Skylanders
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Lainaus käyttäjältä partajeesus

Tuohan kertoo vain siitä, että infinity ei mene kaupaksi edes alennettuun hintaan

Hyvin mahdollista, mutta eipä tuo itseä haittaa, päinvastoin. :D Aluksi itseä ei kiinnostanut koko Infinity vittuakaan kalliiden hintojen vuoksi, mutta tosiaan kaikki hahmot tähän mennessä on maksanut noin 3€ / kpl.

Noista Starter Packin mukana tulevista Playseteistä Pirates of the Caribbean näyttää alustavasti hauskimmalta minusta, vaikka ei nuo Monsters University ja Incredibleskaan huonoilta näytä. Saa nähdä josko sitä ostaisi kaikki figuurit tähän, sillä enää puuttuu vain 9 normifigua ja sitten Lone Ranger Playset, jossa tulee 2 figuuria + Lone Ranger -aiheinen story. En ole vielä käynyt kaupoilla etsiskelemässä näitä lainkaan, mitä nyt perjantaina kävin yhdessä Prismassa käydessä samalla peli/leffahyllyn läpi ja nappasin ne 2 figua mukaan.

Tuli tänään unboxattua ja testattua pikaisesti 3DS:n Spyro's Adventurea ja Giantsia. SSA:ta kokeilin enemmän ja vaikutti oikein hyvältä. Giantsissa en ainakaan itse saanut valittua kieltä englanniksi, vaan ainoat vaihtoehdot olivat pohjoismaiset kielet. Mitäs helvettiä tuo on? Pakkohan tuossa olisi olla englantikin vaihtoehtona.

Aika outoa tosiaan jos ei englantia ole kun se on kaikissa muissakin 3ds skylandereissa. Vaikka kyllä niissäkin aina lukee "peli ja ohjekirja suomeksi", mutta onneksi siellä on aina se enkku ollut myös.

Nyt on discshopin tilaukset siirtyneet "toimitetut tilaukset" välilehden alle, mutta seurantakoodilla ei vielä mitään näy.

Mikäli Oulussa tosiaan pyörii niin suosittelen vilkaisemaan Kaakkurin Citymarkettia. Näin jopa kaksi kappaletta Kaos-ansoja näiden Skylanders-standissa.

Raksilassa taasen on Elemental Packien hahmoja saatavilla erikseen, tosin light-ansat loistivat poissaolollaan... vähän harmittaa tämä rahattomuus, nämäkin taitaa jäädä välistä.

Lainaus käyttäjältä erakko

Mikäli Oulussa tosiaan pyörii niin suosittelen vilkaisemaan Kaakkurin Citymarkettia. Näin jopa kaksi kappaletta Kaos-ansoja näiden Skylanders-standissa.

Raksilassa taasen on Elemental Packien hahmoja saatavilla erikseen, tosin light-ansat loistivat poissaolollaan... vähän harmittaa tämä rahattomuus, nämäkin taitaa jäädä välistä.

Hyvinkään Sittarissa oli 4kpl kyseistä ansaa jäljellä.

Tänään tuli noudettua discshopin tilaus ja kaikki oli mitä pitikin. Short cut on kyllä vielä hienompi livenä mitä kuvissa. En jaksanut alkaa säätämään joten otin vaan käsivaralta kuvat.
Edestä
Takaa

Koko "iho" on täynnä yksityiskohtaa koska kyseessähän on jonkinsortin nukke. Sitä en tiedä onko nuo takana olevan logon naarmut valmistusvirhe vai ei, mutta minusta ne näyttää hyvältä ja sopii tuohon muutenkin rähjäiseen ja kokoon parsittuun lookkiin hyvin. Myös sakset on hienommat livenä vaikka sitä noista kuvista ei näekään.

Tuo olisi melkein hintansa arvoinen vaikka sillä ei tekisi pelissä mitään. I love it.

Löysin Kaos ansan porin mikkolan prismasta.
Tosiaan siitä asti kun trap teamin ostin ja olen tuolla käynyt vähintään kerran viikossa ostamassa ruokaa niin olen tsekannut ansat ja aina vaan life ja water ansoja ollut. Nyt oli sitten ainakin light ja dark ansaa ja yhden lootan perällä muutama kaos ansakin. Hintaa se normi 4.95e.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Löysin Kaos ansan porin mikkolan prismasta.
Tosiaan siitä asti kun trap teamin ostin ja olen tuolla käynyt vähintään kerran viikossa ostamassa ruokaa niin olen tsekannut ansat ja aina vaan life ja water ansoja ollut. Nyt oli sitten ainakin light ja dark ansaa ja yhden lootan perällä muutama kaos ansakin. Hintaa se normi 4.95e.

Itsekin bongasin Oulun Citymarketista Kaos-ansan, hintaa oli 5,99€. Oli jotenkin surrealistinen tunne, kun en ole itsekään aiemmin tosiaan nähnyt noita ikinä missään kaupassa.

Alkaa tuntua etteivät Kaos-ansat lopulta niin harvinaisia ole. Näin eilenkin Limingantullin Prismassa jopa 6 Kaos-ansaa ja sama määrä löytyi myös Oulun IdeaParkin Toys 'r Usista. Olisi kyllä kiva jos hahmojakin löytäisi yhtä suurissa erissä, nykyään hyllyt sanoo vaan eioota.

Enigmaa odotellessa.

Mjoo, itse ostin tuossa kuukausi sitten lähes kaikki haluamani/tarvittavat hahmot, eli jokaista elementtiä kohden yhden Trap Masterin (paitsi Air ja Water koska tulevat startereissa mukana), molemmat Expansion/Adventure Packit, Spotlightin, Blackoutin, Fist Bumpin (jonka sain ilmatteeksi Gamestopista) ja nyt sitten tuon Kaos-ansan. Ainut mitä puuttuu enää on loput ansat (Fire, Tech, Air, Earth, Magic, undead) ja sítten tietty itse starter packit Wii U:lle ja 3DS:lle. Molempien startereiden hinnat ovat vielä siellä 50€ luokkaa, pitää odotella että laskevat sinne 20€ tuntumaan.

Mutta tosiaan ihmeen vähässä nuo hahmot ovat joka paikassa. Toista on Disney Infinityn hahmojen kanssa, joita löytyy todella hyvin. Enkä oikeastaan usko, että tuo johtuisi siitä, etteivät Infinityn hahmot myy, vaan pikemminkin niin että niitä tuotetaan ja lähetetään kauppoihin lisää. Esim. molemmat Frozen-hahmot, Elsa ja Anna, ovat todella suosittuja ja yleensä ne ovat loppuunmyytyjä, mutta niitä silti aina tasaisin väliajoin tuntuu ilmestyvän hyllyille lisää.

Itse tein päätöksen, että ostan varmaan enää yhden trap masterin sillä täydellä 15e hinnalla eli sen tuli elementin masterin jolla on se iso kilpi. Se on ainoa joka näyttää hienolta ja jota minulla ei vielä ole. Ehkä ostan muita sitten kun saa alle 10e hintaan. Houkutus ei ole kovin suuri kun niiden porttien takana kuitenkin on vain lyhyt alue ja hattu. (sarkastinen) WOOOHOOO .

Nyt sentään saan 3ds versiossa kaikki auki koska se ei vaadi trap mastereita ja onhan ne porttien takana olevat alueetkin isompia mitä isoveljissä.

Täällä selkeästi arvostusta Skylanderseille. Löysin eilen kaupasta Clear Thunderboltin eli tuon läpinäkyvän version. Osaatteko kertoa kuinka harvinainen hahmo kyseessä?

Lainaus käyttäjältä andyyi

Täällä selkeästi arvostusta Skylanderseille. Löysin eilen kaupasta Clear Thunderboltin eli tuon läpinäkyvän version. Osaatteko kertoa kuinka harvinainen hahmo kyseessä?

Ebaystä kun katsoin niin noita oli myyty niinkin paljolla kuin 150€, eli lienee "aika" harvinainen. Itse en ole muuten nähnyt clear-versioita (tai eri värisiä chase variantteja ylipäätään) ikinä kaupoissa.

Joo niin mä ajattelinkin. Satuin näkemään tuon yhden kaupan hyllyllä killuvan ja heti nappasin talteen. Itse en näitä keräile joten jos tiedätte jonkun joka on kiinnostunut hahmosta, voin sen myydä halukkaalle.

Tota joo...skylanders superchargers.
Tuon näkemisen jälkeen vaikuttaa siltä, että pelisarjan fanitus on viimein saanut loppunsa. Tosin tuo "traileri" on niin paska, että tuo saisi vaikka mario kartin näyttämään paskalta.

Itseäni huolettaa kaikkein eniten se, että kehittäjänä on taas Vicarious Vision. Swap Force oli "ihan jees", mutta mikä pänni eniten oli sen hitaus, hitaus, hitaus ja hitaus. Liian iso overworld, dialogia ei voi skipata ja lisäksi se tungetaan kurkusta alas juuri silloin kun sitä ei halua/tarvitse. Jos palasit pelkästä areenamatsista takaisin overworldiin sait taas katsella ja kuunnella kaikki saamarin dialogit tarinan jatkoa varten. Joka ikinen kerta kun halusit päivittää hahmoja sait myös kuunnella sitä iänikuista jorinaa siltä tyypiltä sen Power Podin lähellä. Lisätään soppaan vielä sarjalle jo ominainen hidas liikkuminen ja pelaaminen vain tuntui lähinnä rasittavalta. Tarinan jälkeiset asiat eivät houkutelleet hitauden takia pienimmässäkään määrin ja olihan peli muutenkin aika antikliimaattinen pomojensa ja tarinansa suhteen (ei sillä että esim. tarina on kultaa koskaan sarjassa ollutkaan).

Giantsissa overworld oli mukavan tiivis ja Trap Team - vaikka laajenee myöhemmälle peliä - myös pitää tärkeät asiat tiiviissä paketissa. Aivan valtavan iso plussa tästä, oikeasti. Typerää tehdä valtava overworld ja sitten siellä ei edes hyödynnetä sitä tilaa järkevästi. Spyro's Adventurea kun en ole pelannut niin sitä en voi kommentoida. Trap Teamissa oli myös parhaimmat bossit koko sarjassa ja sisältää Giantsin kanssa yhden mahtavimmista minipeleistä, joka suorastaan huutaa syvällisempää käsittelyä - Skystones. Niin ja ah sitä vaikeustasoa ja ah niitä lisähaasteita! Nimimerkillä 98% hahmoista kuoli vikassa bossissa. Niinkin kornista ja lähinnä komedia mielessä tehdystä hahmosta kuin Kaos saatiin aika helkkarin badass vastus.

Toivoa sopii siis että Vicarious Visionilla on ymmärretty Swap Forcen viat sekä myös vähän vilkuiltu mitä kaikkea kivaa Trap Teamissa saatiin aikaan. Muistettavammat bossit olkaa niin hyvät. Kiinnostuneena kuitenkin katselen mitä pelillä saadaan aikaan, tuota ralliaspektia jatko-osaan taidettiin huhuilla jo ennen Trap Teamin julkaisua. Olin jo tuolloin kiinnostunut.

Jaksoin pitkästä aikaa levittää oman vaatimattoman kokoelmani kuvattavaksi.

Niin paljon kuin tykkäsinkin kahdesta ekasta Skylanders-pelistä, niin taidan jättää Superchargersin ostamatta. En ole vieläkään Swap Forcea tai Trap Teamia pelannut, mutta eipä ole hirveästi halujakaan, koska pelit näyttävät liikaa edeltäjiltään ja itse koen, että sarjassa on jotakuinkin kaikki kikat jo nähty ja tehty. Ei tuo uusi peli per vuosi ole mikään kaikista ideaalisin julkaisutahti millekään pelisarjalle minun mielestäni.

Itse varmaan poimin superchargedin sitten talteen kun sitä saa johonkin 30-40e hintaan. Kyllä siitä pelkästä starterista varmaan jo tuon edestä hupia saa ja siihen mennessä on tullut jo taukoa sarjastakin jo ihan kivasti.

Minullakin on nyt joku lamakausi taas tämän kanssa sillä en ole vieläkään edes kokeillut millaista Kaoksella on pelata vaikka sitä ansaa niin himoitsin ja samoin on kaikki muutkin viimeisimmät hankinnat kokeilematta. Mutta mitäpä siitä kun ihan kivoja koristeita ovat hyllyssä olleet ja kyllä niillä vielä pelattua tulee jossain vaiheessa.

Jos joku asuu Lappeenrannan lähiseudulla niin käykääpäs kurkkaamassa BR-lelut. Siellä oli alelaarissa joitain Giantsin ja Swap Forcen 3-packeja 3 eurolla. Minä en näistä tiedä sen enempää, mutta jos jotain kiinnostaa.

En sitten tiedä onko muissa BR-leluissa sama juttu.

Cdonissa on alennuksessa Superchargerit, joten tuli laitettua tilaukseen WiiU, sekä PS4 versiot. Myös vesi ja ilma-ajoneuvot laitoin mukaan.

Supercharger näyttää kyllä parhaimmalta peliltä tässä sarjassa. Ajoneuvot tuovat mukavaa vaihtelua.

Vähän myös kiinnostaisi tuo Racing 3DS:lle. Näyttää aika vahvasti Sonic All Star Racingiltä.

Tuli superchargers viimein hommattua kun se oli silloin ennen joulua expertilla 10e hintaan xbox onelle.

Olihan se ihan ok ja autoilu oli jopa yllättävän kivaa ja löytyyhän tuosta muutama erillinen kisakin joita voi pelata jopa netissä. Pikaisella yrityksellä en pelaajia löytänyt. Ei nuo tietenkään mario kartille pärjää, mutta parempia mitä kuvittelin.
Harmi vaan kun noiden kanssakin täytyy rahastaa sillä pelissä on valmiina tasan kaksi rataa ja loput saa sitten vissiin action paketeista joista tietenkin vaaditaan erikseen maa, ilma ja vesi versiot jos haluaa kaikki auki. Eikö se muka jo riitä, että täytyy hommata ne vesi ja ilma ajoneuvot jos niillä haluaa kisoja ajaa?

Ansoilla ei tee enää oikeastaan mitään. Niillä saa vaan aseen ajoneuvoon joka korvaa vakio hyökkäykset niin pitkäksi aikaa kun ammuksia riittää. Aika turha.
Elemental portteihinkin vaaditaan oikeaa elementtia oleva ajoneuvo hahmon sijaan joten vanhasta kokoelmasta ei ole oikeastaan paskankaan hyötyä tässä.

Pari päivää sitten tuli superchargers racing pelattua ja se olikin varsin kiva pikku kaahailu. Helppohan se toki oli, mutta sekin johtuu lähinnä siitä, että tekoäly ei huijaa kuten mario karteissa ja heitä kaikkia mahdollisi power uppeja pelaajan perseeseen ennen maalia.

Osittain tuon takia tämä ei ole mitenkään pitkä peli. Adventure moodi tuli vedettyä alle viidessä tunnissa läpi ja tuotakin pelasin niin, että aina kun oli uusi kisa tyyppi tai rata niin pelasin ensin easylla ja sitten hardilla.
Tuo moodi kuitenkin oli varsin kiva sonic all-stars racing kopio sillä normi kisojen lisäksi on driftaus, stunt ja afterburner haastetta, chompien liiskaamista, lampaiden keräämistä ja jopa pari on-rail shooter tyylistä pomo matsia.

Adventure moodissa on viisi cuppia ja kartalla on välillä lukkoja joihin vaaditaan tietty määrä tähtiä, että ne saa auki. Viimeinen lukko vaati 50 tähteä ja tuossa vaiheessa minulla oli 150 tähteä joten helpolla pääsee etenemään.
Kolme cuppia on laitettu niiden kolmen eri racing paketin taakse. Toki myös noissa vakio cupeissa on elemental portteja joihin vaaditaan oikeaa elementtiä oleva ajoneuvo jotta ne saa auki eli muutama kisa jäi kokematta.

Peli on myös kohtuu karun näköinen jopa wii standardeilla. Ihan testiksi heitin tämän jälkeen fast racing leaguen tulille ja tuntui melkein kuin olisi hypännyt yhden konsolisukupolven eteenpäin. No ehkä tuo on hieman liioiteltua ja onhan fast racing helposti komein wiin ajopeli ja shinen osaa loihtia komeaa jälkeä alustasta riippumatta.

Kuitenkin 21.95e hintaan täysin hintansa arvoinen kiva kaahailu yhdeksi iltapäiväksi.

Pistin koko Skylanders-kokoelmani myyntiin Huuto.nettiin tuossa elokuussa. Kaikki figut ja setit on Spyro's Adventure, Giants ja Swap Force -kolmikosta. Noin parisenkymmentä figua mennyt kaupaksi. Figujen ja settien hinnat menevät täysin harvinaisuuden mukaan, eli harvinaisempi figu > korkeampi hinta.

Tässä linkki.

Tuli katsottua acg:n imaginators arvostelu ja tuo kyllä vaikuttaa hemmetin hyvältä.
Jos ymmärsin oikein niin kaikki hahmoeditorin osat voi kerätä ilman, että on pakko ostaa mitään ja jopa hahmon onelinerin voi koostaa eri osista ja valita sen äänen.
Myös hahmon osia näyttää olevan ihan hillitön määrä.

Tässä näyttää olevan myös superchargers tyylisiä kisoja joissa sen ajoneuvoja voi käyttää joten nekään ei jää heti vanhaksi.
Ekaa kertaa tekisi mieli laittaa oikein dark edition tilaukseen mikä kertoo jo jotain kun parin edellisen osan kohdalla olen odotellut hinnan tippumista parin kympin tasolle.

edit:

Pakko se oli verkkiksestä laittaa tilaukseen TÄMÄN unboxaus videon katsomisen jälkeen. Verkkiksen kuvassa nuo hahmot näyttää aika meh kamalta, mutta onhan nuo ihan hemmetin hienoja. Wolfgangille tuo maalaus ei niin hyvin sovi, mutta nuo kaksi muuta on ihan hemmetin siistejä kuten myös nuo kristallit johon se oma hahmo tallennetaan.

Hintaahan tuolla on n.30e enemmän mitä perus paketilla, mutta mukana tulee kaksi kristallia enemmän, Wolfgang ja tuo arkku jonka tarkoitusta en vielä tarkkaan tiedä. Oletan, että se avaa niitä kustomointi osia.
Pikaisesti katselin hintoja niin nuo kristallit maksoi ainakin coolshopissa 10.95e kpl ja Wolfgang 24.50e joten tuossa tulee melkein 50e edestä enemmän kamaa kuitenkin.

Nuo kristallit ilmeisesti on tavallaan kertakäyttöisiä eli kun hahmon tallennat niin se on siellä ikuisesti.
Toki ulkonäköä jne voi muuttaa, mutta jos päätät tehdä vaikka melee hahmon niin sitä luokkaa ei sitten enää vaihdeta.
Toki nuo ilmeisesti pystyy resetoimaan jos kotoa löytyy 3ds ja sille spyros adventure. Tiedä sitten miten joku on tuonkin bugin keksinyt.

Noh ei saisi innostua ennen kuin peli on oikeasti käsissä. Viimeksi varasin sen tokyo mirage sessionsin fortissimo version verkkiksestä ja tuli ilmoitus, että sori sulle ei riitäkään.
En kuitenkaan usko, että joku yli 90e hintainen skylander paketti viedään käsistä varsinkin kun ps4:lle tulee myös se paketti jossa tulee Crash mukana joka varmaan kiinnostaa enemmän kuin tuo dark edition.

Viimeinkin verkkis sai tuon dark editionin lähetettyä. Melkein kävi kuten pelkäsin. Julkkarina niitä oli myyty kaksi ja saldo oli -1 joka varmaan oli sitten se mun tilaus. Nyt niitä oli eilen tullut pari lisää onneksi.

Arvasin oikein kun epäilin, että ACG oli tuossa arvostelussaan väärässä kun sanoi, että mitään ei ole lukittu maksumuurin taakse. Itse ainakin lasken hahmojen ostamisen maksumuuriksi ja jos kaiken haluaa niin pakko niitä on ostaa.
Tubesta ja darkspyron foorumilta tonkinut infoa ja tässä on erilliset sensei realmit joihin mennään hub maailmasta kunhan vaan sensei on oikeaa elementtiä. Nuo on näyttää olevan saman tyylisiä kuin spyros adventuressa eli hieman isompia alueita joissa omat collectiblet jne ja noista saa omalle custom hahmolle lisää kustomointi palikoita.
Eilen selailin fire realm alueen läpipeluun tubesta ja sieltä sai ainakin yhden ultimate aseen ja cowgirl äänen.

Yksi asia mistä en toys for bobin tekemissä skylandereissa tykännyt ekan osan jälkeen oli ne areena tappelut. Spyros adventuressa oli paljon paremmat matsit kun tapeltiin Kaoksen dark skylandereita (tai mitä olivatkaan) vastaan.
Nyt ollaan tämänkin asian suhteen palattu oikeaan suuntaan sillä nyt kaoksella on doomlandereita joita vastaan taistellaan aina välillä. Ainakin pari matsia oli ihan perus one vs one settiä joten toivon, että ne tylsät areena tappelut on ihan vaan omana muotonaan eikä pilaamassa tarinaa.

Vaikka peli on vasta tulossa enkä edes tiedä kuinka paljon siitä tykkään niin tuli viimeyönä laitettua cdoniin tilaus viidestä senseistä.
Jollen unohda jotain elementtiä niin noiden jälkeen puuttuisi enää taika elementin sensei.
Päätin ottaa riskin ja tilata kun noilla oli hintaa "vain" 15.95e ja olen parin edellisen pelin kohdalla huomannut, että usein ne hahmot jotka haluaisin on aika äkkiä loppu joten päätin kerrankin hommata nuo ajoissa.

Eli tuli tilattua Ember (fire), Ambush (life), Hood sickle (dark), Aurora (light) ja dr. Krancase (tech)
Dark editionin mukana tulee vielä golden queen (earth), king pen (water) ja wolfgang (undead)

Imaginators pelattu läpi. Tarinallisesti ei paras skylander, mutta ei huonoinkaan.
Pelillisesti paras ihan helposti.

Oman hahmon luomisessa todellakin riittää vaihtoehtoja jo heti aluksi ja lisää osia saa ihan jatkuvasti.
Niitä imaginate arkkuja saa areena matseista, kentän läpäisystä, skystonea pelaamalla, ihan vaan löytämällä jne. Niitä todellakin tulee ihan jatkuvasti ja oma hahmokin kehittyy uuden kaman myötä.

Oma hahmo on tasolla 18. Alunperin maksimi ilmeisesti on 15 koska jokainen sensei nostaa maksimia yhdellä ja minulla on niitä kolme. Yritin myös pitää hahmon edes jotenkin ok näköisenä varusteiden suhteen ja sillä on nyt hyökkäys, armor ja nopeus yli 100.
Ekan läpipeluun aikana käytin vain tuota ja golden queenia paitsi jos molemmat meni maihin niin täytyi kaivaa joku toinen tilalle. Parissa doomlander taistelussa täytyi jo mennä hakemaan todella vanhoja skylandereita pari. Sitäkin suurempi ylläri oli kun viimeinen bossi kaatui taas vaan omalla hahmolla ja queenilla. Tavoistani poiketen aloitin expert tasolla koska silloin sai 20% enemmän rahaa ja expaa tai noin ainakin oletan kun peli vaan sanoo 20% more rewards.

Hub maailma on isompi kuin koskaan ja sitä on kiva tutkia. Pommitettavia ovia löytyy ja juoksee siellä myös esim rottia jotka kaivautuu maahan. Kannattaa mennä perässä sillä niistä onkaloista löytää rahaa ja niitä arkkuja. Pääseepä yhdestä kolosta myös rottien omaan "kaupunkiin"
Yllätyin myös iloisesti kun näin vihollisen talsimassa hub maailmassa joten tietenkin päätin mennä vetämään sitä pataan ja ruudulle hyppäsikin surprise attack ja kunnon taistelu isompaa vihu porukkaa vastaan.

Ja tosiaan niitä areena matseja ei tarinassa ole ja hyvä niin. Nyt taistellaan doomlandereita vastaan ja niitähän Kaoksella on tietenkin jokaisesta luokasta eli useampi matsi on luvassa.
Toki se areena on erikseen pelattavissa jos sitä haluaa mättää.
Pois on myös toys for bobille tyypilliset tylsät pomomatsit joissa ensin väistellään pomon iskuja ja sitten on pieni hetki aikaa hyökätä kunnes taas väistellään. Inhosin tuota giantsissa ja trapteamissa koska silloin kun on pelaajan vuoro väistellä niin pomo ei ota osumaa ollenkaan joten matsit on pitkiä ja tylsiä.

Ihan kuin perus pelissäkin ei olisi jo tarpeeksi pelattavaa niin tähän ollaan tosiaan ympätty koko superchargersin kisailu mukaan.
Siitä täytyy nostaa hattua, että superissahan vaadittiin auto, vene ja lentokone jos halusi kaikkia kisoja ajaa joten pelkän starterin ostavat eivät päässeet ajamaan kuin kaksi auto kisaa, mutta tässä tuota rajoitusta ei ole.
Pelissä on tarjolla yksi ajoneuvo kaikista luokista ja lisäksi myös ne radat jotka superissa oli land / sea / air trophyn taakse lukittu on nyt kaikkien ajettavissa eli yhteensä 4 rataa / ajoneuvo.

Toki mirror moodi ja pari muuta on edelleen lukittu noiden trophyjen taakse, mutta jokaiselle radalle pääsee jokainen imaginators starterin ostaja vaikka ei omistaisi mitään ajoneuvo figuuria.
Ai niin. Näistä kisoistakin saa niitä arkkuja.

edit:

Pari selfie kuvaa. Kyllä. Se on nykyään ominaisuus jopa tässä ja skylander academyssa on jokaiselle hahmoluokalle paikka galleriassa ja kentistä löytyy jopa legendaarisia selfie kehyksiä.
Noista saa sitten hyökkäys ja nopeus boostia kaikille kyseisen luokan hahmoille. En tarkkaan muista mitä se normaalisti oli, mutta tuon kehyksen kanssa kaikki saa hyökkäykseen +20 ja nopeuteen +10.

Oma hahmo on dark brawler joten sillä on aseina nyrkkiraudat. Nuo tazer versiot on parhaat jotka olen löytänyt. Attack +60.

Minä ja Kaos maalaus
Minä ja viemäri örmelö

Eilen tuli haettua senseit postista ja pelattua niiden realmit kolmella tähdellä. Aikaa onnistuin kuluttamaan nelisen tuntia joka oli aika yllättävää.
Toki tuossa on saman kentän pelaamista muutaman kerran kun esim fire realmissa oli yksi arkku niin pirullisesti piilotettu.
Lisäksi pelkkään tech realmiin sain kulutettua tunnin kun valmistin leluja :D
Se on tuon koko paikan "juoni" eli aina kolmesta vaihtoehdosta valitaan pää, vartalo ja jalat ja sitten simppelin minipelin avulla "lajitellaan" osat eli ammutaan tykeillä ja yritetään saada ne osumaan koreihin.
Kun tuon tekee kerran niin paikka on pelattu läpi, mutta kukaan ei pakota poiskaan lähtemään ja noille leluille on varattuna kolme säiliötä joista jokaiseen mahtuu yhdeksän lelua. Et kuitenkaan saa tehdä kahta samanlaista.

Noita tuli tehtyä lähinnä sen takia kun melkein jokaisesta tehdystä lelusta sai imaginite arkun joten uusia osia tuli ihan kivasti.

Pari uutta hahmoakin tuli tänään tehtyä.
Prismasta tarttui mukaan light elementin kristalli ja aikani räpellettyäni hahmo näytti tältä.
Ei kovinkaan light elementtiin sopiva joten päätin tehdä tuosta undead sentinelin kunhan posti tuo cdonista tilatun kolmen kristallin paketin.

Lopulta tuosta light knightista tuli sitten tällainen.
Tuli tehtyä myös life elementin ninja joka saattaa hieman muistuttaa kuuluisia vihaisia lintuja.
Se vielä sanottakoon, että jokaisen itse tehdyn ninjan ruumiinrakenne on tuollainen eli jos meinaa tehdä jonkun ihmis ninjan niin se näyttää aika typerältä.

Tuli tuolla ninjalla ja ritarilla pelattua tarina kentät läpi joten ne on nyt jo kolmesti pelattu eikä vieläkään kyllästytä.
Myöskään tällä kerralla en onnistunut löytämään yhdestä kentästä yhtä puuttuvaa arkkua ja toisesta kentästä puuttuu kaksi aluetta joissa en ole käynyt ja ilmeisesti ne puuttuvat collectibletkin on noilla alueilla. En vaan keksi miten nuo onnistun aina missaamaan kun jatkuvasti koitan jopa hyppiä kaiteiden yli rotkoihin jos siellä olisi joku tasanne piilossa.
Noh onneksi hahmoja riittää ja itse tulee vielä tehtyä lisää ja pelaan aina vain kahdella hahmolla kerrallaan joten ehkä mä vielä joskus löydän ne.
Viimeistään sitten kun viimeiset hahmot on menossa niin lunttaan tubesta ja todennäköisesti ne on niin helpossa paikassa, että saa taas tuntea itsensä tyhmäksi.

Kyllä muuten se kristallin resetoiminen 3ds:n spyros adventurella toimii. Olen kaksi kristallia sillä resetoinut kun olenkin muuttanut mieleni hahmoluokan suhteen.
Ilmeisesti myös 3ds:n giantsilla pystyy nuo resetoimaan, mutta sitä en ole itse testannut.

Taas on pari kertaa pelattu kentät läpi ja tuli nightmare tasollakin pelattua. Oli muuten helpoin nightmare vetäisy jonka olen tehnyt. Tosin olen pelannut tuolla tasolla aiemmin vain giantsin ja swap forcen, mutta varsinkin giantsin tarinan areena matseissa sai uutta hahmoa laittaa portalin päälle kuin liukuhihnalta, koska sitä edellistä ei ehtinyt edes liikuttamaan kun jo lähti henki.

Tässä mun ei tarvinnut käyttää edes kaikkia senseitä tai imaginatoreita joten aika reippaasti helpompi peli on kyseessä. Eipä tuosta enää mitään saavutustakaan saa, mutta wastelander asu setin saa ja se myös on käytettävissä muissakin tallennuksissa joita on samalla käyttäjällä pelannut.
Samoin kaikki muutkin osat jotka löytää nightmarella on käytettävissä toisellakin tallennuksella.
Koska tämä on toys for bobin tekemä niin tässä tosiaan täytyy ensin pelata tarina läpi jotta nightmare vaikeustaso avautuu ja sitten täytyy aloittaa uusi tallennus jos sillä haluaa pelata ja vaikeustasoa ei voi myöhemmin enää vaihtaa.
Ei voi käsittää miksi nuo ei tee tuota kuten vicarious visions ja anna vaan vaihtaa vaikeustasoa silloin kun siltä tuntuu koska nytkin voit aina palata siihen toiseen tallennukseen takaisin ja jopa kaikki saatu kama siirtyy sinne.

Uusia hahmojakin tullut taas tehtyä.
Olen innostunut tekemään itselle muualta tuttuja hahmoja vaikka välillä se on aikamoista luomisen tuskaa koska editori on niin rajoittunut, mutta siitä lisää myöhemmin ja laitetaan tähän muutama kuva.
Hahmon nimen jälkeen suluissa oleva linkki vie aina kuvaan jota käytin mallina.

The great and powerful Trixie (orkkis kuva)
Flash Sentry (orkkis kuva)
Applejack (orkkis kuva)
Iron man (orkkis kuva)
Tuo Iron man kuva ei ollut mallina vaan ulkomuistista vedin :D Sinänsä valitettavaa, että tuo rintapanssari ja kypärä on selvästi suoraan Iron manista kopioitu, mutta settiin sopivia käsiä ja jalkoja ei ole.

Sitten niitä puutteita joista osa on aika käsittämättömiä kun kyseessä on kuitenkin peli jonka koko gimmick on hahmonluonti.
Esim Flash Sentryn kenkiä ei voinut maalata mustaksi koska sama väri määrittää sekä housujen, että kenkien värin. Välillä taas voit joidenkin "jalkojen" kanssa määrittää vaikka minkä yksityiskohdan värin jos haluat.
Tässä ei siis voi vaatteita vaihtaa vaan valitaan, pää, torso, kädet ja jalat. Sitten voi hieman vielä inprovisoida eri olkapää, käsi ja jalkapanssarien kanssa ja vaihdella värejä.

Hahmoille ei voi vaihtaa hiustyyliä vaan koko pää on pakko laittaa vaihtoon.
Nais hahmoille on tarjolla tasan tuo yksi hame.
Väripaletti on puutteellinen. Esim trixielle ei löytynyt ihan perus vaaleansinistä väriä vaan mun oli pakko nauhoittaa videolle tuo animaatio kun kristallin laittaa portalin päälle ja selata se frame kerrallaan läpi jotta sain kuvan johon olin tyytyväinen.

Joo tiedetään, että tässä ei ole tarkoitus tehdä mitään tarkkoja kopioita hahmoista, mutta kyseessä on ihan perus väri.
Vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkään ei voi määrittää hatun kokoa tai sen sijaintia eli monet hatuista näyttää aivan paskalta millä tahansa hahmolla. Esim tuo Applejackin hattu joka leijuu pään yläpuolella.
Testasin myös muuttaa hahmon pään kokoa ja koko hahmon pituutta, mutta lopputulos oli aina täysin sama.

Tuossa ei ole edes kaikki puutteet jotka on oikeastaan ihan perus juttuja, mutta kai on vaan ajateltu, että lapset vaan tekee jotain mutantteja.
Tässä on kuitenkin otettu todella iso harppaus oikeaan suuntaan ja tuon takia olen tätä pelannut jo viikon putkeen. Pelatuista tunneista en tiedä, mutta kymmeniä tunteja kuitenkin.
Toivon, että seuraavassa versiossa on viety taas pidemmälle oman hahmon luominen, mutta eiköhän se dumpata kokonaan ja keksitä joku uusi juttu.

Meitsin skylanders huuma vaan jatkuu.

Muutama päivä sitten tuli katsottua netflixista koko skylanders academyn eka kausi putkeen ja tykkäsin todella paljon.
[spoiler]
Doom raiders on sarjassa paljon parempi mitä trap teamissa. Dr.Krackcase ja gobler puuttuu joista jälkimmäistä en kaipaa ollenkaan enkä tajua mitä se edes tuossa porukassa teki. Iso läski joka vaan huutaa " I want sodaaaa! ".
Pelissä ihan vaan sivuosassa ollut broccoli guy on nyt osa doom raidersia ja se onkin pilattu aika hyvin. Pelissä se on itsevarma, mutta sarjassa vaikuttaa varsin masentuneelta. Millään ei ole mitään väliä kun kaikki menee pieleen kuitenkin.

No chompy mage on sentään paljon parempi mitä pelissä. Trap teamissa herran dialogi oli " you're not a chompy so I don't like you." tasolla, mutta sarjassa sillä on ihan kunnon dialogia ja herra ilmeisesti on aika kovakin magian harjoittaja.
Myös wolfgang ja golden queen on paljon parempia mitä pelissä.

Kaos on samanlainen kuin aina eli suunnitelmat on suuria, mutta toteutus uupuu ja edelleen se rääkkää glumshanksia.
Tosin nyt golden queen on sen rakkauden kohde kun pelissä lähinnä inhosi koko mimmiä. Ompa Kaoksella jopa itsetehty golden queen vartalotyynykin kämpän nurkassa :D

Myös crash bandicoot kävi yhden jakson ajan piipahtamassa ja siitä sai parit hyvät naurut kun spyrolla on hirveä fanitus päällä crashia kohtaan.

Hyvin animoitu, ääninäytelty ja hauska sarja joka ainakin tähän skylanders faniin iski kohtuu kovaa.
Jatkoa vissiin tulossa vasta syksyllä 2017. [/spoiler]

Sitten tuli WiiU:lle ostettua superchargers kun maksoi vain 30e ja halusin päästä tuolla wii version mukana tulleella bowserilla pelaamaan ihan kunnollakin sen pelkän kilpa-ajamisen sijaan ja tuossa WiiU versiossahan tulee donkey kong joten nintendo kaksikolla tuli pelattua läpi ekan kerran.
Molemmilla oli hauska pelata ja nuo kyllä voittaa kaikki superchargers hahmot jotka omistan eli...ömmmmm....spitfire, jetvac ja se paska versio stealth elfista.

Molemmat pystyy muuttumaan vahvemmiksi versioiksi jolloin bowser syöksee tulta ja dk:lla on molemmat kädet tynnyreissä ja hakkaa niillä vihuja. Lisäksi se voi vaan hyppiä paikoillaan jolloin taivaalta alkaa tippumaan rakennuspilareita ja muuta roinaa. Jos on sitä ihan ekaa donkey kongia pelannut jossa mariolla hypittiin tynnyreiden yli niin tuo on ihan kiva nostalginen juttu.
Lisäksi dk myös parantaa itseään tuossa moodissa varsin hyvää tahtia sillä muutaman sekunnin välein tulee yli sata pojoa energiaa takaisin. Sanomattakin selvää, että tuo helpotti kivasti nightmare tasolla pelaamista.

Lopulta tuo tuli pelattua kolmesti läpi vaikka joskus maaliskuussa olin pelannut sen xbonella läpi eikä silloin hirveästi iskenyt. Nyt jostain syystä tykästyin paljon enemmän.

Sitten tuli trap teamista napattua platinaa.
Ei ole yhtään liioittelua kun sanotaan, että kaoksella pelaaminen tekee nightmare tasosta helpon sillä pelasin sen läpi pelkästään kaoksella.
Sitten tuli siitä torninpuolustus moodista vedettyä loput 50 aaltoa ja areena moodista myös kaikki loput läpi.

Viimeisin trophy oli tullut maaliskuussa 2015 ja sen jälkeen olin tainnut pelata tuon kerran läpi joten aika pitkä tauko oli siitäkin ja samalla tuli todettua kuinka paljon parempi se imaginators on.
Trap teamissa tuntuu jatkuvasti olevan niitä lukittuja portteja jotka ei aukea ilman taistelua ja kyse ei koskaan ole parista vihusta vaan niitä tulee ja tulee ja sitten hetken päästä taas onkin ihan kunnon arena battle.

Jopa superchargersin pelaaminen oli hauskempaa vaikka siinä ei niin paljoa sitä perinteistä pelaamista olekaan kun ajoneuvot on varastaneet shown, mutta eipä ole noita tylsiä tappeluitakaan vaan peli soljuu mukavasti eteenpäin.

Hiljaista ollut näköjään jo kuutisen kuukautta, mutta en suinkaan ole unohtanut imaginatorsia vaan edelleen se tykkää käydä mun lompakolla :D

Activisionin ja toys for bobin suunnitelmatkin on muuttuneet sillä alunperin tähän piti tulla kolme adventure packia joissa tulee gryphon park observatory, thumpin wumpa islands ja enchanted elven forest kentät.
Tähän kuitenkin tuli päivitys joka lisäsi paikat vielä cursed tiki temple ja lost imaginite mines kentille.

Ihan kuten thumpin wumpa islands tuli crashin ja neo cortexin mukana niin nuo kaksi uuttakin tulee vaan hahmojen mukana.
Cursed tiki temple julkaistiin jo ja se tulee wild storm hahmon mukana eli hahmon laittaminen portaalille avaa myös tuon kentän. Mukana tulee myös imaginite arkku joka avaa läjän uusia osia hahmo editoriin ja kentästä löytyy vielä lisää.
Yhteensä editoriin avautuu likemmäs 100 uutta osaa. Mukana tulee myös life elementin kristalli omaa hahmoa varten.

Ensimmäistä kertaa oman skylanders fanituksen aikana on vaan pakko hommata myös kaikki uudet kentät joten oli turvauduttava saksan amazonin tarjontaan kun suomesta ei löydy eikä myöskään esim britti amazon tai game noita myynyt.
Samalla tuli myös tilattua hahmo jonka olen halunnut siitä asti kun imaginators julkaistiin eli payn-yatta.
Tykästyin tuohon trap teamissa välittömästi kun sen sain ansaan kaapattua ja testasin ja nyt se komeilee ihan figuurina hyllyssä.

Muutenkin tullut välillä napattua uusi hahmo mukaan kun prismassa käynyt, koska ne maksaa vain 14.95e. Erehdyin viikko sitten laskemaan kuinka paljon rahaa on jo mennyt.
Ellen aivan väärin laskenut niin n.450e on mennyt pelkkään imaginatorsiin. 19 hahmoa + nykyisin saatavalla olevat kentät ja muutama kristalli.
Vielä täytyy ainakin ro-bow hahmo ostaa, koska ilmeisesti sen mukana tulee se (toivottavasti) viimeinen kenttä.

Mulla oli pitkään ajatuksena tehdä yksi pitkä video joka sisältää pelikuvaa kaikista uusimmista imaginators hankinnoista + super chargers hahmoista kun tuli siihenkin ostettua air racing pack ja pari ajoneuvoa sekä hahmoa.
Päätin kuitenkin jakaa tuon osiin, koska noita hahmoja on tullut ostettua jo niin monta eikä homma edennyt mihinkään joten tässä on ensimmäinen osa joka tuli tehtyä pari viikkoa sitten.

Skylanders imaginators spesiaali osa 1
Esittelyssä hahmoista Crash Bandicoot, Dr.Neo Cortex, Boom Bloom ja Chain reaction.
Kentistä Gryphon park observatory, Enchanted elven forest ja Thumpin wumpa islands.

Skylanders Imaginators spesiaali osa.2
Vuorossa cursed tiki temple kenttä sekä Wild Storm, Pain-Yatta, Buckshot ja Chopscotch hahmot

Pistin viime kesänä myyntiin koko Skylanders-kokoelman ja suurin osa on mennyt mm. Huuto.netissä ja Ebayssä kaupaksi, mutta ilmoitetaan nyt täälläkin noita jäljellä olevia figuja/settejä. Kaikki figut/setit ovat uutta vastaavassa kunnossa ja sisältävät kaikki mukana tulleet tarrat/kortit. Kuvia voin laittaa tarvittaessa. Posteja 5,95€ / paketti, johon mahtuu useampi figu/setti kerralla.

Spyro's Adventure:
Spyro's Adventure Starter Pack (Wii) - 20€
Voodood - 7€
Dino-Rang - 7€

Giants:
Crusher - 15€
Flashwing - 7€
Fright Rider - 7€
Flameslinger (Series 2) - 7€
Ignitor (Series 2) - 7€
Gill Grunt (Series 2) - 7€
Stump Smash (Series 2) - 7€
Double Trouble (Series 2) - 7€
Whirlwind (Series 2) - 7€

Swap Force:
Lightcore Warnado - 8€

Onko näitä koskaan julkaistu täällä Suomessa, koska en ole ainkaan muistaakseni ole nähnyt näitä missään kaupoissa/netissä uutena tai käytettynä?

SuperChargers:
- Land Racing Action Pack.

Imaginators:
- Lost Imaginite Mines.

Aika varmaksi voisin sanoa, että imaginite minesia ei ainakaan ole.
Sama homma oli cursed tiki templenkin kanssa jonka itse tilasin saksan amazonista.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Aika varmaksi voisin sanoa, että imaginite minesia ei ainakaan ole.
Sama homma oli cursed tiki templenkin kanssa jonka itse tilasin saksan amazonista.

Tiki Temple tuli ainakin joihinkin BR-Leluihin, koska ostin yhden kappaleen tiistaina Ideaparkin Gamestopista :). Soitin useampaan eri kauppaan, jotka myyvät Skylanderseja ja toi oli ainoa, jossa noita oli jäljellä. Oli vielä tarjouksessa, eli noin 15€ jäi sille hintaan. Voi olla, että tota Lost Imaginite ja Land Racing on tullut myös lelukauppoihin aikoinaan, mutta niissä ei ole vain tullut tarpeeksi käytyä. No onneksi tota Lost saa ulkomaisista verkkokaupoista. Land Racing on yllättävän kallis täällä Euroopassa, kun katsoo esim. Ebaystä. mutta Jenkeistä sitä saisi halvemmalla. Kaos hahmo on myös nykään aika harvinainen, mutta yhdestä kaupasta sitä voisi, ehkä vielä saada. Viime aikoina tullut ostettua aika paljon Skylanders tavaraa muutekin, kun ovat olleet alennus laareissa. Viikko sitten tuli ostettua Gryphon Park Observatory ja Enchanted Eleven Forest lisäkenttä pakkaukset. Molemmat tuli ostettua Koskikeskuksen BR-Leluista. Enchanted maksoi 8€ ja Gryphon 15€. Sitä ennen tuli ostettua Sea Racing Action Pack, Legendary Sky Racing Action Pack ja kasa hahmoja ja aluksia SuperChargers sarjaan useammasta BR-Leluista hintaan 2€ kpl ja muutama alus Discshopista hintaan 2,60€ kpl :).

Kukahan mahtaa omistaa suomen suurimman kokoelman tällähetkellä?

Itse kiinnostuin pelistä Swap Force kohdalla. Ja silloin päätin kerätä
kaikki. Ja sekin vaikutti asiaan, että koskaan ei ole saanut mitään
Kerättyä loppuun asti joten tämän päätin kerätä.😊
Nyt oman kokoelman koko on 526kpl/599kpl.
Ei olisi enää pitkä matka loppuun asti.😁

Ja kertokaa toki minkä kokoinen teiltä löytyy?
Ja liittykää toki FB:ssa ryhmään Suomen Skylanders Pelaajat.
Sieltä löytyy paljon hyödyllistä😊

Eiköhän se suurin kokoelma ole sulla jos kerran melkein kaikki löytyy.
Tuossa on oma kokoelma trap teamiin asti.
Super chargers ja imaginators figuista en ole jaksanut vielä ottaa kokonais kuvaa tai videota. Ei niitä kuitenkaan kovin montaa ole kun olen ostanut vain niitä joilla pelaaminen on näyttänyt hienolta.

Kuukausi sitten tuli tehtyä myös Skylanders imaginators spesiaali osa.3
jossa on pelikuvaa ja kommentointia lopuista hahmoista jotka olen ostanut sekä itse tehdyt hahmot.

Nyt lähinnä odottelen, että saataisiin netflixiin animaation kolmas kausi joka toivottavasti päättää sarjan kunnolla. Kakkos kausi ainakin jäi sellaiseen kohtaan, että kolmos kausi olisi syytä tulla.

Tuossa on videota omasta kokoelmasta. Kaikki ei ole tuossa, koska sen jälkeen tullut lisää. Mutta isoin osa näkyy videolla. Ja harmi että kaikkia kristalleja (4kpl) ei julkaistu imaginatorissa. :( Minä odotan kanssa kyseistä sarjan jatkoa. Pojan kanssa katottu 2kertaan jo aijemmat jaksot.😁