NHL - National Hockey League / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Mielenkiintoiseksihan tuon treidin teki se, että siirtosopimus tehtiin kesken Boston pelin, kun Cammy painoi menemään kaukalossa. Harvemmin tainnut noin tapahtua, sillä yleensä treidit tehdään pelien jälkeen tai ennen.

Mutta itse treidi, niin ihan ok tason liike mielestäni. Saatiin tällä kaudella pahasti alisuorittanutaneen Cammallerin korkea cap hit pois ja tilalle myös maalintekoon pystyvä, miehenkokoinen Rene Bourque ja vielä paljon pienemmällä cap hitillä. Plus tietenkin ihan mukava toisen kierroksen varauskin tuli kaupan päälle. Toki playoffeissa Cammy on tupannut iskeä hyvin pisteitä mutta pitäisi sen repun heilua paremmin kyllä runkosarjassakin. Aina olen kuitenkin herrasta tykännyt, joten kaikkea hyvää hänelle Calgaryyn, jos se peli vaikka siellä aukeaisi. Annetaan tästä treidistä kyllä peukku Gauthierille, uskohan tässä alkaa herraan edes vähän palailla! Nyt kun vielä päästäisiin siitä Gomezin cap hitistä eroon niin alkaisi olla pullat hyvin uunissa. Toivottavasti laittavat Hamiltoniin äijän jos (ja kun) häntä ei muualle saada treidattua. Lopuksi kun saadaan Kaberlen ylipalkattu olemus pois joukkueesta niin alkaakin olla ihan hyvät pohjat uudelle rakentamiselle.

Ja koko treidihän siis oli:
MTL --> CGY Cammalleri, Rämö, 5th Round
CGY --> MTL Rene Bourque, Patrick Holland, 2nd Round-2013

Nyt on kyllä pakko nostaa: Sam Gagner spetacular night! 4+4 tehot yhdessä pelissä, menee tasoihin Gretzkyn seuraennätyksen kanssa. Tainnut Sampalta onnistua oikeastaan kaikki tuossa pelissä. Lienee ehdottomasti vuoden 2012 yksilösuoritus jääkiekossa. Ja se tekee tilanteesta vielä hullumpaa, että joukkue teki 8 kassia, joissa Sam oli mukana jokaisessa.

New York Rangersin kannattaja täällä! Joskus katson pelejä aika harvoin... jos sattuu tulemaan joltain kanavalta, mutta katson aina tulokset ja kosteet. Nelonen Prolta tulee sunnuntaina livenä Ny Rangers - Boston ja vielä alkaa 19.30 Suomen aikaan. Matsin meinaan tsiigata koska tulee olemaan kova peli!

Vähän ehkä liian aikasta kysyä, mutta kuka on teiän Stanley Cup voittaja suosikki? Jos Penguins parantaisi puolustusta ja jatkaisi samanlaista hyökkäyspeliä, niin näkisin heidät ja Red Wingsin/Rangersin finaalissa...

Jaahas, se olisi sitten runkosarja saatu päätökseen ja seuraavaksi alkaakin sitten urheilukauden hienoin tapahtuma eli NHL Playoffit! Yritetäänpäs saada tähänkin ketjuun nyt playoffien aikana eloa, itse ainakin pyrin parantamaan aktiivisuutta.

Runkosarjan voitto eli President's Trophy lähti jälleen Vancouverin (hyi!) suuntaan kun Rangersille ei tuntunut kelpaavan millään. Jevgeni Malkin puolestaan pyöritti vastustajat aivan kahvilla ja vei Art Rossin huikealla 12 pisteen erolla ennen Steven Stamkosia. "Stammer" puolestaan vei Rocket Richard pytyn huikealla 60 rysällä. Piti eilen oikein katsoa koko Tampa-Winnipeg peli ihan vain tuon merkkipaalun metsästyksen takia. Olihan se jo välillä vähän koomisen näköistä kun kaikki neljä Tampan pelaaja eivät tuntuneet muuta kentältä etsivänkään kuin Stamkosin lapaa. Onneksi se kiekko sinne verkkoon lopulta saatiin ja Stamkosille komea merkkipaalu. Ehdottomasti yksi tämän hetken aliarvostetuimmista supertähdistä. Erityismaininta pitää kyllä antaa myös maailman parhaalle eli Sidney Crosbylle. Vaikeasta loukkaantumisesta takaisin ja 22 pelissä 37 pistettä eli PPG aivan älytön 1,68. Täysi kausi tuota tahtia niin alkaa 140 pistettä paukkua ja itse kyllä uskon Sidneyn tuohon ensi kaudella pystyvän jos vain pysyy terveenä.

Suomalaisittain puolestaan huikeana suorituksena on pidettävä Rinteen Peksin voittojen määrää, 43, jolla irtosi kyseisen tilaston voitto. Teemu Selänne puolestaan jäi ikävästi kahden maalin päähän Jagrista ja parhaan eurooppalaisen maalintekijän tittelistä. No, "One more year!" ja ensi kaudella heittämällä ohi. Itse en ainakaan pelillisesti näe mitään estettä Temen pelaamiselle ensi kaudellakin. Luistin kulkee yhä ja nytkin pystyi vetämään täyden runkosarjan sekä vei vielä siinä ohessa niin Anaheimin kuin suomalaistenkin pistepörssin. Mutta sitten itse playoffeihin...

ITÄ:
#1 New York Rangers vs. #8 Ottawa Senators [4-1]
#2 Boston Bruins vs. #7 Washington Capitals [4-1]
#3 Florida Panthers vs. #6 New Jersey Devils [2-4]
#4 Pittsburgh Penguins vs. #5 Philadelphia Flyers [4-3]

LÄNSI:
#1 Vancouver Canucks vs. #8 Los Angeles Kings [4-2]
#2 St. Louis Blues vs. #7 San Jose Sharks [4-2]
#3 Phoenix Coyotes vs. #6 Chicago Blackhawks [4-3]
#4 Nashville Predators vs. #5 Detroit Red Wings [4-3]

Tuossa siis ensimmäisen kierroksen parit ja perässä vielä omat veikkaukseni kuinka sarjat päättyvät. Montrealin ja Anaheimin tiputtua liityin itse idässä Flyersin ja lännessä Predatorsin "bandwagoniin". Etenkin olen Flyersin puolella erään Kimmo Timosen takia mutta onhan siellä myös mm. Hartnell ja Giroux, joista jälkimmäinen on noussut ehdottomasti yhdeksi lempipelaajistani.

Muutama aivan huikea "Game Seven" sarja saadaan varmasti aikaan jo ensimmäisellä kierroksella ja itse odotan ainakin eniten Pensylvanian paikallistaistoa. Flyers ja Penguins vääntivät jo kaksi viimeistä runkosarja kohtaamistaan sellaisella menolla, että playoffeissa kyllä räjähtää ja lujaa. Pahoin vain pelkään Penguisin huikea laajan ratkaisijarintaman kääntävän sarjan teräskaupunkiin. Toinen erittäin tasainen sarja on varmastikin Detroit-Nashville, jonka uskon (ja toivon) kääntyvän Nashvillelle huikean puolustuksen ja maalivahtipelin ansiosta.

Mitenkäs muut boardilaiset? Odotellaanko sielläkin kovasti tätä penkkiurheilijan parasta aikaa ja mitkä ovat omat suosikkinne jatkoon menijöiksi? Onko oma suosikkiseura vielä mukana vai ollaanko sielläkin jo golfkentillä treenamassa swingiä? Peli on avattu ja toivottavasti se pysyy aktiivisena aina kesäkuulle asti. Because It's The Cup!

Jännittää hirveästi. Pudotuspelit ovat aina jännät, peleissä on niin paljon enemmän fiilistä. Blackhawksia kannatan ja uskon, että Phoenix voi ollakkin aika paha vastus. En suuria odota Chicagolta, mutta kyllä eka roundi pitäs selvitä, ei sillä, että Phoenix olisi huono, kuten sanoin, mutta silti. Olen jotenkin yllättänyt, että maalikuninkaan oma joukkue ei päässyt playoffeihin. Taisi Steven kantaa joukkuettaan lähes yksinään. No, Tampan puolustus ei olekkaan mikään huippu . Ja Sabresia arvelin jo ennen tätä kautta yhdeksi mestariehdokkaaksi. Myös Edmontonin peli hämmästyttää, mikä ihme siinä on, kun on hyviä pelaajia joukkue täynnä, mutta ei ikinä päästä edes playoffeihin?

Aah, Penguinsien voitto Flyerseista oli nannaa kuulla. Toivottavasti pingviinit jatkaa voittoputkeaan niin että pääsis oikein v*ttuilemaan kaverille :D Tässä vähän kahinaa 1.4 pelatusta pelistä (molemmat valmentajat sai sakot suunsoitosta :DD)

Kyllä se vaan niin on että Pens - Flyers sarja noista se kiinnostavin on.. Oikeutta sarjalle tekisi jos ratkeisi vasta seitsemännessä.. Flyers fanina toivon toki oranssien marssivan sarjasta jatkoon mutta äärettömän vaikea sarja tulee meille olemaan..

Omasta näkemyksestäni, Tilastoista sun muista kyhäiltyä..
-Pens parempi hyökkäys, puolustus ja maalivahti
-Pensin terävin kärki (Sid, Malkin, Letang ja Fleury) on tervävämpi mitä Flyersin (Giroux, Jagr, Timonen ja Bryz)
-Pensillä tuhoisampi ylivoima (huomattavasti) ja tappavampi alivoima(hieman)
-Pensin Dan Bylsma ja kumppanit ovat myös hieman taktisempia mitä Peter Laviolette ja muut

Flyers onnistui kuitenkin tällä kaudella keskenäiset kamppailut viemään nimiinsä 4-2..
Flyersillä nuorempi ja täten myös kokemattomampi joukkue.. Tahtotila tulee olla joka kohtaamisessa huipussaan (uskon näin myös olevan.. Joukkueilla on niin paljon historiaa ja keskenäistä vihaa, että kyllä näihin peleihin varmasti jokainen syttyy ilman bensaa) Flyersin kannalta Crosby-Malkin kaksikko on pidettävä kurissa unohtamatta Pensin pelin "sielua" Kristopher Letangia.. Girouxin tulee onnistua, jotta veljet Hartnell, Jagr ja Schenn saavat myös onnistumisia.. Maalivahdin (oli se sitten kumpi tahansa venäläisistä virkaveljistä) tulee pelata illasta toiseen korkealla tasolla, sillä muuten ollaa pahassa pulassa..

Onnistumisia tarvitaan laajalla rintamalla, jotta Pens saadaan kaadettua. Toivon sarjan ratkeavan Flyersille seitsemännessä ottelussa 3-4. Veikkaan kuitenkin (jos rahasta olisi kyse) Pensin menevän jatkoon voitoin 4-2 kotivoittojen turvin sekä laajemman pelaajamateriaalin vuoksi (Flyersiltä sivussa ensimmäisistä otteluista Briere? Mikä johtaa Girouxin peluuttamista muissa kentissä kuin Jagr ja Hartnellin välissä.. Mutta ei tässä aleta voivottelemaan sairastatuvalla olevia pelaajia - niillä mennään mitä on) Tiukkaa sarjaa toivotaan ja sellainen sieltä myös tulee - ei mikään Pensin ylitse juoksu -- toivottavasti.

Ps. Playboyn linkkaamasta videosta vielä sen verran, että oli aikaisemmin jäänyt huomioimatta tua Hartnellin hammassuojan etsintä -episodi, mikä oli loistava.

Lainaus käyttäjältä Sapeli+

Täytyy todeta jotta itselläni ei "crybaby" Sidney Crosbya kohtaan löydy minkäälaista respektiä. "Kid" jaksaa kyllä olla joka asiasta valittamassa tuomareille, kun itse harrastaa kokoajan pientä sikailua.. on naurettavaa kuinka paljon tuomarit katsovat mm hänen mailalla huitomistaankin sormien läpi.

Itsekään en mikään fanaattinen Crosby fani ole mutta kyllähän se on vain pakko myöntää, että terveenä jätkä on vain yksinkertaisesti maailman paras ja niin taitava, että eihän siitä voi olla tykkäämättä.

Mitä tulee tuohon "crybaby" imagoon yms. niin kyllähän siellä kaikki muutkin valittavat tuomioista koko ajan (kuten itsekin tein/tekisin), sillä oli laji mikä tahansa niin aina sitä tuntee, että jotain jää viheltämättä. Mielestäni Crosbyn supertähti status on vain se syy miksi muiden joukkueiden fanit pitävät häntä itkupillinä (kateutta?) ja jos hän olisi vain "peruspelaaja" niin ei haloo tästä asiasta olisi näin kauhea. Tuo pieni sääntöjenrajamailla oleva ärsyttäminen kuuluu jääkiekkoon ja juuri sillä pääsee vastustajan ihon alle. Isoin asia mitä en ole koskaan tässä Crosby asiassa ymmärtänyt on se, että kun Crosby antaa aina välillä vähän poikkari/huitaisua niin sitä pidetään aivan munattomana touhuna. Mutta sitten kun sitä harrastaa joukkueen duunariosasto niin mielipiteet ovat juuri vastakkaiset ja ihaillaan kuinka hyvin jätkä ärsyttää vastustajia ja kuinka v*ttumaista varmasti kyseistä pelaaja/kenttää vastaa on pelata. Nyt Crosby saa vastustajat v*ttuuntumaan ja keskittymisen ehkä harhailemaan muuhun kuin pelaamisen ja siitähän sitä sitten nopeasti rankaistaankin maalien muodossa. Ja mitä tulee tuohon, että Crosby ei "koskaan" saa noista jäähyjä niin sillehän Crosby ei mahda itse mitään. ;)

Ps. Ei enää kauaa!!

Kun tuo Oilers (Petrell ja Härski<3)ei helvetti pärjäis edes Bangladeshin maajoukkueelle, niin on katseet suunnattava muualle. Pakko myöntää että tuo Flyersin ja Pensin vääntö on tiukoin ja kiinnostaa tällä hetkellä eniten. Joukkueitten välissä tosiaankin sitä kemiaa löytyy varmasti tänne kotikatsomoihin asti. Silti toivon hartaasti että Pens ottaa palloonsa ja että Giroux ajaa Crosbyn jään pintaan - viimeisen kerran. Unelma finaali itselle olisi Phoenix ( Grezky, Boedker ) - Nashville ( Rinne, Radulov ). Ja tuosta Radulovista sen verran, että itse en pahemmin pitänyt pelaajasta vielä muutama vuosi sitten. Pikku hiljaa kun hänen otteitaan seurasin täytyy myöntää, että paikka löytyy tällähetkellä unelmakentällisestäni.

Faktoja tiskiin. Crosby (terveenä) on ehdottomasti tämän aurinkokunnan yksi parhaimpia pelaajia. Mies on täysi virtuoosi kaukalossa ja on kyllä äärettömän taitava kiekollinen pelaaja.

Omaa faktaa. Crosby inhottaa ehkä NHL pelaajista eniten. Crosby ja Kanadan maajoukkue vaan tuovat minulle niin paljon oksennusreaktioita teeveen ääreen. Molemmilla näyttää aina olevan aivan omat sääntönsä. En tiedä lukeekohan kurinpitolautakunnan ja yleisestikin tuomareitten salaisissa säännöissä, että kaikkea mitä kanadalaiset tekee mm-kisoissa ja kaikkea mitä Crosby tekee taalajäillä, katsotaan sormien läpi. Hyi saatanan itkupilli keskittyisi siihen kiekolliseen peliin vaan, sillä tota menoo hän tulee vielä saamaan sen aivotärähdyksen joka jää myös viimeiseksi.

Kun tuo jo pitkäaikainen suosikkijoukkue Colorado Avalanche ei (taaskaan) päässyt pleijareihin, niin nyt sitä kannatetaan toisen konffin suosikkia, eli Pingviinejä (mikä on myöskin ollut pitkään suosikkina, jo ennen kuin crosby ja malkini eivät olleet vielä ihan joukkueessa). Josko sitten ensi vuonna olisi Avs:ien vuoro päästä jatkopeleihin. Ja tottakai tuo Pens - Flyers on minunkin mielestäni ehdottomasti mielenkiintoisin ottelupari.
Toivon myös Ottawan pärjäävän hyvin näissä karkeloissa.

Änärissä on se huono puoli ollut aina, että matsit tulevat omaan makuuni ihan liian huonoon aikaan (katsoisin varmasti enemmän matseja, jos olisi parempi aika täällä Suomessa.) plus se, että kaikki matsit on katottava netistä striiminä. Sm-liigahan (eikä oikeestaan mikään muukaan liiga) ei minua kiinnosta juuri ollenkaan, joten sillä ei oikein korvata jääkiekkonälkää.

Lainaus käyttäjältä Sapeli+

Tässä mm yksi syy for Crosby hate http://www.youtube.com/watch?v=c53DZ9iHrJE&feature=related
Säälittävää touhua, joku jos vielä kehtaa väittää jotta "kid" yrittää noin osoittaa johtajuutta.. hyökkäämällä suoraan aloituksesta vaan toisen kimppuun joka ei edes koko tappelua osaa odottaa.

Tämä.

Nimenomaan tämä yksi niistä syistä miksi kyseiselle idiootille ei kunnianmurusia tipu. Kyseisellä kaudella Crosby muistaakseni teki tehoja kyllä ihan hyvään tahtiin. Ihmeellinen tapa koittaa tiputtaa "crybaby" imagoa tappelemalla ja vielä tällä tavalla. Ja tosiaan suoraan aloituksesta alkavat tappelut ovat kyllä melko yleisiä, mutta videolta hyvin näkyy ettei McLean ollut yhtään edes varuillaan. Kaiken lisäksi Sidney lyö kuin Arto Länsman konsanaan. Varmaan toistakymmentä lyöntiä heitti joista varmaankin kolme tuli sisään. huohhhhh

Minunkin on pakko ottaa osaa Crosby-ketjuun! Kannatan Pittsburghia, haters gonna hate' ja Crosby ei kyllä ole mitenkään ''lempipelaajiani'' vaikka taidokas onkin. Äijää ei olla luotu tappelemaan kuten Sapelin videolta näkyykin ja onhan hän semmonen että kun ei maali/syöttö onnistu niin alkaa piilovittuileminen. Eli hutkimista, valittamista, ärsyttämistä jne.. Mutta maaleja poikaa osaa tehdä. Joten, Crosby on maalintekijä eikä rähinöitsijä jonka itsekkin huomaa tappeluista :D Ja mitä Penguins - Flyers otteluihin tulee niin veikkaus on että Flyers kaatuu mm. koska puolet pelaajista sairastuvalla ja Pittsburghilla on hemmetin hyvä keskuskolmikko, Malkin,Crosby ja Staal. Fleury on hyvä veska joka tarvittaessa tekee niitä ''haamutorjuntoja'' mutta vähän epäilyttää pysäyttääkö mies niitä kiekkoja...

Pens - Flyers 3-4 ja.

What a game! Pens pyöritti avauserää mielin määrin hurjalla luistelullaan ja oltiihan siinä hätää kärsimässä. Erän loppuun vielä 3-0 osuma, joka syntyi kyseenalaisen pitkänkiekon johdosta. Toiseen erään saatiin tuomareilta tasoitus, kun Briere viimeisteli läpiajosta kavennuksen (paitsio).. Ihmetyttää millä tavoin tässä vaiheessa kautta voi tuomarilinja olla tuollainen..?

Hieno ottelu kaiken kaikkiaan mutta Flyersin on herättävä jatkossa näihin avauseriin myös, sillä ei joka otteluun voi kaverille antaa sitä 2-3 maalia.

Loppuun sananen vielä herrasta Daniel Briere. En uskonut herran pelaavan ensimmäisissä otteluissa mutta mahtavaa että pelasi.. On tämä kyseinen herra ihan eri ihminen kun tosipelit koittavat..
Faktaa: 99 playoff peliä, 44 maalia ja 54 syöttöä = 98 pistettä.

Lainaus

Joukkueen GM Darcy Regier suoriutui imo kaudesta hyvin. Viimekesän hankkinat Robyn Regehr, Christian Ehrhoff, Ville Leino onnistuivat viimeistä lukuunottamatta hyvin joskin piristymistä oli kevään puolella Leinon kohdalla havaittavissa.

Regehr, Boyes ja Leino olivat tällä kaudella kaikki ylipalkattuja alisuorittajia. Toki deadlinessa hankitut Hodgson ja ykköskierroksen varaus olivat pelkkää voittoa, mutta yhteensummattuna Regierin tekoset olivat hyvän ja huono välimaastossa. Millerin loukkaantuminenhan se kuitenkin eniten vaikutti Buffalon kauteen, siitä ei pääse mihinkään.

Asiasta toiseen, playoffit ovat alkaneet. Ja todella mielenkiintoisesti ovat alkaneetkin. LA vie Canuckseja 2-0 otteluvoiton kuin myös Philadelphia osavaltionsa kilpailijaa Pittsburghia. Juuri niin kuin halusin, ja juuri niin kuin kukaan ei olisi osannut odottaa. Giroux ja Couturier naputtivat hattutemput 'Burghia vastaan ja Brown teki kaksi alivoimamaalia 'Nucksia vastaan. Maukasta.

Sharks vs Blues sarja tulee myös olemaan hyvin mielenkiintoinen, mutta uskon että Sharks tulee viemään runkosarjasta huolimatta puhtaalla kokemuksella ja hyökkäyspään taidolla tämän mittelön. Blues tarvii todellista voitontahtoa, runkosarjassa loistanutta puolustuspään peliä ja maalivahtejaan, jos voittoja oikeasti haluavat.

Okei okei.. En itsekkään pidä Crosbystä pätkääkään mutta kyllähän tämä jatkuva kirjoittelu herrasta jo hieman päähän ottaa.. Mitä nyt siis tämän kauden playoffein tulee.. Jatkuvaa syyttelyä kapteenia kohtaan. (valittiin kapteeniksi lähes tulkoon heti joukkueeseen liityttyään - mitä hemmettiä sekin meinaa?!? Ymmärrän muiden joukkueiden kapteeni valinnat lähes täysin mutta tämä herra kapteenina ja tuollaista käytöstä?)

Mutta joo.. Tarkoitus oli vaan tulla kirjoittelemaan että tulisi syyttävän sormen osoitella muitakin pingviinejä kuin herra kiiltokuva.. Esim onko tämä "joidenkin kirjoissa maailman paras pelaaja" Malkin ollut edes näissä Flyers kohtaamisissa mukana? Kyllä kyllä on takonut muutamat syöttöpisteet mutta fakta on se että herra elelee varjojen mailla eikä ole edes varjo siitä mitä oli runkosarjassa. Ja miten sitten Fleuryn laita? Joka pelissä päästänyt 2-3 helppoa selkänsä taakse?

Toivon sarjasta tiukkaa ja olihan se sitä ekassa matsissa.. Hieman harmittaa jos sarja päättyy nopeaan 4-0 Flyers voittoon - toki olen onnellinen mutta olisi ottelusarja kaivannut arvoisensa seitsemännen ottelunsa ja huoman trilleri päätöksen.. Tässä kohtaa pitää kyllä taas koputtaa puuta ja toivoa että pojat katkaisevat sarjan heti huomis yönä eivätkä päästä Pensiä milläänlailla mukaan enään.. Jollain tapaa harmittaa mutta jollain tapaa on loistava fiilis!

En jaksanut tarkkaa tietoa etsiä mutta lieneekö Giroux (2+1) ja Talbot (1+2) johtavan Pensin ylivoima tilastoa pisteiden valossa? :D

Edit: pitäähän sitä naapuria vielä hetken aikaa haukkua!

Viime pelistä muuta seikka
- James Neal = taklasi kiekotonta (tilanne ei ollut sellainen "kiekko oli hetki sitten hänellä") Couturieriä ja vielä hyppäämällä ja yritti päähän.. Hetkeä myöhemmin puolen kentän vauhdin ottanut Neal yritti ajaa vielä Girouxia päähän, siinä kuitenkaan onnistumatta täysin = tästä syntyi pieni nujakka jossa Nealin olisi pitänyt vastata teoistaan - päättikin luistella vaihtoaitoon piiloon..

- Craig Adams = Nealin sikailusta alkaneessa kahakassa haastoi Hartnellia tanssiin ja johon tämä myös suostui..Tappelu päättyi kuitenkin tuomareiden tultua väliin, sillä Adams repi Scotty Boyta hiuksista -Säälittävää!

- Arron Asham = Päätti lyödä poikittaisella mailalla Flyersin Schenniä aataminomenaan, tämän taklattua puhtaasti Pens pakki levyiksi kulmaan karvaustilanteessa

Eli kurinpitäjä Shanahanin pelikieltoja odotellessa voi todeta että säälittävä rotta joukkue tämä "tähtiä" pursuava pingviinilauma! Ja eikä tarvitse ite kirjoittaa tosiaan mitään Crosbystä, sillä herrasta lukee jokapuolla mitä on miehiään. Maailman paras? Oli myönnettävästi ehkä joskus - nykyään kaukana siitä.

No Asham sentään sai pelikieltoa. Oli muuten aika suoraa tekstiä tuolla MTV3:sen sivuilla.

Nuolaisin ennen kuin tipahti

Pahin pelko mitä ottelusarjaa kohtaan oli kävi toteen. 3-0 johto ja neljäs peli kotikentällä, Bryz sulaa tolppien väliin ja lopputulos:
- Fleury tajuaa ettei olekkaan se sarjan huonoin maalivahti ja saa itseluottamuksensa takaisin...
- Pens hyökkääjät saavat pelihuumorin takaisin, jonka koko muu joukkue (Coutturierin johdolla)on aikaisemmissa kohtaamisissa saanut sekoitettua...
- Pens saa ekan voittonsa (tätä kirjoittaessa tilannne 3-9!) - seuraava peli kotihallissa ja entista suurempi hurmos päällä..
- Pessimistinä sanon Bryzgalovin lähettävän Pensit finaaliin (0-3 tappio asemasta 4- voittoon ja sellaiseen lentoon ettei idästä ainakaan löydy pysäyttäjää)

Philadelphian pelejä jo pidempään seuranneet tietävät sen mutta.. Ei Flyersien maalivahtikirous ole myytti se on fakta.

Joku sanoi joskus ettei pessimisti koskaan pety.. Katsotaan.. Jos vaikka nyt onnistusin kääntämään Flyersin kelkan kirjoitukseni johdosta - enemmin toivon olevani väärässä kuin oikeassa ja yleensä kun kirjoittelee ylipitkiä arvauksiaan menevät ne päin honkia - toivottavasti myös tällä kertaa ja oranssit selviytyvät sarjasta jatkoon.

No kymmenen 10-3 sit päätty. Tuskin ihan tällästä "tasasta sarjaa odotit" jos Pens voittaa joka pelin tollasilla numeroilla. Odotinkin, että Penguins alkaa pelata paremmin.

Joo'o, oli kyllä melkosta maali-iloittelua Pingviineiltä, ja tottahan toki sitä toivottiinkin että suosikkijoukkue ei heti tippuisi jatkosta. Tästä voivat Pensit saada seuraaviin matseihin lisää virtaa, ja näin ollen menisivät jatkoon. On kyllä ollut ottelusarjassa muutenkin peleissä hyvä tempo päällä ja tiimien välisiä matseja ollut viihdyttävää katsella..Kunpa Vancouver ja Washington tippuisivat jo heti alussa jatkosta, niin ei tarvitse enään pelkää kenestä tulee mestari, jos näin tapahtuu..kelpaa minulle ihan mikä tahansa joukkue mestariksi. Tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä, harmi vaan että LA ei voittanut viime yönä.

Lainaus käyttäjältä Sapeli+

Täytyy vielä tuohon "Crybaby" Crosbyyn palata..

Sulla ei taida olla muuta tekemistä kuin haukkua yhtä lätkäpelaajaa? Aik makee elämä sullakin..

Lainaus käyttäjältä Densemble+

voi todeta että säälittävä rotta joukkue tämä "tähtiä" pursuava pingviinilauma!

IMAGE(http://t2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTHU8wcjTisE5xukfjylww6xqgoP0itexcVUGBA2bbXh3CkNVZMjQ)
E: rotta joukkue = rottajoukkue (yhdyssana)

Olipahan aikamoista iloittelua tuo Penguins-Flyers. Pingviinit tekivät juuri sen mitä pitikin tehdä eli keskittyivät pelaamisen ja sehän tuotti tulosta. Alku meinasi jälleen olla aika katastrofi mutta hyvin saivat kasattua itsensä jäähyilyn ja parin maalin jälkeen. Fleyry paransi peliään kuin sika juoksua vaikka ei vieläkään mitään ihmeellisyyksiä esittänytkään. Toisessa päässä taas tuntui välillä, että ei olisi saatu edes rantapalloa kiinni. Tosin täytyy kyllä myöntää, että olihan Penguisin maaleista suuri osa aika hemmetin hyvin tehtyjä maaleja. Flyersin isoin ongelma ei ollut mielestäni huonot maalivahdit vaan aivan hemmetin huono joukkuepuolustaminen. Mielenkiintoinen sarja tästä varmasti vielä saadaan mutta uskon, että Flyers vie voitoin 4-2. Se täytyy kyllä vielä mainita, että Crosbyn ohjausmaali oli kyllä aivan hemmetin komea ja sai ainakin itseni ihan ääneen tuota yöllä hokemaan, taisi mennä jotenkin "Ei helvetti :O". Itse pidän ohjausmaaleja ehkä parhaina maaleina, sillä siinä on vain sitä jotain kun pelaaja ohjaa täyttä vauhtia tulevan lämärin ilmasta sisään. Got to love it!

Crosby ja "crybaby" aiheesta en jaksa enää väitellä, sillä kaikilla on oma mielipiteensä. Tosin tuo MTV3:sen juttu aiheutti taas aivan älyttömän myötähäpeän tunteen. Median kuuluisi olla puolueetonta mutta taas joku teki itsestään täyden pellen tuolla jutulla ja vielä vajailla faktoilla. "...sillä jokainen Pittsburgh-pelaaja suojelee pingviinijumalaa henkensä kaupalla. Tällä kertaa Crosbyn ja Timosen väliin ennätti taitopuolustaja Kris Letang. Siis anteeksi mitä, Kris Letang?"...pitäisikö tuollaista kirjoittavaa "toimittajaa" enää muka ottaa vakavasti. Itse ainakin repesin kun luin tuota juttua. Ja ei muuten sanaakaan siitä, että taisi Giroux tulla hakemaan tuossa tilanteessa Crosbya yhtä paljon kuin Letang Timosta. Onneksi en MTV3:sen uutisia ikinä oikeastaan lue, sellainen roskasivusto tuo tuntuu nykyään olevan. Ainiin, Crosby siirsi hanskaa...nyyh ;(.

Sen sanon edelleen, että jos kyseessä ei olisi NHL:n kultapoika, jota seuraa vähintään se kolme kameraa koko ajan ei tämä (ylisuureksi paisunut) kohu olisi läheskään tässä mittakaavassa. Jotenkin tästä tulee sama fiilis kuin siitä, kun kaikki haukkuivat Call of Dutya koska se oli "muotia" mutta silti sitä taisivat itsekin pelata. Enkä tällä nyt tarkoita, että täällä Crosbya haukkuvat olisivat tällaisia. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa mutta se siitä aiheesta.

Takaisin itse aiheeseen ja 'Nucks vs. Kings sarjaan. Aina olen inhonnut Vancouveria yli kaiken ja toivoin suoraa sweeppiä Kingseiltä mutta eihän sitä jättiyllätystä kuitenkaan pystytty suoraan tekemään. Vieläkin kyllä uskon, että Kings tuosta jatkoon menee. Pakko kyllä antaa tunnustusta Schneiderille Canucksien maalilla, äijä on aivan uskomaton. Luongon vaihteleva taso on aina ollut tiedossa ja ihmettelen jos ei Canucks loppuun asti mene Schneiderilla sen verran vakuuttavaa peliä kaveria esittää. Ainoa pelaaja Keslerin ja Salon lisäksi Canucksissa, josta pidän muut ovatkin sitten osasto "yök" ja "ei herätä tunteita".

Ottelun naurettavin/säälittävin kohta oli kyllä Sedinin kosto Dustin Brownille (Linkki). Eihän tuo pahasti kolahda mutta aivan säälittävä yritys kostaa oma kaltoin kohtelu. Kyynerpää maassa makaavan kaverin päähän on mielestäni aina rangaistava teko oli tekijänä sitten Sedin tai Selänne. "Kostoa" olen kyllä aina pitänyt ihan asiallisena tekona ja toki takaisinmaksu pitääkin antaa mutta ei tuolla tavalla. Siellä kuuluisi hakea jätkä reilusti hanskaamaan ja sitten vähän nyrkkiä nenään ja asia sillä selvä. Mutta koska eihän Henrik tuohon ikinä lähtisi niin pitää sitten käydä yrittämässä vetää cheap shottia päähän. Olisivat sitten laittaneet jonkun "gooni"-osaston äijän hommiin. Brown ei sieltä varmasti olisi pois peruutellut oli vastassa sitten Sedin tai vaikkapa Lapierre. Eihän liiga tuota voi läpi sormienkaan katsoa vaikka alkaakin tuntua, että tämä Shannabanin ns. "linja" ei ole kyllä enää mikään linja vaan rangaistukset arvotaan jostakin lottokoneesta. Tähtipelaajat saavat maksimissaan sitä yhtä peliä ja työmyyrät kärsivät isot kakut. Eikä tämä nyt ole mitenkään vain Sediniä kohtaan kohdistuvaa kritiikkiä vaan kaikkia tuollaisia sikailuja kohtaan tekeviä pelaajia. Veikkaan arpakoneen tulokseksi 2500$ sakkoja kun ei tuon pahemmin (onneksi) osunut, yllätyn jos enempää antavat.

Tänä yönä tämä herkku sitten taas jatkuu ja itse ajattelin katsastaa Bergeinheimin ja kumppaneiden yllättävänkin hyvät otteet Paholaisia vastaan. Töihin taas väsyneenä kuten tänäänkin mutta eihän tämä aika ole kuin kerran vuodessa niin kyllä sen kestää.

Lainaus käyttäjältä Sapeli+

Ja sulla vahtia toisten kirjotuksia ja kirjotusvirheitä? Aik makee elämä sullakin..

Jos aiot servata niin tee se kunnolla. Luin näitä viestejä ja pisti silmään sinun haukkumiset ja tyypin kirjoitusvirheet. Mutta takaisin änäriin?

Lainaus käyttäjältä Playboy

Jos aiot servata niin tee se kunnolla.

Tämä nyt on taas ihan turhaa. Keskittykää ketjun aiheeseen älkääkä toisten piikittelyyn.

-Riepu, moderaattori

Lainaus käyttäjältä Sapeli+

ärsyttää Sapelin tai jonkun muun kirjotusvirheet.

Et sinä mitään kirjoitusvirheitä ole tehnyt.Ja jottei nyt mene offtopiciksi sanon että tänään 2:30 Suomen aikaan tulee PHI - PIT . Nelonen Sport Pro2.

Lainaus käyttäjältä Sapeli+

Penguins tippuu toivottavasti. Flyers joutaakin sitten seuraavalla kierroksella kotiin. Blues, Predators tai Coyotes mestariksi.

Jos Pittsburgh tippuu alkaa Bostonin kannattaminen voittoon, jos Boston tippuu alkaa Chicagon kannattaminen. Vancouver,Washington,Detroit ja tietenkin Phoenix eivät saisi päästä finaalin saati voittaa.

Miksi, Chicago? :( Noh, toivon, että tästä opitaan kerrankin jotain, Mike Smith oli mielestäni sarjan yksi parhaimmista pelaajista. Ton sarjan jälkeen pitäisi Blackhawksin johdolla alkaa hieman olla mielessä maalivahdin osto! Crawford ei selvistäkkään ole tarpeeksi hyvä, enkä usko, että hän kauheasti enää kehittyykään ja Emeryllä sama juttu. Tuukka Rask ja Cory Scheider olisivat kesällä tarjolla ja on muitakin, mutta en nyt vain muista ketä. Ja liikaa vanhoja pelaajia on, joilla ei ole enää mitään annettavaa. ´Ne pitää kaupata heti pois, kun on mahdollista.

Lainaus käyttäjältä Leze

Yritetäänpäs saada tähänkin ketjuun nyt playoffien aikana eloa, itse ainakin pyrin parantamaan aktiivisuutta.

No eihän se taaskaan noin mennyt vaikka playoffien alkaessa lupailinkin aktiivisemmin kirjoitella ja aika hiljaista näyttäisi muidenkin osalta olleen. Parin viikkoon ole edes ehtinyt näillä foorumeilla käydä saati sitten, että olisi ollut aikaa kirjoitella mitään. Mutta mikäpä sen parempi aika olisi korjata tämä kuin nyt juuri ennen kevään huipennusta eli Stanley Cup finaaleja.

"Mielenkiintoisimpien joukkueiden listalle voisi nostaa Los Angelesin, jonka saamat vahvistukset (Richard, Gagne) ja jo joukkueessa pelanneet huiput (Kopitar, Doughty, Brown) muodostavat ainakin paperilla erittäin kyvykkään joukkueen, jolla on mahdollisuus mennä hyvin pitkälle."

Tuollaista uumoilin kauden alussa, ketjun avausviestiä kirjoitellessani ja eihän tuo pohdinta nyt ihan metsään mennytkään. Eli finaaliin astihan se Kings sitten itsensä puskikin ja vastaanhan se saa ehkä jopa hieman yllättäenkin New Jersey Devilsin. Ennakkoon kaavailtuna luvassa luulisi olevan todella tiukka sarja, jossa on todella monta mielenkiintoisa taisteluparia, joista voisi mm. mainita "match-upit" Quick vs. Brodeur ja Brown vs. Parise.

Kings on pelannut aivan huikea kevään, nousten viimeiseltä playoff paikalta aina Stanley Cup finaaliin asti. Ensiksi laulukuoroon lähti runkosarjan voittaja Canucks voiton 4-1. Tämän jälkeen sweepillä runkosarjan yllättäjä kakkonen St. Louis kesälomille ja viimeisimpänä golf swingiä lähtivät harjoittamaan Phoenixin pojat, saadessaan turpaan otteluvoitoin 4-1. Eli aivan huikea recordi 12-2, ilman yhtäkään vierastappiota. Jonathan Quick on ollut maalillaan itse varmuus muutamaa pikku lapsusta lukuunottamatta. GAA 1.54 ja torjuntaprosentti 94.6 ovat jotakin aivan älytöntä. Kapteeni Brown on syttynyt playoffeissa hurjaan vireeseen ja johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä tilastoilla 7+9=16 / +13. Tulitukea ovat hyvin antaneet mm. Anze Kopitar 15 pisteellä ja Drew Doughty 10 tehopisteellä. Kevään huikeimman piristysruiskeen on kyllä kuitenkin saanut Dustin Penner, joka on aivan eri mies kuin runkosarjassa.

Devils on puolestaan joutunut käymään pidemmän taistelun päästäkseen kamppailemaan Lordi Stanleyn Cupista. Ensimmäisellä kierroksella kone yski vielä hieman ja Florida tiputettiin vasta Game 7:ssa. Toisella kierroksella sitten koulutettiinkin Flyerssia oikein isän kädestä voitoin 4-1 ja lopulta tiukan taistelun jälkeen Rangers lähti kesälaitumille voitoin 4-2. Record siis 12-6, joten neljä peliä enemmän joutuivat pirut urakoimaan Kingsiä enemmän. Onko sillä sitten mitään väliä, se jää nähtäväksi. Ikinuoren Martin Brodeurin tilastotkin ovat kyllä ihan kunnioitettavat (GAA 2.04, torjuntaprosentti 92.3) vaikka ne eivät Quickin omille vertailussa pärjääkään. Devilsin hyökkäystulitusta on johtanut Ilya Kovalchuk, joka on tehoillut pisteet 7+11=18 / -4. Joukkueen kapteeni Zach Parise on tukenut pisteillä 7+7=14 ja tulokas Adam Henriquekin on tehoillut oikein mukavat 11 pistettä, plusmiinuksen osoittaessa lukemaa +9. Devilsien osalta kevään suurimmaksi parantajaksi voitanee luokitella Bryce Salvador, joka "tehoili" runkosarjassa tehot 0+9 mutta nyt pudostuspeleissä pistesaldo osoittaa jo pakille kunnioitettavaa 3+8=11 / +10. Viimeisenä NJ:n joukkueesta on vielä pakko nostaa esiin aivan mahtavaa kevättä pelaava neloskenttä Carter-Gionta-Bernier, joka on onnistunut pimentämään vastustajat ja siinä samalla mättäneet taululle maalejakin mukavaan tahtiin.

Luvassa on jälleen varmasti aivan huikeat finaalit, joista jokainen ottelu voi päättyä miten tahansa. Luulen ja toivon, että mennään Game 7:kaan asti ja sen jatkoajalle, jossa Dustin Brown ratkaisee ja vie kannun Los Angelesiin. En kyllä silti laittaisi pahakseni vaikka Devils kannun veisikin. Olisihan se toisaalta nimittäin hienoa nähdä Brodeurin vielä kerran nostavan Cupin päänsä ylle. Näihin kaikkiin kysymyksiin tullaan saamaan vastaus, kun tämä herkku alkaa keskiviikon ja tostain välisenä yönä kello 03.00 alkaen. Nyt ei anneta kellonaikojen ja aikaisten aamuherästysten haitata, sillä näitä pelejä ei pelata kuin kerran vuodessa...Because It's The Cup!!

Huhhuh! Enpä olisi ikinä kauden alussa olisin veikannut oikein, ketkä kamppailevat tällä kertaa kannusta, tuskin moni muukaan(?). Harmittavasti Pensit tippuivat jo pleijareiden alussa pois karkeloista, tämän jälkeen aloin kannattamaan Ottawaa sekä Phoenixin Kojootteja. Vaikka Phoenix ei päässytkään aivan finaaliin saakka, täytyy silti nostaa hattua hienosta kaudesta. SC-finaalissa ollaan lievästi Kuninkaitten puolella, silti molemmat jengit kelpaavat mestariksi. Toivottavasti ensi vuonna olisi vihdoin se Coloradon vuoro mennä edes pudotuspeleihin saakka, sitä ainakin kovasti toivotaan.

Niin ja tuo Hasekin mahdollinen paluu oli ihan mielenkiintoinen uutinen, saa nähdä minne tämä "vanhus" päätyy. Myös mielenkiinnolla odotellaan jo ensi vuoden kautta ja sitä miten Granlund lyö itsensä läpi Wildeissä.

Pientä nostoa, kun mestaruusjuhlat ovat jo aivan kulman takana. Juuri kun luulin, että Kings menee jälleen omia menojaan, niin Pirut saivat käännettyä ottelusarjan hyville asetelmiin. Toki Devilsillä on ensi pelissäki pakkovoiton edessä estääkseen Kunigaitten mestaruusjuhlat. Saas nähdä miten ensi yönä(?) sitten käykin, tuskin tulen katsomaan tuota matsia aikaisen herätyksen takia, mutta jos sarja menee seitsemänteen matsiin, niin pakkohan se on silloin katsoa! Hienoa seurata, miten Pirulaiset ovat taistelleet kuninkaita vastaan 3-0 tilanteesta 3-2 tilanteeseen. Olisihan tuo vielä aika pommi, jos voittaisivat vielä mestaruudenkin.

Mutta Kings voitti kuiteski :p

Mielestäni Teemu Selänteen joka kesäinen uran kanssa arponen jatkaako vai eikö jatka on jo mennyt naurettavuuksiin. Hän tekee siitä niin ison numeron, kaikki urheilulehdet ja teksti-tv ovat täynnä Selänteen arpomista: riittääkö motivaatio, onko polvi kunnossa. Onhan hän Suomen paras mies-jääkiekkoammattilainen ja arvostan häntä suuresti. Viime kaudellahan hän nakutti suomen pelaajista eniten pisteitä. Mutta jotenkin tuo on alkanut ärsyttämään.

Lainaus käyttäjältä lightning strike

Mielestäni Teemu Selänteen joka kesäinen uran kanssa arponen jatkaako vai eikö jatka on jo mennyt naurettavuuksiin. Hän tekee siitä niin ison numeron, kaikki urheilulehdet ja teksti-tv ovat täynnä Selänteen arpomista: riittääkö motivaatio, onko polvi kunnossa. Onhan hän Suomen paras mies-jääkiekkoammattilainen ja arvostan häntä suuresti. Viime kaudellahan hän nakutti suomen pelaajista eniten pisteitä. Mutta jotenkin tuo on alkanut ärsyttämään.

Väärin. Se on se media joka tekee siitä niin ison numeron. Kuinka moneen kertaan onkaan Teemu sanonut, kuinka ei halua ajatella jatkamistaan. Aina kun on paikka, hänen sanomisistaan uutisoidaan vakka mitään uutta asiaan ei tulisikaan. Arvostan Teemua ja hänen ammattimaisuuttaan, eli kuinka hän ei suurempaa numeroa asiasta tee.

Oli kyllä huikeimmat playoffit miesmuistiin, tai sitten vain Losin uskomaton tuhkimotarina keväällä oli jotain ennennäkemätöntä. Meinasi mennä vanha Edmontonin playoff ennätyskin rikki: Edmonton hävisi joskus 80-luvun puolivälissä (eli Gretzky/Kurri aikana) mestaruusvuonna vain kaksi ottelua playoffeissa. Losillahan niitä oli ennen finaaleja vain yksi, mutta New Jersey tarjosi kuitenkin hyvän vastuksen ja venyikin kahteen voittoon. Itse tuli livenä katsottua ainoastaan tämä toinen New Jerseyn voittoon päättynyt ottelu, mutta ihan hyvä matsi sekin. Kyllä kuitenkin tämä kevät oli selvästi Los Angelesin, ja nähtiin taas että käytännössä runkosarjassa pelatuilla peleillä ei ole pudotuspeleissä mitään merkitystä. LA:han selvitti pääsynsä pudotuspeleissä vasta viimeisellä kierroksella ja pudotti mm. koko taalaliigan ykkösjoukkueen Vancouverin, sekä uskomattoman kauden pelanneen St.Lous Bluessin.

Viime yönähän pidettiin myös NHL:n palkintogaala. Malkin putsasi aikalailla pöydän, mutta varmasti kaikkien suomalaisten katseet olivat meidän selkeässä ykkösmaalivahdissa Pekka Rinteessä, joka oli ehdolla sekä Vezina Trophyssa (paras maalivahti) sekä ehdolla jonkin ihmeen videopelin kanteekin. Vezinahan meni sitten länsinaapurilemme kun NY Rangerssin Henrik Lundqvist nappasi pokaali RInteen ja LA:n mestarivahti Jonathan Quickin nenän edestä. Entä miten kävi sitten NHL 13 Cover Vote äänestyksessä jossa oli vastassa Philadelphian Claude Giroux. [spoiler]Ikävä kyllä suomalaiset jäivät tässäkin nuolemaan näppejään, sillä Giroux valittiin yleisöäänestyksen perusteella tulevan "Änärin" kanteen. Silti suuri kunnianosoitus Pekka Rinteelle![/spoiler]

Oli kyllä oikein hieno tämä Teemu-uutinen, vaikka varmasti kaikkein pessimistinen ihminenkin sai olla vähän optimistinen. Niin hieno kausi alla, ja haastatteluista sen kuvan saanut että intoa on ainakin vielä jatkaa. Hyvä siis näin!

Hasekin tilanne tosiaan on mielenkiintoinen. Mies taisi sanoa että on viimeisen vuoden treenannut nimenomaan niillä valmiuksin, että NHL:ssä pärjätään. Hienoa että intoa tietysti löytyy näinkin iäkkäältä maalivahdilta, mutta olisiko ne niin hienoa sitten nähdä näinkin legendaarinen maalivahti tekemässä ns. "Schumit"? Toisaalta tuntuu siltä ettei kumpaakaan näistä lajinsa entisistä kirkkaimmista tähdistä voisi v!ttuakaan kiinnostaa mitä mieltä muut ovat, vaan tekevät sitä mitä rakastavat tehdä.

Mitkäs on muuten porukan fiilikset jo ensikautta ajatellen? Muutamat sopimukset ja vapaa-agentit ovat vielä auki, mutta etenkin vapailla markkinoilla voidaan varmasti varauksetta että Minnesota veti kovimman potin värväämällä markkinoiden kovimmat nimet, Zach Pariseen sekä Ryan Suterin. Lisäksi kun Granlund on tulossa mukaan kehiin, povaan jo ensi kaudeksi Minnesotasta mustaa hevosta. Tosin uskon että tämä joukkue tulee vasta 2-4 vuoden päästä näyttämään todelliset kyntensä, kuten myös vaikka Edmonton Oilers.

Oman suosikkijoukkueeni, eli Detroit Red Wings tilanne taas ei näytä kauhean hyvälle...Niklas Lidström lopetti hienon uransa, ja huippupakki olisi tilalle tarvittu. Suter kuitenkin menettiin hyvästä tarjouksesta huolimatta, joten nyt onkin sitten vähän sormisuussa, kun käytännössä tämän hetken ykköspakkipari on Kronwall-White, jossa ei sinänsä vikaa ole, mutta sitten alkaakin alakerta näyttämään pelottavalta, enkä koskaan ole pitänyt Jimmy Howardia sellaisena maailmanluokan maalivahtina. Joten on se todettava kyllä, että kovan työn takana olisi pytty tuoda Detroittiin. Shea Weberin sopimus kestää enään Nashvillen kanssa vuoden, joten voisin uskoa ja olettaa että Detroit on valmis tarjoamaan todella megaluokan sopimusta Weberistä tulevan kauden jälkeen.

Let`s go Lightnings Let`s go... Eli mä kannatan Tampa Bay:tä ja kyllä uskon Tampa Bay:n mestaruuten 2012-2013...

Kiitos

Lainaus käyttäjältä Sony-Bunny

uskon Tampa Bay:n mestaruuten 2012-2013...

Anteeksi jos särjen kuplasi mutta ei tule tapahtumaan. Pleijareihin kuitenkin pääsevät puolustuksen parantamisen myötä (ja olettaen että maalivahdit eivät floppaa). Hienoa kuitenkin että jaksat kannattaa, ja eihän Lightningistä koskaan tiedä: ensin eivät pääse playoffeihin ja seuraavana vuonna ovatkin konferenssifinaaleissa.

Nonniin kiekkoväki nyt on työsulku sitten ohi! Millaisia odotuksia on porukoilla nyt kauteen. Voittajat ja häviäjät? Miten käy SM-liigalle?

Lainaus käyttäjältä Barrakuda+

Nonniin kiekkoväki nyt on työsulku sitten ohi! Millaisia odotuksia on porukoilla nyt kauteen. Voittajat ja häviäjät? Miten käy SM-liigalle?

Vihdoin se on ohi eikä haittaa, että kausi jää tyngäksi, parempi myöhään kuin ei milloinkaa... Mielenkiinnolla odotan pääseväni seuraamaan joukkueiden otteita. Harmi vain kun nyt olisi ollut loman aikana mahdollisuudet seurata otteluita livenä, mutta pitänee sitten katsoa aina viikonloppuisin matsi tai pari. Tämän kauden menestyjäksi en oikein osaa povata ketään kunnolla, koska melkein kaikilla on mahdollisuudet menestyä ainakin runkosarjassa tällä tynkäkaudella, tai kaikilla paitsi blue jacketsillä, koska menivät vielä vaihtamaan pois parhaan pelaajansa. Varsinaista omaa suosikkijoukkuetta ei siis itselläni ole.
Saa myös nähdä miten tulokas granlund pärjäilee kovemmissa kaukaloissa kun pääsee vielä minnesotan 2. Ketjun centterinä pelaamaan. AHL:ssä miehellä sujui hyvin, vaikka tehot tippuivatkin vähän loukkaantumisen jälkeen.

Ja näin saatiin taas uusi kausi käyntiin! Täälläpäin kausi alkaa tottakai kakkossuosikkini Pingviinien matsilla, ja kirjoitushetkellä tilanne näyttää hyvältä. Avalanchehan se jälleen on se ykkönen. On kyllä erittäin mielenkiintoinen (puolikkainen) kausi edessä, juuri tuon pituudensa takia. Muutenkin mukavaa päästä taas seuraamaan sitä ainoata ja oikeata jääkiekkoliigaa. Vaikka SM-liiga olikin aluksi normaalia kovatasosempi, niin eipä sitä kiinnostanut silti seurata.
Saas nähdä mitä kauden aikana tapahtuu änärissä!

Lainaus

Anteeksi jos särjen kuplasi mutta ei tule tapahtumaan. Pleijareihin kuitenkin pääsevät puolustuksen parantamisen myötä (ja olettaen että maalivahdit eivät floppaa). Hienoa kuitenkin että jaksat kannattaa, ja eihän Lightningistä koskaan tiedä: ensin eivät pääse playoffeihin ja seuraavana vuonna ovatkin konferenssifinaaleissa.

Tampa ei pärjää my ass. Tämän kauden voittaja tulee olemaan todennäköisesti melko kova yllättäjä. Nyt on niin tiuhaan pelejä että kovakuntoisimmat pärjäävät.

Se olis sit puolet kaudesta pelattuna, eikä nyt mitää kovin suuria yllätyksiä konferenssien pistetaulukoissa, Montrealia lukuunottamatta. Anaheimillakin on sujunut yllättävänkin hyvin tähän mennessä. Chicagon voittoputki oli kyllä todella huikea, kunnes se katkesi (ja muistaakseni taisi olla jopa Colorado!). Pingviineillä menee aika vaihtelevasti ja Crosbyn dominointi kentillä on hienoa näin Pingviinien kannattajana. Menestyksestä huolimatta joukkueen pitäisi saada lisää kuria, sillä sitä ilmeisesti näyttää suht usein puuttuvan.
Granlundin ura ei ole lähtenyt kovinkaan hyvin käyntiin, tosin onhan Minnesotan valmentajan peluutuskin hieman outoa. Varmasti mielenkiintoinen loppukausi vielä jäljellä.

Lainaus käyttäjältä XzerXes

Tampa ei pärjää my ass.

I told you so. Näin huonoa menestystä en kuitenkaan odottanut.

Viimeisimmästä postauksestani onkin jo hetki vierähtänyt. Kausi on ollut täynnä yllätyksiä ja mielenkiintoisia tapahtumia sekä ennätyksiäkin on rikottu. Chicago hurjasteli heti alussa tuntuvaan johtoasemaan, joskin perseessä kuumottelevat Anaheimin pojat. Nousuluonteista ollut myös Montrealille ja usealle muullekin joukkueelle.

Devilsien viimeaikaiset häviöt alkavat tosin rassata, Brodeurin puuttuminen vaikuttaa hyvinkin paljon joukkueeseen, mutta eniten ihmetyttää kuitenkin se että Kinkaid tai Frazee eivät saa mahdollisuuksia luukulla. Hedberg alkaa väsyä ja se näkyy tuloksissa. Hyökkäyspäässä ykkössena Zajac on ollut kuin haamu ja Clarksonin viime maalista on jo kymmenen ottelua. Uskoa kuitenkin löytyy omaan lempijoukkueeseeni aina.

Heitetäänpäs omatkin viiltävät Tamin Teesit tähän ketjuun.

Chicago tosiaan ollu kovassa vireessä. Puolet kaudesta ilman tappioita varsinaisella peliajalla, vieläpä putkeen, on kyllä äärettömän kova suoritus. Jäi entinen Anaheimin ennätys aika kauas taakse. Anaheim myös ollut yllättävän kova, ja etenkin Saku Koivu joka johtaa suomalaisten pistepörssiä. Kuka olisi tätä uskonut?

Idässä taas Montreal, Boston ja Pittsuburgh ovat olleet aikas vakuuttavia myöskin. Selkein pettymys ollut kyllä Washington ja etenkin Ovetchkin. Viime kausi näytti jo huolestuttavia merkkejä tähden hiipumisesta, ja sama meno on jatkunut tällä kaudella. Kuitenkin viime aikojen otteet Capitalssilla ovat olleet ihan mallikkaita, joten kyllä joukkue vielä playoff paikasta taistelee, erot ovat kuitenkin niin pieniä tällä hetkellä.

Oma suosikkijoukkueeni eli Detroit taaseen on ollut hieman kankea. Datsyukin lähes jokainen maali on ollu taas sellaista taidetta, mitä ei kyllä keneltäkään muulta pelaajalta näe. Filppula nyt hiukan aikaa oli tässä loukkaantuneena, mutta ollut kyllä pieni pettymys tällä kaudella, tehot ovat jääneet vähiin. Puolustus kuitenkin huolettaa eniten, ja Jimmy Howard on mielestäni edelleen keskinkertainen maalivahti. Mutta jokatapauksessa kuten JuzzTo ylempänä myös sanoi, uskoa löytyy omaan suosikkijoukkueeseen.

Lainaus käyttäjältä Snakeleader+

Selkein pettymys ollut kyllä Washington ja etenkin Ovetchkin. Viime kausi näytti jo huolestuttavia merkkejä tähden hiipumisesta, ja sama meno on jatkunut tällä kaudella. Kuitenkin viime aikojen otteet Capitalssilla ovat olleet ihan mallikkaita, joten kyllä joukkue vielä playoff paikasta taistelee, erot ovat kuitenkin niin pieniä tällä hetkellä.

Oma suosikkijoukkueeni eli Detroit taaseen on ollut hieman kankea.

Tottatotta, mutta ei tosiaan Coloradollakaan mene kovinkaan hyvin. Muutenkin Avsit hieman laskusuhdanteessa kiinnostuksen suhteen meikäläiselläkin. En ihmettelisi, jos Pingviineistä olisi tullut "se ykkönen" pikku hiljaa. Muutenkin liigan kuumin jengi tällä hetkellä, mikä on vielä hienompi asia. Se on kyllä kumma juttu kuitenkin, että aina kun Crosbysta tai Malkinista jompikumpi on poissa niin peli sujuu paremmin. Eipä nytkään ole yhtään ikävä Genoa, kun pingujen peli on mahtavaa ja voittoja satelee. Toivotaan vaan, että Letang ei ole pitkään poissa.

Oviesta ja Capseista olen samaa mieltä, jotenkin (etenkin alku kausi) oli erittäin tahmeeta. Suunta on ollut kuitenkin pikkusen parempi viime matseissa.

E: Niin ja ainiin, tässähän meni myös divisioonajako uusiksi. Mielenkiintoista nähdä sitten, miten homma tulee toimimaan. Tulee olemaan 4 divisioonaa (molemmissa konferensissa 2 div.). Lännessä 14 ja idässä 16 joukkuetta.

Tuplaa pukkaa, mutta ei se mitään. Nyt on kyllä todella mielenkiintoiset ajat edessä, ja varsinkin näin Penguins-kannattajana alkaa jännittää tämä kun joukkue on alkanut toden teolla valmistautua aina mestaruuteen saakka. Ja kyllä sitä pitäisi vähintään tällä kaudella sinne SC-finaaliin päästä, muuten tulee olemaan pettymys. Pingut nimittäin tehnyt kauppoja pleijjareita silmillä pitäen, sillä on saatu hankittua kokemusta sekä fyysisyyttä lisää rosteriin. Tänä vuonna vain mestaruus kelpaa!

E: Mukavasti vahventunut joukkue. Ensin Dallasin Morrow sitten Murray ja viimeisimpänä ja ehkä huikeimpana hankintana, Flamesin ikoni, Iginla. Tämän kauden mestaruuskannu on meille, piste. Muut joukkueet voivatkin sitten alkaa panostaa ens kauteen ;).

Ihailen Zalera sinun omistautumista Pingviineille, mutta it's a whole other game kun playoffit alkavat ;) . Muistellaan vaikka mitä Losi teki viime vuonna: varmisti paikkansa Pleijareihin viimeisellä kierroksella ja suvereeni mestaruus. Tai vaikka suora vertaus SM-liigaan. Missä ovat Jokerit? San Josekin esimerkiksi nähty todella usein siellä lännen kärjessä runkosarjan jälkeen, mutta tainnut lähes joka vuosi ensimmäiseltä kierrokselta pudota.

Mutta ei sillä, kyllä Pittsburghin meno on viime aikoina ollut vakuuttavaa, mutta totuus on kyllä se että joukkue on edelleen todella riippuvainen parista pelaajaastaan, tai no lähinnä Crosbysta vaikka muiltakin on tehoja nähty tällä kaudella. Mutta toki, tällä hetkellä Itä näyttää mielestäni ottavan hieman niskalenkkiä Lännestä missä suosikkijoukkueeni Detroit majailee. Pittsuburgh, Boston ja Montreal tulevat olemaan todella vahvoja pleijareissa.

Lainaus käyttäjältä Snakeleader+

Ihailen Zalera sinun omistautumista Pingviineille, mutta it's a whole other game kun playoffit alkavat . Muistellaan vaikka mitä Losi teki viime vuonna: varmisti paikkansa Pleijareihin viimeisellä kierroksella ja suvereeni mestaruus. Tai vaikka suora vertaus SM-liigaan. Missä ovat Jokerit? San Josekin esimerkiksi nähty todella usein siellä lännen kärjessä runkosarjan jälkeen, mutta tainnut lähes joka vuosi ensimmäiseltä kierrokselta pudota.
Mutta ei sillä, kyllä Pittsburghin meno on viime aikoina ollut vakuuttavaa, mutta totuus on kyllä se että joukkue on edelleen todella riippuvainen parista pelaajaastaan, tai no lähinnä Crosbysta vaikka muiltakin on tehoja nähty tällä kaudella.

Kiitoskiitos, helppoa olla tyytyväinen omiinsa kun voittoja satelee :). Ei tässä kuitenkaan vielä mitää mestaruuksia juhlita silti, onhan tuo päivänselvää. Tosiasia on kuitenkin se, että tuolla rosterilla muu kuin mestaruus on pettymys(jopa finaalissa häviäminen), sillä Pingviinit selkeästi panostavat tähän kauteen. Ja kyllä, Crosbya tarvitaan todenteolla terveenä.

Lainaus käyttäjältä Sapeli+

Mistäköhän sitä olisi parasta ostaa näitä NHL fanituoteita (Vaatteita jne)?
NHL omas kaupassa valikoima ja hinnat on vähän mitä on. Yksi olisi myös Fansedge. Kellään kokemuksia?

Stadista löytyy ainakin Hockey Corner niminen paikka, joka myy NHL-fanituotteita.Hockey Corner Fanituotteiden valikoima näyttäisi vaihtelevan joukkuettain. Tiedä sitten jos pystyvät tilaamaan kysymällä, mutta fanipaitoja näyttäisi löytyvän vain kolme, eivätkä paidat ole virallisia pelipaitoja... Toinen paikka, jossa näyttäisi olevan myynnissä fanituotteita, joka löytyi nopeasti googlettamalla. Toivottavasti noista olisi jotain apua.

Itse tuli seurailtua tuota vaihtorumbaa tuossa ennen vaihtoajan loppumista, ja tapahtuihan siellä muutama yllättävä vaihto mm. Gaborik --> Blue Jacketsii, Jokinen ---> Pittsburghiin, Coyotes vaihtoi pois: Raffi Torreksen, Steve Sullivanin ja Lombardin. Myös Minnesota vahvisti rivejään Pominvillellä, joka oli itselle mieluinen uutinen, tosin tärkeä tämän vuoden 1.kierroksen varaus lähti buffaloon, mutta nyt saa Minnesota sitten 1.ketjuun hyvän oikean laidan.

Kannattaa Hockey Cornerissa pistäytyä ihan paikan päällä, jos on mahdollisuus. Kyllä siellä fanikrääsää on. Lisäksi ihan perus Intersporteissakin olen nähnyt NHL-pelipaitoja, joita on jopa pystynyt tilaamaan liikkeeseen pyynnöstä.