Dragon's Crown Pro vahvistui PS4:lle – samojen tekijöiden mecha-peli Sentinel 13 sai sekin uuden trailerin

Vanillawaren 13 Sentinels -peli on edelleen tulossa. Samalla sen edellinen nimike Dragon's Crown on tulossa PS4:lle ainakin Japanissa.

Steins;Gate-tekijöiden murhaseikkailu Chaos;Child päivättiin PlayStationeille

Murhamysteereihin kietoutuva visuaalinen romaani Chaos;Child tuodaan ensi kuussa PlayStationeille Euroopassa ja Amerikassa.

Final Fantasy XV:n moninpelaaminen käynnistyy lokakuussa – runsaasti uutta pelikuvaa paljastui

Final Fantasy XV:ssä päästään lokakuun lopusta asti vielä moninpelaamaan sen uudella Comrades-lisärillä.

Switch-konsoleihin piilotetun Golf-pelin tarkoitus saattoi selvitä – ja se on koskettavampi kuin kukaan olisi uskonut

Nintendo näyttää piilottaneen NES:n klassisen Golf-pelin osaksi kaikkia Switcheja kunnianosoituksena Satoru Iwatalle ja eräänlaisena suojeluseleenä.

Sotarintamalla kaivataan sotilaita – Battlefield 1 on viikonlopun ajan ilmainen Xbox-kultajäsenille

Xbox Onen kultajäsenet voivat sotia viikonlopun ajan ilmaiseksi Battlefield 1:n parissa.

Ensimmäinen Tomb Raider -elokuvan traileri tuo Lara Croftin taas valkokankaalle

Alicia Vikanderin tähdittämästä Lara Croftista on saatu jälleen uutta esimakua tulevan Tomb Raider -elokuvan ensimmäisellä trailerilla.

Kokeile Forza 7:ää nyt Xbox Onella tai pc:llä

Kiinnostaako Forza Motorsport 7? Nyt olisi tilaisuus testata pelin demoa Xbox Onella ja Windows 10:llä.

Ladataan
KISA: Palkintona Project CARS 2 ja peliaiheista tavaraa!
Kilpailu: 18.09.2017 - 02.10.2017 Twitter Facebook

KISA: Palkintona Project CARS 2 ja peliaiheista ta...

Osallistumalla tähän kisaan saatat voittaa Project CARS 2 -pelin PlayStation 4:lle ja lisäksi peliaiheista tavaraa!

KISA: Voita AOC:n huippulaadukas 165Hz pelimonitori!
Kilpailu: 07.09.2017 - 26.09.2017 Twitter Facebook

KISA: Voita AOC:n huippulaadukas 165Hz pelimonitor...

Vastaamalla oikein seuraavaan kysymykseen pääset mukaan arvontaan, jossa palkintona on AOC:n laadukas Agon AG241QG -...

KISA: Palkintona Destiny 2:n huikea keräilyversio!
Kilpailu: 04.09.2017 - 19.09.2017 Twitter Facebook

KISA: Palkintona Destiny 2:n huikea keräilyversio!

Vastaamalla oikein seuraavaan kysymykseen pääset mukaan arvontaan, jossa yksi oikein vastannut voittaa itselleen...

Ladataan

Nintendo Switch

Mikanes 50 min 14 s sitten
Lainaus käyttäjältä Rokkijani
Minä haluan Dark Souls - Prepare to Switch Ultimate Editionin! Kyllähän From Software on siellä tukijoiden joukossa ollut, mutta...
864
Käyttäjän Angel of Death kuva

Tulevat pelihankinnat, epäilyjä ja harkintaa

Angel of Death+ 4 tuntia 9 min sitten
Tällainen kiinnostavan oloinen tekele tuli vastaan kuin Echo ( http://store.steampowered.com/app/551770/ECHO/ ). Oppiva AI kuulostaa kiinnostavalta, mutta kuulostaa...

Nintendo Switch

Rokkijani 8 tuntia 57 min sitten
Minä haluan Dark Souls - Prepare to Switch Ultimate Editionin!
Ladataan
Seuraatko Pelaajaa sosiaalisessa mediassa?:
Tiistai, Elokuu 1, 2017 - 18:14
Torstai, Kesäkuu 8, 2017 - 16:28
Torstai, Huhtikuu 27, 2017 - 14:19
Ladataan
Tiistai, Syyskuu 12, 2017 - 15:43
Tiistai, Syyskuu 12, 2017 - 15:41
Perjantai, Syyskuu 8, 2017 - 14:01
Maanantai, Syyskuu 4, 2017 - 16:50
Ladataan