Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Red Dead Redemption 2 meni läpi tuossa joulun alla ja oli kyllä yksi ikimuistoisimpia pelejä koskaan. Maailmaan upposi ja pelissä tuli vietettyä paljon aikaa ihan vain ihastellessa paikkoja. Harvinaista kyllä, tein paljon side questeja enkä muutenkaan kokenut mitään painetta saada peliä pois alta esimerkiksi seuraavaan peliin siirtyäkseni. Siksi RDR2 veikin vajaan parisen kuukautta ennen läpäisyään. En ole koskaan kiintynyt pelihahmoon niin kuin Arthur Morganiin. Peli herätti todella paljon tunteita ja pitkään vielä läpäisyn jälkeen kelailin pelistä nousseita ajatuksia. Tarinan kerronta oli aivan uskomattoman hyvää. Peli on hyvä osoitus videopelien kyvyistä kertoa elämää suurempia tarinoita.

Ensiminuutit pelistä Borderlands 2 VR. On kyllä surkean epätarkka. Olen halunnut nähdä mitä valitsemani päähenkilön sormiin on tatuoitu, muttei erotu. Näkymän tarkin kohta on yleisesti keskellä, joten reunoille jäävästä tekstistä, kuten tehtävänannosta, ei saa selvää, kuten ei kartastakaan, joten täytyy pelata ulkomuistista ja keskittyä muihin iloihin. Eipä tätä oltu osattu optimoida PS Vitallekaan.

Edit: DLC - Shadow of the Tomb Raider: Nightmare
Kiva ja elähdyttävä seikkailu. Pelasin tämän(kin) nuorimman veljeni kanssa; hän harrastaa urunsoittoa ja oli innoissaan tasohyppelyosiosta. Luin juuri myös sarjakuvan Vol 4: Inferno, joka sijoittuikin aikaan ennen Shadow of tTR:ia. Siksi tämän Nightmare-delsun merkitys tarinan lujittamisessa vain kasvaa. Etenemisreittejä siinä oli myös enemmän, tuntuu kuin jotakin olisi jäänyt hakematta.

Kai sitä nyt voisi Kingdom Hearts 3 voisi sanoa vielä pari sanaa nyt kun "post-gamekin" on tullut koettua.

KH3 on paljon ongelmia, jotka varsinkin paljastuvat sen myötä kun tarina on taputeltu kasaan. Ihmiset usein valittaa ettei Disney maailmoilla ja pelin omalla juonella ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta rehellsiesti sanottua milloin sillä ikinä on ollut? Kingdom Hearts 1 menet disney maailmaan, disney pahis paskoo sinne heartleseja, hoidat homman. Sama juttu KH2, vaikkakin siinä sekoitettiin soppaa organisaation jäsenillä. Sama juttu tässäkin. Mielestäni pelin tarinan tappoi pelin viimeiset tunnit, joka oli pelkkää pomotappelu->välipätkä looppia, jossa solmittiin kaikki juonikuviot kasaan. (spoiler, ei solmittu, odottakaa vain seuraavaa Kingdom Heartsia).

Se mikä minua eniten kiinnosti tarinan jälkeen oli super bossit, tournamentit ja muut jutut jotka piti minut ruudussa kiinni aiemmissa peleissä viimeissen pomon jälkeen. Ikävä kyllä, Pelissä on käytännössä hyvin vähän mitään sisältöä tarinan ulkopuolella, joka syö varsin paljon nautinnostani peliä kohtaan. Voit kerätä arkkuja ja onnenmerkkejä joista saat kamaa jota tarvit... noh et mihinkään muuhun kuin trophyihin. Sen lisäksi on vähän päälle 10 challengea, joista suurin osa on vain normitappeluita mutta vihollisilla on vähän enemmän elämää. Voit pelata hauskoja minipelejä jotka ovat hauska pari minuuttia. Voit tehdä eri ruoka-annoksia parantaaksesi statseja tappeluissa. Noh, pelin jälkeen silläkään ei ole väliä. Ei tässä ole muuta tekemistä kuin nuohota maailman pokaalien toivossa ja pari ekstra tappelua (joista yksi oli muuten ihan hyvä).

Käytännössä mitä tämä peli tarjoaa päätarinan jälkeen joka ottaa itsensä liian tosissaan eikä osaa loppua vielä kun pelaajaa kiinnostaa mitä tapahtuu? Pari minipeliä ja trophyja jos ne kiinnostaa ketään.

Main story oli positiivinen kokemus minulle kaikkine ongelmineen, mutta muuta peli ei tarjoakkaan. Harmi sinäänsä kun 10 vuoden päästä ilmetyy Kingdom Hearts 3.8 Final last episode antibirth prologue 4K collection niin siinä olevassa Final MiX versioss pelissä on varmasti enemmän sisältöä.

Tuskin pelaan enää ikinä peliä uudestaan, kunhan saan loputkin pokaalit hoidettua pois.

On tullut pelattua Resident Evil 2 remakea ahkerasti. Pääsin pelin Leonilla läpi. Siis Leonin ensimmäisen kampanjan, koska osoittautui, että tässä on myös kummallekin hahmolle B-skenaariot, kuten alkuperäisessäkin, jotka tarvitsee läpäistä nähdäkseen todellisen lopun. Muistelen, että Capcom olisi sanonut ennen julkaisua, että tässä versiossa ei tulisi olemaan näitä skenaarioita, mutta se osoittautui valeeksi. Ennakkotietojen ja pelaamani demon perusteella osasin odottaa, että remake olisi hyvä, mutta tämä ylitti selkeästi kaikki odotukseni. Niille ketkä tykkäävät vanhojen Resident Evil:eiden seikkailusta, tässä on makeaa mahan täydeltä. Poliisilaitos on entistä sokkeloisempi ja muitakin alueita on laajennettu. Viemärialue, joka alkuperäisessä on vain lineaarinen läpikulkureitti, on tässä versiossa kuin Zelda-luolasto. Ammuksia ja parannusesineitä on säännösteltävä. Yritin väistellä zombeja mahdollisimman paljon, mutta nekin osaavat olla joskus aika nopeita nappaamaan kiinni. Ja Mr X on tällä kertaa todellinen uhka.

Resident evil 2 ohella tuli nyt aloitettua Kingdom hearts 3, vaikkei kyseinen peli ennakkoon juurikaan herättänyt kiinnostusta, mutta uteliaisuus vei voiton. Pikkusiskoa joskus aikoinaan autoin pelamaan ykköstä, joka oli ihan kelpo peli, vaikkei mistään mestari teoksesta todellakaan voitu puhua. Kakkonen jätettiin kesken sen äärimmäisen tylsän alun takia.

Nyt eilen illalla alottelin hieman pelaamaan, ja oli kyllä aika karmasevaa miten paljon tässä on välivideoita. Ja ne on vielä kaiken lisäksi ihan hemmetin pitkiä ja dialogi on ollut kamalaa kliseiden viljelyä, ainut hahmo jonka juttuja on mielellään kuunnellut on ollut Hades. Nyt Herkuleksen kanssa hommat kutakuinkin laitettu pakettiin, eikä oikeata pelaamista ole päässyt juuri harrastamaan. Sen mitä peli on päästäny pelaamaan on ollut ihan hauskaa, mutta taistelu systeemi on äärimmäisen yksinkertainen ja ympäristöjä ei ainakaan ensimmäisessä maailmassa ole suurimmaksi osaksi kuin tylsä putki, jossa ei yllättyksiä ole vaan rikottavia ruukkuja lukuunottamatta.

Toivottavasti peli antaisi jatkossa pelatakkin eikä vain toljottaa tasapaksuja välivideoita.

Olen tässä viikon ajan pelannut Wargroovea (Metacritics-keskiarvo 86), joka koukuttavuutensa (ja Switchille-saatavuutensa) takia on varastanut peliaikaa merkkiteos Kingdom Heartsilta. Pelitunteja on jonkin verran alle kymmenen, ja ne ovat tulleet kuin huomaamatta. Peliä vain uppoutuu pelaamaan! Juuri tällaista se oli aikanaan Advance Warsejakin pelatessa.

Pelin 12 komentajaa on valittu upeasti. Kaikkia en ole vielä ehtinyt näkemään toiminnassa, mutta monenlaista vaikuttaisi löytyvän, aina taistelukoirasta hyönteismieheen. Taisteluyksikköjen ulkonäkö eroaa komentajittain mukavasti toisistaan, mutta kuitenkin niin, että usein on helppo erottaa, minkä tyypin yksiköstä on kyse. Ainoa miinus tulee kasarminäkymän pienistä ruuduista (jotka kertovat yksikköjen heikkoudet ja vahvuudet), sillä niistä on välillä vaikea erottaa, mistä yksiköstä on kyse, kun siitä näkyy vain pieni osa.

Yksikköjen tasapainotus vaikuttaisi olevan huippuluokkaa. Jos yksikkö pääsee liikkumaan useamman ruudun kerralla, sillä on myös enemmän heikkouksia tai kalliimpi hinta kuin vähemmän liikkuvalla. Jos heikkouksia ei juurikaan ole, rajoituksena on se, että samalla vuorolla voi vain joko liikkua tai hyökätä. Tämä tekee yksiköiden värväämisestä kasarmista todella mielenkiintoista puuhaa.

Peli tarjoaa todella hyvin vastinetta rahalle. Olen pelannut vasta ainoastaan kampanjamoodia, mutta sen lisäksi on vielä puzzle- ja pelihallimoodit. Kartanluontimahdollisuutta tunnutaan hehkutettavan, mutta itselläni veikkaan sen jäävän sivuosaan.

Erikoismaininta on sanottava pelin vaikeusasteesta. Toistaiseksi se vaikuttaa olevan juuri kohdallaan. Olen pelannut standardivaikeusasteella, jolla pelattavaksi Wargroove onkin tarkoitettu. Se on haastavuudessaan tuottanut minulle muutaman tappion, mutta tappiot eivät ole saaneet minua lannistumaan, koska niiden tietää johtuvan vain omasta virheestä. Satunnaisia kriittisiä osumia (Fire Emblemin tapaan) ei pelissä ole, joten tapahtumien kulku on paremmin ennakoitavissa (jokaisella yksikkötyypillä sen sijaan on omat ehtonsa, jonka täyttämällä kriittisen osuman saa aikaan). Vaikeusastetta voi laskea (tai nostaa) milloin vain, mutta jos laskee, tehtävistä tienaa vähemmän tähtiä (joilla voi avata ekstroja). Erinomainen tapa painottaa vaikeusastetta ja palkitsevuutta.

Tähän kun lisätään silmiähivelevä, hieman japanilaisvaikutteinen mutta kuitenkin omintakeinen taidetyyli, sekä tunnelmaan sopiva musiikki, huomaamme pelaavamme yhtä alkuvuoden parhaista peleistä. Täytyy olla todella kova pelivuosi, jos Wargroove ei yltäisi tämän vuoden top10-listalleni. Tätä kannatti odottaa jo vuodesta 2017!

Kirjoitushetkellä uusimman Tomb Raider -lisäosan perusteella on ihan hyvä ajatus ostaa ja pelatakin teoksen mahdollinen Vuoden peli -sovitus vasta jälkikäteen, sillä lisäosien tapahtumat yhä varmemmin sijoittuvat tarinassa keskivaiheille. Sentään minullakin on New Game+ tästä kokematta, joten hämmennyksien välttämiseksi taidan säästää sen... (ikävä sana) viimeiseksi.

Milloin mistäkin syystä on jäänyt alkuvaiheisiin sellainen Loiste Interactiven teos kuin INFRA (Steam), joten pitää mainostaa sitä edes nyt, kun peli kuitenkin on julkaistu jo kolme vuotta sitten. En mielelläni sano sitä 1.:n kuvakulman putkimaiseksi pulmapeliksi, vaikka putkiakin tutkitaan, mutta täysin vapaan etenemisenkö puutteessa suomalainen ison budjetin peli ei ole saanut mainintaa Pelaajalehdessä, vaan PAKO: Car Chase Simulator oli tärkeämpi?