Doom / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Doom

3.06.2016 // Kirjoittanut: Markus Heino
0
Doom -arvostelu

Kaikkien räiskintäpelien isoäiti tekee tyylikkään paluun

Aloitin uuden Doomin pelaamisen täynnä toivoa pelisarjaan tehdyistä uudistuksista. Hyvin nopeasti heräsi kuitenkin hämmennys, sillä id Software ei ollutkaan ottanut samaa tarinankerronnallista loikkaa Doomin kanssa kuin MachineGames Wolfenstein: The New Bloodissa. Pelihahmo vain yksinkertaisesti herää Marsista ja alkaa tappaa asioita sinisten hologrammien höpistessä jotain unohdettavaa taustalla.

Myönnetään toki, että natsien maailmanvalloitus ja dystooppinen tulevaisuudenkuva ovat aihepiirinä monin verroin herkullisempi kuin Doomissa käsitelty itsetuhoisen energiatalouden oppitunti. Tulevaisuuden Marsin oma Fennovoima suunnittelee kaukolämpöverkkonsa laajentamista Helvettiin. Eihän siinä voi mennä mikään pieleen?

Uuden Doomin räiskintämekaniikka avautuu vasta korkeammilla vaikeustasoilla, joihin kannattaa tarttua rohkeasti. Pelimaailmaan on perinteiseen tapaan ripoteltu panssarin palasia ja lääkintäpakkauksia, mutta kovimpaan kulutukseen joutuessaan nekin loppuvat akuutisti kesken. Näissä tilanteissa tartutaan rohkeasti uusiin pelimekaanisiin ratkaisuihin nykytrendinä vallitsevan piilossa huohottelemisen sijaan.

Helvetistä tulvivia demonimassoja vastaan taisteleva pelihahmomme pystyy repimään vähäisempien vihollisten raajat irti tai muuten vain tuhoamaan ne paljain käsin mitä verisimmillä lopetusliikkeillä, kunhan saa ensin kohteensa heikennettyä tulittamalla. Nämä Glory Kill -rusikoimiset palkitaan lisäpanoksilla ja parantavilla palleroilla, jotka ovat keskeinen osa hengissä pysymistä Hurt Me Plenty- ja Nightmare-vaikeustasoilla. Lisäksi sankarimme on lopetusliikkeiden ajan haavoittumaton, joten suurtenkin vihollislaumojen tuhoaminen vikkelällä tulituksella ja liikkeellä on perusjuttu, joka tulee opetella refleksinomaiseksi toiminnaksi heti alusta alkaen.

Ammusten ja parannusesineiden kitsas jakelu ovat uutuudenviehätyksen kadottua myös osasyy Doomin suurimpaan ongelmaan, sillä keskittyminen Glory Kill -mekaniikkaan pakottaa pelaajan tiettyyn pelityyliin pelin loppuun asti vain hetkittäisin muutoksin. Lopetusliikkeitä on käytännössä pakko niputtaa toisiinsa, kunnes vihollislauma on mahdollista viimeistellä toista perinteistä Doom-kikkaa hyödyntämällä eli sivuttaisliikkeessä ampumalla, sillä ilman tippuvia lisäpalluroita henki on koko ajan löyhässä.

Modernien räiskintäpelien anteeksiantamattomimpia tyylivirheitä eli pelaajan ympärillä lukittuvia tiloja nähdään myös aivan liian usein. Pelaaja suljetaan tällaisiin demonien ynnä muiden ällötysten sardiinimaisesti asuttamiin teurastushuoneisiin suunnilleen joka toisessa käänteessä pelin puolivälistä loppua kohden. Virkistävää vaihtelua suorittamiseen tuovat taktisemmat pomovastukset. Isoilla hirvityksillä on jokaisella omat heikot kohtansa, joihin tulivoima tulee oikealla hetkellä kohdistaa. Näin kestävyyttä ja kärsivällisyyttä vaativissa koitoksissa ei alennuta vain sienen lailla tuhoa imevien jättiläisten naaman moukarointiin ja ohjaimen liipaisimen rasitustestiin.

Doomin kaltainen peli elää ja kuolee tuhovoimaisen asevalikoimansa mukaan. Siltä osin peli on sekä pettymys että muutaman jumalallisen aseen esiinmarssi. Koko asearsenaali tulee kerätyksi varsin varhaisessa vaiheessa, joten aseita pääsee kokeilemaan vapaasti oman mieltymyksensä mukaan. Aselistauksen pohjalta löytyvätkin alkupuolen pistooli, ensimmäinen haulikko ja raketinheitin, jotka ovat kaikki täysin unohdettavia laitteita.

Miltei täydellinen työkalupari muodostui itselleni kaksipiippuisen Super Shotgun -haulikon ja raketinheittimellä varustetun rynnäkkökiväärin epäpyhästä liitosta. Lähitaisteluun singahtaessa Super Shotgun kylvää ennennäkemätöntä tuhoa lähietäisyydeltä ja altistaa useat viholliset lopetusliikkeille samanaikaisesti. Keskipitkältä etäisyydeltä viholliset lakoavat rynnäkkökiväärin miehekkään säksätyksen säestämänä. Eksoottisempiakin aseita toki löytyy, liikutaanhan pelissä futuristisissa maisemissa. Plasmakivääri ja raidease jäivät itseltäni hieman vähemmälle huomiolle, vaikka niilläkin oli toki paikkansa. Omia asemieltymyksiään joutuu rikkomaan varsinkin pomovastuksissa, joissa oman luottotyövälineen ammuspula kulminoituu aina pahimmalla mahdollisella hetkellä.

Doom-aseiden kuningas eli BFG 9000 tekee odotetun paluun, mutta sen käyttöä rajoittavat erittäin harvinaiset ammukset. Laitteeseen on kaiketi vangittu itsensä Zeuksen viha, sillä yksi pamautus lähettää vihollismassat energiamankelin läpi, jonka jäljiltä huone kuin huone näyttää teurashallilta. Myös legendaarinen moottorisaha tekee paluun, mutta senkin tuhovoimaa suitsee polttoaineen pihtailu. Hurmeinen sahailu on kuitenkin virkistävää puuhaa, varsinkin kun puolet vihollistapoista päättyy niihin samoihin kallonmurskajaisiin ja raajojen repimiseen.

Graafisesti Marsin ekskursioni oli ajoittain jopa erittäin näyttävää touhua. Pimeät käytävät ja vilkkuvat valot eivät sinänsä kuulu omiin suosikkeihini pelimaailmojen suunnittelussa, mutta on pakko myöntää, että id Software on onnistunut isosti miljoonien rakastaman pelimaailman uudelleenkäynnistyksessä. Kiljuen kimppuun laukkaavat demonit ovat tunnistettavia ja ilmeikkäitä, ainutlaatuisista ja jättimäisistä pomovastuksista puhumattakaan.

Moninpelipuoli tarjoaa kattauksen kuuden hengen joukkueiden tappomatsimuunnelmia. Itselleni mielenkiintoisin pelimuoto muuntaa kilpailevien joukkueiden jäseniä erilaisiksi demoneiksi, joilla on enemmän tuhovoimaa ja osumapisteitä kuin tavallisella avaruusjääkärillä. Oman kokemuksen mukaan tämä demonimausteinen tappomatsi on hyvästä ideastaan huolimatta pahasti rikki, sillä sattumanvaraisesti kentälle ilmestyvä demonibuffi saattaa mennä useamman kerran putkeen samalle joukkueelle, jolloin saavutettu etu on naurettava. Moninpelitiloista jäi mieleen pienten joukkueiden ahtaat kahakat, joista puuttuu yksinpelin hurmeinen ja soljuva tuhon sinfonia.

Doomin mukana tulee lisäksi peliä varta vasten suunniteltu SnapMap-kenttäeditori, jonka avulla on mahdollista viritellä omia luomuksiaan muiden pelaajien koettavaksi. Työkalun käyttö jäi minulta hyvin vähäiseksi, mutta näen siinä potentiaalia taidokkaampien tekijöiden käsissä. Yhteisön luomien kenttien määrä on jo nyt lupaava, joten pelattava tuskin loppuu kesken ihan heti.

8/10

Doomin uusi tuleminen on hurmeista menoa, jossa yhdistyvät nopea toiminta ja hektinen resurssipula. Itseään toistava loppupuolisko ja kuivahko moninpeli syövät pari pistettä pois.

Markus Heino

8/10

Kehittäjä: 
ID Software
Julkaisija: 
Bethesda Softworks
Peligenre: 
Räiskintä
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta