Elokuvat / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Lainaus käyttäjältä JayeizH+

Teattereiden penkeissähän on eroa paljonkin. Toki tälläisestä luksuksesta saa nykyään maksaa vielä enemmän.

Varmasti on eroja, mutta uskallan väittää, että yksikään niistä ei voita kotisohvan syleilyä.

Lainaus käyttäjältä Kornholic

Varmasti on eroja, mutta uskallan väittää, että yksikään niistä ei voita kotisohvan syleilyä.

No jaa. Jos valita pitää itse katsoo elokuvaa ennemmin pehmustetusta tuolista istuen kuin löhöten sohvalla. Jolloin teatterin tuolit ei ole ainakaan huonompi vaihtoehto. Mielipide kysymys tietty tämäkin.

Itse tulee käytyä Biorexissä aika ahkerasti. Siellä kun liittyy (ilmaiseen) leffakerhoon, niin pääsee kerran kuukaudessa katsomaan "leffakerhopäivänä" leffan 7e. Parasta kuitenkin on se santsilippu. Eli kun menee minkä tahansa leffassa käynnin jälkeen 2 viikon sisään uusiksi, nii pääsee 7e. Tuo 2 viikon santsi uusiutuu myös vaikka menisi jo voimassaolevalla santsilla leffaan. Tänä vuonna tainnut käydä 13 kertaa elokuvissa ja kerran maksanut sen ns. normihinnan. Muut kerrat olleet sen 7e.

Edelleen tullut hankittua Arrow Filmsin ja Shameless:n uudelleen julkaistuja leffoja.
Viime aikaiset ovat olleet: Demons (loistava leffa, ehkäpä Scream ottanut vaikutteita vaikka ovatkin hyvin erilaisia?), Blood and Black Lace, The Bay of Blood, Battles without honor or humanity, Hiroshima Deathmatch, Manhattan Baby, The New York Ripper (loistavaa törkyä hyvin tehtynä),The Sect ja The Church. Lisäksi pari ei arrow:n tai Shamelessin julkaisemaa: Burial Ground (törkyleffojen törkyleffa) ja Mad Max Fury Road: Black & Chrome edition, eli mustavalko-versio leffasta.

Näistä vauhkosin itsekin toisessa ketjussa. Arrow on kyllä mahtava lafka. Olen tilannut sieltä toistakymmentä leffaa lyhyessä ajassa; Dario Argenton, David Cronenbergin yms. tuotantoa. Kaikki leffat ovat olleet viihdyttäviä ja sellaisia "miksi en ole koskaan ennen nähnyt tätä??"-fiilistä herättäviä. Eilen tuli katsottua Shivers, sitä ennen Rabid Dogs. Kasarislashereista Maniac Cop ja The Mutilator aiheuttivat hilpeyttä, ihan mahtavaa kamaa! Blood Ragea odottelen kovasti. Postissa on tulossa vino pino kamaa the Stuffista japanilaisiin kostoleffoihin. Shamelessiakin löytyy hyllystä Four Flies on Grey Velvetin verran, mutta sen blu-rayn laatu oli minusta huono. Ääni vaihtuu leffan lopussa englannista italiaksi ja takaisin.

Leffateattereissa nähdyistä leffoista Blade Runner 2049 nousi vuoden ykköseksi. Ennakkotilauksessa on myöskin Stephen Kingin Se-kirjan molemmat filmatisoinnit, kunhan saisi kirjan ensin luettua loppuun.

Blade Runner 2049

Kauan ja hartaasti odotettu jatko-osa, jonka tekijöiksi ei olisi voinut kuvitella parempaa porukkaa. Villeneuve ohjaa, Ford palaa rooliinsa ja Deakins kuvaa. Ja mitä tästä kaikesta syntyy? Siitä syntyy vuoden paras elokuva ja täydellinen jatko-osa.

Kuin 35 vuotta ei olisi ollutkaan, vaan olet heti kuin kotonasi tulevaisuuden ankeassa maailmassa. Uusi leffa ei kopioi tai lainaa, vaan rakentaa omanlaisensa tarinan ja maailman, joka on kuitenkin niin tuttu Blade Runnerin ystäville. Näin tehdessään elokuva toimii myös itsenäisenä teoksena. Ford ja Gosling loistavat rooleissaan, eikä muissakaan ole mitään pahaa sanottavaa. Sylvia Hoeks täytyy myös nostaa erityisesti esille.

Leffan kokonaisvaltaista tunnelmaa ja visuaalisuutta ei voi tarpeeksi hehkuttaa. Tätä voisi verrata Mad Maxin uuteen tulemiseen, joka aiheutti itselleni samanlaisia kokemuksia. Tyylillisesti elokuvat vain ovat kuin yö ja päivä (lähes sananmukaisesti), mutta vahva tunnelma ja elokuvien rakentamaan maailmaan uppoutuminen olivat yhtä vetäviä.

Täydet viisi tähteä! Uusi merkkiteos on syntynyt!

Tuli viikko sitten netflixista katsottua paljon haukuttu total recall remake ja pakko sanoa, että minusta leffa oli ihan jees.
Toki se toistaa samaa teemaa mitä alkuperäinen joka on tarkoituskin. Tosin tällä kertaa ei marsissa käydä.
Muutenkin leffa on ottanut sopivasti vapauksia tarinassa joten sen katsominen ei tunnu siltä, että katsoisi vanhaa leffaa teknisesti hienompana.

Toki kaikenlaista epäloogista hahmojen toiminnasta löytää, mutta kuka katsoo toiminta leffaa tuolla asenteella?
No aika moni ilmeisesti. Jos ottaa sen perus "aivot narikkaan" asenteen, että ottaa viereen hyvää juomaa ja naposteltavaa ja nauttii vaan leffan tarjoamasta viihteestä miettimättä kuinka typerää tai epäloogista joku oikeasti on niin kyllä tämän parissa viihtyy erittäin hyvin.

Tänään tulikin laitettua cdonista tilaukseen aiemmassa viestissä mainittu blade runner 2049 kun sen sai alle kympillä.
Eka blade runner oli helvetin hyvä leffa ja siitä tuli aikoinaan ostettua monen blu-ray kiekon versio jossa oli kaikki eri versiot leffasta ja yhden illan aikana katsoin kolme eri versiota ja pari tuntia extroja joten odotukset tämän uuden suhteen on kohtuu kovat.

Katsoin Näin koulutat lohikäärmeesi 3 ensi-illassa. Trailereiden perusteella en odottanut mitään maata mullistavaa kokemusta. Mitä nyt toivoin, että leffassa olisi edes JOTAIN ylläreitä jäljellä, eikä kaikkea kiinnostavaa olisi spoilattu jo trailereissa, niin kuin kakkosen trailereissa tehtiin Hikotuksen äidin kohdalla.

Mutta valitettava tosiasia oli, että tässä leffassa ei edes ollut juuri spoilattavaa. Trailerit nähnyt tietää jo ennakkoon, että 1) tämä on tarinan päätösosa ja 2) Hampaaton löytää itselleen valkean tyttöystävän. Ja valitettavasti leffa meni juurikin niin ennalta-arvattavasti, kuin noiden tiedonmurusten perusteella voi kuvitella. Kaiken kukkuraksi sekä Hikotus että Astrid tuntuivat hahmoina paljon latteammilta tässä kuin aiemmissa elokuvissa. Se jos mikä oli turhauttavaa.
SPOILERIVAROITUS (jos se nyt on edes tarpeen). Seuraava kappale käsittelee sitä, miksi olin niin tyytymätön varsinkin Hikotukseen koko leffan aikana. Pistetäänpä vielä koko roska oikein italialaisittain niin voitte halutessanne skipata sen suoraan loppukaneettiin.

---------------Spoileria pukkaa--------------------------------
Siis, muistaako porukka vielä, mikä on Hikotuksen suurin vahvuus, erityisesti ykkösessä? Tekninen rakentelu, nokkeluus sekä kekseliäisyys? Ja tätä samaa nähtiin myös kakkosessa mm. liitopuvun ja tulimiekan muodossa.

Sanokaa hyvästit kaikelle tuolle, sillä HTTYD 3:n Hikotus viettää suurimman osan ajasta pelaten suoraan leffan pahiksen pussiin. Tai sitten angstaten omaa kyvyttömyyttään johtajana, varsinkin ilman Hampaattoman apua. Leffan viimeisessä taistelussa, Hikotus ei voita vastustajaansa jollain ovelalle juonella, vaan liitäen suoraan pahiksen alukselle lentopuvullaan. Tuossa kohtauksessa en voinut kuin ihmetellä, miksei se pahis vain ampunut Hikotusta alas suurella varsijousi-tykillään, jonka takana tämä silloin kykki.
Astrid puolestaan viettää ison osan ajasta neuvoen Hikotusta antamaan lohikäärmeelleen tilaa omaan elämään ja kannustaen Hikotusta johtajana. Toki oli tavallaan sympaattista nähdä, miten hyvin Astrid ja Hikotus toimivat parina ja kuinka nämä pohdiskelivat mm. avioliittoa. Mutta vastapainoksi olisin halunnut nähdä enemmän sitä tulisielua, jollaisena muistan Astridin aiemmista elokuvista. Tällä kertaa Astrid oli toistuvasti lähinnä neuvojan sekä tukijan roolissa.

Mikä ei olisi niin PAHA, jos leffa olisi saanut purettua esittämänsä kysymyksen kunnolla: Onko Hikotus juuri mitään ilman Hampaatonta? Tämän leffan perusteella, sanoisin kylmästi ei. Kolmoseen mennessä, Hikotus on luonut joukon tulenkestäviä haarniskoja, joita hyödynnetään tosissaan vain leffan alkumetreillä. Toinen "uusi" keksintö, oli korvata Hampaattoman vanha pyrstöproteesi pikimustalla, tulenkestävällä versiolla. Kaikki muut konfliktit ratkottiin jo kakkosessa nähdyillä keksinnöillä ja hyvin mielikuvituksettomilla strategioilla. Kun edelliset leffat, varsinkin ykkönen, nostivat riman jo niin korkealle, olisi sula vääryys katsoa tätä läpi sormien.
---------------------------Spoilerit ohi-----------------------------------------

Tämän leffan olisi pitänyt olla se kaikista eeppisin skaalansa puolesta: Hikotuksen porukka vs. lohikäärmeen metsästäjien laivasto, suoranainen sota näiden välillä. Ja silti, leffan panokset, sen luoma jännitys, kalpenevat edellisten elokuvien vastaaville. Kun päähenkilöt ovat vain varjoja entisestään eikä aiempien leffojen nokkeluuksista ole juuri tietoakaan, lopputuloksena on hyvin tasapaksu ja yllätyksetön finaali. Ei tämä nyt tylsä leffa ollut, mutta pettymys siltikin. Siitäkin huolimatta, että trailereiden perusteella osasin jo aika hyvin varautua tähän lopputulemaan.

Kakkosen kaksi suurinta spoileria vesittyivät minulta ennakkoon, mikä aikoinaan heikensi ekaa katselukertaa. Ekan spoilerin paljasti trailerit, toisen fanitaide, johon törmäsin jo ennen kuin leffa ehdittiin edes kiikuttaa Suomeen. Kakkosessa minua eniten häiritsi jotkut vitsit, jotka eivät olleet minun makuuni. Kolmosessa ei tätä ongelmaa juuri ollut (mitä nyt koin Limalotjan kiinnostuksen Hikotuksen äitiin varsin karmivaksi). Mutta veikkaanpa, että seuraavan kerran kun katson kakkosta, minun on helpompi sivuuttaa sen huonot kohdat ja nauttia entistä paremmin leffan vahvuuksista.

En tiedä hankiko koskaan HTTYD 3:a omakseni, olkoonkin se kuinka trilogian finaali. Pari kaunista lentokohtausta, yksi astetta hauskempi vitsi, muutama hyvä flashback sekä leffan viimeiset 2-3 minuuttia (joita en tässä spoilaa), eivät oikein riitä oikeuttamaan muuten tuskastuttavan keskivertoa elokuvaa. Leffat 1-2 menivät enemmän fiiliksiin, olivat oivaltavampia sekä jännittävämpiä. Jos haluan palata taas joskus Hikotuksen ja kumppaneiden pariin, katson mieluummin joko jommankumman noista leffoista TAI perehdyn HTTYD-tv sarjaan. Siinä näyttäis olevan vaan sen 118 jaksoa – luulisi siinä määrässä olevan edes JOTAIN omaperäisempää ja kiinnostavampaa, kuin tässä täysin riskittömässä elokuvassa. Paljon halvemmin animoituna, kenties, mutta olen valmis antamaan sen anteeksi.

Loppuarvosana: 2,5/5.

Noin viisi vuotta sitä on odotettu ja nyt vihdoin se on täällä, nimittäin Lego Elokuva 2.

(TL:DR-versio löytyy lihavoituna lopusta. Kuin myös allekirjoittaneen valitettava tapaturma, jonka vuoksi olen valvonut lukuisia öitä, piehtaroinut maassa itkupotkuraivarin voimin sekä lopulta sammunut vessani lattialle sikiöasentoon makaamaan… tai sitten en. Mutta perseestä se silti oli. ).

Aikoinaan, en odottanut paljoa alkuperäiseltä Lego elokuvalta. Yllätys oli suuri, kun leffan sanoma olikin tavallista vilpittömämpi, huumori nokkelaa sekä omalaatuista ja kuinka upealta ne ”legomaiset” aallot näyttivätkään! Joten kuinkas kävi, oliko tämä jatko-osa koko tuon odotuksen arvoinen?... No jaa, oli ja ei ollut. Leffa on ihan pätevä jatko-osa, paljon arvaamattomampi ja kiinnostavampi kuin vaikkapa Näin koulutat lohikäärmeesi 3. Mutta valitettavasti, Lego elokuva 2 ei silti yllä samalle tasolle kuin edeltäjänsä. Olin osannut varautua tähän, joten pettymys ei ollut kovin suuri.

Jos ensimmäisen leffan teemat olivat kuin oodi mielikuvituksen voimalle, niin jatko-osan teemat ovat ehkä hieman synkempiä, aikuismaisempia. Kaikkea en voi tässä sanoa spoilaamatta juonta, mutta mainittakoon, että leffa käsittelee ainakin seuraavia aiheita: voiko henkilö kypsyä/karaistua menettämättä kosketusta sisäiseen lapseensa? Tulisiko sinun edes karaista itseäsi sopiaksesi ”joukkoon”? Ja kuten ensimmäisessä leffassa, myös tässä käsitellään live action puolelle meneviä ihmissuhteita. Sanottakoon, että eräs karvas keskustelu ystävyydestä osui allekirjoittaneella hieman arkaan paikkaan.

Vaan entäs se huumori? Taikka muu tarinallinen sisältö? Noh, vaikka leffa olikin varsin hauska, sen vitsit hävisivät edeltäjilleen. Lego elokuva 1 oli tasaisen huvittava alusta loppuun. Ja Lego Batman puolestaan oli paikoitellen aivan hulvaton, välillä vain ok, mutta kokonaisuutena silti hyvin viihdyttävä. Tässä elokuvassa tarttuville pop-biiseille irvaileva biisi oli juurikin niin ärsyttävä renkutus, kuin sen lyriikatkin jo sanovat. Ei, se ei ole minusta edes itseironisen hauska, ainoastaan perkeleen rasittava. Muutenkin se, että leffassa oli nyt useita musikaalinumeroita kuin Disney-leffassa konsanaan oli minusta vähän outo ratkaisu. Onneksi useimmat biisit ovat, edellä mainittua pökälettä lukuun ottamatta, ihan kelpo kuunneltavaa. Ei erityisen hyviä, muttei myöskään latteita pannukakkuja.

Lego Batman-leffan nähneille mainittakoon, että Batmanin ko. leffassa kerätty hahmonkehitys aika lailla nollataan tämän leffan alussa. ”Fanit pitävät minusta enemmän synkkänä ja yksinäisenä, joten tässä sitä ollaan.” Batman sanoo, lohkaisten yhden useista meta-tason vitseistä. Olkoonkin näin, mutta ainakin minulle yhden kokonaisen leffan hahmonkehityksen mitätöiminen moisella olankohautuksella oli kuin pieni läimäys kasvoihin. Miksi edes ympätä Lego Batman-elokuvaa samaan kaanoniin, jos hahmo pitää kuitenkin nollata tätä leffaa varten? Eihän Lego Ninjagokaan sijoittunut samaan Lego rakennelmaan kuin muut elokuvat, vaan leffan ”oikean maailman” sijainti oli aivan muualla.

Oli myös harmillista, että osa Emmetin ystävistä jäi tällä kertaa täysin seinäruusuiksi. Unikitty ja Batman saivat muita paremmin ruutuaikaa, mutta Metalbeard ja varsinkin astronautti Benny tuntuivat lähinnä pakollisilta lisukkeilta, joilla ei lopulta tehty mitään tähdellistä koko leffan aikana. Uudet hahmot, uudet kujeet, mutta miksi edes raahata noita vanhoja hahmoja mukaan aloituspaikkaa kauemmaksi, jos ette meinaa tehdä niillä mitään? Lord Business ja Good Cop/Bad Cop pärjäsivät ihan hyvin cameoilla.

Näin erään arvostelun valittelevan, että viittaukset oikeaan maailmaan olivat tällä kertaa ”liian selviä”, eivätkä tarpeeksi hienovaraisia niin kuin viimeksi. Itse hieman ihmettelen tätä asennetta – edellisen leffan suurta juonipaljastusta ei voi oikein resetoidakaan tämän leffan alkuun. Miksi siis peitellä sitä faktaa, että leffan tapahtumat pohjaavat sekä Lego-maailmaan että niillä leikkivien ihmisten maailmaan?

Summa summarum: uusi musikaalimainen tyyli ei ollut täysin onnistunut ratkaisu, mutta se olisi voinut mennä paljon huonomminkin. Leffan huumori ei päihitä edeltäjiään, Lego Ninjagoa lukuun ottamatta.
Elokuvan teemat olivat jälleen varsin puhuttelevia, toisin kuin useimmissa koko perheen elokuvissa. Ne ja jotkin juonelliset yllätykset olivat ykkösen tasolla, muuten tämä leffa pärjäsi sitä huonommin.

Loppuarvosana: 3/5. Nykytilanteessa en tiedä, kehtaisinko toivoa enää toista jatko-osaa. Voi olla, että sille voisi käydä/käy samoin kuin HTTYD 3:lle. Ja se olisi hyvin valitettavaa.

Allekirjoittaneella kävi muuten tosi paska mäihä Finnkinon joululippujen kanssa: ehdin käyttää niistä tasan yhden, juuri tuohon edellä mainittuun HTTYD kolmosen ensi-iltaan. Sen jälkeen loput kolme lippua hävisivät kuin pieru Saharaan. Ilmeisesti ne ovat pompanneet ulos takkini taskusta, ottaessani hanskat sieltä esiin leffan päätyttyä. Tai sitten ne karkasivat juuri sopivasti toisen taskun pohjaan ilmestyneen reiän kautta, kuinkas muuten. Oli miten oli, sinne meni ne 34 €. Kokonaisen viikon ajan luulin lippujen päätyneen takaisin lompakkoon, ennen kuin edes tajusin hukanneeni ne. Siihen nimeen Finnkino jää nyt hiatukselle vähäksi aikaa. Tämä oli ainoa must see-leffa, jota varten olin valmis kaivamaan extra kuvetta pöytään, vaikka sekin kyllä ketutti. Bumblebee oli tarkoitus katsoa (koska Michael Bay-perkele ei ollut sitä ohjaamassa), kenties myös Wreck it Ralph 2, mutta tästä hyvästä ne jäävät odottamaan vuokrausta.