Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Ne oli kyllä itselle kanssa Zeldan kaksi ärsyttävintä asiaa. Aseet ja stamina. Toisin kun Hayarigami, niin itse alussa päivitin pääosin staminaa. Kannattaa kyllä alusta asti turvautua ruokaan, joko sellaiseen joka lisää elämää tai staminaa, kumpaa nyt tarvitseekaan. Ärsyttää jos kiipeäminen loppuu staminan puutteeseen, joten pieni hiukopala auttaa kummasti. Aseet vaan hajoaa, sille ei valitettavasti voi mitään. Ainoa hyvä asia siinä omasta mielestä oli se että tuli kokeiltua muitakin aseita kun miekkaa ja kilpeä.

Taitaa olla tuo Breath of the Wild yliarvostetuin peli koskaan, ainakin niinkun omasta mielestä. Jos kyse ei olisi Nintendosta ja pelin kannessa lukisi Zelda tämä peli olisi saanut murska-arvostelut älyttömyyksiensä takia, kuten juuri tuo raivostuttava aseiden kertakäyttöisyys. Yksi asia mitä peleissä vihaan eniten. Aseissa ja kamoissa saa olla durability, mutta jotain rajaa!

Minäkin laitan staminaa alkupuolella peliä aina heti. Stamina ja aseiden durability ovat kyllä hyviä juttuja seikkailupeleissä, mutta ovathan ne liian herkillä tässä. Taktiset elementit jne. olisivat edelleen läsnä, jos pykälän tai pari kaikki kestäisi paremmin ja kunto ei olisi niin julman huono pitkän aikaa.

Kuten sanonut niin viime vuoden Goty minulle, mutta nuo kaksi asiaa ärsyttää kyllä. Muuten ei ole narisemista tästä uskomattomasta pelistä.

Minulle BOTW on kaikkien aikojen peli. Tuo staminan kehitys juuri laittaa myös kokkaamaan ja staminan kasvaessa myös mahdollisuudet uusiin paikkoihin kasvaa. Aseiden hajoamisen vuoksi taas tulee käytettyä useampia aseita kuin se että ne olisi ikuisesti kestäviä. Lisäksi tulee mietittyä aika tarkkaan juuri mitä asetta milloinkin tulee käytettyä. Jos tässä mietin kummankin ominaisuuden poistoa pelistä niin mielestäni se silloin menisi huonompaan suuntaan. Nämä toisia kovasti ärsyttävät ominaisuukset silmällä pitäen peli on suunniteltu. Muutenkin pelistä nauttii sitä enemmän mitä rauhallisemmin ja enemmän tutkimalla sitä pelaa.

Sen verran vielä pitää sanoa että yleensä jos pelin keskiarvo metacritiikissä on sitä luokkaa kuin Zeldalla niin ovat sellaiset pelit arvosanansa ansainneet. Niin myös tämän pelin kohdalla. Ei yhtään yllätä että tietyn henkilön kirjoituksessa tuli esiin koska Nintendo ja Zelda.

On aika turha kuvitella että vaikka peli saisi metacriticissä tai missä vaan 100/100, että kaikki siitä pitäisivät. Se vain on fakta että kaikki eivät pidä Zeldasta tai samoista asioista. Ja lisäksi, heille jotka sattuivat rakastamaan yli kaiken vanhoja Zeldoja, BotW voi olla todellinen isku vasten kasvoja. Nehän on ihan erilaisia pelejä.

Alkaa jo vähän kyrsimään tämä "Ei ole ihme että juuri noi valittaa"- / "Kaikki tosta pitää ja se on juuri sen idea" -asenne. Nintendo-fani tai ei, toi vain on ihan helvetin typerä peruste.

Itsellä BotW jäi kesken olisiko... reilun 10h jälkeen. Hieno peli, myönnän kyllä. Mutta ei se "pakottanut" takaisin pelamaan. Tosin harva peli niin nykyään enää tekee. Toivoin että Zelda näin tekisi, mutta ei tehnyt. Ehkä kun hommaa NS:n niin ostaa siihenkin Zeldan alelaarista ja toinen telakka paikkaan jossa tulee vietettyä viikonloppuja, niin voisi päästä lähemmäs loppua.

Ainoa asia mikä pelissä kyrsi, on kokkaaminen. En tajua sen hienoutta oikein missään pelissä. Onhan se sinänsä hienoa kun saa tehtyä erilaisia "rohtoja" milloin mihinkin vaivaan, mutta mieluummin ottaisin vain sen "hedelmän" joka vaivaan. Jo ihan siksi että kokkaaminen vie pahimmillaan helvetisti aikaa ja on paikoitellen ihan arpapeliä. Näiden päälle pitää vielä saada ne materiaalit. Ihan hanurista. Haluisin kiivetä vuorelle, mennä uusiin paikkoihin, laittaa vihuja pinoon, ei. Nyt pitää kokata että saa kunnon rohdot. Onneksi se nyt ei ole jatkuvasti pelissä läsnä, mutta paikoitellen tuli fiilis että pelaa jotain kokkauspeliä eikä seikkailua.

Ja mulle on ihan sama kuinka paljon se syventää pelikokemusta tai tuo realistisuutta siihen, se oli perseestä. Peliohjaimesta saatavat haavatkin toisivat lisää realistisuutta pelaamiseen, mutta paskaahan se olisi.

En minä ainakaan haluaisi, että stamina ja aseiden durability otettaisiin pois, mutta tasapainotusta molempiin toivoisin. Alussa stamina on niin surkea, että kun liitelee varjolla alas niin pakko on lähteä minishrinejä vetämään heti, jotta saa staminaa kunnolla nostettua. Olisihan siinä kiva saada sydämiäkin lisää, mutta stamina menee edelle tässä minulla.

Soulseissa minulla taas riippuu ihan buildista, että nostanko alkuun enemmän staminaa vai energiaa. Zeldassa olen pakotettu staminaan ja se ei ole kyllä hyvä.

Goty, vaikka stamina, duralibility ja minishrinet ovat tympeitä. Seuraavaan Zeldaan eeppiset luolastot kiitos ja näkemiin.

Rehellisesti sanottuna minä en koskaan edes miettinyt aseiden tai staminan tasapainotusta vaan nautin vain pelaamisesta. Muistan kun ensi kertaa kiipesin kaksoisvuorten laelle(staminaa ei tällöin ollut kauheasti, tuo staminen kasvu sitten avasi sitten koko ajan uusia mahdollisuuksia paikkoihin joihin ei ollut ennen mahdollista päästä mutta oli odotti kovasti pääsevänsä). Se oli sanoinkuvailemattoman hieno viilis kun vihdoin katseli vuoren laelta uljaita maisemia suuren kiipeämisurakan jälkeen. Matkalla joutui keräämään voimia ja sattui myös vesisade ja ei voinut muuta kuin odottaa maisemia katsellen sateen loppumista.

Ööö...en tainnut väittää että metacritic keskiarvon takia kaikki pitäisivä pelistä. Tarkoitin että kyllä yleensä kovan keskiarvon saaneet pelit on todella laadukkaita vaikkei ne kaikkien makuun olisikaan. Itsellä jäi Skyrimi pahasti kesken vaikka kuinka yritin. Toki kyseessä on vanhapeli mutta vaikka kuinka yritin niin peli ei vaan onnistunut kietomaan maailmaansa. Botw jälkeen tuo taistelumekaniikka ja putkijuoksumaailma ei vain oikein kolahtanut. Niin ja tuo realistinen grafiikka ei ole koskaan napannut tippaakaan. Mitä vanhoihin Zeldoihin tulee niin BotW taisi nimenomaan muistuttaa eniten tuota kaikin vanhinta Zeldaa vuodelta 1986. Jossa samantapainen seikkailu ja löytämisen viilis oli muukana vahvasti. Kokkailussa oli kyllä ihan reseptejä ja kokeilun kautta sai aikaiseksi mielenkiintoisia soppia. Tässäkin piti vähän oppia ja toki välillä sattumuksien kautta. Mutta ihan logiikalla sai aikaiseksi hyviä sapuskoja. Eikä siihen nyt muutamaa minuuttia kauempaa mennyt tunneista puhumattakaan. Aika jännä että kokkaus kyrsii niin paljon että peli jää kesken. Luulisi tuon olevan aika pieni kauneusvirhe.

Eikö helvetin typerä asenne ole se että väittää jonkun yhtiön saavan bonuspisteitä nimensä vuoksi? Joissakin fanijulkaisussa varmasti vaikuttaa arvosanoihin rakkaus pelisarjoja kohtaan alustasta riippumatta mutta iso kattaus arvioita kyllä kertoo jo jotain pelin laadusta. Niin ja enhän minä voi mitään sille että tietyt tyypit vaivaituvat kommentoimaan vain yleensä silloin kun saa valittaa tai pääsee märisemään tietyin värisistä tuotteista? Tämä kuitenkin sattuu olemaan fakta!

Lainaus

Ei yhtään yllätä että tietyn henkilön kirjoituksessa tuli esiin koska Nintendo ja Zelda.

Ihanko tosissaan nyt dissaat mielipiteeni vain sillä oletuksella että kritisoin VAIN koska peli on Zelda ja taustalla Nintendo? Tämä on juuri sitä fanipoika-logiikkaa, kuule, joten ei ihme että sellaista tässä vähän väliä tulee mieleen teistä.

Minä rakastan perinteistä Zeldaa ja sen pelimekaniikkoja mutta tämä uusi on lähempänä jotain Minecraftia ja survival-pelejä. Saa siitä tykätä, ei siinä, mutta minulle tuo ei ole Zelda sen tärkeimmän, eli pelattavuuden osalta.

JayeizHilta taas hyviä pointteja. Itse olen täysin samaa mieltä. Ärsyttää että pelaamista ja etenemistä hidastetaan jollain kokkauksilla ja staminoilla. Joku kalastuskin tuntuu olevan pakollinen about jokaisessa japanista tulevassa pelissä. Minä menen oikeasti kalastamaan jos sellainen sattuisi kiinnostamaan. Tai ostaisin siihen oikeasti keskittyvän pelin.

Nier: Automata oli hiton kova peli mutta siinäkin se kalastus oli kyllä niin turhaa touhua että ei mitään järkeä miksi se piti olla siellä.

BotW:n staminaa sun muuta saa toki kehua mutta kyllä kai aseiden vaihtelua saisi muutenkin aikaiseksi kuin niin, että ne hajoavat neljän lyönnin jälkeen. Hajoaminen ei ole edes se ongelma, vaan se kuinka nopeaa se tapahtuu. Samoin se stamina: ei ongelma ole itse mittarin oleminen mukana vaan se, kuinka pohjalta pitää aloittaa ja kuinka kauan siihen pitää panostaa ennen kuin alkaa olemaan vähän mielekkäämpää. Se kokkaus taas... No, jos staminaa ei olisi niin turha kuriositeetti kalastusten sun muiden tapaan. Elämän palauttamisenkin voisi hoitaa syömällä suoraan jotain banaaneja sun muita luonnon antimia ilman välivaiheita.

Ja jos jotain kokkausta tai muuta nikkarointia on pakko laittaa, niin siitä ei olisi pakko tehdä niin työlästä. Itse en pidä realismista peleissä jos se samalla syö pelin viihdyttävyyttä. BotW:ssa mielestäni sekä stamina että aseiden kunto syö sitä itse hauskuutta pelistä. Ei jaksa kuluttaa tunnin peliajasta suurta osaa johonkin sivuhommaan kun tässä muutenkin vielä haluaisi keskittyä siihen peliin ja löytää sen hienouden. Kai se siellä staminan, kokkauksen ja hajoavien aseiden alla jossain on?

Painotan vielä: peliä en kritisoi millään tavalla siksi että se on Zelda (hitto, minä PIDÄN Zeldoista!) tai että sen takana on Nintendo (ei mitään merkitystä kuka pelin on tehnyt) vaan koska nämä asiat vain ovat tulleet peliä pelatessa mieleen. Verrokkejakin jo laitoin: Dying Light, Dead Island sun muut kaverit eivät ole Nintendoa nähneetkään ja samalla tapaa niissä on ärsyttävän tuhnut aseet, jotka hajoavat jatkuvasti. Niissä ne sentään kestävät selvästi pitempään ja ainakin Dying Lightissä niitä voi korjata ja parannella.

Lainaus

Skyrimi -- taistelumekaniikka ja putkijuoksumaailma

Oletkohan pelannut koko peliä jos sinusta Skyrim on putkijuoksua. Kyllä se on vapaampi maailma kuin BotW kun staminakaan ei rajoita esim. kiipeilyä. Terveisin mountain horse. Muutenkin Skyrim on vähintään yhtä vapaa ellei vapaampi, erityisesti hahmonkehityksen suhteen. Taistelu on toki tunnotonta mutta sentään ei hajoa aseet koko aika.

Lainaus

Mitä vanhoihin Zeldoihin tulee niin BotW taisi nimenomaan muistuttaa eniten tuota kaikin vanhinta Zeldaa vuodelta 1986

Kaksi ensimmäistä Zeldaa ei ole minuun ikinä iskenyt ja syynä nimenomaan se, että se kaava ei vielä ole täysin se mitä taas rakastan. Plus ihan oikeasti vaikuttaa jo grafiikkakin.

Lainaus

-- tietyt tyypit vaivaituvat kommentoimaan vain yleensä silloin kun saa valittaa tai pääsee märisemään tietyin värisistä tuotteista? Tämä kuitenkin sattuu olemaan fakta!

Luepas kommentteja esim. tästä ketjusta ja ihan vasta hehkutin Preytä maasta kattoon :D Samoiten jos etsit vähän vanhempaakin matskua niin varmasti on kehuja joukossa jos on aihetta. Toki usein tulen kritisoimaan mutta näen että ne on ihan aiheesta. Shadow of the Colossuksesta oli tosi ristiriitaiset tunnelmat, sillä vioista ja kritiikistä huolimatta pelasin peliä monia kymmeniä tunteja. Kerropas myös että missä joku "märisee tietyn värisistä tuotteista"? Vaikka olisi vertaus niin kukaan tuskin noin pienestä valittelee. Faktat voit taas tarkistaa lukemalla niitä kommentteja joskus etkä olettamalla päässäsi mitä niissä muka lukee.

Lainaus

Tarkoitin Zappah Snaketusta en sinua. Sinulla on selvät mielipiteet yleensä ilman rajoja e4ikä niissä yleensä ole ennakkoasenteita!

Okei. Kirjoitin nuo ylemmät ennen tämän näkemistä/lukemista, joten sori siitä. Tosin vähän epäilin ettei välttämättä puhuta minusta mutta Snaketus ei foorumeille ole tainnut edes aiemmin kirjoitella. Sen vuoksi siitä ei niin kauheasti ole (vielä?) aiheitta kritisoida. Toki uutisissa on vakiovieras.

Tarkoitin Zappah Snaketusta en sinua. Sinulla on selvät mielipiteet yleensä ilman rajoja e4ikä niissä yleensä ole ennakkoasenteita!

En pelannut Skyrimiä loppuun kun ei mielenkiinto riittänyt vaikka kuinka yritin. Hahmonkehitys voi olla vapaampaa mutta eihän tuo pelimaailman vapaus ole millään lailla verrattavissa Botw ja kyllä Skyrimin eteneminen on varsinaista putkijuoksua verrattuna Botw vastaavaan. Toki pelit on hyvin paljon erilaisia mutta kyllä Botw kolahti satakertaa kovemin kun ylistetty Skyrimi kännitaisteluineen. Pelin parasta antia on ehdottomasti musiikit.

Nyt en ihan ymmärrä. Siis Skyrim sivutehtävineen rönsyilee ihan jokaiseen suuntaan. Miten siitä saa putkijuoksua? Maailmassakin voi lähteä jokaiseen suuntaan menemään, vaikka heti alun jälkeen. Jeepillä voi ajaa melkeinpä minne vaan - siis hevosella piti sanoa.

Meinaan sitä että Botw:ssa juurikin tuon kiipeämisen ja varjoliitonsa kanssa tuo vapaamman kulkemisen tunne on huomattavasti avoimemman tuntuista kun joka paikkaa pystyy lähestymään joka suunnasta. Pelit ovat kyllä muuten aikalailla erilaisia ja vähän hankalasti vertailtavia,minusta. Toinen on selvästi enemmän roolipeli kuin toinen. Joka tapauksessa tuntui että Skyrimi oli pääsemässä mahtavuuteen muttei sinne kuitenkaan päässyt. Yleensä kun peli tulee ostettua niin pelaan sen läpi,nyt tätä ei tapahdu. Ehkäpä tämä todistaa minulle vaan sen että miksi minulle riittää pelien saralla nuo Nintendon teokset.

Lainaus

Ööö...en tainnut väittää että metacritic keskiarvon takia kaikki pitäisivä pelistä. Tarkoitin että kyllä yleensä kovan keskiarvon saaneet pelit on todella laadukkaita vaikkei ne kaikkien makuun olisikaan.

Sori en tajunnut että viittasit snaketuksen viestiin. My bad..

Boardin lainauksien toimattomuus alkaa jo haittaamaan selkeästi...

Lainaus

Mitä vanhoihin Zeldoihin tulee niin BotW taisi nimenomaan muistuttaa eniten tuota kaikin vanhinta Zeldaa vuodelta 1986. Jossa samantapainen seikkailu ja löytämisen viilis oli muukana vahvasti.

No... vuosien 1986 ja 2017 väliin mahtuu aika monta Zelda peliä ja pelaajia jotka eivät ole edes koskeneet tuohon ensimmäiseen. Ja vaikka olisivatkin, silti väitteeni on mielestäni aika validi.
Löytämisen fiilis on ollut kaikissa Zeldoissa jotenkin mukana.

Lainaus

Kokkailussa oli kyllä ihan reseptejä ja kokeilun kautta sai aikaiseksi mielenkiintoisia soppia. Tässäkin piti vähän oppia ja toki välillä sattumuksien kautta. Mutta ihan logiikalla sai aikaiseksi hyviä sapuskoja. Eikä siihen nyt muutamaa minuuttia kauempaa mennyt tunneista puhumattakaan. Aika jännä että kokkaus kyrsii niin paljon että peli jää kesken. Luulisi tuon olevan aika pieni kauneusvirhe.

Piti oppia, kokeilla ja sattumusten kautta onnistua. Eikä tuohon mene kuin muutama minuutti. Right... No, jos sinä olet niin nopea liikkeissäsi, niin ok. Minä en. Olen aika... seesteinen pelaaja.

Taas sama "miten sua tollanen asia voi vaivata" -asenne vaikka selkeästi koetaan se kokkaus eri tavalla. Kohta on pakko sanoa että kyllä sä fanin leiman olet ansainnut (en kuitenkaan vielä, yritän pysyä avoimena).

Mutta kai sekin pitää korjata, että en sanonut että kokkauksen takia lopetin pelaamisen, se vain oli ärsyttävin asia. Juttuhan meni näin: "Mutta ei se "pakottanut" takaisin pelamaan. Tosin harva peli niin nykyään enää tekee. Toivoin että Zelda näin tekisi, mutta ei tehnyt. Ehkä kun hommaa NS:n niin ostaa siihenkin Zeldan alelaarista ja toinen telakka paikkaan jossa tulee vietettyä viikonloppuja, niin voisi päästä lähemmäs loppua."

Lainaus

Eikö helvetin typerä asenne ole se että väittää jonkun yhtiön saavan bonuspisteitä nimensä vuoksi? Joissakin fanijulkaisussa varmasti vaikuttaa arvosanoihin rakkaus pelisarjoja kohtaan alustasta riippumatta mutta iso kattaus arvioita kyllä kertoo jo jotain pelin laadusta.

No yleisesti ajatellen ei. Ihmiset toimivat näin. Tässä yhteydessä BotW on toki kiitettävien arvosteluiden määrän vuoksi ainakin jonkin verran natsansa ansainnut.

Botw todella muutti 3-D Zeldojen tuttua kaavaa ja se on selvästi sopinut toisille enemmän kuin toisille. Itse en löydä yhtään osa-aluetta pelistä joka huonontaisi pelikokemustani ja johon olisin kiinnittänyt erityisesti huomiota. En tiedä sitten olenko vaatimaton pelaaja mutta Botw on todella itselle kaikkien aikojen pelikokemus. Itse olen yleensä vankkojen perinteiden kannattaja myös pelimaailmassa. Zeldan kohdalla(niin kuin SMO:kin) homma todella hoidettiin mielestäni nyt niin hienosti etten jäänyt kaipaamaan vanhoista Zeldoista oikeastaan mitään muuta kuin vedenalaista seikkailua. Mielenkiintoista on kyllä nähdä minkälainen on jatko-osa pelille. Toivon ainakin että se olisi vielä parempi peli jos mahdollista. Maailma saa olla ainakin yhtä laaja ja mieluummin vaikka suurempikin.

Tuosta löytämisen viiliksestä niin se todella on ollut vahvasti läsnä aina Zeldoissa mutta minusta se on Botw todella vahvasti läsnä. Enemmän kuin koskaan ennen ja ainakin itse en muista kokeneeni samanlaista seikkailujännitystä kun esim. katsellassani Hatenosta meren suuntaan jossa Shrine loisti valoaan kaukaisuudessa kallionkärjellä. Taitoni olivat vielä vähäiset ja tiesin että paikkaan ei ole vielä mitään asiaa mutta joskus vielä tulen sinne matkaamaan. Tälläiset tuntemukset saivat itseni tutkimaan pelin läpikauttaaltaan. Nythän tuo taika on jo kadonnut kun todella tunne uuden Hyrulen kuin omat taskuni mutta peli tarjosi sellaisia hetkiä joita harvat pelit ovat saaneet kokemaan pitkän peluriuran aikana.

En tiedä voiko tätä mitenkään mukavasti sanoa mutta jos Skyrimiä pitää jotenkin kahlitsevana tai "ei vapaana" taikka jopa putkimaisena, niin sitten kyllä ymmärtää jos muukin logiikka on erikoista. Imusta voi olla tietenkin montaa mieltä mutta vapautta jos jotain Skyrimissä on yllin kyllin.

Liitovarjo on muuten ehkä kovin juttu koko Zeldassa. Harmi että sitäkin rajoittaa stamina eikä voi lennellä eeppisiä matkoja paikasta toiseen. Hatenon laboratiorista ei pystynyt lentämään edes rannalle asti kun oli kahdesti päivittänyt staminaa.

Tiedän myös että olen ihan ilmiselvästi seikkaillut ns. liian kovilla seuduilla liian aikaisin mutta kun pelin nimessä on Zelda, joka on aina tarkoittanut minulle sitä, että saa seikkailla ilman rangaistusta. Nyt tulee turpiin jos menet väärään suuntaan. Tämän kautta siis tuleekin mieleen, että jos jotain "putkimaisuutta" open worldeistä löytyy, niin BotW:ssa sitä nimenomaan on. Se muodostuu siitä, että liian koville alueille ei voi oikein mennä ennen kuin on jauhanut shrinejä ja sen kautta statseja.

Toki Skyrimissäkin oli samaa mutta itse en muista pelistä kuin yhden ainoan luolan josta piti perääntyä kun tuli turpaan. Muuten pystyi tekemään tehtäviä ja juttuja käytännössä missä vain halusi. BotW:ssa etenemistä rajoitetaan siis jollain tapaa ja kun ei saa edes kovemmilta alueilta kestävämpiä aseita, niin niille ei ole mitään hyötyäkään mennä kuin korkeintaan katselemaan mikä meno.

Kiipeäminen mihin tahansa on jotenkin turhaa. Missään ei tunnu oikein olevan mitään, mikä toisi sellaista tyydytystä sille kiipeilemiseen menevälle ajalle ja vaivalle. Kiipesin alussa useaan torniin vain saadakseni samoja nuolia ja miekkoja kuin maantasoltakin. Ei palkitse oikein vaivaa.

BotW:n positiiviset seikat tähän mennessä: liitovarjon vapaus ja sillä lentämisen hauskuus.

Tällä hetkellä stamina, aseiden hajoaminen ja kokkaus on vain pakollisia juttuja eikä niissä ole palkintona kuin ehkä sellainen siedettävä pelattavuus kun pääsee tarpeeksi kovalle tasolle, on tarpeeksi hyviä aseita mukana tai tarpeeksi hyvät safkat keitettynä. Jotenkin outoa että pelaamisen hauskuuden takia pitää ensin nähdä vaivaa jossain arkisissa puuhissa. Eikä minua ole edes useissa peleissä materiaalin kerääminen haitannut tai craftaaminen, kun yleensä niistä on selvää hyötyä ja niillä tehdyt edut säilyvät eivätkä hajoa parin iskun jälkeen.

Jaksaisin BotW:ssakin enemmän keräillä tavaraa jos siitä saatava hyötyä ei olisi niin pientä.

Nintendo on siis tehnyt Zeldasta jonkin karkkipaperiin käärityn survival-pelin.

Ja nämä nyt edelleen minun mietteitäni. Minä ymmärrän täysin jos tästä tykkää mutta minä yritän pinnistellä että edes viihtyisin pelin parissa.

Lainaus

Nyt tulee turpiin jos menet väärään suuntaan. Tämän kautta siis tuleekin mieleen, että jos jotain "putkimaisuutta" open worldeistä löytyy, niin BotW:ssa sitä nimenomaan on. Se muodostuu siitä, että liian koville alueille ei voi oikein mennä ennen kuin on jauhanut shrinejä ja sen kautta statseja.

Putkimaisuutta nimenomaan ei ole. Youtubesta löytyy paljon videoita, joissa loppuvastukseen mennään suoraan pelin alusta ja päihitetään peli alle tunnissa. Tuo jos jokin todistaa, että mikään pelissä ei ole "liian kovaa" eli sellaista, mihin ei pelin alkupuolella pystyisi. Kaikessa on kyse omista taidoista ja kekseliäisyydestä. Varusteet ja ruoat vain helpottavat pelaamista.

Lainaus

Jotenkin outoa että pelaamisen hauskuuden takia pitää ensin nähdä vaivaa jossain arkisissa puuhissa.

En tiedä mitä pelejä olet pelannut, mutta vaikka kuinka monessa pelissä erilaisten parannusjuomien teko on tylsempää ja mielikuvituksettomampaa kuin Zeldassa. BotW:ssa pystyy käyttämään mielikuvitusta raaka-aineiden yhdistelyssä ja luomaan mitä erilaisempia ja erivaikutuksisempia ruokalajeja. Jännää, että tuo tuntuu jonkun mielestä arkiselta. Monet todella suositut pelithän (esim. Sims, Animal Crossing, Stardew Valley) perustuvat pelkkään arkisten asioiden tekoon, mutta Zeldassa on arkista tekemistä niihin verrattuna todella niukasti.

Lainaus

kun ei saa edes kovemmilta alueilta kestävämpiä aseita, niin niille ei ole mitään hyötyäkään mennä

Onhan aseissa muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia kuin kestävyys. Alueille on syytä mennä saadakseen vaikkapa paljon tavallisia nuolia tehokkaampia sähkö-, jää- tai pomminuolia, jotka kaupasta ostettuna ovat kalliita. Se, että aseet hajoavat, nimenomaan tekee uusien aseiden löytämisestä palkitsevaa. Kaikkia aseita ym. ei todellakaan löydä maan tasolta.

Lainaus

Sen verran vielä pitää sanoa että yleensä jos pelin keskiarvo metacritiikissä

En anna pierunkaan verran painoarvoa Metacritic arvoille, koska jos pelin kannessa ei lukisi Zelda ja sitä ei olisi tehnyt Nintendo olisi tuo keskiarvo jotain aivan muuta.

Lainaus

Minulle BOTW on kaikkien aikojen peli.

Te jotka olette tätä mieltä, ette ole todennäköisesti koskaan aikaisemmin pelannut avoimen maailman seikkailupeliä/roolipeliä aikaisemmin, siis ainakaa sellaista joka tekee suurinpiirtein kaiken paremmin. Sen siitä saa kun maailma pyörii Nintendon ympärillä.

Myös joillekkin sellaisille pelaajille mitkä ovat pelanneet jokaisen avoimen maailman pelin on Botw kaikkien pelikokemus!

Lainaus

Te jotka olette tätä mieltä, ette ole todennäköisesti koskaan aikaisemmin pelannut avoimen maailman seikkailupeliä/roolipeliä aikaisemmin

Sitten kukaan niistä maailman kymmenistä tahi sadoista kriitikoistakaan, jotka pitävät Zeldaa kaikkien aikojen pelinä, ei varmaan ole mielestäsi aiemmin pelannut ammattinsa puolesta avoimen maailman seikkailu- tai roolipeliä? Juu, ei varmaan. Hyvin uskottavaa.

Anteeksi kauheesti, kun en nyt ole tästä kaikkien aikojen pelistä samaa mieltä.

Lainaus

Myös joillekkin sellaisille pelaajille mitkä ovat pelanneet jokaisen avoimen maailman pelin on Botw kaikkien pelikokemus!

Missähän kiven alla piilossa nämä tällaiset pelaajat on? Sillä olen nimenomaan kuullut päinvastaista pelaajilta. joilla on pitkä kokemus tietokoneroolipeleisä ja oikeasti suurista avoimista ja vapaista pelimaailmoista.

Lainaus

Sitten kukaan niistä maailman kymmenistä tahi sadoista kriitikoistakaan, jotka pitävät Zeldaa kaikkien aikojen pelinä, ei varmaan ole mielestäsi aiemmin pelannut ammattinsa puolesta avoimen maailman seikkailu- tai roolipeliä? Juu, ei varmaan. Hyvin uskottavaa

No juuri niin. En muista koska olisin ottanut viimeksi pelikriitikon tosissaan. Ehkä joskus 1996 kun luin Super Poweria. Ongelma kun on se, että ammattinsa puolesta he eivät ole pelaajia vaan yleensä jotain journalisteja jotka ei tiedä peleistä yhtään mitään. Aika usein, varsinkin viime vuosina ihmetelleyt, että miten vitussa tuokin pelle on tuon työpaikkansa saanut. Todennäköisesti sillä jollain kahden viikon journalistikurssin paperilla.

Lainaus

Tällä hetkellä stamina, aseiden hajoaminen ja kokkaus on vain pakollisia juttuja eikä niissä ole palkintona kuin ehkä sellainen siedettävä pelattavuus kun pääsee tarpeeksi kovalle tasolle, on tarpeeksi hyviä aseita mukana tai tarpeeksi hyvät safkat keitettynä. Jotenkin outoa että pelaamisen hauskuuden takia pitää ensin nähdä vaivaa jossain arkisissa puuhissa. Eikä minua ole edes useissa peleissä materiaalin kerääminen haitannut tai craftaaminen, kun yleensä niistä on selvää hyötyä ja niillä tehdyt edut säilyvät eivätkä hajoa parin iskun jälkeen.

Jaksaisin BotW:ssakin enemmän keräillä tavaraa jos ne asiat ei siitä saatava hyötyä ei olisi niin pientä.

Juurikin näin.

Niitä löytyy Snaketus ympäri pelimaailmaa ja mediaa. Sitä se teettää kun pyörii siellä "parempien" pelaajien kuplassa. Tosi tehopelaajien oma pyöreä pehmustettu huone on kai se paikka. Tuo on kaikkien tosipelaajien merkki ettei tippaakaan kiinnosta metacritiikit eikä pelimedioiden mielipiteet. Ou jee olet kova jätkä. Minusta tuntuu oudolta että pelimedia pelaajan foorumi kuitenkin kelpaa mussuttamiseen.

Niin ja kyse ei ole taas siittä että tarvitsee Botw tykätä. Peliä voi mitä mieltä haluaa mutta se että sinä tulet taas kerran ihan vain vittuilemaan joillekkin sen vuoksi että on Nintendopeluri ja pitää Botw kaikkien aikojen pelinä. No sinä oletkin sivuston urpoin urputtuja jonka hyvä olo tuntuu kumpuavan Switchin ja Nintendopelureiden laittamisesta alempaan kastiin.

Muistutus tähän väliin, että pidetään ne solvaukset ja muut henkilökohtaisuudet poissa. Jos asiallinen keskustelu ei onnistu, niin jättäkää viesti kirjoittamatta.

-Riepu, moderaattori

Lainaus

Putkimaisuutta nimenomaan ei ole. Youtubesta löytyy paljon videoita, joissa loppuvastukseen mennään suoraan pelin alusta ja päihitetään peli alle tunnissa. Tuo jos jokin todistaa, että mikään pelissä ei ole "liian kovaa" eli sellaista, mihin ei pelin alkupuolella pystyisi. Kaikessa on kyse omista taidoista ja kekseliäisyydestä. Varusteet ja ruoat vain helpottavat pelaamista.

Joopa joo. Tuttuun tapaasi argumenttisi, vertauksesi sun muut eivät toimi. Voi Dark Soulsinkin mennä todistettavasti läpi soul level ykkösellä ja tikarilla mutta on täysin eri asia onko se hauskaa, järkevää tai tarkoitettu niin tehtäväksi. Ja mikä tärkeintä, pelaako suurin osa peliä kuten sanot. Tuskin.

Kyse oli siis siitä, mihin BotW kannustaa ja ohjaa. Se ohjaa menemään tiettyihin paikkoihin ennen kovempia paikkoja. Ja tuo on ihan perusjuttuja tietyn genren peleissä, se ei vain ole tässä tapauksessa millään lailla hauskaa.

Ei minua kiinnosta tutkia maailmaa jos siellä ei viitsi edes yrittää mitään tai ei saa mitään hienoja tuliaisia mukaansa. Ja nekin tuliaiset, joita löytyy, ovat BotW:ssa kulutustavaraa. Otetaan tähänkin se Souls vertailuksi: voit tehdä suiciderunin kovimmille alueille ja napata jonkin kovan aseen mukaan ja sen kautta helpottaa peliä muualla. Kerro jos tämä onnistuu samalla tapaa BotW:ssa eikä vain niin, että voi farmata jotain nuolia tai saada hetkeksi jonkin vähän paremman aseen, joka kohta hajoaa ja jota pitää säästellä sen vuoksi - ja jota ei voi korjata. Kaikki on kovin kertakäyttöistä.

Lainaus

En tiedä mitä pelejä olet pelannut, mutta vaikka kuinka monessa pelissä erilaisten parannusjuomien teko on tylsempää ja mielikuvituksettomampaa kuin Zeldassa. BotW:ssa pystyy käyttämään mielikuvitusta raaka-aineiden yhdistelyssä ja luomaan mitä erilaisempia ja erivaikutuksisempia ruokalajeja. Jännää, että tuo tuntuu jonkun mielestä arkiselta. Monet todella suositut pelithän (esim. Sims, Animal Crossing, Stardew Valley) perustuvat pelkkään arkisten asioiden tekoon, mutta Zeldassa on arkista tekemistä niihin verrattuna todella niukasti.

En tiedä mistä keksit että vertasin peliä johonkin tuon suhteen. Sanoin vain että en jaksa jotain askareita sen vuoksi että saisin pelistä viihdyttävän. Se viihdyttävyys pitäisi tulla ilman ylimääräisiä askareita ja loottilaatikoiden jännitystason omaavia yllärisapuskoita: "mitäköhän perunasta ja porkkanasta tulee?! En malta odottaa!"... Ei oikein iske tuollainen turhuus.

Ja tiedätkö miksi muissa peleissä tuo sama on mielikuvituksetonta? Koska sen ei tarvitse olla muuta. Sen pitää vain toimia jos se on pelimekaniikaksi otettu mukaan. Ei siitä tarvitse tehdä tarpeettoman vaivalloista nypräämistä jossain kokkicornerissa.

Vertailemasi pelit ei muuten iske yksikään, joten listasit lähinnä syitä miksi BotW ei iske. Kaikissa tehdään jotain arkista turhuutta, kuten kokkaillaan tai jotain muuta, vaikka voisi seikkailla ja tutkia (toivottavasti) ihmeellistä maailmaa.

Lainaus

Onhan aseissa muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia kuin kestävyys.

Ihan sama sille kun kyse oli nyt siitä ärsyttävästä piirteestä eli kestävyydestä. Käyttöesineet on erikseen ja miekan ei ole hyvä kuulua kulutustuotteisiin. Se on se ongelma.

Lainaus

Alueille on syytä mennä saadakseen vaikkapa paljon tavallisia nuolia tehokkaampia sähkö-, jää- tai pomminuolia, jotka kaupasta ostettuna ovat kalliita.

Kovin innovatiivista pelaamista kun saa farmata tehokkaampia nuolia. Sehän tässä hommasta tekee paremman ja oikein innostaa seikkailemaan :P

Lainaus

Se, että aseet hajoavat, nimenomaan tekee uusien aseiden löytämisestä palkitsevaa.

Ei se tee siitä kyllä mielestäni palkitsevaa. Tulee vain olo että pakko taas juosta jonkun risun perässä kun aiempi hajosi. Palkitsevaa siitä tulisi jos löytäisi edes yhden kestävän aseen. Ihan sama vaikka olisi se heikoin risu mutta kunhan ei hajoaisi. Se olisi palkitsevaa.

Lainaus

Kaikkia aseita ym. ei todellakaan löydä maan tasolta.

Jaha. No kyse nyt oli siitä, että kiipeily ja seikkailu ei vielä ole tuonut mitään erikoisia palkintoja eikä pointti ollut että mistä ne parhaat kamat sattuu löytymään. Ja nekin silti hajoavat, mikä ei poista sitä ongelmaa.

Lainaus

Ja mikä tärkeintä, pelaako suurin osa peliä kuten sanot. Tuskin.

Saanen epäillä. Itsekin menin aivan sattumalta pari pelin päätemppeleistä eri järjestyksessä kuin useimmat ilmeisesti ovat menneet. Pääpahiksen luo meneminen alussa oli vain esimerkki tästä mahdollisuudesta. Toki peli voi ohjailla tiettyihin suuntiin, mutta samalla se selvästi tarjoaa suuren määrän vaihtoehtoisia järjestyksiä sivutehtävissä ja pientemppeleissä.

Lainaus

"mitäköhän perunasta ja porkkanasta tulee?! En malta odottaa!"... Ei oikein iske tuollainen turhuus.

Jos se ei itseä kiinnosta, voi pidättäytyä hyväksi havaitsemissaan resepteissä ja skipata koko kokkausanimaation. Silloin kokkaukseen on mahdotonta käyttää pitkää aikaa.

Lainaus

Kaikki on kovin kertakäyttöistä.

"Kertakäyttöisyys" alkaa tuntua siunaukselta siinä kohtaa, kun uudet aseet eivät edes mahtuisi Linkin laukkuun ilman aiempien rikkoutumista (eikä tämä vaadi erityistä farmaamista). Rikkoutumisen ja uusien löytämisen suhde vaikutti kyllä ainakin omassa kokemuksessani aivan sopivalta.

Lainaus

Ihan sama vaikka olisi se heikoin risu mutta kunhan ei hajoaisi. Se olisi palkitsevaa.

Pelistä löytyy juuri tällainen ase, vieläpä vahva. Se ei voi mennä rikki vaan menee lyhyeksi aikaa "latautumismoodiin" siinä kohtaa, kun normaali ase menisi rikki. Toivottavasti nyt olet tyytyväinen.

Lainaus

Ja nekin tuliaiset, joita löytyy, ovat BotW:ssa kulutustavaraa.

Pelin suurimpiahan seikkailun motivaattoreita on pientemppeleiden löytäminen. Ja niistä saatavien tuliaisten avulla saa itselleen kaikkea muuta kuin kulutustavaraa: pysyvää elinvoiman tai kunnon lisäystä. Sydämenkappaleitahan on Zeldoissa kautta aikain keräilty. Lisäksi pelin noin 900:sta keräilysiemenestä saa vastineeksi täysin pysyviä parannuksia, kuten lisätilaa kantopussukkaan.

Tässä asiassa olen Hayarigamin kanssa samaa mieltä: "Rikkoutumisen ja uusien löytämisen suhde vaikutti kyllä ainakin omassa kokemuksessani aivan sopivalta.". Kyllä se meikäläistäkin ärsytti paikoin kun aseet hajoaa, mutta en kertaakaan koko läpipeluun aikana joutunut esim. juoksemaan vihollisia karkuun sen takia ettei ollut aseita. Ja kyllä ne paremmat aseet kestää vähän pidempään, hajoaa nekin mutta ei kolmesta lyönnistä. Itse otin sen mentaliteetin että mikään ase ei ollut niin hyvä että olisin säästellyt sitä. Vetelin aina parhaalla aseella mikä löytyi, ja kun se hajosi otin seuraavaksi parhaan.

Aseen hajoamisessa ja uusien löytämisessä oli osaltaan aika jees tasapaino. Vaikka myönnän että joskus se ei osunut omiin tottumuksiin. Eli joko mulla oli rivi hyviä aseita ja jouduin luopumaan välillä niistä että sain uutta tilalle, tai sitten repussa oli pelkkiä risuja. Sinänsä tämäkään ei häirinnyt. Aseita kuitenkin sai vähän joka nurkalta. Toki ne risut välillä vähän kyllästytti.

Lainaus

Jännää, että tuo tuntuu jonkun mielestä arkiselta. Monet todella suositut pelithän (esim. Sims, Animal Crossing, Stardew Valley) perustuvat pelkkään arkisten asioiden tekoon, mutta Zeldassa on arkista tekemistä niihin verrattuna todella niukasti.

Omalle kohdalle ehkä surkeimmat perustelut ikinä :) Itse olen ohittanut nuo juurikin sillä että niiden teema on ihan hanurista :D En ole ikinä ymmärtänyt esim. Animal Crossingin suosiota. Tai sinänsä olen, mutta en tajua miten sitä aina odotetaan. Tosin, kuten varmaan tuli ilmi, en voi sanoa olevani genren fani, niin mun on vähän turha tuomita peliä näillä perusteilla.

Kokkaukseen palatakseni, se on hidaste. Ja jos haluaa oikeasti seikkailla siihen pitää vähän perehtyä. Esim. vuorille ei ollut mitään asiaa jos ei ollut kunnon tulista suuhun pantavaa. Sinänsä ovela idea, mutta käytännössä olisi ollut mukavampaa että olisin vain voinut ostaa pari chilipatukkaa ja mennä niiden turvin sinne.

Ja siis toki moni voi sanoa että "ei se nyt iso juttu ole kiepauttaa niitä paria reseptiä". Ei se olekkaan, mutta se on tylsää enkä pidä siitä ja silloin sen tekeminen pelissä on hanurista. Olen kuitenkin viihtymässä pelin parissa ja sitten joudun tekemään "pakko pullaa" välissä että pääsen pitämään taas hauskaa. Vähän kun joutuisi viemään roskat ulos kesken pelin.

Makuasioista en lähde kiistelemään, mutta itse olen vähän näiden kahden ääripään välillä, eli hieman ristiriitaiset tunteet asiaan. Puhun siis tuosta Zelda BotW:n aseiden hajoamisesta, staminasta ja kokkauksesta. On kyllä ärsyttävää paikoitellen, mutta toisaalta taas tuo kyllä haastettakin. Ja ymmärrän pelintekijän näkemyksen, että ovat ajatelleet kokkauksen nuotiolla sopivan pelin luontokeskeiseen ympäristöön kerättävine kasveineen ja metsästys/kalastus puuhineen.

Lainaus

Saanen epäillä. Itsekin menin aivan sattumalta pari pelin päätemppeleistä [b]eri järjestyksessä[/b] kuin useimmat ilmeisesti ovat menneet.

Jokin eri järjestys on vähän eri asia kuin se, että on yksinkertaisesti liian kovia alueita, joihin jo stamina estää pääsemistä ellei näe erityistä vaivaa. En ole väittänyt etteikö joka paikkaan siis pääsisi ja voisi mennä onneaan kokeilemaan mutta sen verran pataan tulee ns. "väärillä" alueilla että edelleen sanon että peli ohjaa tiettyihin paikkoihin enemmän kuin toisiin. Skyrimissä en muista kuin sen yhden luolan josta oli oikeasti pakko lähteä pois kuolemasta.

Lainaus

Toki peli voi ohjailla tiettyihin suuntiin, mutta samalla se selvästi tarjoaa suuren määrän vaihtoehtoisia järjestyksiä sivutehtävissä ja pientemppeleissä.

Vaihtoehtoiset järjestykset eivät sulje pois sitä tarkoittamaani ohjausta. Ohjausta, jota en vertauksena olleessa Skyrimissä muista erityisesti olleen. Toki Skyrim saattaa tehdä ohjauksen vain eri tavalla: kaupungeista saa tiettyjä tehtäviä ja niitä suorittamalla "ajautuu" oikeisiin paikkoihin. Tämä vain teoria, en muista täysin tarkkaan kuinka paljon harhailin mutta muistelen kyllä että aika vapaasti saatoin lähteä matkan varrelta tutkimaan jotain ihan asiaan liittymätöntä. Skyrim lienee jopa hyvin tunnettua peli siitä, miten tehdään kaikkea muuta paitsi niitä tarinatehtäviä, eli harhaillaan siellä ja täällä.

BotW:n pientemppelitkään eivät sinänsä "auta" tuossa ohjailun kieltämisessä, sillä yhdellä alueellakin niitä voi olla kymmeniä. Totta kai niiden järjestyksen voi valita, sillä jo alkualueen pakolliset (4?) shrineä pystyi tekemään omassa järjestyksessään. Silti se oli SUORA ohjaus kun npc käski niissä käymään. Puhun siis enemmän edelleen siitä, että ohjataan tietyille alueille ja kovemmilta alueilta ohjataan ulos ihan sillä, että sieltä tulee yksinkertaisesti niin kovasti turpaan. Mikään ei estä sinne menemästä, eli se vapaus on olemassa enkä sitä kiellä, mutta ohjaus on eri asia ja sitä peli tekee. Toisaalta niin sen pitääkin mutta itse näen että vapaudella on vähemmän merkitystä jos sitä edes tuolla lailla rajataan. En liene ainoa tämän mietteen kanssa, sillä aika usein olen lukenut ihmisten ärsyyntymistä siitä, että joillekin alueille ei vain kannata mennä ennen kuin on tarpeeksi kova jätkä. Asian kanssa pitää oppia elämään ja niin tässäkin mutta kyse oli nyt siitä, että onko sitä vapautta vai ei. Verrattiin Skyrimiin, joten vertasin siihen itsekin asian suhteen ja Skyrim ei ainakaan minua ohjannut juurikaan pois mistään samalla tavalla kuin BotW on tehnyt.

Lainaus

Jos se ei itseä kiinnosta, voi pidättäytyä hyväksi havaitsemissaan resepteissä ja skipata koko kokkausanimaation. Silloin kokkaukseen on mahdotonta käyttää pitkää aikaa.

Mutta kun silti sitä pitää säätää. Eikö aina valiteta Ubi-kaavan pelien keräilystä, kuten Far Cryssa, jossa pitää rakentaa kaikki pussukat itse? Siinä sentäs saa pysyvää hyötyä keräilystä. Kokkailu on periaatteessa samaa mutta se antaa vain kulutusesineitä. Jos tämä olisi jokin EA:n tai vastaavan peli, niin noita ruokia voisi vielä ostaa mikromaksuilla. Miksei aseitakin. Ja se kertoo jo minusta paljon että tuosta tulee mieleen tuollainen. Se on kuin F2P- tai mikromaksupelien puurtamiskaava, jota täytyy toistaa että pääsee tekemään sitä oikeasti mielekästä. Toki ihmiset pelaa jotain facebookin kokkipelejäkin, joten kai tuosta BotW:n kokkauksestakin ihmiset voi pitää mutta minusta se on edelleen turha hidasta hauskuudelle.

Lainaus

"Kertakäyttöisyys" alkaa tuntua siunaukselta siinä kohtaa, kun uudet aseet eivät edes mahtuisi Linkin laukkuun ilman aiempien rikkoutumista (eikä tämä vaadi erityistä farmaamista). Rikkoutumisen ja uusien löytämisen suhde vaikutti kyllä ainakin omassa kokemuksessani aivan sopivalta.

Miksi niiden pitäisi mahtua kaikkien laukkuun? Eikö riitä että ottaa mieluisat? Itselleni riittäisi yksi miekka, kilpi ja jousi. Jos tulisi parempi vastaan niin heittäisin huonomman pois. Aivan kuten about aika hiton monessa muussa pelissä.

Lainaus

Pelistä löytyy juuri tällainen ase, vieläpä vahva. Se ei voi mennä rikki vaan menee lyhyeksi aikaa "latautumismoodiin" siinä kohtaa, kun normaali ase menisi rikki. Toivottavasti nyt olet tyytyväinen.

Olen tietoinen yksittäisestä master swordista. En ole sen takia tyytyväinen. Se taisi vaatia sellaista vaivaa että siinä vaiheessa taitaa olla pelitunteja ja statseja jo sen verran että kyseistä kapistusta välttämättä edes tarvitsee enää. Alussa taas jokin huonokin keppi olisi hyvä, kunhan vain pysyisi mukana ja ehjänä. Edes vähän pitempään.

Lainaus

Pelin suurimpiahan seikkailun motivaattoreita on pientemppeleiden löytäminen. Ja niistä saatavien tuliaisten avulla saa itselleen kaikkea muuta kuin kulutustavaraa: pysyvää elinvoiman tai kunnon lisäystä.

Tähän mennessä ovat olleet ihan mukavia kyllä mutta sitten kun tuli jotain mielikuvituksettomia taisteluhaasteita niin meni into niihinkin. En muutenkaan jaksa olla kauhean kiinnostunut noista shrineistä kun vertaa johonkin perinteisiin Zelda-luolastoihin. Nuo saatavat kyvytkin on vähentyneet merkittävästi ensimmäisten shrinejen jälkeen. Isoin hyötykin niistä on ollut tähän mennessä lähinnä shrineissä itsessään. Maailmassa voi lähinnä jotain kikkailla ja nostaa arkkuja esiin - ja saada niistä niitä nuolia :P

Lainaus

Sydämenkappaleitahan on Zeldoissa kautta aikain keräilty. Lisäksi pelin noin 900:sta keräilysiemenestä saa vastineeksi täysin pysyviä parannuksia, kuten lisätilaa kantopussukkaan.

En minä ainakaan ole keräillyt. Aseet ja välineet on olleet se juttu - erityisesti kun niillä pääsi aina uusiin paikkoihin ja pystyi tekemään uusia asioita. Nyt samaa ei ole kun maailma on muutenkin aina auki. Tuntuu että voimilla ei ole käyttöä kuin shrineissä itsessään plis satunnaisissa pienissä puzzleilla muualla.

Huvittava tuo 900 keräiltävää kun samalla iso joukko kritisoi kerättävien määrää muissa peleissä. Ei oikein innosta ja tulee mieleen Mario Odyssey epäloogiset kuut. "Hmm, tuiolla on tyhjä kuoppa, laitanpa kiven siihen. Uuh, ylläri, Korok. Jee."

Edelleen minä tätä pelailen (kun Preyn imusta pääsen, eilen taas oli vaikea päästä nukkumaan pelin äärestä :p ) ja toivon että teos alkaisi avautumaan paremmin. Painotan vielä, että nämä ovat minun mielipiteitäni ja en ole mitenkään oikeassa näissä. En yritä muuttaa kenenkään mielipidettä noista asioista tms.

Tosin jos väitetään että Skyrim on putkijuoksumaailma, niin siinä vaiheessa voi jo sanoa joko argumentin olevan todella oudolla logiikalla muodostettu ja vaativan perusteluja tai sitten olevan täysin väärässä asian suhteen.

Kokkaus sopii nimenomaan kuin nenäpäähän BotW:in luontoretkeily teemaan(tätä on tullut harrastettua oikeasti paljonkin) Itse ainakin nautin siittä että ennen retkeä piti aina valmistautua siihen niin eväitä tekemällä kuin muitakin varusteita hankkimalla. Sitä helpompaa uusien paikkojen tutkiminen oli mitä paremmin oli varustautunut. Myös nuo taitojen karttumiset mm. Sen staminan kasvu ja varusteiden paraneminen sitten kasvatti rohkeutta tutkia niitä paikkoja mitkä aikaisemmin tuntuivat liian vaarallisilta. Tämä oli sitä pelin hienoutta jota kesti niin kauan kunnes kaikki paikat oli koluttu loppuun.

Tänään tuli pitkästä aikaa selailtua läpi Gear VR:n tarjontaa ja silmikkoon osui 4.99 euron(-50%) UltraWings. Kyseessä on siis kevyt lentosimulaattori tyyliin Wii Sports Resort. Ohjaaminen toimii hyvin motion-kapulalla ja lentäminen tuntuu aidolta(moottorivarjoliitimellä olen lentänyt oikeassa elämässä). Helposti paras VR-kokemus tähän mennessä itselle, suosittelen muillekin!

En ole pelannut jokaikistä avoimen maailman peliä, mutta ei tule ainakaan heti mieleen peliä, joka olisi yhtä interaktiivinen. Yksi iso BOTW:n viehätys on se, että sen erilaisia mekaniikkoja voi yhdistellä ja leikkiä niiden kanssa. Mä esimerkiksi menin ensimmäisen kerran Ganonin linnaan niin, että laiton metalliboksin Goron-kaupungin läheltä löytyneeseen kaivosvaunuun, kiipesin tämän systeemin päälle ja nostin sen taivaalle megnesiksen avulla, ja sitten vain lensin linnaan. Ihmiset on keksineet todella mielikuvituksellisia juttuja pelissä. Ja mä henkilökohtaisesti rakastan kokkailua.

Mutta BOTW ei ole se mitä olen enimmäkseen pelannut viime aikoina, vaan kahta puzzle-peliä PS4:lle:

Talos Principle on ollut aivan mahtava kokemus. Pääsin pääpelin läpi ja nyt pelaan Road To Gehenna -lisäosaa. Pelissä on järkyttävä määrä puzzleja. Osa väistämättä kierrättää samoja ideoita, mutta osa on suorastaan nerokkaita. Fiilis on eteerinen ja täynnä mysteerin tuntua. Rakastan kaikenlaisia vanhoja linnoja ja raunioita muutenkin. Peli herättelee mielenkiintoisia filosofisia kysymyksiä mm. ihmismielestä ja tekoälystä.

Infinifactory kuuluu peligenreen, joka on mulle ehkä kaikkein koukuttavin. Human Resource Machnine oli edellinen samantyylinen peli johon koukutuin. Yksi yö pelasin peliä 7 tuntia putkeen nukkumatta lainkaan ja "herätys" oli 6:30. Pelissä siis pitää rakentaa tehdas, joka valmistaa jotakin haluttua tuotetta. Tehtävät on haastavia ja niissä pääsee käyttämään luovuutta. On äärimmäisen tyydyttävää kun vihdoin onnistuu saamaan tehtaansa toimimaan. Oman tekeleensä ihasteleminen on hypnoottista hommaa ja seuraava askel on yrittää optimoida laitostaan. Pelissä on myös hieman huumoria, jotta homma ei olisi ryppyotsaista.

Seuraava ostokseni on varmaankin The Wittness. Se vaikuttaa juuri sellaiselta mistä tykkään. Saa ehdotella muitakin puzzlepelejä PS4:lle, PC:lle tai WiiU:lle.

Jos tuo BotW:n isoin juttu on se kikkailu maailman kanssa niin olisin tosiaan ostanut myös Minecraftin ja vastaavat. Itselle ei siis iske tuollainen. Toisaalta sitten taas Dishonoredin ja Preyn kaltainen oman reitin löytäminen vaihtoehdoista on todella nautinnollista. Eli itse tykkään sopivan vapaasta mutta silti tietyllä tapaa rajoitetummasta (verrattuna isoon, vapaaseen maailmaan) menosta.

Itse olen vain jotenkin niin kyllästynyt siihen että annetaan vain työkalut että tehkää itse itsellenne hauskaa. Vähän laiskan oloista että tavallaan jätetään se tekeminen kehittämättä ja tehdään vain mekaniikat. Ne mekaniikat on myös vaikkapa noissa vertaamissani peleissä mutta niihin on myös rakennettu todella hienot kentät. Niitä on kehuttu aika lailla yleisesti nimenomaan kenttärakenteista ja en ihmettele miksi. BotW:n maailma on geneerisen tylsä, jossa voi kikkailla pelimekaniikoilla. Menee itsellä silti samaan kategoriaan kuin Minecraftin palikoilla rakentelu. Kivaa varmasti jos iskee.

Talos Principle oli mielestäni yksi parhaista puzzle-peleistä ja paljon parempi kuin enemmän hehkutettu mutta ihan ok The Witness. Molemmat jauhoin täysin lävitse ja Talosille odotan jatkoa. Witnessin jatkonkin ostaisin mutta jos pitäisi valita...

Kyllä mulle ainakin botw oli ihan kunnon seikkailu eikä mitään kikkailua.
Jos näin horisontissa jotain kiinnostavaa niin lähdin sinne ja muutamaa tuntia myöhemmin huomasin olevani jossain aivan muualla kun matkalla aina näkee uuden shrinen jossain niin pakkohan se on mennä tekemään.
Seuraavaksi saattaakin löytyä uusi kylä ja sieltä saa uusia questeja joita lähdetään suorittamaan ja taas "eksytään" johonkin muualle.
Eli sama "ongelma" kuin vaikka skyrimin tai falloutin kanssa.

Muutenkaan en tajua tuota minecraft vertausta. Siinä kerätään materiaaleja ja rakennetaan lisää ja lisää. Zeldassa on iso maailma täynnä tekemistä ja löytämisen iloa.

Minecraftiin vertasin siis lähinnä sen "tee itse hupisi"-mentaliteetin kautta. Tuossa ylempänä siis mm. kirjoitettiin, kuinka lennettiin voimilla loppupomon linnaan ja kuinka voi muutenkin kikkailla. Itse en sellaista jaksa tai ei ainakaan tässä ole iskenyt.

Mitä seikkailemiseen tulee: olen ehkä lopulta sellainen pelaaja että vaikka tutkinkin peleissä about joka nurkan niin sellainen liian avoin meno ahdistaa. Tai siis nimenomaan se ahdistaa jos kerran haluaa tutkia kaiken. Mikäli maastoa on älyttömät määrät niin siitä tulee samaa kuin vaikkapa GTA V:ssa: ei jaksa enää tutkia kun aluetta on niin paljon että menisi kaikki aika vain siihen.

Sen päälle myös se, että Zeldassa ei oikein mikään tähän asti löydetty ole tuntunut mitenkään ihmeelliseltä: "siellä tornin päällä olevassa arkussa oli jotain nuolia, jes". Lääniäkin kyllä riittää mutta kovin on tyhjää ja mitäänsanomatonta minun mieleeni. Tuntuukin etten saa siitä tutkimisesta mitään palkintoa tai tunnetta että se kannatti. Yleensä löytyy jokin arkku ja siellä on jotain yhdentekevää. Tuntuu että ihan turha seikkailla jos se palkinto on tuo.

Tähän mennessä olen yhden Divine Beastin hoidellut ja itse asiassa kun taistelu alkoi niin oli ensimmäisen kerran sellainen olo että "nyt lähtee!" mutta sitten sekin taantui. Tosin ihan jees se puzzleilu kykyjen kanssa oli kuten shrineissäkin. Harmi että nyt on tullut vastaan enemmän jotain "hakkaapa tämä vihollinen"-shrinejä niin shrinetkään ei ole enää niin innostavia kun on vain olo että kuitenkin taas sellainen vastassa.

Mutta en minä tässä teitä ole vakuuttamassa että BotW olisi huono, itse en vain ole vieläkään lämmennyt vaikka kovasti odotin että olisi Switchin ostonkin oikeuttava teos kyseessä. Hyvä peli kai se on mutta itselle se tuntuu edelleen enemmän puurtamiselta ja saan pelaamisen iloa ihan eri teoksista. Pari kertaa tullut ehkä jo mainittua mutta Prey samaan aikaan ollut pelauksessa ja sen parissa voisi viettää vieläkin enemmän aikaa. Juuri äsken meni läpi mutta pakko pistää huomenna uusi läpipeluu käyntiin vähän erilaisella lähestymisellä jne. Tuossa pelissä vieläpä oikeasti saa sen tunteen että tutkiminen palkitaan: löytää kokoajan jotain lorea, reittejä ja tapoja päästä paikkoihin tai hoitaa erilaisia tilanteita.

Toki BotW:ssakin voi lähestyä hyvin vapaasti tilanteita mutta samaahan on jopa AC: Originsissa, jossa leirejä voi lähestyä miten haluaa ja valita sitten miten alkaa porukkaa vähentämään. Ja siitä tykkäsin niin paljon että olisi maistunut vielä kaikkien leirien tyhjentämisen jälkeen lisääkin. En uskoisi itsekään ellen olisi kokenut sillä sehän on kovin samanoloista puuhaa kuitenkin kokoajan. Silti se vain toimi ja oli viihdyttävää. Ehkä se isoin juttu on se, että sekä Preyn about koko peli/eteneminen että vaikkapa AC: Originsin linnoitukset ovat tavallaan puzzleja, jotka ratkaista. BotW:ssa tuntuu että on nakeltu tiettyjä aineksia kentälle ja annettu työkalut mitä käyttää. Kuten jo sanoin, on kuin olisi jokin osa pelisuunnittelusta jätetty tekemättä.

Otetaan vielä esimerkki AC: Originsin linnoituksista: jokaisessa on tiettyjä reittejä sisään, piilottelupaikkoja, eri partiointireittejä vihollisilla jne. Se on kuin puzzle joka ratkaista. BotW:ssa tuntuu usein että on vain jokin örmelöjengi jossain metsän reunalla nuotion ääressä ja voit käydä ne hakkaamassa. Hiippailukin on vaihtoehto mutta niin tuskaisen hidasta että menee järki. Siitäkään ei saa samanlaista tyydytystä kuin AC: Originsissa tai vaikkapa Preyssä (jonka hiippailua olen jopa haukkunut mutta joka toimii kun/jos niin päättää tehdä).

Edelleenkin sanon että "vika" on minussa mutta samalla vähän silti ihmettelen että miksi nuo jopa ärsyttävät jutut on muka ihan ok tai jopa hyviä kun ne on Zeldassa? Hajoavat aseet, liian monen asian työläys (kiipeily, uiminen, nopea liikkuminen ylipäänsä staminan takia, hiippailu, ruoka jne), sellainen yleinen "tekemisen turhuus" eli saada jotain turhia nuolia kun ensin näkee vaivaa päästäkseen jonkun arkun luo, josta menee into edes tutkia mitään.

Toivottavasti tekevät vielä jonkin perinteisenkin Zeldan. Tehköön jonkin "BotW 2":n tämän suurelle fanijoukolle.

Eikös tästä BotW:sta muutenkin ole puhuttu että on suuri hiekkalaatikko, missä seikkailla? Minulle juuri se on se ongelma. En jaksa mitään hiekkalaatikoita ja koko sana/termi "hiekkalaatikkopeli" saa melkein oksennusreaktion aikaiseksi. Tulee mieleen oudon hypetetty Crackdown, jossa myös tuntuu olevan ideana vain "seikkailla" pelin maailmassa. Ei iske sekään pätkääkään: tylsä, geneerisen oloinen maailma, jossa "saa" tehdä itse seikkailunsa. Toisaalta pelasin kyllä Just Cause 2:sta kohtuu paljon enkä edes tiedä miksi. Samanlainenhan se on kuin Crackdown. Ehkä se johtuu maailmasta, sillä JC2:n tropiikki on paljon miellyttävämpi maisema toteuttaa voimafantasioita ja räjäytellä paikkoja toisensa perään.

Itse ymmärrän hiekkalaatikkopelin niin, että voi "leikkiä" kuten hiekkalaatikolla ja käyttää luovuuttaan kaikenlaiseen, millä ei oikeastaan ole sen suurempaa merkitystä. Yleensä en jaksa peleissä tuollaista, ja siksi en pidä Minecraftin tyylisistä peleistä.

Zelda tuntui kuitenkin täysin toisenlaiselta. Siinä on selkeät tavoitteet: neljän jättihirviön surmaaminen ja päävihulaisen päihittäminen. Kaikki toiminta tähtäsi noiden suorittamiseen. "Alatavoitteena" oli suorittaa mahdollisimman paljon pientemppeleitä, ja toisaalta niidenkin suorittaminen edisti päätavoitteen toteutumista, koska niistä sai parempia aseita ja kunnon/kestävyyden palasia. BotW:ssä kaikella toiminnalla tuntui olevan merkitystä. BotW:in hienoutta on se, että hiekkalaatikkomaisuus on saumattomasti kiinni kaikessa merkityksellisessä. Minecraft ei ikinä tullut mieleen yli 70 pelitunnin aikana.

Mutta juurihan tuolla vähän kuin kehuttiin sillä hiekkalaatikkomaisuudella. Toki jos jo tuosta termistä ollaan eri mieltä niin ei voi mitään mutta minusta hiekkalaatikot on juuri sitä, että sinne on lähinnä tehty se maailma ja tavallaan "laiskasti" jätetty tekemättä kummemmin tekemistä. Olkoot esim. Assassin's Creedien tehtävät kuinka itseääntoistavia tahansa, niin ainakin niitä siellä on olemassa. Toki BotW:ssakin on tehtäviä mutta itse en ole vieläkään kummemmin löytänyt sellaista punaista lankaa pelistä. Joo, on jokin etäinen tavoite alitavoitteineen mutta päällimmäinen tunne on edelleen se, että etsi itse huvisi. Ja ei edelleen siinäkään mitään vikaa, ei vain ole minulle ns. "Zelda" tuolla kaavalla.

Se muuten tuli myös mieleen, että miksi Zeldassa ei ole (?) kummemmin kritisoitu niitä tylsiä torneja, joista avata karttaa kun taas Assassin's Creedissä ne on paskinta ikinä about kaikkien mielestä? Minusta BotW:n tornit on työläämpiä ja tylsempiä kiivetä sen staminan kanssa kuin minkään AC-pelin vastaavat. Vähemmän minua on ikinä yhdessäkään Assassin's Creedissä, Far Cry:ssä tai vastaavassa ärsyttäneet ne torneilut kuin nyt tässä BotW:ssa. Isoin syy edelleen se hiton stamina. Siinäpä kiipeilet ja vedät aina vähän henkeä tasanteilla. Todella "viihdyttävää" pelaamista :p

Mutta pointsit Hayarigami viestisi sävystä (vaikka ei taaskaan samaa mieltä olla). Tuolla toisessa aiheessa mentiin taas turhan kärkkäästi molemmat. Nyt osattiin olla vähän asiallisemmin.

Noin 50 tuntia meni Horizon Zero Dawnnin kanssa ennen lopputekstejä. Olipahan hieno peli. Fun factor toimi pelissä niin hyvin, että loppujen lopuksi tunteja meni 10 enemmän kuin Zelda BotWin kanssa - tosin tätä selittää osin influenssa, joka pisti saikulle ja näin ollen vapautti vähän lisää peliaikaa. Hoidin kaikki turmeltuneet alueet, padat, Pitkäkaulat ja miltei kaikki side missionit ja kokonaisuudessaan pelistä taisi tulla suoritettua 75%, mikä on meikäläisen kärsivällisyydellä aika kova tulos. Meinaan vaan parhaissa peleissä (Soulsbornet) kyllästyminen ei iske kun on 20-30h sisällä. Ihan täydellinen tämäkään ei kuitenkaan ollut; tarina oli hyvä mutta ei kuitenkaan mitenkään jackpot vangitsevuudessaan ja lähitaistelu oli todella köykäistä verrattuna jousiin ja muihin kaukoaseisiin. Peli oli myös toisiksi vaikemmallakin vaikeustasolla miltei rikollisen helppo. Aloy on aivan mahtava hahmo ja hieno uusi ikoni pelimaailmaan.

Frozen Wildlansiin asti ei riitä into tällä haavaa, varsinkin kuin pitäisi vissiin pelata new game plus puoleen väliin että pääsisi delsun hoodeille (joku saa korjata, jos olen väärässä!). Seuraavaksi taidan tyhjentää Wolfenstein: The New Orderin pois kovolta jossa se on odottanut varmaan vuoden pelaamistaan. Samalla saan makua, jaksanko vielä ostaa the New Colossuksen, kun en ole mikään erityinen FPS-ihminen. Hellblade: Senua's Sacrifice voisi myös olla paikallaan nyt.

Mass effect: Andromeda

Mulla on nyt yli 80 tuntia pelattuna (edelleen eka läpipeluu menossa) ja olen tykännyt erittäin paljon.
Vaikka juoni ei pääse orkkis trilogian tasolle niin se on vähintäänkin kiinnostava. Nyt lopun lähestyessä tulee kyllä tunne, että tarina loppuu kesken ja monta asiaa jää kertomatta ja jatkoa tuskin nähdään.

Itselle tässä on samaa taikaa mitä ekassa mass effectissa sillä siinäkin tykkäsin todella paljon tutkia planeettoja makolla.
Maisemat on komeita ja nomadilla on ilo ajaa. Toki ne planeetat on kohtuu tyhjiä, mutta itse tutkein niitä silti suurella mielenkiinnolla ja toivoin, että tässä olisi ollut vielä yksi tai kaksi isoa paikkaa tutkittavana.

Tekemistä tosiaan riittää vähintäänkin tarpeeksi, mutta sen mielekkyys riippuu siitä kuinka hyvin sietää ns. fetch questeja sillä niitä on todella paljon. Itseä tuo ei ole haitannut, koska pelaaminen on muuten ollut niin mielekästä.
Toki noissakin tehtävissä on usein jotain pientä tarinaa tai muuta taustalla joka riittää minulle.
Tässä ei myöskään tunnu eri päätöksillä olevan mitään isompaa vaikutusta pelin maailmaan, mutta silti useamman kerran minulle on tullut suorastaan paska olo päätöksen jälkeen vaikka tiesin, että tavallaan valitsin oikein.
Tuo on ainakin minulle se tärkein asia. Vaikka ne päätökset ei mitenkään näkyvästi vaikuta peliin niin ne kuitenkin vaikuttaa minuun.

Uuteen miehistöönkin olen tykästynyt ja oikeastaan ainoa josta en tykkää on Liam. Se on vaan jotenkin niin tylsä hahmo ja jopa tempestin mekaanikko on kiinnostavampi.
Ääninäyttelystä en ole löytänyt mitään vikaa sen alun "my face is tired" kohtauksen jälkeen. Silti tuota yhtä kohtausta jaksetaan aina linkittää joka paikkaan ikäänkuin koko peli olisi täynnä tuon tasoista dialogia.

Tämä ilmeisesti oli julkaisussa melkoinen bugi kasa, mutta kohtuu hyvin tämä on saatu korjattua kuntoon.
Itse olen nyt tuon yli 80 tunnin aika törmännyt seuraaviin bugeihin.
- Tiimikaverit hävisi kerran.
- Yksi vaultin ovi ei auennut ennen kuin latasi tallennuksen.
- Peli kaatui kerran ja tuota ennen graffat vilkkui miten sattui.
- Klubilla ollessa ja drinkkejä juodessa hahmo vaan katsoi kameraan ja tyynen rauhallisesti kaatoi juoman korvaansa :D

Siinä kaikki.
Toki teknisesti tämä olisi kaivannut vielä viilausta sillä ainakin perus ps4:lla ruudunpäivitys tippuu todella usein alle 30fps lukemiin. Välillä jopa tempestissä kävellessä peli tuntuu rullaavan ehkä 15fps vaikka juuri hetki sitten kaikki oli ok.

Itse taisin tästä maksaa 24e, mutta kyllä tämä itselle olisi ihan helposti ollut täyden 60e arvoinen peli.

Voisi itse laittaa pelin jossain vaiheessa tulille. Ehdin pelata sen julkaisussa ennen kuin yhtäkään patchia oltiin saatu pihalle, kaikkein eniten itseäni harmitti tekninen toteutus. Mutta mitä ilmeisimmin tuo kyllä siloiteltiin ihan pelattavaan kuntoon. Harmi vain että DLC jäi saamatta vaikka siihen pelissä vihjailtiinkin.

Metro 2033 ja last light redux oli pirun kovaa ja työlästä peliä

Mass Effect: Andromeda
Pelin suurin ongelma on se, että se on Mass Effect-peli. Jos tämä olisi jonkun aloittelevan pelistudion ensimmäinen suuri peli nimeltään Avaruusseikkailu niin tälle olisi paljon anteeksiantavampi ja voisi todeta, että ihan ok peli ekaksi yritykseksi, ja odotukset heidän seuraavaa peliä kohtaan olisi varsin kovat, kun tämän kokemuksen hyödyntävät ja viilaavat kaiken paremmaksi.

Okei, nyt oli paljon bugeja, ääninäyttely oli heikkoa, hahmot tylsiä ja persoonattomia, päämieshahmo kuullostaa rasittavalta jonnelta, dialogi ja sähköpostit ovat liian usein lapsellista lässytystä, jonnehuutelut taistelussa todella ankeita, peli menee vähän rikki heti, kun suoritat tehtävää väärässä järjestyksessä, peli ei sopeudu pelaajan tekemisiin vaan toistaa itseään kuin asia tapahtuisi ekaa kertaa vaikka olisit kuinka monetta kertaa paikalla ja se rikkoo immersiota pahasti, ja tarina on sekava ja hajanainen. Keskusteluita on välillä vaikea aloittaa, kun hahmoa joutuu lähestymään monta kertaa ja monesta eri kulmasta ennenkuin peli ymmärtää laittaa näytille sen keskustelun aloitusnappulan, tutkimus ja rakennus on toteutettu heikosti, joukkuetoverien varustukseen ei näytä voivan vaikuttaa mitenkään, kai se sitten pitää vain luottaa, että käyttävät parhaita välineitä mitä on tarjolla. Pelin suuri bugimäärä ja tekninen kömpelyys ihmetyttää eritoten siksi, että tämä on aika suurelta osin copy-paste peli. Mene planeetalle Y, tee a, b, c. Mene planeetalle X, tee a, b, c. Ja noiden välillä vaihtuu lähinnä nimet ja graafinen pinta. Luulisi, että olisivat sen ekan kopioitavan edes tehneet kunnolla.

Eli pelissä on paljon asioita vinksallaan, mutta, jos tämä tosiaan olisi aloittelevan pelistudion eka suurempi peli niin tämän kaiken voisi antaa anteeksi, sillä seuraavalla kerralla varmaan tekevät kaiken sitten paremmin. Mutta, tämä on Mass Effect-sarjan neljäs (4.) peli, tämän pitäisi olla jo hiottu kokonaisuus. Sen sijaan pelisarja näyttää kolmosen jälkeen nollautuneen täysin, kaikki tätä ennen saavutettu on unohdettu. Itse asiassa tämä menee alle nollan, sillä Mass Effect 1 oli jo kaikilta osa-alueiltaan (poislukien tässä oleva hiotumpi taistelu) parempi peli.

Mutta, pelasin läpi. Melkoisen monta tuntia meni, eli ei tätä huonoksi viitsi sikäli haukkua, että tarjosi kuitenkin viihdettä todella moneksi kymmeneksi tunniksi.

Jos olisi tosiaan ollut aloittelevan studion eka iso peli niin olisin lempeämmin katsonut pelin puutteita lävitse ja ehkä antanut tälle jopa ensi kerralla paremmin kannustavan 7/10. Se olisi ehkä ollut vähän liikaa, kun pelistä ihan peruspuutteiden lisäksi näkee, että se on kiirehditty myyntiin. Pelissä on todella paljon ärsyttäviä bugeja, joita ei selitä muu kuin se, että se päästettiin keskeneräisenä ja liian vähällä testaamisella markkinoille.

Mutta, kun kyseessä ei ole aloittelevan studion eka iso peli vaan ison pelistudion sarjan neljäs peli niin tämän pitäisi olla hiottu kokonaisuus. Sen sijaan kyseessä on sarjan heikoin peli ja siinä missä alkuperäisen trilogian olen pelannut monta kertaa lävitse niin en näe, että tätä pelaisin ikinä toista kertaa. Tästä vain puuttuu niin paljon alkuperäisen viehätysvoimasta, tunnelma, tarinan vetoavuus, hahmot.

Tämä on buginen kevyt jonneversio Mass Effectistä. 6/10.

Prey
Mass Effect Andromedan pitkän läpipeluutahkoamisen jälkeen ajattelin, että siihen perään menisi varmaan parhaiten joku nopsa 10-20 tunnin FPS. Joten otin tulille Preyn. Joo, en ollut tehnyt läksyjäni. Prey ei ihan ollut tuollainen perinteinen FPS, Dishonored ehkä tälle lähin vertailukohta. Ja Preyn läpipeluun jälkeen pelikello näytti 61,5 tuntia..Joten kyllähän Prey tarjoaa rahalle vastinetta pituutensa suhteen. (Varsinkin, kun Gigantin supertarjouksesta sen ostin muistaakseni 9 eurolla, Xbox One)

Prey tekee paljon oikein, se näyttää hyvältä, äänimaailma toimii, soundtrack on ajoittain jopa mahtava (säveltäjä tainnut myös katsoa joskus Carpenterin Halloweenin, ainakin yksi raita tuo sen aina mieleen). Periaatteessa tarinakin on ihan hyvä, mutta jotenkin peli ei saa sen tarinankuljetusta toimimaan kovin sujuvasti. Kun menet paikasta toiseen asioita suorittamaan niin se punainen lanka hukkuu kovin usein, etkä oikein enää muista, että miksi olit tekemässä mitä teet. Kunhan etenet.

Peli tarjosi myös ehkä tyydyttävimmän kehityksen heikosta nyrkillä tapettavasta terminaattoriksi sitten Dead Spacen. Aluksi peli on melkeinpä selviytymiskauhua, kun olet heikko, aseesi hernepyssyjä ja kuulet isojen pahiksien ääniä niin välittömästi on kusi sukassa ja fiksuinta on yrittää pysyä poissa näkyvistä. Pelin mittaan kehittyy fysiikka ja aseet ja lopussa voi edetä jo maailmanomistajan elkein reteesti menemään.

Pelissä oli myös taustoituksena vaihtoehtohistoriaa, johon oli mahdollisuus tutustua pelin kirjoja lukemalla, en toki vaivautunut, sillä elokuvissa show don´t tell ja peleissä show and tell, don´t make me read.

Andromedan bugikasan jälkeen oli myös vapauttavaa, että tässä koko keston aikana tuli vain kaksi pelin pysäyttävää bugia. Toki sitten ihan lopussa en tiedä oliko tarkoituksellinen vai bugi, mutta vahvasti bugilta se tuntui, kun monissa kentissä tilanne nollautui pelin alun tilanteeseen. Samat kerättävät oli ilmestynyt sinne uudestaan. No, saipahan ainakin panostilanteen kuntoon.

Pelin aloittaville antaisin vinkiksi, ettei oikeastaan kannata tuhlata materiaaleja lääkärinlaukkuihin tai asunkorjauspakkauksiin, sillä niitä löytyy kentistä aika kivasti ja muutenkin kannattaa käyttää siihen operaattoreita. Valmistuskoneissa kannattaa keskittyä olennaiseen, eli panoksiin ja ominaisuuksien kehittämiseen.

Tiivistettynä voisi sanoa, että hyvä peli, joka tekee paljon asioita todella hyvin, mutta jokin tästä kuitenkin jäi puuttumaan. Jos arvosanaa pitäisi antaa niin tuntuu, että peli ansaitsisi 8/10, mutta jokin juttu siinä oli mikä ei vaan minulle ihan toiminut, joten pyörähtää 7/10.

Tempaisin reilussa viikonlopussa Wolfenstein: The New Orderin jonka olin ostanut joskus pari vuotta sitten kympillä enkä the Old Bloodin jälkeen jaksanut sitten pääteokseen edes koskea. Lyhyestä virsi kaunis; ihan hauska peli, tuntui tosin jo vähän vanhentuneelta eli ulkonäöllisesti ei ollut mitään huippuluokkaa. Tuo toki oli myös edellisen sukupolven konsoleille saatavilla. Tarina oli ihan jees ja räiskintä sitä itseään, ihan hauskaa aivot narikkaan-puuhaa. Nyt aprikoin, että vieläkö pelaisi tuon The New Colossuksen läpi. Sen suhteen on mielenkiintoista, että sitä on luonnehdittu aika samanlaiseksi kuin The New Orderia, mutta Colossus on arvostelumenestys, ja New Order oli enemmän ok-luokan peli kriitikoiden silmissä. Eli miksi uudempi on kehutumpi, jos se on kuitenkin suht samanlainen kuin edeltäjänsä, jota taas ei niin hehkutettu?

Rabi-Ribi (ps4).

Söpöstä ja anime tyttöjä sisältävästä ulkoasusta huolimatta kyseessä on varsin laadukas metroidvania bullet hell pomoilla höystettynä.
Vaikeustasoja löytyy useampi joten todennäköisesti jokaiselle löytyy sopiva taso.
Koska olen paska pelaamaan bullet hell tyyppisiä pelejä niin pelasin casual tasolla ja vaikka henki ei lähtenyt kertaakaan niin muutamassa matsissa alkoi olemaan health itemit loppu.
Bullet hell veteraanitkin varmaan saa vaikeustason sopivan napakaksi.

Tuttuun metroidvania tyyliin pelaajan ohjastama Erina osaa aluksi vain lyödä ja hypätä, mutta varsin pian tapaa ribbon keijun joka lisää peliin myös ampumisen.
Toki pelin edetessä ja paikkoja tutkiessa saa mukavasti uusia kykyjä kuten tupla ja seinähypyn, pommit ja muuta mukavaa ja elämää helpottavaa.

Löydettävänä on myös merkkejä joilla voi tuunata hahmoa mieleisekseen. Hyökkäysiin saa myrkytyksen, kestävyyttä paremmaksi jne.
Jokainen merkki vaatii tietyn määrän pack pointseja joten kaikkia ei voi käyttää samaan aikaan.
Pack pointseja kuten myös terveyttä ja manaa kasvattavia juomia löytyy niin ikään pelimaailmaan piilotettuina. Toki kaikkia edellä mainittuja voi myös ostaa lisää kotikylän kaupasta. Samalla voi myös päivittää muitakin kykyjä kunhan rahaa vaan löytyy.

Dialogia on todella paljon, mutta jos tarina ei voisi vähempää kiinnostaa niin options nappulalla saa skipattua nuo kohdat varsin nopeasti.
Tässä tulee myös pc:lle erikseen julkaistu Cicini's halloween lisäri ja is order a dlc lisäri. Kyllä. Tuo on sen lisärin oikea nimi.

Status sivulla on kaksi aikalaskuria joten veikkaan, että toinen näyttää sen ajan mitä peli on ollut päällä ja toinen sen kun sitä on aktiivisesti pelannut.
Kun kaikki tarinaan liittyvä oli pelattu niin ilmeisesti olin ihan oikeasti pelannut n.14t ja kun otetaan kaikki välivideot ja muu valikoissa vietetty aika huomioon niin aikaa oli mennyt n.21 tuntia. Tuon jälkeen tuli vielä etsittyä lisää päivityksiä hahmolle muutaman tunnin ajan.

Tästä löytyy myös new game+ joka kasvattaa vaikeustasoa joka rundilla ja lisäksi löytyy time attack ja boss rush.
New game+ ei siis nosta vaikeutta esim casualilta normalille vaan pitää valitun vaikeustason, mutta antaa vihuille enemmän kestävyyttä ja ne tekee myös enemmän vahinkoa ja ilmeisesti hyökkäykset on myös nopeampia.
Toki pelaajakin saa pienen buffin statseihin.

Storessa tämä maksaa 24.95e, mutta vpd myi fyysista versiota 19.99e hintaan ja todella mukavana yllärinä tuon mukana tuli vielä 40 biisiä sisältävä soundtrack cd jossa ei ole yhtään huonoa biisiä.

Tuli pelattua J.U.L.I.A: Among the Stars -avaruusseikkailu (pc).

Peli kertoo Salia-aurinkokuntaa tutkivasta Rachel Mannersista, jonka ihmisrobotti Julia herättää emoaluksen kryokammiosta auttamaan meteorisateen kolhiman aluksen korjaustöissä. Tutkimusretkikunnan muut jäsenet ovat tipotiessään aurinkokunnan planeetoilla, joita lähdetään tutkimaan Mobot-robotin avulla videokuvan välityksellä.
Pelin on rakentanut käytännössä kaksi henkilöä ja yksinkertainen toteutus on oikein hieno.

Peli koostuu sisätila- ja maisemakuvista, joissa on etsittävää ja klikkailtavaa, ja jota sympaattiset Mobot, Rachel ja keskustietokone Julia viihdyttävästi kommentoivat pienen näytön välityksellä. Lisäksi on päiväkirjamerkintöjä ja todella erilaisia pulmia.
Pulmien vaikeustasosta en sano mitään, sillä onnistun aina kuluttamaan niihin paljon aikaa. Nyt kyse ei onneksi ole esineiden yhdistelystä vaan enemmänkin logiikkapulmista. Päiväkirjoja varten on vähän haettava salasanoja, mutta niitä ei ole välttämätöntä lukea, kun Rachel tekee oleellisimmasta vihjeet tehtävälistaan.

Pienenä miinuksena, että yhdessä vaiheessa en tajunnut että planeetalla ei sillä hetkellä voinut tehdä enempää, vaan oli lähdettävä toiselle pallolle ja tultava myöhemmin uudelleen. Siirtymät ovat kuitenkin nopeita. Toisekseen planeettojen tukikohdissa oli turhan paljon erilaisia tietokoneita mahdollisine merkintöineen tai keskustelulokeineen. Hienoa taas olivat planeetat, joista jokainen oli erilainen, tiedeosuus ja pulmat sekä eloisaa tunnelmaa ylläpitänyt kolmikon keskinäinen sananvaihto, jota ei ollut myöskään liikaa.
Mukava nopea katsaus yhteen aurinkokuntaan, vei ainakin toistakymmentä tuntia.

Steamin alennuksista olin tämän tainnut hommata, normaalisti 20,- ja lisäsisältö 5,-. Gog:ssa sen sijaan molemmat yhteensä 17,-.
Lisäsisältönä ovat ääniraita ja läpipeluuopas; näiden lisäksi on Ultold, jossa kymmenittäin pääpelistä tuttuja komponentinyhdistelypulmia suorittamalla saa kuvakertomuksen retkikuntaa edeltäneestä ajasta tai ainakin 2090-luvusta. Kun ei nyt tulisi 15 pelituntia lisää, sillä näistä suurin osa on vielä suorittamatta.
Peli julkaistiin 2014, hyvä että tuli pelatuksi, sillä jatko-osa olisi tulossa.

Tuli tuossa streamattua men of valot twitchissä ja olihan se pirun hyvä sotapeli vaikkakin erittäin ongelmainen.
Tarina oli ok ja "monikulttuurisuus" ei ollut pakotettua, melko karu meno sotapeliksi kun ottaa huomioon miltä vuodelta peli on.
Gameplay ja vaikeus olivat mitä oli ja viimeisessä kentässä lenteli kirosanat huolella ja hahmomalleja oli hieman vähän.
Ymmärrän vallan hyvin miksi se on jäänyt pieneksi kulttipeliksi jolle toivotaan remakea, toivottavasti tapahtuu joskus.

Super bomberman R

Tämä tuli pari viikkoa sitten ostettua verkkiksestä 29e hintaan.
Ajattelin, että tämä olisi varsin hyvä peli ryyppy iltaa varten, mutta valitettavasti broidi ei jaksanut kovin montaa matsia pelata.
Onneksi kuitenkin netistä löytyi la-ma välillä seuraa ihan mukavasti. Asiaan vaikutti varmasti se, että peli oli eshopissa tarjolla 25e hintaan.
Luonnollisesti hävisin varmaan 90% matseista, mutta online pelissä häviäminen ei ole koskaan ollut niin hauskaa kuin tässä.
Edes se ei haitannut yhtään, että monessa matsissa oli pienempää tai isompaa lagia joka pahimmillaan aiheuttaa tuntuvaa viivettä ohjaukseen.
Pelaaminen oli vaan niin julmetun hauskaa ja tuota tuli pelattua yhteensä 8-9 tuntia jonka jälkeen iski jo ähky.

Yksinpelikin tuli pelattua kahdesti läpi ja uusin (jo yli 6kk sitten tullut) päivitys lisäsi myös kokonaan uuden maailman pelattavaksi sekä uusia hahmoja kuten silent hillistä tutun pyramidheadin joka voi tappaa vihollisia miekallaan.
Kyllä tämä helposti oli hintansa arvoinen ostos.

Edit:

Rime

Paljon kehuttu peli joka ei itseä pahemmin koskaan kiinnostanut. Otin kuitenkin talteen kun ps+ pelinä oli ja pelasin pari viikkoa sitten läpi.
Olihan tämä ihan hemmetin hieno ja tunnelmallinen teos. Tykkäsin jopa niin paljon, että voisin ostaa fyysisen version jos sitä saisi 20e hintaan, mutta nykyinen 35-40e on aivan liikaa.

Transformers devastation

Tämäkin oli ps+ pelinä joskus ja kuten rime niin tämäkään ei alunperin kiinnostanut lähinnä sen takia, että en ole vanhojen transformersien fani.
Mutta kuten rime niin tämäkin yllätti positiivisesti. Pelin visuaalinen tyyli näytti pelatessa ihan hienolta ja pelaaminen oli hieman kuin pelaisi hieman simppelimpää bayonettaa. Jopa ajan hidastuminen oikeaan aikaan väistämällä löytyy.

Tämäkin oli varsin lyhyt ja aikaa taisi mennä alle viisi tuntia, mutta peli viihdytti hyvin koko kestonsa ajan.
Lisäksi löytyy challange moodi jossa on ties kuinka monta haastetta, mutta tuota en edes kokeillut, koska tarinan läpäisy helpoimmalla avasi vain muutaman pelattavaksi.

Senran kagura: Estival versus

Tilasin tämän ennakkoon ties koska ja nyt viimeinkin tuli pelattua läpi ja olihan se pettymys.
Tarinassa saadaan mimmit tappelemaan toisiaan vastaan ties millä tekosyylla ja se on aina sitä samaa: Tapa pari laumaa perus vihuja ja sitten on matsi yhtä, kahta tai kolmea toisen koulun tyttöä vastaan.
Peli ei edes syvennä hahmoja mitenkään ja oikeastaan ainoa plussa oli Asukan isöäiti ja tämän true shinobi muutos.

Burst ja deep crimson tarjosi kiinnostavan tarinan ja samalla opittiin lisää hahmojen taustoista. Nuo on siis pääsarjan pelejä.
Sitten on tämä shinovi timeline joista ekana oli shinovi versus joka sekin tarjosi uusia hahmoja, mutta eri koulujen tarinat ei mitenkään kohdanneet vaan jokainen oli oma juttunsa. Siinä kuitenkin oli jotain uutta.
Nyt sitten estival versus ei tarjoa oikein mitään paitsi paljasta pintaa jos siitä tykkää. Itse pelaan näitä tarinan takia ja monella hahmollakin on yllättävän synkkä ja syvällinen tausta vaikka peli muuten on varsin pirteä ja iloinen.

Life is strange: before the storm on esiosa ensimmäiselle life is strange pelille ja tällä kertaa pääosassa nähdään ekasta pelistä tuttu Chloe sekä Rachel jonka nimi on varmasti tuttu jokaiselle ekaa peliä pelanneelle.

Ekassa pelissähän Chloe kertoi aika paljonkin siitä mitä oli tehnyt Rachelin kanssa ja kuinka tärkeä tämä hänelle oli ja nyt päästään monet asiat kokemaan ihan itse.
Eli tällä kertaa pelissä ei ole murhia ratkottavana eikä myöskään mitään yliluonnollisia kykyjä vaan peli keskittyy lähinnä yllättävänkin arkiseen ihmissuhde draamaan.

Toki mukaan mahtuu myös esim. huumediilereitä ja vaikeita päätöksiä. Pysyäkö erään tyypin pikkuveljen luona kuten se käski vai mennäkö apuun kun kyseistä tyyppiä vedetään oven toisella puolella turpaan niin, että tuntuu.
Hauskojakin hetkia peliin mahtuu kuten esim. koulun pihalla roolipelin pelaaminen parin nörtin kanssa sekä muutaman käänteen kautta koulunäytelmään joutuminen.
Varsinkin roolipelin pelaaminen sei nauramaan ääneen useamman kerran.

Kuten sanottu niin mitään yliluonnolisia kykyjä Chloella ei ole vaan sen sijaan neiti saa keskustelut menemään haluttuun suuntaan valitsemalla oikean vastakommentin muutamasta vaihtoehdosta.
Tätä mekaniikkaa ei kuitenkaan käytetä joka keskustelussa mikä on ihan hyvä juttu sillä nyt tuo ei ala tuntumaan päälleliimatulta gimmickiltä.

Se tärkein asia kuitenkin puuttuu eli tarinan koukku.
Ainakin itsellä tarina alkoi ihan kunnolla kiinnostamaan ja koukuttamaan vasta kolmos episodin aikana ja hetkeä myöhemmin peli olikin jo loppu.

Eli vaikka Chloen taustoista on kiva oppia ja nähdä sekä tehdä joitakin asioita joista se ekassa pelissä kertoi niin silti tämä on pieni pettymys...siis itsenäisenä pelinä.
Jos tätä ajattelee kokonaisuutena ekan life is strangen kanssa niin aletaan olemaan aika 10/10 tunnelmissa ja olen aidosti kateellinen jokaiselle joka vasta nyt pääsee tutustumaan peleihin ekaa kertaa.
Ainakin omasta mielestä ensin kannattaa pelata before the storm ja vasta sitten eka life is strange. Tämä jopa loppuu sellaiseen kohtaan, että halu aloittaa eka peli uudestaan on hyvinkin vahva.

Call of duty 1, hyvä peli ja ymmärrän kyllä miksi on klassikko mutta tajuan nykyään kuinka kököhkön näköinen se oli aikanaan, ehdottomasti pelaamisen arvoinen.

Blood 2: Extra Crispy[MOD], 98 vuen peli mutta siitä huolimatta aivan kauheaa paskaa mielestäni. En olisi pelannut ellen olisi streamannut sitä. Modi korjaa paljon bugeja ja tekee pelistä hauskemman mutta ei se estänyt jatkuvaa kaatuilua ja etenemisen estäviä bugeja ja tallennuksetkin korruptoituivat kerran. Ehdottomasti huonoin kulttipeli jonka tiedän.
Pelatkaa mieluummin blood 1, se löytyy gogista.

Onton kuuloista tekstiä mutta ei haittaa minua.

Tässä pääsiäisen tienoolla tulin läpäisseeksi Lego City Undercover – Chase Beginsin 3DS:lle. Itse pääpeli on vielä kokematta (läpipeluuta olen tosin nähnyt) ja luultavasti se oli vaan parempi tämän esiosan kannalta. Ostin pelin aikoinaan kirpparilta ja tallennustietojen perusteella sen entinen omistaja ei jaksanut pelata sitä muutamaa tuntia pidemmälle (en ihmettele). Noh, nyt pelin kahdesta tallennus-slotista edes toisessa komeilee 100%.

Lego Cityn maailma on toki laaja ja 3DS:n (tai tässä tapauksessa new 2DS:n) puitteilla jopa varsin näyttävä sekä värikäs. Tekemistä riittää ja pelin musiikit - silloin kun niitä kehdataan jopa soittaa - ovat ihan mukavaa kuunneltavaa. Vaan paljoapa se auttaa, jos peli on kauttaaltaan hyvin sieluton tapaus. Monet arvostelut ovatkin lytänneet pelin teknisiä ongelmia: paljon sumua ja graafista pop-uppia sekä pitkät latausajat alueelta toiseen siirryttäessä. Eiväthän ne minullekaan mitään hupia olleet, mutta niitäkin enemmän minua ärsytti pelin mykkä tarinankerronta (muutamaa välivideota lukuun ottamatta), huumorin vähyys ja parhaimmillaankin vain keskiverto pelattavuus. Tutkiessani alueita jalkapelillä olisin kaivannut edes jonkinlaista musiikkia taustalle, sillä (ambient) dialogin poissaolo ja yksipuoleinen äänimaailma korostivat entisestään Lego Cityn kolkkoutta.

Fiksu pelaaja olisi keskittynyt ensin tarinatilaan ja ruvennut vasta sitten hamstraamaan tavaraa, jahka kaikki asut olisivat saatavilla. Mutta koska itse tarinatila oli niin kuiva ja koruton, painuin mieluummin keräämään tavaroita sekä tutkimaan ympäristöä aina kun siihen oli mahdollisuus. Tästä hyvästä samat mestat tuli koluttua vaikka kuinka moneen kertaan läpi, sillä krääsän hamstraus sekä alueiden tutkiminen olivat ehdottomasti tämän pelin suola. Noh, ainakin opin kartat kutakuinkin ulkoa pääpeliä varten.

On sinällään sääli, että Chase Beginsin tarinatila on tunnoton ja kirjaimellisesti mykkä. Näkemieni videoiden perusteella itse pääpelin suurin vahvuus piilee juurikin sen huumorissa sekä hahmoissa, mutta tässä pelissä niiden charmista on jäljellä vain rippeet. Ja mitä olen nähnyt pääpelin tarinasta, edes tämän esiosan juonelliset osuudet eivät tunnu natsaavan oikein. Pääpelissä Chasen väitetään paljastaneen Natalian identiteetin todistajana kesken Rex Furyn oikeudenkäynnin, mutta tässä esiosassa se ei mene aivan niin. Kehtaan epäillä, että muitakin vastaavanlaisia pikku ristiriitoja tulee vastaan jahka pääsen varsinaisen Undercoverin pariin. Eli edes niitä tarinallisia verukkeita tämän pelin olemassaololle ei ole jaksettu hoitaa kunnolla, tsk tsk. Ängetään vain mahdollisimman monta karttaa Wii U-versiosta tähän ja hoidetaan loput enemmän tai vähemmän puolivillaisesti. Olisivat vaan napsineet niistä kartoista vaikka pari pois niin ehkä se ääninäyttelykin olisi mahtunut mukaan.

Niin. Nyt on alkanut tuo Breath of the Wild maistumaan kun on stamina-palkit tapissa eikä seikkailuun tule isompia pakotettuja taukoja enää kuin sateen aikana. Samoin tuli haettua se Master Sword niin on ainakin yksi kestävä ase aina mukana. Eihän siinä peli-ilon löytymisessä mennytkään kuin sen verran, että alkaa olemaan kartta kokonaan auki ja enää kaksi Divine Beastia hoitelematta... Parasta on ollut - kuten aina Zeldoissa - ne puzzlet. Harmittavan vähän niitä ja harmittavan paljon sitä "tee itse seikkailusi"-hommaa eli siis että mitään erityistä ei ole vaan pelkkiä osasia, joilla sitten leikkiä. Tiedän, tuo on ilmeisesti se kova juttu tässä.

Edelleen vähän ihmettelen silti että mikä tuossa pelissä niin ihmeellistä on. Pääosa noista asioista on täysin tuttuja muualta (vapaus mennä mihin haluaa varsinkin) tai sitten (ainakin minulle) jotain kikkailua, millä ei ole lopulta kauhean isoa merkitystä. Vähän sama kun Far Cry 2:ssa pystyi ampumaan lehtiä/risuja poikki: joo, siistiä, mutta ei ole paljon kaivannut kyseistä ominaisuutta Far Cry 5:een. Lisäksi BotW:ssa oli kerran sellainen tilanne että kannatti kaataa puu rotkon päälle että pääse yli. Sen jälkeen sitä en ole tarvinnut missään. Puuta ei muutenkaan tarvitse alun jälkeen oikein mihinkään eikä ruokiakaan ole jaksanut värkätä. Kamaa ei muutenkaan tarvitse kuin päivityksiin (jos jaksaa päivitellä) tai tehtävissä. Ja ne tehtävät sitten: "hae minulle 10 kiiltävää kiveä". Joo, tuotahan ei ole ikinä ollut missään :D

Tykkään siis pelistä enkä kadu sen ostoa mutta tosiaan peli-ilon löytymiseen meni aika kauan eikä kunnollista imuakaan ole tullut kuin kymmenien tuntien jälkeen. Jopa perusvarma-vuosipäivitys Far Cry 5 kutsuu minua luokseen vahvemmin.

Pitää ehkä käydä katsomassa jokin hehkutus-video että muistaa miksi BotW on niin ylimahtava. Itselle se on nyt sellainen varsin mukana, silloin tällöin pelattava teos. Ei huono mutta sisältää joitain ärsyttävyyksiä ja harmittavan vähän niitä parhaita juttujaan, eli puzzleja. Ja nekin muuten tylsissä shrineissä.

Vähän taas veikkaan että tästä tulee väittelyä aikaan, joten toivoisin että jos tuota mielipidettäni on pakko tulla "korjaamaan", niin keskittyisitte selittämään mikä teidän mielestä oli niin hienoa, ettekä lyttäämään minun mielipiteitäni.

Jos jotain hyvää vielä loppuun: sopii mainiosti tällainen kikkailupeli noin muuten kannettavalle laitteelle, sillä tässähän voi keksiä tekemistä loputtomiin. Tosin itselle se ei merkitse paljoa, sillä samallalailla rakennetaan about jokaikinen open world. Onhan niissä aina tekemistä mutta itsellä loppuu mielenkiinto jos ei ole kyse tehtävistä, puzzleista tai jostain muusta vähän merkittävämmästä kuin kikkailla samojen vihulaisten kanssa.

Hommasin Yakuza-sarjan uusimman Spin-offin, Hokuto No Gotokun. Mitä tulee kun yhdistää Yakuzan ja Fist of the North Starin? Näemmä jäätävää paskaa.

10 tunnin pelailun jälkeen suurinpiirtein kaikki mitä pelissä on tullut vastaan on juosten kustu. Tarina on ihan mitäänsanomaton, tappelut on aivan liian helppoja jopa siihen pisteeseen ettei edes tee enään mieli ottaa osaa niihin, minipelit ja sivusisältö tuntuvat olevan aivan uskomattoman pintapuolisia, joista en voisi näkeväni nauttivat 10 minuttia enempää.

Olen kokenut koko Yakuza-sarjan ensimmäisestä pelistä alkaen kaikkine Japan Only spinoffeineen, joista olen turissut tässä aiheessa ihan ensimmäisestä sivusta alkaen. En pysty ymmärtämään miten vuonna 2018 julkaistu peli voi olla niin paljon teknisesti ja mekaanisesti jäljessä saman sarjan peliä, joka alunperin julkaistiin kaksi vuotta aikaisemmin. Olen 10 tunnin peliajan jälkeen vain täynnä pettymystä ja katumusta tämän pelin hankinnasta.