Punk/Rock/Metallimusiikkikeskustelu / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Lainaus

Kornholic: Youtubesta The Face of a Clown

Hyvää settiä kaiken kaikkiaan. Tiukkaa tavaraa, sillä hyvällä tavalla ;)

Täällä puolen alkaa uurastuslopultakin olemaan ohi. Kokonaisuuden piti olla vain muutama biisi, mutta tämähän idea kasvoi matkan varrella peräti 11 kappaleen kokoiseksi setiksi. Kyseinen näillä näkymin tulee juurikin bandcamp sivustolle jossain välin tässä kuussa ja kestoa tulee olemaan reilu 40 minuuttia. Yllättävän hyvin..

Aikaa on kyllä mennyt aivan tuhottomasti, mutta toivottavasti se palkitsee sisäisen minäni kun se lopultakin on "tuolla jossain". Tuli sanotusten kirjoittamisen, miksauksen ja laulun opettelun lomassa tehtyä myös pieni muotoinen booklet, että mahdolliset ostajat olisivat tyytyväisiä tai no.. Itseäni ja toista jäsentä varten se kyllä taisi tulla duunattua, että kaikki vain tuntuisi oikeammalta. Kuviin olen erittäin tyytyväinen ja oikeastaan koko kokonaisuuteen.

Omasta äänestä sain mukavan punkahtavan rääkymisen ja yhdistin sen myös omaan matalaan death murinaan ja sekoitinpa soppaa vielä clean basso äänellä. Yhdistelmä omaan korvaan tuntuisi toimivan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Sen saa tietää sitten kommenteista jossain välin tässä kuussa.. Till then... w00thos...

Ev1: Pakko kysyä olisiko ezim Kornholic valmis tai innokas kuulemaan bits from here and there? Kaipailisin nimittäin neutraaleja kommentteja ennen, kuin koko "(s)hit" heitetään ulos. Ideana kun itsellä ollut, että mitään en mm laulusta piilottele, it is what, what it is ja se tietenkin luo oman soundinsa musiikkiin.. Mm Nother on muuttunut jälleen kerran. Nyt siinä on enemmän "in your face" tyylinen soundi ja oikeastaan.. Noh kaikkissa aika lähelle :) Ja juuri siksi kaipaa vähän kommenttia.. Mieluiten tietenkin privu viestejä, että voin lähettää linkkejä JA tietenkin toivon ettei näitä eteenpäin laiteta.. U gotta have faith in human kind (?)

Lainaus käyttäjältä Artyx80

Ideana kun itsellä ollut, että mitään en mm laulusta piilottele, it is what, what it is ja se tietenkin luo oman soundinsa musiikkiin.

Mikäli tarkoitit, että meno ei aina ole ihan 100% just ja jetsulleen vireessä tai "oikeaoppista", niin se on hyvä asenne tässä(kin) genrerykelmässä. Tykkääjät sitten tykkää ja loput ei, kuten esim. Sabatonin ja Machinae Supremacyn tapauksissa.

Lainaus

Munkk1: Mikäli tarkoitit, että meno ei aina ole ihan 100% just ja jetsulleen vireessä tai "oikeaoppista", niin se on hyvä asenne tässä(kin) genrerykelmässä. Tykkääjät sitten tykkää ja loput ei, kuten esim. Sabatonin ja Machinae Supremacyn tapauksissa.

Ev1: Niin ja jos tosiaan Munkk1 haluaa pikku pätkiä kuulla, niin eikun yksityisviestiä mahdollisesta sposti osoitteesta niin lähetän linkkiä pikku pätkiin. Olisi nimittäin HIENOA kuullä neutraalia palautetta ihan keneltä tahansa täältä boordeilta..

Pahoittelut, että teen quotetnäin, mutta Pelaajan sivuston "vastaa" klikkaus ei vain tunnu toimivan Mozilla Firefoxilla.

Vastaukseen paneutuen en kumminkaan tarkoita, että meno on "jetsulleen" oikeastaan tarkoitan soundillisesti. Itse laulu raitoihin olen antanut kaikkeni ja toivon, että se myös sitten kuuluukin. Ja tästä päästään siihen mitä tarkoitan, hengitys tekniikka, itse kaiku soundia jne. Olen halunnut tuoda takaisin sitä soundia jota löytyy mm Katatonian vanhoilla levyillä. Rääkyvä, muriseva TUNTEELLA. Nykyisin niin nopeassa kuin hitaassa metallissa jostain syystä itse laulu compressoidaan niin tiukkaan, ettei sanoista kunnolla saa edes selvää.

Itse vedän siihen tyylin, että jokaisen kirjaimen kuulee ja olen halunnut, että laulu tulee "in your face" tuoden samalla "sen" tunteen josta sanat kertoo.. Ja.. Hmmh.. Palataankin juurikin sinun tokaisuun. Eli ei jetsulleen :) Eli kyllä, juuri noin :)

Henkilökohtaisesti olen yllättynyt omasta äänestä mihin se pystyy. Onneksi en tunnista itseäni raidoista koska itsetunto on ollut viimeiset 33v niin alhaalla, että ihan ahdistaa.. Ja tämä on yksi SUURI syy miksi odotan tämän kokonaisuuden julkaisua.. Tiedän, että se olen minä mutta en tiedosta. Pääsen lopultakin yhden askeleen elämässä eteenpäin. Ja jos Munkk1 on metallin ystävä ja pystyy pitämään asioita salassa, niin mielellään voin heittää katkelmia biiseihin ja saan kuulle neutraalia mielipidettä :)

Lainaus käyttäjältä Artyx80

Ja jos Munkk1 on metallin ystävä ja pystyy pitämään asioita salassa, niin mielellään voin heittää katkelmia biiseihin ja saan kuulle neutraalia mielipidettä

Kiitos tarjouksesta, mutta arviointikykyni rajoittuu musiikin osalta joistain äänitysteknisistä asioista nillittämisen lisäksi yksittäisten toteamusten janalle "hirveetä sontaa"<->"ihan huikeeta settiä". Toivottavasti saat kaipaamaasi oikeasti rakentavaa palautetta muista osoitteista :)

Yksi toteamuksesi saikin oman avautumisvaihteen päälle:

Lainaus käyttäjältä Artyx80

Nykyisin niin nopeassa kuin hitaassa metallissa jostain syystä itse laulu compressoidaan niin tiukkaan, ettei sanoista kunnolla saa edes selvää.

Tästä olen tainnut vaahdota ennenkin. Mikä siinä on, että musiikki pitää usein paahtaa myös kokonaisuudessaan kaikkien mahdollisten kompuroiden ja limitterien läpi tasapaksuksi pökäleeksi? Kyllä sitä kaipaavien radioasemien luulisi pystyvän moiseen omin voimin tai sitten levylafkat voisivat toimittaa sen muutenkin tehtävän radiomiksauksen sopivasti latistettuna.

Miksaus oli varmasti yksi syy siihen, että Insomniumin tuorein lätty kolahti kuin päälle tippuva punapuu. Stratovariuksen Infinityn poskettomaan dynamiikkaan ei tietenkään silläkään päästä, mutta "Vau!"-elämys on allekirjoittaneella aika välitön, jos biisin raskaat osuudet tykittävät suvantovaiheiden yli ja soundissa on sitä kuuluisaa ilmaa. Raskaallekin kompressoinnille on toki paikkansa ja pieni lyttäys on hyvästä useimmissa tapauksissa, mutta aika moni biisi taitaisi parantua, jos miksaus olisi vähemmän kasassa.

Ugh, tuore audiohipsteri on puhunut. Taas.

E: Sen verran pitää lisätä, että lyttäys taitaa olla harvinaisen tietoinen valinta esimerkiksi mättömetallissa. Kyllähän sillä saa helposti tiettyä aggressiivisuutta. Yritän olla kiitollinen yleisestä trendistä, koska se korostaa mukavia poikkeustapauksia.

Lainaus

Munkk1: Kiitos tarjouksesta, mutta arviointikykyni rajoittuu musiikin osalta joistain äänitysteknisistä asioista nillittämisen lisäksi yksittäisten toteamusten janalle "hirveetä sontaa"<->"ihan huikeeta settiä"

Mutta tuohan on täyisn tarpeeksi eikös? :) Mitään muuta en haluakkaan kuulla kuin että painetaan maihin ihan vähän enemmän ;)

So..

Miten olisi, jos yhden biisin ihan kokonaisuudessaan laittaisin sinulle päin ja sanoisit miltä kuulostaa? Sen voin sanoa, että se on "niin" clean lauluraidoiltaan kuin ilkeää näyttää. Toivottavasti vain sain tunteen mukaan, thats what i´m after...Eli kaipaisin vain yksityisviestinä spostia johon linkin lähettäisin and no worries... Spostia EN todellakaan jaa muille... JA kaikki palaute on noh, palautetta tykkäisi tai ei :)

E: typ0s and depsession, how the life goes on...

Lainaus käyttäjältä Artyx80

Ev1: Pakko kysyä olisiko ezim Kornholic valmis tai innokas kuulemaan bits from here and there? Kaipailisin nimittäin neutraaleja kommentteja ennen, kuin koko "(s)hit" heitetään ulos. Ideana kun itsellä ollut, että mitään en mm laulusta piilottele, it is what, what it is ja se tietenkin luo oman soundinsa musiikkiin.. Mm Nother on muuttunut jälleen kerran. Nyt siinä on enemmän "in your face" tyylinen soundi ja oikeastaan.. Noh kaikkissa aika lähelle Ja juuri siksi kaipaa vähän kommenttia.. Mieluiten tietenkin privu viestejä, että voin lähettää linkkejä JA tietenkin toivon ettei näitä eteenpäin laiteta.. U gotta have faith in human kind (?)

Laita ihmeessä, niin koitan antavaa rakentavaa palautetta!

Mitä mieltä porukka on uudesta Mastodon-levystä? Sen verran osaan veikata, että Ocelot tuskin arvostaa, mutta mitenkä muihin on kyseinen lätty iskenyt? Itse olen tykännyt kovastikin.

Lainaus käyttäjältä Kornholic

Mitä mieltä porukka on uudesta Mastodon-levystä? Sen verran osaan veikata, että Ocelot tuskin arvostaa, mutta mitenkä muihin on kyseinen lätty iskenyt? Itse olen tykännyt kovastikin.

Tykkään aivan helvetisti. Itse tosin kuulun siihen halveksittuun joukkoon joka pitää myös The Hunter -albumista, mutta itselleni tuo kyseinen albumi oli juurikin se joka minut bändiin tutustutti. Crack The Skye tosin on oma lempparini bändin tuotannosta, eikä tuo uusi levy nyt varsinaisesti sen tasolle nouse mutta enpä mä sitä odottanutkaan. Hemmetin tiukka kokonaisuus tuo Once More 'Round The Sun kuitenkin on ja selvästi on taas saatu aikaan ihan omankuuloisensa paketti. Mielestäni juurikin tuo monipuolisuus on muutenkin Mastodonin vahvin puoli. Jokainen studioalbumi kuulostaa erilaiselta verrattuna toisiin, mutta silti jokainen kuulostaa hemmetin hyvältä.

Uusimmalta lätyltä tällähetkellä toimii parhaiten The Motherload (Brann <3), Aunt Lisa, Ember City ja levyn nimikkokappale Once More 'Round The Sun.

Lainaus käyttäjältä Ravenwood+

Lainaus käyttäjältä KornholicMitä mieltä porukka on uudesta Mastodon-levystä? Sen verran osaan veikata, että Ocelot tuskin arvostaa, mutta mitenkä muihin on kyseinen lätty iskenyt? Itse olen tykännyt kovastikin.

Tykkään aivan helvetisti. Itse tosin kuulun siihen halveksittuun joukkoon joka pitää myös The Hunter -albumista, mutta itselleni tuo kyseinen albumi oli juurikin se joka minut bändiin tutustutti. Crack The Skye tosin on oma lempparini bändin tuotannosta, eikä tuo uusi levy nyt varsinaisesti sen tasolle nouse mutta enpä mä sitä odottanutkaan. Hemmetin tiukka kokonaisuus tuo Once More 'Round The Sun kuitenkin on ja selvästi on taas saatu aikaan ihan omankuuloisensa paketti. Mielestäni juurikin tuo monipuolisuus on muutenkin Mastodonin vahvin puoli. Jokainen studioalbumi kuulostaa erilaiselta verrattuna toisiin, mutta silti jokainen kuulostaa hemmetin hyvältä.

Uusimmalta lätyltä tällähetkellä toimii parhaiten The Motherload (Brann <3), Aunt Lisa, Ember City ja levyn nimikkokappale Once More 'Round The Sun.

Itsekin kuulun siihen likaiseen rosvojoukkoon, joka The Hunterista pitää! Mastodoniin pääsin sisälle Crack the Skyen aikaan eikä tämäkään petä. Mielestäni kaikilla Mastodon-levyillä on paikkansa, ja juurikin tuo mainitsemasi monipuolisuus on yksi bändin suurimmista vahvuuksista.

Biisit, jotka ovat tehneet suurimman vaikutuksen, ovat Tread Lightly, The Motherload (juurikin Brann!), Aunt Lisa ja Ember City. Uskomattomia muusikoita koko bändi täynnä.

The Hunter tosiaa oli melkonen pettymys, tai no en minä sitä kohtaan odotuksia jaksanu laittaakaan. Kyllä tämä uusi levy on paremmalta kuulostanut mitä jokusen kerran tuon on jaksanut kuunnella läpi. Melko vähän jäänyt kyllä mitään tuosta mieleen, sama homma oli Hunterin kanssa.

Sinäänsä ihan hauskaa ollut katsoa jätkien muuttumista tässä reilun 10 vuoden aikana, aluksi selvät vaikutteet oli Neurosikselta ja nykyään kevennetty Melvinsin menoon. Eipä siinä jos ottaa mallia tuon tason mestareilta. Valitettavasti uskoni siihen että yhtye pystyisi enään nousemaan ekojen levyjen tasolle/jopa vetään paremmin lähti jo vuosia sitten.

ps. Kornholic, tsekkasin tuon yhtyeesi biisin. Toivotan onnea matkallenne, ei ihan omaan makuun mutta eipä sillä väliä.

Lainaus käyttäjältä Oselot+

Sinäänsä ihan hauskaa ollut katsoa jätkien muuttumista tässä reilun 10 vuoden aikana, aluksi selvät vaikutteet oli Neurosikselta ja nykyään kevennetty Melvinsin menoon. Eipä siinä jos ottaa mallia tuon tason mestareilta. Valitettavasti uskoni siihen että yhtye pystyisi enään nousemaan ekojen levyjen tasolle/jopa vetään paremmin lähti jo vuosia sitten.

Henkilökohtaisesti pidän Crack The Skyeta Mastodonin uran kohokohtana, joten siinä mielessä ollaan jo mielestäni päästy ensimmäisten levyjen tasolla ja jopa ylikin.

Lainaus käyttäjältä Oselot+

ps. Kornholic, tsekkasin tuon yhtyeesi biisin. Toivotan onnea matkallenne, ei ihan omaan makuun mutta eipä sillä väliä.

Kiitoksia!

Itse tykkään kyllä kaikista Mastodonin tuotoksista aika lailla yhtä paljon. Joka levyllä on muhun täysillä uppoavia helmiä muutama ja loput on sitten vaan hyviä :D Monipuolisuus on kyllä munkin mielestä hieno juttu.
Kitaraa olen soittanut ikuisuuden mutta vasta hiljattain, en tiedä miksi varmaan kun olen laiska opettelemaan uutta, rupesin tutkimaan josko sitä pystyisin/jaksaisin reenata mastodonin biisejä. Rocksmithin avulla tutustuin tarkemmin Blood and thunderiin ja tuxguitarin/guitarpro tiedostojen avulla oblivioniin ja divinationsiin ja ne menee parin kuukauden reenillä jo ihan hyvin. Ja on aivan loistavaa kun yhden biisin sisällä tulee monta asiaa mitä en koe omaksi mukavuusalueekseni.

Suicide Silencen uus lätty You Can't Stop Me on itselleni tähän mennessä vuoden positiivisin yllätys.Joskus aiemmin olen tuohon bändiin yrittänyt päästä sisään, mutta joku siinä ei vaan ole napannut. Nyt mulle kuitenkin suositeltiin tuota uusinta ja jo ensimmäisen kuuntelun perusteella tykästyin. Nyt tuo onkin sitten ollut aika kovassa kuuntelussa. Deathcoren ystäville suosittelen, muille en niinkään.

Control
Monster Within feat. Greg Puciato <3
You Can't Stop Me

Tossa nyt muutamat lempparibiisit kyseiseltä lätyltä. Pistetään vielä bonarina uutta Upon A Burning Bodya. Scars

Sehän ois niin että taas olisi luvassa parhautta viikonloppuna. Eli Jalometalli järjestetään jälleen Oulun lämmössä. Pari vuotta olin hommissa mutta tänä vuonna olen taas vain likainen asiakas, 2006 vuodesta saakka on tuolla tullu käytyä että kai sitä on jonkinlainen vakkari jo. Vaikka vuosien aikana olen kyseisellä festarilla nähnyt monia "all time suosikkeja" (mm. Reverend Bizarre, Trouble, Rotting Christ, Cathedral, Blasphemy) niin tänä vuonna sitä tosissaan räjähtää pää kun King Diamond vetää perjantaina pääesiintyjänä. Vuosi sitten Tuskassa viimein näin Herran livenä ja maistuha se paremmalle kuin tiedätte kyllä mikä. Setlistei tässä katsellu ja kova keikka olisi taas tulossa.

Muita kovia tuolla tänä vuonna on Triptykon, Loudness, Ranger, Speedtrap, High on Fire ja Uncle Acidi. Kyllä maistuu. Onko kukaan muu boardilainen tänne yhteen Suomen kovimmista festareista tulossa?

Lainaus käyttäjältä Ravenwood+

Suicide Silencen uus lätty You Can't Stop Me on itselleni tähän mennessä vuoden positiivisin yllätys.Joskus aiemmin olen tuohon bändiin yrittänyt päästä sisään, mutta joku siinä ei vaan ole napannut. Nyt mulle kuitenkin suositeltiin tuota uusinta ja jo ensimmäisen kuuntelun perusteella tykästyin. Nyt tuo onkin sitten ollut aika kovassa kuuntelussa. Deathcoren ystäville suosittelen, muille en niinkään.

Control
Monster Within feat. Greg Puciato <3
You Can't Stop Me

Tossa nyt muutamat lempparibiisit kyseiseltä lätyltä. Pistetään vielä bonarina uutta Upon A Burning Bodya. Scars

Itsekin kuuntelin tuon uuden levyn kolmisen kertaa läpi, ja pakko sanoa kyllä, ettei se mitään suurempia tunteita herättänyt, eikä edes ihanainen Greg Puciatio pystynyt pelastamaan Monster Within -kappaletta. Jotenkin liian tasapaksua meininkä omaan makuuni. Sen kuitenkin sanon, että omasta mielestäni uusi laulaja toimii tässä yhteydessä paremmin kuin edesmennyt Mitch Lucker.

Lainaus käyttäjältä Oselot

Sehän ois niin että taas olisi luvassa parhautta viikonloppuna. Eli Jalometalli järjestetään jälleen Oulun lämmössä. Pari vuotta olin hommissa mutta tänä vuonna olen taas vain likainen asiakas, 2006 vuodesta saakka on tuolla tullu käytyä että kai sitä on jonkinlainen vakkari jo. Vaikka vuosien aikana olen kyseisellä festarilla nähnyt monia "all time suosikkeja" (mm. Reverend Bizarre, Trouble, Rotting Christ, Cathedral, Blasphemy) niin tänä vuonna sitä tosissaan räjähtää pää kun King Diamond vetää perjantaina pääesiintyjänä. Vuosi sitten Tuskassa viimein näin Herran livenä ja maistuha se paremmalle kuin tiedätte kyllä mikä. Setlistei tässä katsellu ja kova keikka olisi taas tulossa.

Muita kovia tuolla tänä vuonna on Triptykon, Loudness, Ranger, Speedtrap, High on Fire ja Uncle Acidi. Kyllä maistuu. Onko kukaan muu boardilainen tänne yhteen Suomen kovimmista festareista tulossa?

Meikä! Käy nakkaan yläfemmat jos pärstä vielä muistissa. Ite varmaan sen verta seipäässä että en tunnista mitään.

MaSun tuorein on vuotanut kivasti Juuttupeliin. En linkkaa, koska eka video vedetään varmaan pian alas ja kaikki kiinnostuneet taitanevat hakutoiminnon käytön. Ensikuuntelulla perushyvää sidmetallia, kuten saattoi odottaakin. Chiptuneja tuntuu olevan huomattavasti aiempaa enemmän tai ainakin niitä on käytetty muutamassa biisissä keskeisemmässä roolissa. A View ja Overworld ovat edelleen bändin parhaat kokopitkät, mutta eiköhän uudestakin matskusta löydy ainakin muutama helmi.

Tässä on tullut harrastettua myös Ghostin puhkikuuntelua. Ensivaikutelma oli joskus aika olematon, enkä sitten vakaumuksellisista syistä tutustunut bändiin lähemmin, mutta sain jokin aika sitten kipinän tsekata poppoon uudemman kerran. Onhan tuo aivan huikeaa musisointia kaikkine ihanine kliseineen. Biisit ovat aavemaisen tarttuvia ja mielenkiintoisia sovituskikkoja tuntuu riittävän. Sanoituksetkin ovat stereotyyppisen "sieltä ja syvältä" -mustailun sijaan enimmäkseen priimaa ja hyvin tilannetta/tarinaa maalaavia, jopa oivaltavia. Tykkään kovasti ja pakkohan minun on liveshöy kokea, kunhan taas eksyvät Circukseen tai vastaavaan. Infestissumam on kuulemma vieläkin parempi lihassa.

Oli ihan pakko pistää Ghost soimaan taustalle Munk1n viestin luettua. Kauhea dilemma oli päättää kumpaa albumia kuuntelisi. Molemmilla niin kovia biisejä, molemmilla myös niitä heikompia biisejä mitkä tuntuvat vain täytteeltä (moi Idolatrine). Infestissumam kuitenkin vie, koska Monstrance Clock on niin pirun (get it?) kova biisi ja sai minut kiinnostumaan tästä orkesterista. Ghostin levyt olisi kiva saada fyysisenä, mieluiten ehkä jopa se paketti missä tulee mukana dildo ja anustap.. tai siis ne vinyylit olis sillai ihan jees.

Ghostin lisäksi viime viikolla köhmainostus Levykauppa Äxässä etsiskelin Animals as Leadersia ja tarttui tämä uusin levy mukaan, vihdoinkin kun sen löysin sieltä. Levyä olin julkaisusta lähtien kuunnellut digitaalisesti ja nyt vähän kaduttaa, kun ostin tällaisen melkein-puhki-kuunnellun levyn. Ihan mukavan energistä settiä ja poikkeaa jonkin verran vanhasta tuotannosta, kuuntele vaikka itse.

Uusi Mastodon on kyllä iskenyt lujaa, toisin kuin vanha tuotanto. En vain millään meinaa päästä vanhemman matskun makuun. Leviathan ehkä ainut levy, miltä jäi ihan hyvät fiilikset. Hunter ei oikein napannut mutta pakko myöntää, että uusi levy on kyllä melkoinen hyvien kappaleiden motherload! Ei kuitenkaan lähtenyt OMRTS matkaan Animals as Leadersin kanssa ja hiukan harmittaa. Nappaan kyllä ensi kerralla mukaan, jos vähän halvemmalla saisi.

Tulipa sekavaa tekstiä kolmessa kappaleessa, hups.

Greetings!

Kuukaudet vierähtäneet uskomatonta vauhtia eteenpäin, saamatta oikeastaan aikaan yhtään mitään. Pari päivää sitten DP löysi pitkästä aikaa sisäisen kipinänsä ja viimeistelyt on lopultakin hoidettu alta pois. Julkaisu taas tapahtui eilen illalla bandcamp sivustolla. Toivottavasti joukossa on edes sekunnin onnistuminen..

Tämän enempää jauhamatta...

Dream Projector ~ Frames and the View ~

IMAGE(http://i.imgur.com/P5mgPXE.jpg)

E: Näköjään laittamani linkki heitti "sivua ei löydy", mutta nyt asian pitäisi olla korjattu. Varuilta tähän vielä ihan teksti muodossa:

https://dreamprojector.bandcamp.com/

AC/DC:n Rock or Bust -levy tuli kuunneltua ja olihan varsin mehevää settiä koko levy, oikeastaan yhtäkään varsinaisen heikkoa biisiä ei levyllä ollut ja biisit vaan paranivat loppua kohden. Melkein väittäisin että oli parin kympin arvoinen vaikka kaupassa hieman epäröinkin - näin jälkeenpäin ajateltuna ostaisin uudelleen. :)

Aika kauan aikaa on siitä, kun olen kirjoitellut tänne tai edes koko foorumiin, mutta saatiin bändin toinen biisi valmiiksi. Laulaja ehtinyt vaihtua edellisestä kerrasta, studiointi on parempaa ja kaikelaista sellasta. Meidän musaa on sanottu vähän Children of Bodom tyyliseksi, en sitte tiiä pitääkö yhtää paikkaansa. Minusta vähän metalcore(ish) tyyliin kaatuu. Olisin kiitollinen jos laittaisitte ihan mitä tahansa palautetta.

Linkki Soundcloud sivullemme jossa 2 biisiä

edit: Löytyy myös tubesta

Lainaus käyttäjältä Letaxi

Aika kauan aikaa on siitä, kun olen kirjoitellut tänne tai edes koko foorumiin, mutta saatiin bändin toinen biisi valmiiksi. Laulaja ehtinyt vaihtua edellisestä kerrasta, studiointi on parempaa ja kaikelaista sellasta. Meidän musaa on sanottu vähän Children of Bodom tyyliseksi, en sitte tiiä pitääkö yhtää paikkaansa. Minusta vähän metalcore(ish) tyyliin kaatuu. Olisin kiitollinen jos laittaisitte ihan mitä tahansa palautetta.

Linkki Soundcloud sivullemme jossa 2 biisiä

edit: Löytyy myös tubesta

Itsehän en musiikista mitään tiedä, mutta mulle tuli tosta kyllä ensimmäisenä deathcore mieleen. Genrehomoilu sikseen. Ihan hyvältä toi kuulosti. Varsinkin tosta New Breedistä diggailin. Joo en mä osaa musiikista puhua/kirjottaa mitään, mut aikalailla tän tyylistä musaa kuuntelen muutenkin joten jatkakahaan vaan työstämistä. Lupaan kuunnella tulevatkin biisit.

Lainaus käyttäjältä Letaxi

Linkkit

Hyvältähän nämä kuulostivat, kumpikin. Samaa rataa jatkakaa vain niin hyvää tulee

Saako tulla kaapista?

Minusta tuli brony vajaa 2 kuukautta sitten ja välillä tulee tubesta etsittyä pikku humalassa fanien tekemää matskua lähinnä musiikin muodossa ja on löytynyt sellaista settiä joka on pakko jakaa. Kyseessä on siis DusK nimisen käyttäjän metal covereita.

Ekana ihan orkkis matskua johon rakastuin välittömästi sillä tästä tuli todella vahvat machinae supremacy vibat. Kovaa tykitystä + SID tyylinen retro soundi aina välillä.

"Clear the Skies! (Theme of Rainbow Dash)" - MLP-Inspired Original Work by DusK

Tässä sitten on kyseessä ihan sarjassa oleva laulu josta DusK on tehnyt loistavan metalli version. (laulu osiot on suoraan sarjasta otettu)

Cadance and Cadance(?) Go Metal - This Day Aria (Metal Cover by DusK)

Kyseinen henkilö ei kuitenkaan pelkkiä poni biisejä tee vaan löytyyhän sieltä esim dragonborn

TESV: Skyrim - Dragonborn (Metal Remix by DusK) - "Hevno Gelt los Pruzaan Gelt (Instrumental)"

Lisäksi kanavalta löytyy sonicia, guild warsia, ecco the dolphinia ja ties mitä.

Myös Egor Lappo niminen käyttäjä on tehnyt varsin mainion version stop the bats biisistä.
My Little Pony – Stop The Bats (djent/math metal cover) by Egor Lappo

Ah the laiskuus, mutta jossain välin sentään tulee valmista.

Kaksi uutta (s)hittiä olisi ihmisille nyt tarjolla ja vielä ilmaiseksi, ain´t that just great.? Nämä kaksi kummallista räpellystä kulkevat nimillä Grim Outlook ja The Midnight Gallery ja ovat ilmaiseksi ladattavissa sekä kuunneltavissa.

Enjoy, if ya can..

Satyricon - Die By My Hand - Exclusive preview from "Live at the Opera"

Hetkeen en ole satyriconia kuunnellut, mutta eilen näin tuon ja pakkohan tuo live at the opera setti oli tilata. Jos kaikki biisit on yhtä hyvin sovitettu ooppera laulun kanssa mitä tuo die by my hand niin aika hemmetin loistavaa kamaa luvassa.

Tuo konserttihan taisi olla jo vuonna 2013, mutta levyllä tuo setti on julkaistu vasta tämän vuoden huhtikuussa. Hiukan päälle 20e hintaa jolla saa 2cd levyä ja dvd:n.

Kerrankin oli cdonin uutiskirjeestä hyötyä sillä muuten olisi mennyt ohi, että cradle of filthilta on tullut uusi pitkäsoitto 12 päivää sitten.
No pakkohan se oli heti tilata.

Eka video hammer of the witches levyltä:
CRADLE OF FILTH - Right Wing Of The Garden Triptych (OFFICIAL VIDEO)

Long time no seen ya all!

Koko kesä mennyt itselläni täysin ohi kun elämä juoksuttaa paikasta toiseen eikä kerkeä mistään omasta harrastuksesta nauttimaan (see "gamoz"). Jossain kaukaisuuden havittelun lomassa saimme DP:n kanssa jälleen yhden s(hit)in ulos ja tällä kertaa luvassa astetta rauhallisempaa menoa..

Kaikille haluaville ilmaiseksi ladattavissa:

Play it Cold

Kuuluukohan tämä tähän ketjuun? No, en heti löytänyt parempaa, joten:
Perjantaina tuli käytyä Nightwishin keikalla Tampereella Ratinan areenalla. Oli todella hyvä esitys ja meininki.
Alku bändeinä olivat Sonata Arctica ja Children of bodom. Sonataan tykästyin todella paljon yllättäen.

Saatiin muutama viikko sitten ulos kesällä kuvattu musavideo. Aika pienellä budjetilla saatiin suhteellisen hyvä video ainakin omasta mielestä. Biisi on metalcore vaikutteista, en nyt ihan varma mihin alakategoriaan kuulumme. Palautetta olisi mukava kuulla. Crucify The Faith - The World Is Mine

Jos joku tykäistyi oikeasti niin kipala löytyy myös spotifystä

Aika rientää ja elämä katoaa silmissä..

Saatiin kumminkin uusin "kokeilu" nyt kuuntelemis muotoon ja toimii tällä kertaa nimellä:

isolation

Kyseisen (s)hitin voi kuunnella osoitteessa

www.diippii.com

ja

SndCld

Enjoy or at least try to :)

Reipas puolitoista vuotta taukoa täältä ja nyt on moni asia muuttunut.
Soitin yli kaksi vuotta keikkailevassa coverbändissä jota olin perustamassa ja tiet erosi bout vuosi sitten. Sen jälkeen soittelin itseni Riihimäkeläiseen Good Ones Are Takeniin, joka soittaa sellaista raskasta vähän metallin kuuloista rock musiikkia.
Keikkoja on tulossa ja seuraava onkin 23.1 täällä Riihimäellä. Tässä on linkki meidän youtubeen. Meidät löytää myös Facebookista ja Spotifysta nimellä Good Ones Are Taken.

Sitten asiasta takasin aiheeseen. Onko boardilaiset menossa millekkään keikalle nyt lähiaikoina?

Tuli eilen selattua cdonin levy valikoimaa kun oli jtn musaa 50% alennuksella ja silmään tarttui varsin tuttu nimi eli psyclon nine. Alle kympin oli hintaa viimeisimmällä pitkäsoitolla eli vuonna 2013 julkaistu order of the shadow act.1.

Täytyi mennä tubesta katsomaan olisiko siellä jtn maistiaista tarjolla ja olihan sinne taas joku mukava ihminen ladannut koko levyn.
Tyyli on muuttunut aika reippaasti divine infekt levyn ajoista ja sen takia kirjoitankin tätä metalli triidiin enkä muu musiikki aiheeseen.
Tulihan sitä sitten eilinen ilta kuunneltua ja tänään taas soinut aamusta asti. Aivan helvetin loistava levy ja pakkohan se tilata oli.

^ Itelleni Psyclon Nine ei koskaan uponnut Crwn Thy Frnictria (vai miten kirjoitettiin) lukuunottamatta ja pian sen jälkeen meni maku koko skeneen ja poser-meininkiin ja PN:llä jätkän heroiinisekoilut yms.
Itse puolestaan päätin tilata vinyylinä Possessed:n Seven Churches-klassikon. Ilkeää rässiä, joka kuulostaa Sodomin tyyliin puolimaasto-bläkkikseltä, mutta luetellaan oikeastaan jopa ekoihin Death Metal-bändeihin (levyllä biisi Death Metal). Seven Churches Levy on tunnettu sekavasta laulun-miksauksesta (sopii tosin musiikkiin), joten kiinnostaapi kuunnella tätä remasterointia.
Samalla tuli tilattua Wasted Years-sinkku Maidenilta, varsinaisena syynä B-puolen Reach Out-biisi, jossa laulajana on Adrian Smith ja Bruce taustalla. Toinen sinkku jonka omistan on Stranger In A Strangeland, jonka B-puolella on myös Maidenin romanttisempaa osastoa edustava That Girl-cover, joskin sanoitukset on laitettu jossain määrin uusiksi. Maidenin versio ja Alkuperäinen FM:n versio.

Taas ruvennu parina viimeisenä kuukautena hiukan enemmän kuuntelemaan metallia muutaman vuoden tauon jälkeen yrityksenä vielä hiukan laajentaa musamakua normihörhöilyistäni. teininä tuli tosiaan kuunneltua jonkin verran, mutta lopulta aika pintapuolisesti. Tältä vuodelta oikeastaan tullut kuunneltua kolmea metallijulkaisua, Vektorin Terminal Reduxia, Nailsin You Will Never Be One Of Usia & Chthe'ilist:n Le dernier crépusculea. Kaikista kolmesta diggaillut eri syistä, ja varsinkin Nailsin levy jytisee tolkuttoman kovaa. Vaihtoehtorockista päällimäisenä tulee mieleen tämän vuoden julkaisuista Swansien The Glowing Man joka on tietty loistava, mitä muuta voisi odottakaan tuolta jumalbändiltä.

Viimeisimmät levyhankinnat:
Murderdolls - Beyond the valley of Murderdolls
Tuli tätä teininä kuunneltua enempi, tutustuin tähän Joey Jordisonin sivuprojektiin kun lämmittelivät Iron Maidenia Eddie Rips up world-kiertueella 2000-luvun alkupuolella (2003?). Levy on hyvin uniikkisaundinen ja parempaa kuin Wednesday 13-laulajan soolomatsku. Levy toimii vieläkin ja kerta oli CDON:issa tarjouksessa, päätin pelastaa kokoelmaani (vinyyli siis). Horror Punkia nyt ei juuri Misfitsin oheella olekkaan tehty ja mitä tulee Neogootti-meininkiin, niin eipä ole juuri yhtä munakasta ja vihaista musiikkia heidän suunnalta tehty.
https://www.youtube.com/watch?v=Ha8dNgqwerQ

Heaven and Hell - Neon Nights - Live At Wacken
Heaven and Hell-Sabbath kokoonpanon paluu (vaiko Mob Rules, kun kapuloissa oli Appice?) oli paljon isompi juttu mulle kuin Sabbathin uusin levy Ozzyn kanssa (joka oli albumina tylsempi kuin The Devil You Know ja Rubinin loudness war-tyyliin miksaama). Noh, pitkään en välittänyt tästäkään vinyylistä, koska en hirveästi liveistä välitä, mutta sitten näin videoita youtubessa ja oli pakko todeta, että kuulosti poikkeuksellisen hyvältä.
https://www.youtube.com/watch?v=3a6HoAgtYLM

Cirith Ungol - King of the Dead
Cirith Ungol on yhtiä aliarvostetuimpi kulttibändejä, bändiä voi pitää yhtenä Doom ja Power Metal-edellä kävijänä, bändin soundi on uniikki vielä tänä päivänäkin ja vanhat jampat ovat uudelleen aktivoituneet. Samalla levyt tulleet uudelleenpainettuna myyntiin, joten on vihdoin aika hankkia omistukseen levy bändiltä ja oma suosikkini on King of The Dead (seuraavan tulee Frost & Fire).
https://www.youtube.com/watch?v=pYpgXqdXW5w

No laitetaan vaikka sitten tänne omat hankinnat eli tuli sitten laitettua tilaukseen verkkiksestä audio-technika lp60usb vinyyli soitin.
Pari iltaa koitin etsiä tietoa halvoista levareista ja tuo näytti olevan ainoa oikeasti hyvä ns. entry level soitin.
Hintaahan tuolla on 159 euroa.

Mistä tämä ajatus sitten sai alkunsa. Noh discshopista tuli tilattua mafia 3 collectors edition 49.95e hintaan ja siinä tulee kaksi vinyyliä mukana ja mullahan on jo valmiiksi bioshock 2:n mukana tullut vinyyli.
No missä se metalli on kun kerran tähän aiheeseen postasin?

Toki samalla tuli laitettua myös sitä tilaukseen, koska mitä järkeä on ostaa soitin jos sille ei pahemmin ole kuunneltavaa joten cdonista tuli laitettua tilaukseen:

Hammerfall - Built to last
Diablo - Silver horizon
Metallica - Hardwired to self destruct
Sabaton - The last stand box set (2cd+dvd+2lp)
Triptykon - Eparistera Daimones
Judas priest - Battle cry
Sabaton - Coat of arms
yht.139e

Jos kaikki tilattu tulee perille niin eiköhän noilla hetken pärjää.

Lainaus
Lainaus käyttäjältä partajeesus

No laitetaan vaikka sitten tänne omat hankinnat eli tuli sitten laitettua tilaukseen verkkiksestä audio-technika lp60usb vinyyli soitin.
Pari iltaa koitin etsiä tietoa halvoista levareista ja tuo näytti olevan ainoa oikeasti hyvä ns. entry level soitin.
Hintaahan tuolla on 159 euroa.

Mistä tämä ajatus sitten sai alkunsa. Noh discshopista tuli tilattua mafia 3 collectors edition 49.95e hintaan ja siinä tulee kaksi vinyyliä mukana ja mullahan on jo valmiiksi bioshock 2:n mukana tullut vinyyli.
No missä se metalli on kun kerran tähän aiheeseen postasin?

Toki samalla tuli laitettua myös sitä tilaukseen, koska mitä järkeä on ostaa soitin jos sille ei pahemmin ole kuunneltavaa joten cdonista tuli laitettua tilaukseen:

Hammerfall - Built to last
Diablo - Silver horizon
Metallica - Hardwired to self destruct
Sabaton - The last stand box set (2cd+dvd+2lp)
Triptykon - Eparistera Daimones
Judas priest - Battle cry
Sabaton - Coat of arms
yht.139e

Jos kaikki tilattu tulee perille niin eiköhän noilla hetken pärjää.

Ei muuten kannata ostaa tollasta paskaa kuin Diablo tai Sabaton. Menee vaan rahat hukkaan. Piti ihan vielä kuunnella minkälaista paskaa tuo Triptykon on ja sehän oli nimenomaan paskaa. Tuollaisille bändeille ei oikeasti kannata antaa minkäänlaista tukea, jotta oikea metalli säilyisi.

Oikea metalli mainittu. Topikille lukkoa.

Eilen tuli haettua postista Arch enemyn as the stages burn albumi (2016 wacken festari)
Tuosta tuli tilattua cdonista se 2LP + dvd setti ja onhan tuo ihan timanttisen kova setti varsinkin nyt kun viimeksi varmaan yli vuosi sitten on tullut arch enemya kuunneltua.
DVD:llä on koko tuo keikka + japanin keikalta kahdeksan biisiä + kuusi musavideota + jotain behind the scenes matskua.

Se oli kyllä pieni pettymys, että tuolla dvd:llä ei ole edes sellaista pahvista koteloa vaan se on läpinäkyvässä muovitaskussa. Hetken jo ihmettelin, että missä se on, mutta siellähän se oli samassa "taskussa" toisen levyn kanssa.

Tuossa maistiainen: ARCH ENEMY - War Eternal (Live at Wacken 2016)

Eilen oli tullut myös eka video uudelta levyltä:
ARCH ENEMY - The World Is Yours (OFFICIAL VIDEO)
Pakkohan se oli laittaa LP+CD kombo cdonista varaukseen.

edit:

Syyskuussa näköjään tulee cradle of filthilta myös uusi levy ja neljä päivää sitten on niiltäkin tullut uusi video.
CRADLE OF FILTH - Heartbreak And Seance (OFFICIAL MUSIC VIDEO)
Pakko tuokin on ostaa. Tässähän alkaa tuntemaan itsensä vanhaksi kun filthia on tullut kuunneltua vuodesta 1995 ja silloin ikää on ollut 14 vuotta.

Tänään tuli haettua postista Wintersun - The forest seasons boxi.
Kuva

Albumi sekä vinyyleillä, että cd muodossa ja toisella cd levyllä on instrumental versiot biiseistä. Sitten on vielä 2013 vuoden tuska keikka kolmannella cd:llä.
Nyt tuo on kaksi kertaa tullut kuunneltua ja erittäin hyvä levyhän se on. Tuossa on neljä 12-15 minuuttia pitkää biisiä eri vuodenaikojen mukaan. Syksy on luonnollisesti se kaikista synkin ja se onkin melkein kuin jotain immortalia kuuntelisi ja talvi biisi sitten taas koostuu melkein kokonaan vaan puhtaista vokaaleista ja on muutenkin varsin rauhallinen.

Wintersun - The Forest That Weeps (Summer)

Pari päivää sitten tuli postissa myös Amon Amarth: Jomsviking joka tuli heräte ostoksena ostettua kun halvalla sai.
Koko bändi oli itselle ihan tuntematon, mutta cdonissa oli suoraan levyn tietoihin linkattu first kill video ja sen katsomisen jälkeen ostopäätös oli selvä.
Ei tarvinnut pettyä vaan levy oli yhtä kovaa kamaa alusta loppuun.

Vajaa pari viikkoa sitten tuli vietettyä muutama tunti selaten cdonin vinyyli valikoimaa ja tsekaten tubesta, että millaisia kaikki itselle tuntemattomat bändit mahtaa olla. Siellä oli siis taas kerran vähintään -20% kampanja menossa.
Aluksi ostoskorissa oli vain rankempaa metallia, mutta aloin miettimään, että jaksanko kuitenkaan niitä kuunnella uudestaan ja uudestaan kun tuon tyylistä musaa on jo valmiiksi hyllyssä kohtuu paljon.

Lopulta synkkä metalli oli vaihtunut enimmäkseen rokimpaan settiin.

Alice Cooperin tuorein paranormal oli helppo valinta vaikka tubesta löytyi vain kaksi biisiä eli albumin nimeäkin kantava paranormal sekä Paranoiac Personality. Päätin ostaa levyn ennen kuin olin ehtinyt edes puoliksi kuuntelemaan paranormalia.
Olihan se koko levykin hyvä alusta loppuun ja enimmäkseen menevämpää ja rokimpaa settiä mitä nuo kaksi biisiä.
Mukavana yllärinä mukana tuli myös cd jos oli kuusi vanhempaa biisiä.

Blues pills oli viimeinkin pakko googlettaa, koska ihmettelin, että mitä se tekee cdonin heavy metal osastolla.
No se olikin aikas hyvää blues rockia eli kategoria oli kyllä väärä, mutta hyvä niin sillä nyt löysin uuden hyvän bändin.
Tuli siis ostettua lady in gold albumi taas kerran vain kolmen biisin perusteella ja hyvä sekin oli. Eilen tuli kuunneltua tubesta vanhempi bändin nimeä kantava levy ja sekin pääsi ostoslistalle kunhan löytyy sopivaan hintaan. 19e cd levystä ja 29e vinyylistä on hieman liikaa.

Spiritual beggars oli taas yksi outo bändi ja pikainen tubetus paljasti kyseessä olevan varsin hyvää deep purple tyylistä settiä.
SPIRITUAL BEGGARS - Diamond Under Pressure (Lyric Video)

Sitten se levy joka aiheutti minulla sellaisen wtf hetken yhdistettynä nauruun eli heavy tiger ja levyn nimi on glitter.
Kyseessä on vuonna 2000 perustettu tyttöbändi joka soittaa varsin menevää rokkia. Esimerkkinä Devil May Care biisi.

Toki sieltä rankemmalta puoleltakin löytyi uusi tuttavuus eli sterbhaus.
Sterbhaus - Insecticide (Official video)
Useampi video tuli tubesta katsottua ja tykästyin niin paljon, että kaksi levyä tuli tilattua.

Pari uutta levyä tuli vaihteeksi hommattua. Vinyylillä tietenkin.

Satyriconin tuorein deep calleth upon deep ja Marilyn Mansonin uusin heaven upside down.

Lasken itseni jonkinlaiseksi Manson faniksi ja hyllystä löytyy kaikki studio albumit golden age of grotesque levyyn saakka, mutta tuon jälkeen musan taso lopahti ja seuraavaksi julkaistu eat me, drink me oli jo niin mitäänsanomatonta kamaa ettei se herättänyt mitään osto haluja.

Seuraavana tullut high end of low ei ollut paljon parempi, mutta born villain sekä pale emperor oli jo parempia, mutta edelleen niidenkin ostaminen jäi.
Tämä uusin taas on parhaina hetkinään melkein antichrist superstar levyn tasoa ja nyt kun tuon on kuunnellut kahdeksan kertaa läpi niin itselle tuossa ei ole yhtään huonoa biisiä.

Satyriconilta en omista kuin volcano levyn joka tuli ostettua seuraavalla kauppareissulla kun aikoinaan näin moon tv:lta fuel for hatred biisin musavideon. Tuota ennen ainoa satyrin biisi jonka olin kuullut oli mother north joka siihen aikaan kuulosti omaan korvaani helvetin tylsältä, mutta fuel for hatred oli helvetin menevä ja agressiivinen biisi eikä levyyn tarvinnut muutenkaan pettyä.

Tuon jälkeen bändi jäi hyvinkin vähelle huomiolle kunnes viissin vuosi (vai kaksi) sitten ostin at the opera levyn jossa satyricon esiintyy norjan kansallisoopperan kanssa ja aivan helvetin hyvähän se oli ja jopa se mother north iskee nykyään.

Tämä uusinkin on täyttä timanttia alusta loppuun vaikka ekan kerran levyn nimikko biisin kuullessani olinkin epäileväinen. Kyllä sekin sitten toimi vallan mainiosti kun sen kuuli kolmannen kerran.

Oma suosikki on helposti to your brethren in the dark jonka simppeli riffi onnistuu kuitenkin kuulostamaan suorastaan koukuttavalta.
Kivana yksityiskohtana levyn kotelo on karkeampaa materiaalia joka sopii tuohon kansikuvaan hyvin. Tästä tuli muutenkin ostettua clear vinyl versio kun hintaa oli vain euron enemmän mitä perus mustalla.

Taas tuli kasvatettua levy kokoelmaa. Cdonissa oli jo muutenkin vinyyli alet menossa ja sitten sai vielä koodilla 20e pois 100e ostoksesta. Pakkohan se oli valikoimaa selata ja pari tuntia siinä taas menikin.
Tosin tällä kertaa ongelma ei ollut paljoudesta johtuva valinnan vaikeus vaan oli oikeasti vaikea saada tuo 100e täyteen.

Ekana mukaan tarttui Iced Earth - Live in Ancient Kourion.
Kyseistä bändiä tuli kuunneltua ekan kerran joskus vuosia vuosia sitten ja sen jälkeen tuo onkin unohtunut joten nyt oli hyvä tilaisuus palata tämän pariin.

Sitten tuli napattua kolme kotimaista levyä eli children of bodom - halo of blood, Finntroll - Blodsvept sekä uusi tuttavuus S-Tool joka iski kerrasta varsin hyvin. Tuben kommenttien perusteella tuo muistuttaa paljon sentencedia, mutta meitsi on viimeksi kuunnellut sentencedia yli 10 vuotta sitten joten muistikuvat on siitä varsin hatarat.

Viimeisenä levynä tuli otettua Avril Lavigne - The Best Damn Thing.
Hieman pirteämpää musaa kaiken tuon metallin rinnalle. Tuo levy on maannut oman koneen kovolla jo vuosia ja viimeksi pari viikkoa sitten tuli kuunneltua läpi. Varsin jees levy ja vinyylikin on vaaleanpunainen :D.

Tubesta löytyy koko Judas priestin firepower albumi ja kyllähän tuo kuulostaa aika perkeleen hyvältä.
Kuuntelen nyt tämän ekan kuuntelun loppuun ja seuraavaksi sitten kun tuo löytyy omasta hyllystä.

Edit:

Täytyykin laittaa pari leyyä varaukseen. Toukokuussa tulee Dimmmu Borgir - Eonian ja Amorphis - Queen of time.
Kesäkuussa Kataklysm - Meditations.

DIMMU BORGIR - Interdimensional Summit
AMORPHIS - The Bee
KATAKLYSM - Guillotine

Mun piti saada uusin dimmu eilen, mutta posti päätti, että en mä sitä tarvitse vielä ja viivytti toimitusta.
Hetken jo harmitti, mutta onneksi joku on ladannut koko levyn youtubeen joten pääsin kuitenkin kuuntelemaan sen.

Onhan tuo ihan hemmetin hyvä levy ja täynnä hienoja mahtipontisia kohtia.
Tämä saattaa jopa toimia sellaiselle joka ei aiemmin ole voinut sietää dimmu borgiria.
Ehkä ns. tosi fanit vihaa, mutta meitsi kyllä diggaa ihan täysillä.

Tuli hommattua hieman juhannus musiikkia.
Viime viikolla oli cdonissa plus jäsenille kaikki musiikki -20% ja lisäksi "osta 4 maksa 3" vinyyli kampanja joten shoppailin.
Arch enemyn boxi jossa on kaikki albumit sekä tupla levy jossa on kaikki bändin tekemät cover biisit. Yhteensä 11 albumia. Hintaa 170e eli n.15e/levy.

Metallican garage inc on levy jonka olen halunnut jo ties kuinka pitkään, mutta aina se tuntuu pitävän hintansa. Nyt sain tuon alle 30e hintaan.

Nightwishin endless forms most beautiful onkin eka bändin levy pitkään aikaan joka on tullut hankittua.
Ekat kolme levyä löytyy, seuraavat pari meni satunnaisesti kuunnellessa milloin missäkin ja kun Tarjan tilalle tuli Anette niin kuuntelu loppui.
Floor kuitenkin vetää hemmetin hyvin ja sen laulua on taas ilo kuunnella. Tämä onkin eka albumi jossa Floor on laulamassa. 17.4e ja tämä tuli kuvavinyylinä.

The dead daisies olikin ihan uusi tuttavuus kun selasin cdonin valikoimaa ja tsekkasin tubesta millaista musaa on kyseessä. Varsin jees rokkia. 14.7e ja tässä tuli myös cd mukana.
The Dead Daisies - Burn It Down

Pari viikkoa sitten tuli myös mielenkiinnosta klikattua tubessa videota ihan vaan nimen perusteella.
Kyseessä on babymetal joka ilmeisesti yhdistää metallin ja japanilaiset pop idolit tai jtn.
Ainakin on erilaista ja ovatpa nuo käyneet myös ainakin britanniassa kiertueellaan.
En osaa päättää ostanko molemmat levyt vai en sillä useampi biisi kuulostaa kyllä hyvältä, mutta hetken päästä tuosta on jo saanut tarpeekseen.

BABYMETAL - Headbanger!!「ヘドバンギャー!」Live combination(Inazuma fes)