Mitä kuuluu, Jagex? Vierailimme RuneScapen tekijöiden päämajassa / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Mitä kuuluu, Jagex? Vierailimme RuneScapen tekijöiden päämajassa

6.06.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1
Mitä kuuluu, Jagex? Vierailimme RuneScapen tekijöiden päämajassa

RuneScape herättää pelinä minussa hyvin spesifisiä muistoja. Se oli tuttavapiirini keskuudessa massiivinen hitti ala-asteen aikoina, jolloin koulupäivä usein päätettiin varaamalla lähikirjastosta tietokoneaikaa ja viettämällä sitten tovi selainpelien parissa joko niitä itse pelaten tai sitten muiden seikkailuja seuraten.

Jo noihin aikoihin RuneScapesta paistoi läpi tietynlainen karuus, mutta se ei haitannut sen helpon saatavuuden ansiosta. Oli kiehtovaa ja käytännöllistä pystyä pelaamaan ihan vain nettiselaimella suurehkoa verkkoroolipeliä, jossa muiden ihmisten kanssa pääsi ihan kunnolla myös vuorovaikuttamaan. RuneScapen saatavuusmallin kätevyyttä korosti tietysti myös se, etten noihin aikoihin omistanut vielä omaa pc:tä.

Nyt noin viisitoista vuotta myöhemmin huomaan havahtuvani aina silloin tällöin siihen todellisuuteen, että RuneScape on edelleenkin olemassa ja vieläpä aktiivisessa kehityksessä. En ole koskenut peliin ikuisuuksiin, joten nykymuodossaan se on minulle käytännössä aika lailla tunnistamaton teos. Jopa RuneScapen historiaa juhlistava klassinen Old School -versio näyttää silmissäni ”modernilta”, vaikka sekin perustuu jo lähes kymmenen vuotta vanhaan pelin inkarnaatioon.

Erityisen selväksi RuneScapen nykytila tuli minulle nyt alkuvuodesta. Peliä kehittävä Jagex avasi medialle ovensa huhtikuussa esitelläkseen kesäkuussa saapuvaa uutta Menaphos-lisäosaa ja puhuakseen muutenkin hieman RuneScapen viimeaikaisesta pärjäämisestä. Peliä on varsinkin sen selainpohjaisen historian takia helppo ajatella varsin pienenä ilmestyksenä pelialalla, mutta visiitti yhtiön tiloihin varmisti viimeistään, ettei näin todellakaan ole.

RuneScape Menaphos

Jagex pitää päämajaansa Itä-Englannissa Cambridgen kaupungissa noin 80 kilometriä pohjoiseen Lontoon hälinästä. Firma on yksi kaupungin tiedepuistossa vaikuttavia yrityksiä, joiden joukkoon lukeutuu myös esimerkiksi Elite Dangerous- ja Planet Coaster -kehittäjä Frontier Developments. Toimistona Jagexilla toimii kolmesta kerroksesta koostuva rakennus, jossa työskentelee kaikkiaan noin kolmesataa ihmistä aina perinteisemmistä kehittäjistä hallintohenkilöstöön ja markkinointitiimeihin asti.

Omasta toimistostaan käsin Jagex pyrkii hallinnoimaan kerralla kaikkea toimintaansa. Perinteisten toimistotilojen lisäksi juuri remontoidussa rakennuksessa on esimerkiksi oma alueensa yhtiön äänitiimille sekä moderni studiotila verkkolähetyksiä ja muita videotoimenpiteitä varten. Viihtyvyyttäkin on ylläpidetty kahviosta löytyvillä pelipisteillä ja kaksi kertaa viikossa auki olevalla baarilla. RuneScape-taidetta piisaa tietysti sitäkin seinillä.

Monipuoliseen ja viihdyttävään toimistoon onkin kelvannut panostaa. Viimeisenä kahtena vuotena peräkkäin yhtiö on tehnyt toiminnallaan ennätystulokset, mihin on vaikuttanut muun muassa juuri RuneScapen jatkuva kasvu. Viime vuoden syyskuussa peli rikkoi 250 miljoonan luodun käyttäjätunnuksen rajan, mikä ei ole pieni määrä varsinkaan pelille, jonka aktiivisten tunnusten keskimääräinen ikä pyörii seitsemän vuoden tienoilla.

Kehittäjien into palvella nimenomaan pelaajakuntaansa ei tunnukaan juuri vähentyneen. Uusi Menaphos-laajennus on nimenomaan reaktio pelaajilta saatuun palautteeseen, jonka mukaan RuneScapeen kaipaillaan tällä hetkellä enemmän suurikokoisia lisäosia viikoittaisten pienlisien sijasta. Näitä niin sanottuja RuneScape Expansioneja Jagex pyrkii saamaan ulos puolen vuoden välein, mikä muuttaa samalla hieman tapaa, jolla faneja informoidaan uusista seikkailuista. Ensimmäistä kertaa pelin kehityksen aikana Jagex pystyy esimerkiksi tarjoamaan parempia yllätyksiä pelaajille, sillä se ei näe enää tarpeellisena kertoa yksityiskohtaisesti kaikkea, mitä tulevilta sisältölisiltä sopii odottaa.

RuneScape Menaphos

Old School RuneScape elää sekin edelleen vahvana. Pelin kyseisen version kehitys tapahtuu pääpeliäkin yhteisövetoisemmin, sillä kehittäjät järjestävät sen jokaisesta päivityksestä äänestyksen, jonka on mentävä läpi vähintään 75 prosentin hyväksynnällä tullakseen toteutetuksi. Viimeiset pari vuotta Old School on erityisesti kasvanut aina vain kovemmin kilpailulliseen suuntaan, ja se kerää paikoin puoleensa jopa enemmän PvP-kansaa kuin itse pää-RuneScape. Old School -puolella onkin viimeisten vuosien aikana saanut syntynsä peräti kokonaan kilpailulliseen pelaamiseen keskittyvä Deadman-tila, jonka suurimpia otteluita ovat seuranneet netissä kerralla jo kymmenettuhannet katsojat.

Hylkäsin RuneScapen jo vuosia sitten, enkä voi varsinaisesti väittää tekeväni ainakaan lähitulevaisuudessa suoraa paluuta ilmiön pariin. Sen parissa aiemmin viihtyneenä on silti ollut kiehtovaa nähdä, kuinka vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin kehittäjä jatkaa sen viemistä päättäväisesti eteenpäin. Toivonkin vielä jatkossakin pääseväni yllättymään RuneScapen elinvoimasta. Se on aina ollut hyvin omanlaisensa valopilkku pelien maailmassa, joten on aina mielenkiintoista nähdä, mihin Jagex ja fanit vievät sen seuraavaksi.

Kommentit

Käyttäjän Maketsuki kuva
Maketsuki

Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun lähetti kirjeellä postissa Jagexille käteistä ja eräänä kauniina kesäpäivänä heräsi ja huomasi että on saanut Runecapen Memberin ensimmäistä kertaa. Siinä se kesä ja nuoruus sitten vierähtikin.