake Kinnunen
0
DiRT 4

Matalalattiamalli

Vuonna 2015 ilmestynyt DiRT Rally oli Codemastersin tervetullut vastareaktio sille kehityssuunnalle, johon sen Colin McRae / DiRT -pelisarja kulki. Arcadeviihde oli karkottanut rallifanit kauaksi, eikä se tyydyttänyt enää edes studiota itseään. Niinpä lähtökohdaksi otettiin rallin haastavuus, jossa nautinto tulee hiukan darksoulsmaisesti onnistumisesta. Lopputuloksena oli hyvä peli, joka jätti kuitenkin nälkäiseksi sisältönsä vähyyden takia. DiRT Rallyn yleisin kritiikki oli kuitenkin se, että sen aloituskynnys oli melkoinen eikä peli tehnyt juuri mitään rallitaitojen opettamisen eteen.

Nyt Codemasters on jälleen asialla pääsarjan numeroidun osan voimin. DiRT 4 pyrkii tuomaan satunnaiset pelailijat ja rallifanaatikot saman pelikoneen ääreen. Tarkoituksena on opettaa rallin jaloja taitoja uusille ja veteraaneille. Kaiken kulmakivenä on kahteen jaettu ajomallinnus. Gamer-tila tekee ajamisesta suoraviivaisempaa, sillä peli helpottaa ajomallinnuksen hienoimpia sävyjä. Simulationiksi ristitty kolikon kääntöpuoli puolestaan jatkaa siitä, mihin DiRT Rally jäi, ja viihdyttää siten edellisen osan lukuisia faneja.

Jako sekä toimii että on toimimatta. Gamer-tilassa ajaminen on hauskaa, eikä DiRT 4 sorru sentään esimerkiksi automaattijarrutuksen pimeälle tielle, mutta peli tulee vastaan esimerkiksi painonsiirtymien ja luisujen hallinnassa. Toisaalta Simulation palkitsee tuttuun tapaan haasteellisuudella ja vaikeuksien voittamisella. Tilojen välillä vain vallitsee melkoinen kuilu, sillä vaikka vaikeusasetuksia voi tuunata asia kerrallaan, Gamer tuntuu helposti liiankin helpolta. Simulation taas on hiukan epäinhimillinen DiRT 4:n oheislajeissa, kuten Landrushissa ja rallicrossissa.

Ohjainten suhteen tilanne on sama kuin DiRT Rallyssä. Codemastersin pädiohjaus on maagisen hyvä moneen kilpailijaan verrattuna, mutta todellista hallintaa varten kannattaa kääntyä ratin ja poljinten puoleen. Värinöiden ja voimavasteen suhteen peli tuntuu hiukan puudutetulta, mutta onneksi säätövaraa ovat paljon.

Muuten DiRT 4 korjaa hyvin edeltäjänsä virheitä. Uratila on reilusti aiempaa mielenkiintoisempi tarina pykälittäin etenemisestä, sponsorisopimuksista, tiimin työntekijöiden palkkaamisesta ja väliin tarjoutuvista välikilpailuista. Codemastersin kankeat valikot tosin hämmentävät turhaan, mutta sponsoreiden asettamat tavoitteet ja oman kilpatallin pyörittäminen tuovat hauskaa lisäväriä kilpailusta toiseen laahustamiseen.

Mukaan on tuotu myös entistä enemmän yksityiskohtia. Erikoiskokeen varrelle sammahtanut auto täytyy huomioida ohittaessa, kuvauskopterit nousevat viime tingassa, ja muiden kilpailijoiden tilanne elää mitä erikoisimmista syistä. Oman auton komponentteja voi kehittää ja päivittää uran edetessä. Huoltotauoilla voi priorisoida vaikka sponsoritarrojen näkyvyydestä huolehtimisen ohi valoremontista, jos tilanne moista vaatii. Erikoiskokeen varrella voi puolestaan olla hyödyllistä pysähtyä täyttämään jäähdytin, sillä kulunut aika saattaa olla säästyvän moottoriremontin arvoista.

Jos rallin jalo laji sattuu olemaan uudempi tuttavuus tai ajotaidot ovat ruosteessa, kannattaa perehtyä DiRT Academyn tarjoamiin oppitunteihin. Vaikka osa asioista kerrotaan videoilla ja tekstibokseilla, akatemiasta löytyy harjoituksia rallin tarpeellisiin taitoihin aina kiihdyttämisestä alkaen.

Dirt 4

"Tarkoituksena on opettaa rallin jaloja taitoja uusille ja veteraaneille. Kaiken kulmakivenä on kahteen jaettu ajomallinnus"

Dirt 4

Väliviihdettä löytyy monessa muodossa. Landrushissa ajetaan kilpaa hiekkaradoilla ylitehokkailla kilpureilla, joten kaaos ja ryminä tuovat taattua hupia. DiRT Rallysta tuttuun tyyliin mukana on myös virallisella lisenssillä rallicross, jota ajetaan aina crosskarteista peräti B-ryhmän hirviöihin. Laji tuntuu saaneen ripauksen hupia DiRT 4:ään siirryttäessä. Ralliautojen historiaa on mukana aina Ministä saakka, joten tahtia voi höllätä nostalgisoimalla vaikkapa Mk. 2 Escortin ratissa. Joyride tuo DiRT 3:n hengessä gymkhana-tyylisen rallileikittelyn takaisin esteradoille, missä voidaan kisata kelloa vastaan tai laatikoiden murskaamisessa.

Autoja DiRT 4:ssä on hiukan yli 50. Valikoima kattaa tärkeimmät merkkipaalut klassikkomalleista uusimpiin rallicross-ohjuksiin ja Landrushin Pro Truck -mörköihin. Valikoimalla tulee kyllä toimeen ja kilpailut pysyvät mielenkiintoisina, mutta omat suosikit tulee kahlattua nopeasti läpi.

Rallien suhteen tilanne onkin monimutkaisempi. Tuttujen rallimaisemien sijaan DiRT 4:ssä ajetaan viidellä alueella, jotka ovat oikeiden ralliseutujen inspiroimia. Mukana on syksyinen Michigan, talvinen Ruotsi, kesäinen Espanja, rutikuiva Australia ja lähes Suomea vastaava Wales. Jatko-osan rallitilanne on siis vielä DiRT Rallyakin rajoittuneempi, ja harmittavasti kotimaamme polveilevat soratiet ovat poistuneet valikoimasta.

Tilannetta on paikattu uudella ratageneraattorilla. Valmiiden erikoiskokeiden sijaan peli luo lennosta kilpailun pätkät tarpeen ja asetusten mukaan. Vapaasti kehiteltäessä voi vaikuttaa pätkän pituuteen, monimutkaisuuteen, ajosuuntaan, säähän ja vuorokaudenaikaan. Säätiloja ja vuorokaudenaikoja on käytössä kiitettävät määrä, ja erityisesti monimutkaisemmat erikoiskokeet ovat jännittävän vaihtelevia.

Codemastersille valinta on ollut kaksijakoinen. Lisenssiongelmien lisäksi generoiduilla rallitaipaleilla halutaan ohjata pelaajia kohti yleisiä rallitaitoja sen sijaan, että he opettelisivat maailmankuulut erikoiskokeet ulkoa. Jos erikoiskoe ajetaan aina ensimmäistä kertaa, täytyy kuskin oppia kuuntelemaan kartturin nuotteja hyvän ajan saavuttamiseksi.

Maaston generoinnin suhteen DiRT 4 toimii hyvin. Erikoiskokeet muistuttavat seutujensa oikeita rallitaipaleita ja siirtymät erilaisten maastoalueiden kesken ovat luontevan oloisia. Valitettavasti niistä kuitenkin puuttuvat ne ikoniset oivallukset, joista eri rallit tunnetaan.

Omia suosikkejaan voi tallentaa, ja moninpelissä on mahdollista kisata erilaisten yhteishaasteiden lisäksi kaveriporukan kesken jaetulla karttapaketilla. Studio mainitsi generoinnin olevan tasoittava tekijä myös kaveripeleissä. Koska kaikki ajavat erikoiskokeet ensimmäistä kertaa, porukan rallitietäjä on samalla viivalla muiden kanssa.

Valitettavasti kartturin nuotitusten osalta tilanne on vaikeampi. Erikoiskokeiden luomisen lisäksi peli joutuu luonnollisesti myös nuotittamaan luomuksensa, joten DiRT 4:n kartturi onnistuu olemaan saman pätkän aikana sekä turhan aikaisessa että auttamattomasti myöhässä. Välillä kartturin huudot ovat myös epäsynkassa ruudulla näkyvien nuottimerkintöjen kanssa. Hämmennys on viimeinen asia, jota kuljettaja kaipaa sokkona mäen taakse syöksyessään.

DiRT 4 tähtää korkealle ja onnistuu osittain yhdistämään hauskan ja tarkan rallipelin saman katon alle. Monipuolisuus näkyy kuitenkin tiettynä hiomattomuutena ja sisällön eräänlaisena vähäisyytenä.

8/10

Kehittäjä: 
Codemasters
Julkaisija: 
Codemasters
Peligenre: 
Ajo
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-3