Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Night in the Woods on pääpelin osalta takanapäin. Kytkin jo aluksi taustamusiikin kokonaan pois nähdäkseni mitä teoksella on tarjottavana, ja hienostihan peli ajoi asiansa, vaikka musiikkia olikin tarkoitettu joihinkin kohtauksiin. Pelaajan arvostelun sanoinhan kyseessä on "tasohyppelyksi naamioitu visual novel", enkä musiikkia kirjojen tai sarjakuvienkaan taustalle ole halunnut. Sanomiset ovat puhekuplina.
Pelimaailma on kuin vakavaotteisempi Richard Scarryn kaupunki. Päähenkilö Mae näyttää hullunkurisen nuorelta varsinkin vanhempiinsa verrattuna. Eläinkaupungissa paljon vaikeampaa onkin ikäryhmien sijaan erottaa sukupuolet toisistaan, ja kukaties niillä ei ollut tarkoitettu olemaankaan mitään merkitystä, mikä oli minusta pelin parhaita asioita.
Maen elämänkatsomukseen, kuten tölväisyihin ja "aamu-unisuuteen" ei ole helppo samaistua, vaan tarinahan onkin hänen kasvamisekseen. Minipelitkin olivat hauskoja, kun möhlimisestä peli tuomitsi sanallisesti eikä pakollisilla uusintayrityksillä. Lopulta en vain tiedä paljonko niillä oli merkitystä, ja olisiko kaverien kanssa vietetyt illat pitänytkin jakaa tasaisemmin eri henkilöiden kesken.
Pelistä opin, että soittotunteja ei olisi ehkä pitänytkään jättää väliin, ja etten ehdi koota tarpeeksi kärsivällisyyttä retropeleihin. Nyt zekattavana on vielä Weird Autumn -lisäsisältö. Kun ei joutuisi koko tarinaa aloittamaan alusta saadakseen avattua kaiken konseptitaiteen.

Vedin tuossa muutama viikko sitten Mega Man 8 läpi :D Tietenkin Legacy Collection 2 kautta.

Grafiikat olivat hyvin karkkimaiset ja musiikit eivät ehkä niin parhaita, mutta kyllä sitä popitti kivasti Stage Select tunnarin tahdissa. Pelinvaikeustaso oli huhuhu..kyllä riitti haastetta. Wily on tässä vaikea ja eniten vitutus käyrää nostattivat Frost Manin ja Wily Stage 1 lumilauta kohdat, jossa muikkeli höpöttää "Jump,jump!" "Slide,slide!" paskaa.
Tykkäsin itse pelistä tosi paljon. Nyt jo kolme kertaa hakattu läpi.

Hellblade: Senua's Sacrifice alkaa olla loppusuoralla. Tuntuu vähän ikävältä todeta, mutta en oikein ole tykännyt. Äänimaailma ja -totetus on huippuluokkaa ja propsit myös pelin ulkonäöstä ja erityisesti mielenterveysongelmien käsittelystä. Näistä hyvistä puolista huolimatta minun on vaikea tykätä pelistä, jossa on loppupeleissä hyvin vähän vapautta tehdä mitään. En oikein ymmärrä sellaisia kohtauksia, joissa painetaan tatilla eteenpäin ja katsotaan, kuinka hahmo tasapainottelee lankulla tai juoksee karkuun jotakin vaarallista ilman mitään oikeaa riskiä. Eniten raivoa ovat aiheuttaneet pelin puzzlet, joissa on ihan omaperäistä jujua, mutta jotka ovat turhan usein raivostuttavan epäselviä ja joiden logiikkaan on vaikea päästä kiinni. Myös lore on aika meh. Sääli, kovasti olisin halunnut tykätä kehutusta indieteoksesta, mutta kun gameplay jää raa'aksi, niin minkäs teet. Silti hyvä, että tuli pelattua.

aika pitkälti samoilla linjoilla ollaan. tämän vuoksi itsellä tämä jäi kesken.