Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Red Dead Redemption 2 meni läpi tuossa joulun alla ja oli kyllä yksi ikimuistoisimpia pelejä koskaan. Maailmaan upposi ja pelissä tuli vietettyä paljon aikaa ihan vain ihastellessa paikkoja. Harvinaista kyllä, tein paljon side questeja enkä muutenkaan kokenut mitään painetta saada peliä pois alta esimerkiksi seuraavaan peliin siirtyäkseni. Siksi RDR2 veikin vajaan parisen kuukautta ennen läpäisyään. En ole koskaan kiintynyt pelihahmoon niin kuin Arthur Morganiin. Peli herätti todella paljon tunteita ja pitkään vielä läpäisyn jälkeen kelailin pelistä nousseita ajatuksia. Tarinan kerronta oli aivan uskomattoman hyvää. Peli on hyvä osoitus videopelien kyvyistä kertoa elämää suurempia tarinoita.

Ensiminuutit pelistä Borderlands 2 VR. On kyllä surkean epätarkka. Olen halunnut nähdä mitä valitsemani päähenkilön sormiin on tatuoitu, muttei erotu. Näkymän tarkin kohta on yleisesti keskellä, joten reunoille jäävästä tekstistä, kuten tehtävänannosta, ei saa selvää, kuten ei kartastakaan, joten täytyy pelata ulkomuistista ja keskittyä muihin iloihin. Eipä tätä oltu osattu optimoida PS Vitallekaan.

Edit: DLC - Shadow of the Tomb Raider: Nightmare
Kiva ja elähdyttävä seikkailu. Pelasin tämän(kin) nuorimman veljeni kanssa; hän harrastaa urunsoittoa ja oli innoissaan tasohyppelyosiosta. Luin juuri myös sarjakuvan Vol 4: Inferno, joka sijoittuikin aikaan ennen Shadow of tTR:ia. Siksi tämän Nightmare-delsun merkitys tarinan lujittamisessa vain kasvaa. Etenemisreittejä siinä oli myös enemmän, tuntuu kuin jotakin olisi jäänyt hakematta.

Kai sitä nyt voisi Kingdom Hearts 3 voisi sanoa vielä pari sanaa nyt kun "post-gamekin" on tullut koettua.

KH3 on paljon ongelmia, jotka varsinkin paljastuvat sen myötä kun tarina on taputeltu kasaan. Ihmiset usein valittaa ettei Disney maailmoilla ja pelin omalla juonella ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta rehellsiesti sanottua milloin sillä ikinä on ollut? Kingdom Hearts 1 menet disney maailmaan, disney pahis paskoo sinne heartleseja, hoidat homman. Sama juttu KH2, vaikkakin siinä sekoitettiin soppaa organisaation jäsenillä. Sama juttu tässäkin. Mielestäni pelin tarinan tappoi pelin viimeiset tunnit, joka oli pelkkää pomotappelu->välipätkä looppia, jossa solmittiin kaikki juonikuviot kasaan. (spoiler, ei solmittu, odottakaa vain seuraavaa Kingdom Heartsia).

Se mikä minua eniten kiinnosti tarinan jälkeen oli super bossit, tournamentit ja muut jutut jotka piti minut ruudussa kiinni aiemmissa peleissä viimeissen pomon jälkeen. Ikävä kyllä, Pelissä on käytännössä hyvin vähän mitään sisältöä tarinan ulkopuolella, joka syö varsin paljon nautinnostani peliä kohtaan. Voit kerätä arkkuja ja onnenmerkkejä joista saat kamaa jota tarvit... noh et mihinkään muuhun kuin trophyihin. Sen lisäksi on vähän päälle 10 challengea, joista suurin osa on vain normitappeluita mutta vihollisilla on vähän enemmän elämää. Voit pelata hauskoja minipelejä jotka ovat hauska pari minuuttia. Voit tehdä eri ruoka-annoksia parantaaksesi statseja tappeluissa. Noh, pelin jälkeen silläkään ei ole väliä. Ei tässä ole muuta tekemistä kuin nuohota maailman pokaalien toivossa ja pari ekstra tappelua (joista yksi oli muuten ihan hyvä).

Käytännössä mitä tämä peli tarjoaa päätarinan jälkeen joka ottaa itsensä liian tosissaan eikä osaa loppua vielä kun pelaajaa kiinnostaa mitä tapahtuu? Pari minipeliä ja trophyja jos ne kiinnostaa ketään.

Main story oli positiivinen kokemus minulle kaikkine ongelmineen, mutta muuta peli ei tarjoakkaan. Harmi sinäänsä kun 10 vuoden päästä ilmetyy Kingdom Hearts 3.8 Final last episode antibirth prologue 4K collection niin siinä olevassa Final MiX versioss pelissä on varmasti enemmän sisältöä.

Tuskin pelaan enää ikinä peliä uudestaan, kunhan saan loputkin pokaalit hoidettua pois.

On tullut pelattua Resident Evil 2 remakea ahkerasti. Pääsin pelin Leonilla läpi. Siis Leonin ensimmäisen kampanjan, koska osoittautui, että tässä on myös kummallekin hahmolle B-skenaariot, kuten alkuperäisessäkin, jotka tarvitsee läpäistä nähdäkseen todellisen lopun. Muistelen, että Capcom olisi sanonut ennen julkaisua, että tässä versiossa ei tulisi olemaan näitä skenaarioita, mutta se osoittautui valeeksi. Ennakkotietojen ja pelaamani demon perusteella osasin odottaa, että remake olisi hyvä, mutta tämä ylitti selkeästi kaikki odotukseni. Niille ketkä tykkäävät vanhojen Resident Evil:eiden seikkailusta, tässä on makeaa mahan täydeltä. Poliisilaitos on entistä sokkeloisempi ja muitakin alueita on laajennettu. Viemärialue, joka alkuperäisessä on vain lineaarinen läpikulkureitti, on tässä versiossa kuin Zelda-luolasto. Ammuksia ja parannusesineitä on säännösteltävä. Yritin väistellä zombeja mahdollisimman paljon, mutta nekin osaavat olla joskus aika nopeita nappaamaan kiinni. Ja Mr X on tällä kertaa todellinen uhka.

Resident evil 2 ohella tuli nyt aloitettua Kingdom hearts 3, vaikkei kyseinen peli ennakkoon juurikaan herättänyt kiinnostusta, mutta uteliaisuus vei voiton. Pikkusiskoa joskus aikoinaan autoin pelamaan ykköstä, joka oli ihan kelpo peli, vaikkei mistään mestari teoksesta todellakaan voitu puhua. Kakkonen jätettiin kesken sen äärimmäisen tylsän alun takia.

Nyt eilen illalla alottelin hieman pelaamaan, ja oli kyllä aika karmasevaa miten paljon tässä on välivideoita. Ja ne on vielä kaiken lisäksi ihan hemmetin pitkiä ja dialogi on ollut kamalaa kliseiden viljelyä, ainut hahmo jonka juttuja on mielellään kuunnellut on ollut Hades. Nyt Herkuleksen kanssa hommat kutakuinkin laitettu pakettiin, eikä oikeata pelaamista ole päässyt juuri harrastamaan. Sen mitä peli on päästäny pelaamaan on ollut ihan hauskaa, mutta taistelu systeemi on äärimmäisen yksinkertainen ja ympäristöjä ei ainakaan ensimmäisessä maailmassa ole suurimmaksi osaksi kuin tylsä putki, jossa ei yllättyksiä ole vaan rikottavia ruukkuja lukuunottamatta.

Toivottavasti peli antaisi jatkossa pelatakkin eikä vain toljottaa tasapaksuja välivideoita.

Olen tässä viikon ajan pelannut Wargroovea (Metacritics-keskiarvo 86), joka koukuttavuutensa (ja Switchille-saatavuutensa) takia on varastanut peliaikaa merkkiteos Kingdom Heartsilta. Pelitunteja on jonkin verran alle kymmenen, ja ne ovat tulleet kuin huomaamatta. Peliä vain uppoutuu pelaamaan! Juuri tällaista se oli aikanaan Advance Warsejakin pelatessa.

Pelin 12 komentajaa on valittu upeasti. Kaikkia en ole vielä ehtinyt näkemään toiminnassa, mutta monenlaista vaikuttaisi löytyvän, aina taistelukoirasta hyönteismieheen. Taisteluyksikköjen ulkonäkö eroaa komentajittain mukavasti toisistaan, mutta kuitenkin niin, että usein on helppo erottaa, minkä tyypin yksiköstä on kyse. Ainoa miinus tulee kasarminäkymän pienistä ruuduista (jotka kertovat yksikköjen heikkoudet ja vahvuudet), sillä niistä on välillä vaikea erottaa, mistä yksiköstä on kyse, kun siitä näkyy vain pieni osa.

Yksikköjen tasapainotus vaikuttaisi olevan huippuluokkaa. Jos yksikkö pääsee liikkumaan useamman ruudun kerralla, sillä on myös enemmän heikkouksia tai kalliimpi hinta kuin vähemmän liikkuvalla. Jos heikkouksia ei juurikaan ole, rajoituksena on se, että samalla vuorolla voi vain joko liikkua tai hyökätä. Tämä tekee yksiköiden värväämisestä kasarmista todella mielenkiintoista puuhaa.

Peli tarjoaa todella hyvin vastinetta rahalle. Olen pelannut vasta ainoastaan kampanjamoodia, mutta sen lisäksi on vielä puzzle- ja pelihallimoodit. Kartanluontimahdollisuutta tunnutaan hehkutettavan, mutta itselläni veikkaan sen jäävän sivuosaan.

Erikoismaininta on sanottava pelin vaikeusasteesta. Toistaiseksi se vaikuttaa olevan juuri kohdallaan. Olen pelannut standardivaikeusasteella, jolla pelattavaksi Wargroove onkin tarkoitettu. Se on haastavuudessaan tuottanut minulle muutaman tappion, mutta tappiot eivät ole saaneet minua lannistumaan, koska niiden tietää johtuvan vain omasta virheestä. Satunnaisia kriittisiä osumia (Fire Emblemin tapaan) ei pelissä ole, joten tapahtumien kulku on paremmin ennakoitavissa (jokaisella yksikkötyypillä sen sijaan on omat ehtonsa, jonka täyttämällä kriittisen osuman saa aikaan). Vaikeusastetta voi laskea (tai nostaa) milloin vain, mutta jos laskee, tehtävistä tienaa vähemmän tähtiä (joilla voi avata ekstroja). Erinomainen tapa painottaa vaikeusastetta ja palkitsevuutta.

Tähän kun lisätään silmiähivelevä, hieman japanilaisvaikutteinen mutta kuitenkin omintakeinen taidetyyli, sekä tunnelmaan sopiva musiikki, huomaamme pelaavamme yhtä alkuvuoden parhaista peleistä. Täytyy olla todella kova pelivuosi, jos Wargroove ei yltäisi tämän vuoden top10-listalleni. Tätä kannatti odottaa jo vuodesta 2017!

Kirjoitushetkellä uusimman Tomb Raider -lisäosan perusteella on ihan hyvä ajatus ostaa ja pelatakin teoksen mahdollinen Vuoden peli -sovitus vasta jälkikäteen, sillä lisäosien tapahtumat yhä varmemmin sijoittuvat tarinassa keskivaiheille. Sentään minullakin on New Game+ tästä kokematta, joten hämmennyksien välttämiseksi taidan säästää sen... (ikävä sana) viimeiseksi.

Milloin mistäkin syystä on jäänyt alkuvaiheisiin sellainen Loiste Interactiven teos kuin INFRA (Steam), joten pitää mainostaa sitä edes nyt, kun peli kuitenkin on julkaistu jo kolme vuotta sitten. En mielelläni sano sitä 1.:n kuvakulman putkimaiseksi pulmapeliksi, vaikka putkiakin tutkitaan, mutta täysin vapaan etenemisenkö puutteessa suomalainen ison budjetin peli ei ole saanut mainintaa Pelaajalehdessä, vaan PAKO: Car Chase Simulator oli tärkeämpi?

Earthworms

Perinteinen point & click seikkailu.
Peli alkaa kun pelaajan ohjastama etsivä saa tehtäväkseen matkustaa saarelle selvittämään mitä kadonneelle henkilölle on tapahtunut.
Ei kestä kovin pitkään, kun selviää, että saarella on jotain muutakin pahasti vialla sillä baarin alakerrasta löytyy kuollut ihminen, tai ainakin se näyttää ihmiseltä, mutta hiusten tilalla on lonkeroita jotka on vielä jostain syystä leikattu poikki.
Kun baarista menee ulos niin pihassa odottaa irti leikattu sian pää ja verellä kirjoitettu GO AWAY.

Varsin kiva ja kiinnostava (jos aihealue iskee) muutaman tunnin kompakti seikkailu.
Oikeastaan ainoa ongelma on se, että jos jotain tavaraa ei vielä tarvita niin sitä ei myöskään voi poimia mukaan tai käyttää joten useamman kerran saa käydä läpi asioita jotka ei aiemmin tehnyt mitään.
Esimerkkinä katulamppu jota tutkiessa hahmo vaan toteaa, että jopa lamput on kieroja tällä saarella, mutta myöhemmin sitä pitää tutkia uudestaan ja se toimiikin katkaisijana. Tuo oli yksi kohta jossa oli pakko turvautua netin apuun, koska tuo ei tullut mieleenkään.

Earthworms | Review | Detectives, Tentacles, and Questionable Translations

The way remastered

Peli alkaa kun hahmo kaivaa juuri haudatun vaimonsa haudasta ja kantaa kotiin.
Siitä plussaa, että peli onnistuu jotenkin iskemään jo heti alussa tunteisiin vaikka et edes tunne hahmoja sillä ruudulle ilmestyy aina tavaroiden selityksiä kun niiden ohi kulkee.
Esim hautausmaalla vaimon haudan kohdalle ilmestyy "her grave" ja muiden kohdalle vain "a grave" ja kun lähestytään omaa asuntoa niin ensin jonkun random asunnon kohdalla lukee "someones apartment" ja oman oven kohdalla "our...my apartment".
Asunnon sisällä on sitten paljon tietoa ja kuvia toisella planeetalla olevasta mahdollisesta ikuisen elämän lähteestä jotka väkisinkin näkee samalla kun kuollut rakas vaimo viedään stasis podiin.

Oma hahmo ja tämän vaimohan on olleet osana juurikin tuolla planeetalla ollutta tutkimusryhmää kunnes mimmi sairastui.
Nyt tietenkin pitää varastaa firman alus ja lähteä takaisin sinne.

Moni arvostelija vertaa tätä another worldiin ja flashbackiin ja varmaan sen takia tämä oli pieni pettymys itselle.
Siinä missä edellä mainitut keskittyy enemmään toimintaan ja välillä on pulma tai kaksi niin tämä keskittyy pulmiin.
Videoiden perusteella tämä jopa näyttää esikuviltaan aina äkkikuolemia myöden jotka ei onneksi haittaa etenemistä sillä oma hahmo spawnaa välittömästi kohtuu lähelle.
Rakenteeltaan peli kuitenkin muistuttaa enemmän modernisoitua ekaa tomb raideria (anniversary ? ) eli ensin on hieman toimintaa ja sitten tulee puzzle huone -> siirtymä parilla vihollisella -> puzzle huone -> siirtymä jne.
Jotkut varmasti tykkää tuosta paljon, mutta itselle pulmat on silloin kivoja kun ne on lähinnä mauste eikä se itse pääateria.

The Way Remastered Nintendo Switch Review

Tuo arvostelussa mainittu harvinainen pelin pysäyttävä bugikin on jo korjattu ja muutenkin molemmat pelit toimi ongelmitta switchilla.
Ainakin pc:lle nämä on myös tarjolla, mutta molemmat on varsinkin switchilla usein tarjouksessa 1e hintaan ja jos genret kiinnostaa niin kannattaa ostaa.
Itselle molemmat oli tuon hinnan arvoisia ja mikä tärkeintä myös sen ajan arvoisia mitä noihin tuli käytettyä.
Molemmat kesti arviolta 4-5 tuntia riippuen siitä kuinka pahasti aivot lyö pulmissa tyhjää.

Fate Extra CCC

Fate Extran "jatko-osa", sanoisin enemmän vaihtoehtoinen reitti peliin enemminkin sisältönsä puolesta. PSP pelinä, sekä varsinkin Fate Extraan verrattuna peli on jopa vakuuttava sisällöltään ja dialogista josta jonkinverran on ääninäytelty.

Alkuperäinen Extra oli mielestäni täysin keskinkertainen peli, jossa gameplay oli nähty parin tunnin jälkeen ja juoni mateli tosi keskinkertaisena ennen kuin pelin loppua kohden tarinassa alkoi tapahtumankin jotain. Extra CCC on turboahdettu täyteen sisältöä aiempaan verrattuna. Tarinaa ja gameplayta oli paljon enemmän, mutta mielestäni pelin flow kärsi tosi paljon. Pelistä ehkä noin 70% on tekstin lukemista tai kuuntelemista ja loput 30% on sitä itse peliä. Useat fanit sanovatkin pelin juuri olevan Visual Novel, joka ei muuten minua haittaisi mutta se pelin JRPG osuus ikävä kyllä keskeyttää sen Visual Novel osuuden liiaan useasti. Turhan useasti on pitkiä lukukohtauksia, joiden jälkeen tuntuu täysin väsähtäneeltä sitten kun pitäisi pelata. Pääset dungeoniin ja kappas, käveltyäsi käytävän loppuun tuleekin lisää luettavaa.

Pelin design bookseista ja muista on tullut selväksi että peliin oli suunnitteila valtava määrä sisältöä joka vasta nähtiin myöhemin Grand Orderiss, joka on tosi harmillista koska pelin kaksi ensimmäistä Dungeonia hahmoineen oli minusta valtavan tylsiä. Kertoo jotain että kahdessa ekassa Dungeonissa vietin 9 kuukautta, kun taas loppupelin menin menneellä viikolla läpi kokonaan.

Vaikka Fate Extra julkaistiin euroopassa asti, niin en ihmettele miksei Extra CCC julkaistu. Pikkutuhmia (tai enemmän tuhmia) kuvia pelin hahmoista paljasstuu pelin aikana, sekä koko Heavens Hole juonikuvio tihkuu Japanilaista erotiikkaa joka olitaisiin sensuroitu pelistä jos oltaisiin lokalisoitu, mikä taas olisi muuttaanut pelin ytimen.

Huomattavasti parempi kokemust kuin Extra, mutta luen paljon mielummun Nasun kirjoittamia Visual Novelleja kuin Nasun kirjoittamia pelejä.

Henkilökohtaisesti tykkään Battlefieldeistä sotapeleinä. Hyvin tehty, isot mapit, realistiset aseet ja ajoneuvot mukana.
Ai että!

Tuli eilen tehtyä pari "arvostelua" lisää.

Ekana trials rising josta zappah saattaa olla kiinnostunut.
Tuttua trialsia joka on melkein onnistuttu pilaamaan uudistuksilla.
Pari esimerkkiä mainitakseni uudet radat ei enää avaudu mitaleja keräämällä kuten ennen vaan ne avautuu hahmon tason mukana ja paras tapa saada kokemusta on tehdä itseääntoistavia sponsori sopimuksia.
Lisäksi peli kohtelee jokaista rataa kuin olisit ajamassa kilpaa jotain random tyyppejä vastaan joten parempi tottua siihen, että jonkun hahmo heiluttaa ruudulla persettä, koska hävisit sille..ai niin, tässä on myös fortnite tyyliset tanssit.

Trials rising fiilikset

Forgotton Anne on se peli jota ihan oikeasti haluan hehkuttaa.
Kyseessä on hieno seikkailu joka sijoittuu maailmaan johon kaikki unohdetut tavarat päätyy.
Peli näyttää kuin pelaisit animaatio elokuvaa, tarina on hyvä ja perus seikkailua piristää kevyet pulmat ja tasoloikinta.
Sanoinko jo kuinka hyvältä peli näyttää :D
Vielä muutaman päivän ajan tämän saa switchille ja xbox onelle 12e hintaan ja ainakin switchille on myös demo tarjolla. Testatkaa ja ostakaa.
Puhun pelistä ihan tarkoituksella epämääräisesti videolla, koska en halua spoilata mitään ja samasta syystä kaikki matsku on pelin alusta.

Forgotton Anne fiilikset

Dirt rally 2.0 on parasta rallia pitkään aikaan, mutta lähinnä loistavan ajettavuuden ansiosta.
Uraa ei oikeasti voi edes uraksi kutsua ja sen pelaaminen vaatii myös yhteyden codemastersin racenet palveluun eli jälleen yksi always online yksinpelimuoto.
Sentään free playn puolelta löytyvät custom mestaruudet, time trial ja historic rally toimii ilman nettiyhteyttä ja historic tuntuu oikeasti enemmän uralta kuin se varsinainen ura itse.

Dirt rally 2.0 fiilikset

Taiko no tatsujin: drum 'n' fun

En muista kirjoitinko tästä jo aiemmin, kerrataan lyhyesti.
Ostin pelin gigantista 18e hintaan kuukausi julkkarista, pelasin alle 10 tuntia, koska ilman rumpua se oli varsin meh omasta mielestä.
Viikko sitten laitoin rumpu paketin tilaukseen ja nyt pelaaminen on hemmetin hauskaa. Edellinen kerta kun mulla on ollut rytmipelin kanssa näin hauskaa oli ekan dj heron julkaisu.
Tähän tuli myös ostettua vocaloid dlc enkä olisi koskaan uskonut, että joskus pelaan Mikun biisejä rumpua hakkaamalla hymy naamalla.

Taiko no tatsujin: drum 'n' fun fiilikset

edit:

Kirby star allies

Pakko sanoa, että nyt kaikkien päivitysten jälkeen peli on jo hintansa arvoinen.
Tässä parin päivän aikana tullut pelattua guest star mode muutamalla uudella dream friendilla (Taranza, Magolor, Susie ja Daroach).
Tuli myös pelattua se heroes in another dimension läpi ja kerättyä 100 sydäntä jotta sai hyvän lopetuksen ja siskokset pelattavaksi jonka jälkeen tuli tietenkin pelattua guest star moodi niillä läpi.
Yhteensä tämän parissa on nyt mennyt yli 25 tuntia.

Siitä plussaa, että kaikki uudet hahmot ja muu on ollut ilmaista.

Captain toad treasure tracker

Tuli viime viikolla pelattua se uusi special episode lisäri läpi ja olihan se hyvä.
Onnistuin myös ymmärtämään koko paketin kuvauksen väärin ja luulin, että tässä on vain viisi kenttää, koska kuvauksessa sanotaan "This paid downloadable content includes 18 new challenges, including five new courses ".
Mutta niitä kenttiä on siis tuo 18, mutta vain viisi on oikeasti uusia ja loput on muunneltuja versioita uusilla tavoitteilla.

Hintaa tällä oli kuutisen euroa ja aikaa onnistuin kuluttamaan n.2.5 tuntia.

No joo, toki uusi Trials kiinnostaa mutta ei tässä ole ehtinyt vielä edes miettiä sen ostamista. Alekoriin taitaa jäädä ja gold-versiona pitäisi vielä saada. Demoa tuli kokeiltua sekä Onella että Switchillä ja vaikka peli toimii hyvin myös Switchillä niin en kyllä ala millään digiliipaisimilla pelailemaan vaikka sainkin demon extreme-kentän läpäistyä myös Switchillä. Selvästi enemmillä virheillä kuin mitä Onella, jolla siis analogiset liipaisimet.

Tuo levelöinnin ongelma nyt jälkikäteen ajateltuna oli myös demossa. Siinäkin piti pelailla välillä haasteita että sai uutta kenttää auki. En tuohon siinä kiinnittänyt huomiota kun ajattelin sen olevan demon ominaisuus esitellä haasteet mutta ikävältä pakottamiselta kyllä kuulostaa. Fusionista toki pelailin melkein kaikki ne kenttien lisätehtävät, joten kyllä noitakin varmasti olisin jauhanut mutta Fusionissakin vasta sitten kun kaikki kentät oli muuten jauhettu tarpeeksi koville mitaleille (eli niille mihin koki pystyvänsä järjen rajoissa).

Jo demossa en pitänyt muutoksista, jotka veivät aikaa itse pelaamiselta, kuten laatikoiden pitkät avaamiset ja ruudulle pomppimiset. Trials on aina ollut peli, jossa pitää päästä heti pelaamaan ja uusiksi ottamisen pitää myös tapahtua välittömästi. Jo sen takia, että niin se on aina toiminut. Ei minua aiemmissa ole hahmon ja pyörän säätäminen haitannut mutta nyt se on turhan pakotettua ja naamalle tungettua. Ja se tosiaan näkyy jo demolla.

Ikävä että menivät huonompaan suuntaan niin monelta kantilta vaikka peruspeli vaikuttaa edelleen pelaamisen arvoiselta.

Juuri siksi kirjoitinkin, että sua saattaa ehkä omat ajatukset kiinnostaa, koska muistan, että sulla ei muutenkaan ollut kiire ostaa tuota joten et varmaan ole seurannut pelin arvosteluita.
Itselle tosiaan se hahmon ja prätkän muokkaus on vaan plussaa, mutta se muiden pelaajien hahmojen väkisin tunkeminen joka radan tuloksiin ei ole.
Mulle trials on ollut fusionista lähtien sitä, että haluan vaan ajaa radat läpi ja kokeilla kuinka hyvin ne menee eikä voisi vähempää kiinnostaa, että joku random tyyppi josta en ole koskaan edes kuullut on mua nopeampi.

Joku ubisoftin edustaja on myös redditissä kirjoittanut, että tiimi kuulemma on tietoinen siitä kuinka paskan vastaanoton nuo sponsori sopimukset on saaneet joten ehkä peli päivitetään niin, että tuota ei ole pakko tehdä.
Itse olen edelleen tasolla 83, koska en jaksa noita enää tehdä ja ne mitä on tarjolla on jo kohtuu ärsyttäviä joten en pääse edes testaamaan extreme ratoja.
Tietenkään track central ratojen pelaaminen ei enää nosta hahmon tasoa kuten fusionissa.

Jos haluat vielä jotain vertailua niin ilmeisesti siitä saa 500xp kun nostaa mitalin kullasta platinaan. Joskus tason 50 jälkeen yhteen tason nousuun vaaditaan 10 000xp ja extreme radat aukeaa tasolla 88. Vaikeimmista sponsori sopimuksista saa 5000xp joten niitä on pakko tehdä ja juuri sen takia jopa trials veteraaneilla on mennyt se n.13 tuntia, että ovat päässeet extreme ratoihin käsiksi.
Ei siis sen takia, että ne olisi niin vaikeita vaan sen grindaamisen takia.

Enkä nyt halua mitenkään mainostaa noita videoitani, mutta olen jo viimeisen vuoden käsikirjoittanut ja editoinut ne niin, että niissä yleensä näkyy se mistä puhun joten ne on lyhyitä 3-5 minuutin videoita ja niistä käy moni asia paremmin selväksi ja on ne ainakin 150% varmuudella parempia kuin vaikka joku tilt jos tuota nyt voi edes kehuna pitää.
Eikä tuo ole mikään mainos senkään takia, koska mä en tienaa noilla mitään. Itseasiassa kaipaan sitä aikaa kun mulla oli joku 200 tilaajaa, mutta usein videon tekeminen on vaan helpompaa kuin pitkä teksti josta pitää koittaa korjailla kaikki virheet pois.

Toki olisin voinut postata jokaisen videon tekstin tänne, mutta se viesti olisi niin julmetun pitkä, että sitä ei kukaan lukisi kuitenkaan.

Kiitti videosta ja infosta, p-j. Ostin tuon Trialsin porukoiden pelikoneelle, joten nyt (ennen seuraavaa Pelaajaa) tiedän etten turhaan hoputa broidia pelaamaan sitä.

Rock Band VR

>2019
>muovikitara

Tämän marginaalisen peligenrenren tuorein edustaja on yksinoikeudella Oculus rift virtuaalilaseille. Tän pelin hankkimiseksi pelaajan on hypättävä monen silmukan läpi. Oculus riftin hankkiminen itsessänsä on iso investointi, mutta tähän peliin se ei riitä. Pelaajalla on oltava sopiva Xbox tai Ps4 kitara, windows 10, itse peli (ostin alesta 20€), kitaraan kiinnitettävä 10 euron oculus hjaimen adapteri (suosittelen) ja (mahdollisesti) Xbox ohjaimen langaton vastaanotin. Tän täytyy olla Harmonixin huonoiten menestynein peli ikinä, sillä en voi kuvitella kuin muutaman tuhannen homo sapienssin omistavan tämän pelikelpoisena. Leaderboard tukee tätä teoriaa. Noh, oculuksen facebook rahoilla tää on varmasti rahoitettu, joten isku harmonixin palleaan oli varmaan pehmoisempi.

Nimestään huolimatta tämä ei ole niinkään rock band, vaan enemmän Guitar Hero. Pelaaja on jäsen "Autoblasters" nimisessä bändissä ja soittaa siinä Rytmikitaraa, jolla vedetään myös kitarasoolot. Pelissä seurataan yleisön päällä vasemmalta oikealle menevää "highwayta". Pelaaja täyttää highwayn erilaisilla "chordeilla", joita on yhteensä seitsemän erilaista, riippuen asennosta, missä sormensa pitää. Peli itse ehdottaa sinulle tiettyihin biiseihin sopivia chordeja, mutta kannustaa selvästi luovuuteen jättämällä valtatien enimmäkseen avoimeksi. Pelissä on neljä vaikeustasoa, joista viimeinen aukeaa läpipeluun jälkeen. "Freestyler", voi soittaa miten lystää, "Rockstar" keskittyy pelkästään "chordicombojen" luontiin. "Virtuoso" vaikeustasolla sormia pitää liikuttaa enemmän ylös ja alas valtatiestä riippuen. "Monster" vaikeustasolla vinkit ja ehdotukset ovat kokonaan piilossa. Pelissä on myös tuttu "overdrive" kerroinmittari ja jonkinlainen hyvien combojen luonnista täyttyvä ylimääräinen mittari, joka palkitsee lisäpisteillä. Kuriositeettinä pelaaja voi katsoa lavalla olevia efektipedaaleja ja kitaran whammybarilla painella niitä. Samaisella whammybarilla voi siirtyä muihin paikkoihin lavaa. Nää on periaatteessa turhia, mutta lisäävät vr pelille tärkeää immersiota. Ollaanhan tässä simuloimassa oikeaa lavalla olemista. Klubien yleisö ja bändin jäsenet ovat vähän mekaanisen oloisia, mutta realisisempia kuitenkin kuin perus Rock bandeissä. Ainakin mun oli helppo immersoitua (varsinkin hyvien biisien aikana) esitykseen, jopa paremmin kuin "gh liven" paikoitellen korniin näyttelyyn.

Biisilista on kuin "best of Rock band", kaikista peleistä löytyy hittejä ja ompahan mukana muutama uusi. Wanhoja tuttuja on muunmuassa "Avenge sevenfoldin - beast and harlot", "Pearl jamin - Alive", "Dragonforcen tililulilili tiedette mikä", "Weezerin - Say it aint so", "Europen - Final countdown" ja "Green dayn - Holiday" Uutuksia löytyy Coldplaylta, Oasikselta, Ghostilta, Paramorelta, Blink-182 ja catfish and the bottleman, suosikit mainitakseni. Tässä on koko settilista. Ja uskokaa tai älkää tässä pelissä on muutama kymmenen delsua, marginaalipeliin marginaalicontenttia siis...
Pelistä löytyy vielä "arcade mod", jossa voi soittaa kaikki pelin kappaleet klassisella tavalla kitaralla. Itse en paria biisiä enempää jaksanut siihen käyttää aikaa, kun voin jonkun wanhoista peleistä pistää konsolilla tulille. Eikä siinä edes soiteta yleisölle.

Överista kikkailusta huolimatta, tai ehkä sen takia Rock band VR on yllättävän hyvä peli. Se on virkistävän erilainen rytmipeli, jossa rokkitähden immersio on luotu paremmin kuin koskaan. Läpipeluun jälkeen sitä tuskin tulee hirveän usein enään käynnisteltyä, paitsi vieraiden viihdyttämiseksi tai hetken fiilistelyyn. Peli myös kärsii rajoittamalla sen vain Oculus storeen ja sen voisi helposti tuoda kaikille muille vr laitteille. Isoin ongelma lienee erilaisten ohjaimien kiinittäminen kitaraan, mutta ainakin Playstation move ja viven "jäätelötötteröt" olisi helppo vain teipata kitaran kaulaan ja antaa palaa. Jos ei halua kympin adaptereita tilailla. Mutta joo, pelatkaa rock band vr jos ikinä tulee tilaisuus ja tulette yhden virtuaalikokemuksen rikkaammaksi. "Kokemus" on se VR lasien tärkein myyntivaltti.

Viikko sitten tuli viimeinkin ostettua Monster Hunter: World ja kyllä se itseen iskee aika mukavasti. 37 tuntia plakkarissa ja paljon on vielä tehtävää maailmassa. Sitten syksyllä tulee uutta DLC:tä, joka tiettävästi kasvattaa pelialueen kokoa merkittävästi, joten taidan pärjätä tämän pelin parissa hyyyyyyyvän hetken.

Vampyr

Eilen tuli tämä saatua päätökseen. Eihän se ollutkaan maannut ostamisen jälkeen kuin likemmäs 6kk hyllyssä.
Alunperinkin tämä kiinnosti, mutta tuli kuitenkin ostettua vasta kun kuulin, että peliin tulee myös helppo vaikeustaso ja sillä tämä tuli myös pelattua.
Mukavasti sai keskittyä tarinaan ja paikkojen tutkimiseen ja taistelu oli vain mukava vaihtelua tuova mauste.
Lisäksi tuolla vaikeustasolla saa myös enemmän kokemusta ihan vaan questien suorittamisesta joten pelin läpäisy hyvänä tyyppinä yhtään siviiliä tappamatta on myös helppoa. Toisaalta juuri tuosta johtuen kyseinen saavutus on mahdotonta saada tuolla vaikeustasolla jos niistä sattuu välittämään.

Tarina oli kiinnostava vaikka en pahemmin edes vampyyreistä välitä ja varsinkin epidemian aiheuttaja tuli täysin puskista.
Sivutehtävät on yleensä perus fetch questeja, mutta niihinkin liittyy yleensä jotain pientä tarinaa joka riittää itselle ja näyttäähän pelin kadut varsin komeilta ainakin one x:lla. Muutenkin pelin kartta on aika sopivan kokoinen joten fast travelin puute ei päässyt ärsyttämään.

Oikeastaan ainoa oikeasti ärsyttävä asia oli jatkuva immersion rikkoontuminen.
Vampyyrin metsästäjät huomaa jo 20 metrin päästä, että olet vampyyri, mutta kukaan muu ei vaikka äijä on kalpea, naama täynnä pinnassa olevia verisuonia ja silmän valkuaiset on punaiset. No mitäs pienistä.
Ne ei kiinnitä edes silloin mitään huomiota jos pelastat jonkun joka on toisen vampyyrin vangitsemana ja taistelussa käytät kaikkia kykyjä suoraan niiden naaman edessä.