Matkapuhelimet ja muut mobiililaitteet / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Minultakin tuollainen Xcover löytyy. Ostin siksi, koska halusin kokeilla tuommoista kosketusnäytöllistä puhelinta ja sitä mainostettiin iskunkestävänä, mikä oli erityisen tärkeää ottaen huomioon miksi ylipäätään jouduin puhelinta vaihtamaan (vanha hajosi töissä - taas).

Aluksi sitä oli vaikea oppia käyttämään, sillä se oli ensimmäinen samsung-puhelimeni (ja luultavasti viimeinen, kunhan tästä joskus aika jättää), eikä kosketusnäytötkään olleet entuudestaan tuttuja. Vähitellen kuitenkin opin puhelinta käyttämään ja ihan kelvollinenhan se on, mutta silti tuntuu että nokian puhelimesta kaikki löytyy helpommin eikä kaikkea ole piilotettu valikoiden kätköihin. Vertailu on kuitenkin vaikeaa, sillä tämän tyyppisistä puhelimista ei ole muuta kokemusta, eikä nokian vastaavat (ei-iskunkestävät) puhelimet välttämättä ole sen parempia.

Pääpiirteittäin: Ajoittain hidas (lataa valikoita/etusivua useita sekunteja), ei välttämättä kestä kuormitusta kuten dynaamista taustakuvaa joten sammuu ja palaa vanhoihin asetuksiin, vaatii ainakin minulla lähes päivittäistä akun latausta, jos vähänkin enemmän selaa nettiä tai vastaavaa.

Oih, kokemuksia! Kiitos PureBattery ja Zuppox. Ensi maanantaina pääsen töiden jälkeen kokeilemaan XCoveria, jännä nähdä miten siitä itse sitten tykkää. Näillä näkymin kapula olisi kuitenkin riittoisa omiin tarpeisiini, vaikka 200€ tuntuu edelleen paljolta.

Itseäni tuo Googlen Nexus 7 kiinnostaa todella paljon ja harkitsen vakavasti tuon laitteen ostoa. Ainut mikä epäilyttää on säälittävä 8Gb muisti ja SD-korttipaikan puuttuminen. Puhelimessa tuollaisella 8Gb muistilla on pärjäilty ihan hyvin, mutta tekisi mieli tablettiin latailla leffoja ja musiikkia enemmänkin. 199€ kumminkin on hintana todella houkutteleva, ja koko on minun mieleeni sopiva. 10" iPad on omaan makuun hieman liian iso, niin tuo 7" voisi olla juuri passeli. Specsit olivat myös melkoisen kovat ja laitteella demotut pelit näytti todella hienoilta.

E: xxxxxbox suosittelen tuota Nexus 7, ennemmin kuin Flyeria, tuossa on paljon enemmän tehoa ja hintakin on tuo 199€.

Olen tässä suunitellut ostaa tabletin ja tuo htc flyer 199€ (verkkokauppa.com) näyttäisi hyvältä. Onko siinä tarpeeksi tehoja (1.4Ghz 1ydin) ja onko tuo 7" liian pieni näyttö tablettiin. Olen myös katsonut tätä. Kyseessä on siis ensimmäinen tabini joten en oikein tiedä mikä olisi hyvä. Ja budjetti on siis melko pieni max.250€.

Kellään kokemuksia sellaiseta puhelimesta kuin Nokia 500 ? Vaikuttaisi aika passelilta näin nopeasti vilkaustuna, suht hyvä kamera, melko halpa jne. Hintaa Gigantissa sen 119€ ja tuohon päälle ainakin muisti kortti (tai varustepakkaus) ja hinta olisi about 150€. Ei paha musta.

Eikös tän topicin kuuluis olla Laitteet ja rauta -osiossa? :O

Lainaus käyttäjältä mikkojr+

Kellään kokemuksia sellaiseta puhelimesta kuin Nokia 500 ? Vaikuttaisi aika passelilta näin nopeasti vilkaustuna, suht hyvä kamera, melko halpa jne. Hintaa Gigantissa sen 119€ ja tuohon päälle ainakin muisti kortti (tai varustepakkaus) ja hinta olisi about 150€. Ei paha musta.

Eikös tän topicin kuuluis olla Laitteet ja rauta -osiossa? :O

Älä osta nokiaa, just mainosti gigantti HTC Explorer hintaan 99€ siihen saat paljon paremmat sovellukset ja pelit (mikäli haluat niitä puhelimeesi)

No ei kyllä toi HTC kummoselta vaikuttanut... Kyllä mä sitä katoinkin, mutta tuo vaikutti paremmalta. Myös tämä vaikutti ihan kivalta puhelimelta, hintaa tarjouslehden mukaan 150e. Molemmat harkinnan alla.

Itte lähtisin tällä http://www.gigantti.fi/product/puhelimet-ja-gps/matkapuhelimet/HUAWEIU8800PR/huawei-ideos-x5-pro-u8800-alypuhelin jos halpa puhelin haussa. Henk.koht viimesenä kattelisin mitään Nokian symbbari puhelimia.

PS. Tai tuo sony erkki. 2 aikaisempaa luuria oli sonya ja toimi kun junan vessa. Ei mitään ongelmia.

Nyt ois sitte musta 808 varattu dna:lta. Tiedä sit koska saa. 6-8 heinäkuuta kuulemma pieni erä tulossa. Saattaa tarkoittaa taas sitä, että tulee pari mustaa ja valkoista.

Kunhan tuon kätösiini saan niin teen oikein kunnon n8 vs 808 vertailun. Nyt kun kämppäkin on siinä kunnossa, että kehtaa ottaa testikuvia.

Oikeasti muuten pirun kätevää, että mitä pienemmällä resolla kuvaa videota niin sitä enemmän voi zoomata. Hyvä esimerkki. OFF! (US) LIVE @ Provinssirock 2012 - 360p HQ audio

Ihan katsottavaa jälkeä jopa noin kaukaa zoomattuna.

Kävin sitten hakemassa tuon XCoverin, sain sitä hetken myös kokeilla, ja olin tyytyväinen. On tosiaan hieman "tahmainen" käyttöliittymä, mutta silti käytettävä ja riittävän nopea omaan käyttööni. Olen jo alkanut tottua myös kirjoittamiseen, ja se on todellakin paljon miellyttävämpää kuin tuolla vanhalla Nokialla nakuttelu. Kaikki tuo ohjelmien määrä huimaa päätä, ensimmäiseksi tuli tietenkin hankittua Twitter app ja parempi kalenteri. Myös kotiruutu alkaa olla jo oman näköinen ja juuri tuo kalenteri tapahtumia täynnä.

Hintaahan tälle tuli jotain 220€, mikä ei ehkä ole järkevää kun parempaa saa paljon halvemmallakin, mutta päätin silti ottaa tämän. Ei kehdannut käydä kauppiasta kiusaamaan sen enempää, ja onhan tämä silti aika helvetinmoinen hyppy siitä romusta mikä minulla ennen oli. En voi perustella tätä valintaa järkevästi, menin fiiliksen mukana ja olen tyytyväinen.

Nyt vain seuraamaan kuinka pitkään tuo akku kestää meikäläisen käytössä, ja nyt kun on alkuhuumasta päästy niin laitteella tulee tehtyä lähinnä se välttämättömin.

Lainaus käyttäjältä Enforcer

Itte lähtisin tällä http://www.gigantti.fi/product/puhelimet-ja-gps/matkapuhelimet/HUAWEIU8800PR/huawei-ideos-x5-pro-u8800-alypuhelin jos halpa puhelin haussa. Henk.koht viimesenä kattelisin mitään Nokian symbbari puhelimia.

PS. Tai tuo sony erkki. 2 aikaisempaa luuria oli sonya ja toimi kun junan vessa. Ei mitään ongelmia.

Miten tuota huomannut, itselläni on ollut tuosta se tavallinen versio noin vuoden ja olen ollut kyllä tyytyväinen. Alle 150€ puhelimista tuo on kyllä yksi parhaista. Että jos androidin haluat niin tuossa on sopiva puhelin.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Low light testejä.
Galaxy s3
http://i-cdn.phonearena.com/images/reviews/115317-image/11-B-Samsung-Galaxy-S-III.jpg

Iphone 4s
http://i-cdn.phonearena.com/images/reviews/115318-image/11-C-Apple-iPhone-4S.JPG

Nokia N8
http://i-cdn.phonearena.com/images/reviews/115320-image/11-E-Nokia-N8.jpg

Nokia 808
http://i-cdn.phonearena.com/images/reviews/115316-image/11-A-Nokia-808-PureView.jpg

Jotenkin tuo iCrap 56S tekee kuvasta ihan keltaisen. Noista kaikista silmää miellyttävin on N8.

Nyt on oikein urakalla ruvennut kuumottamaan tuo Samsung Galaxy s 3 kun iLuuri on alkanut näyttää vanhenemisen merkkejä: akkukesto maksimissaan 6-7 tuntia ilman pelejä/sovellusten käyttöä, tärinälagia ja muita pikkuvikoja, eniten ärsyttää juurikin tuo akkukeston huomattava heikentyminen sekä se että puhelin ei välillä ota edes puheluita vastaan :/
Kuulin kaveriltani että tuosta Galaxystä olisi tulossa jonkinlainen 4G- malli jossa olisi paremmat ominaisuudet "vanhaan" verrattuna. Tämä totta? Saisiko jostain lisäinfoa, kun en itse ole löytänyt yhtään mitään.

Onkos tuosta windows luurista mihinkään? Kannattaako vaihtaa android tuohon?

Lainaus käyttäjältä Pixgo

Onkos tuosta windows luurista mihinkään? Kannattaako vaihtaa android tuohon?

Miksipä ei? Helppo ja ystävällinen käyttöjärjestelmä. Järjestelmän/sovelluksien käyttö sujuu kuin rasvattu.
Nopeiten kasvava appi kauppa.
Suosittelen odottamaan WP8 saapumista.

Lainaus käyttäjältä Ton-Ton+

Lainaus käyttäjältä PixgoOnkos tuosta windows luurista mihinkään? Kannattaako vaihtaa android tuohon?

Miksipä ei? Helppo ja ystävällinen käyttöjärjestelmä. Järjestelmän/sovelluksien käyttö sujuu kuin rasvattu.
Nopeiten kasvava appi kauppa.
Suosittelen odottamaan WP8 saapumista.

Saa se kyllä aika paljon kasvaakin tuo kauppa, että pääsee edes lähelle Androidin/iOSn tarjontaa sovelluksissa. Sehän siinä on oikeastaan se ainut ongelma.

Lainaus käyttäjältä appa-king

Lainaus käyttäjältä Ton-Ton+Lainaus käyttäjältä PixgoOnkos tuosta windows luurista mihinkään? Kannattaako vaihtaa android tuohon?

Miksipä ei? Helppo ja ystävällinen käyttöjärjestelmä. Järjestelmän/sovelluksien käyttö sujuu kuin rasvattu.
Nopeiten kasvava appi kauppa.
Suosittelen odottamaan WP8 saapumista.

Saa se kyllä aika paljon kasvaakin tuo kauppa, että pääsee edes lähelle Androidin/iOSn tarjontaa sovelluksissa. Sehän siinä on oikeastaan se ainut ongelma.

Okei, kiitos neuvoista. Täytyy katsoa mitä kaikkea on tapahtunut tohon wp8:n mennessä.

JESH! Nyt se on tehty! iLuuri 4S makaa iloisesti repussa paketissa ja on kohta käyttövalmis! Se täytyy sanoa vielä nokiasta, että tuon vanhan puhelimen kanssa opin jo kehittelemään uusia kirosanojakin. Oli kyllä se kokemus sellainen, että suomalaisiin puhelimiin en enään koskaan lankea!

Lainaus käyttäjältä mikkojr+

No ei kyllä toi HTC kummoselta vaikuttanut... Kyllä mä sitä katoinkin, mutta tuo vaikutti paremmalta. Myös tämä vaikutti ihan kivalta puhelimelta, hintaa tarjouslehden mukaan 150e. Molemmat harkinnan alla.

Tämä puhelin on parempi vaihtoehto. Pari kymppiä kalliimpi, mutta parempi. Muistiakin riittää (16 Gt muistia ei korttipaikkaa - 25 Gt SkyDrive-muistia verkossa.) Eikä ole pahan hintanenkaan.

Sitten oma viesti.

Joo sain tossa maanantaina Samsung Galaxy S2 ja voin sanoa, että on ihan pirun siisti puhelin. Sopivan suuri näyttökin tekee pelaamisesta/surffailusta todella helppoa.

Tuota LG:täkin mietin joskus, ja olisinkin ostanut. Se maksoi Verkkokaupassa satasen, mutta en ehtinyt ostaa -> liian kallis nyt

Lainaus käyttäjältä mikkojr+

Tuota LG:täkin mietin joskus, ja olisinkin ostanut. Se maksoi Verkkokaupassa satasen, mutta en ehtinyt ostaa -> liian kallis nyt

Suosittelen katsomaan, odottamaan ja säästämään. Jos haluat laadukkaan älypuhelimen niin 150€ ei oikein riitä. Halvinta hintaluokkaa edustaa varmaan tuo LG Optimus 7 sekä HTCt, joissa kylläkin Android jota en suosittele. Tokihan tämä on mielipide asia, mutta itse en suosittelisi mitään Androidia jossa on alle tuplaydinprosessori ja 1ghz. Eli Galaxy S Advance ja reilut 300€. Mutta sitten jos lähdetään Windowsin puolelle, niin Nokia lumia 610 ja 710 sekä edellämainittu LG käyvät halvemmista, ja paremmista Samsung Omniat ja Lumia 800. Muistaakseni oli jotain HTC Windowsejakin? Mutta niistä en osaa sanoa mitään.

Lainaus käyttäjältä sasukeluffy+

Lainaus käyttäjältä mikkojr+Tuota LG:täkin mietin joskus, ja olisinkin ostanut. Se maksoi Verkkokaupassa satasen, mutta en ehtinyt ostaa -> liian kallis nyt

Suosittelen katsomaan, odottamaan ja säästämään. Jos haluat laadukkaan älypuhelimen niin 150€ ei oikein riitä. Halvinta hintaluokkaa edustaa varmaan tuo LG Optimus 7 sekä HTCt, joissa kylläkin Android jota en suosittele. Tokihan tämä on mielipide asia, mutta itse en suosittelisi mitään Androidia jossa on alle tuplaydinprosessori ja 1ghz. Eli Galaxy S Advance ja reilut 300€. Mutta sitten jos lähdetään Windowsin puolelle, niin Nokia lumia 610 ja 710 sekä edellämainittu LG käyvät halvemmista, ja paremmista Samsung Omniat ja Lumia 800. Muistaakseni oli jotain HTC Windowsejakin? Mutta niistä en osaa sanoa mitään.

Miksi pitäisi olla tuplaydinprosessori, kun alle kymmenesosa sovelluksista käyttää useampaa kuin yhtä prosessoria kerralla? Se vain riippuu prosessorin nopeudesta kuinka toimii.

PS. Kaikilla ei taida olla mahdollista ostaa (tai vanhempien ostaa) sitä parasta mahdollista puhelinta, koska siinä on parhaat speksit.

Lainaus käyttäjältä sasukeluffy+

itse en suosittelisi mitään Androidia jossa on alle tuplaydinprosessori ja 1ghz.

Olen täysin samaa mieltä.
Oma Galaxy S Plus sisältää juuri vain yksiytimisen, 1,4 Ghz prosessorin. Ja ainakin alkuvalikoissa käyttö on suureksi osaksi pientä takkuamista, mutta mitään suurempia katastrofeja käyttiksen kanssa ei ole tapahtunut kovin monesti. Kyllä tuosta suorittimesta irti saisi, mutta hitaaksi ja takkuilevaksi homman tekee vissiin Androidin prosessoritehon nälkäisyys ja luurini näytön tarkkuus. Jos vaikka vertaan omaa Galaxya Nokian C7:aan, niin Nokian Symbian pyörii valikoissa paikoitellen jopa sujuvammin kuin oma Samsungini, vaikka Nokiassa on vain 680 Mhz prosessori. Veikkaisin kuitenkin että Symbian ei vaadi luurilta niin paljon tehoa kuin Android, ja Symbianin tukema tarkkuus on nokiamaisesti 360x640.

Mutta muissa ohjelmissa oma luurini toimii paremmin. Minulle se pääasia puhelimella yhteydenpidon lisäksi on nettisurffailu, joka tomii ilahduttavasti lähes poikkeuksetta. Ei pätkimisiä eikä muitakaan lagibugeja (ladatkaa ihmeessä se Opera Mobile selain!).

Lainaus käyttäjältä ReKoni+

PS. Kaikilla ei taida olla mahdollista ostaa (tai vanhempien ostaa) sitä parasta mahdollista puhelinta, koska siinä on parhaat speksit.

Totta, mutta jos budjetti on tiukka niin jostain aivan pakko säästää. Itse suosittelisin Windows Phonea, pyörii kuulemma paikoitellen paremmin kuin neliydin Galaxy S III

En nyt itse ole hakemassa mitään huippuluokan älypuhelinta, lähinnä sellaista suht koht hyvää, jolla onnistuu netissä surffaus ja Facebookissa käynti ym. pientä. Ei siis todellakaan mitään iPhonea ym.

Musta on perhanan outoa, kun puhutaan kännyköiden specseistä, juurikin jostain RAM-muistista tai prosessorista... Weird shit.

Lainaus käyttäjältä ReKoni+

Lainaus käyttäjältä sasukeluffy+Lainaus käyttäjältä mikkojr+Tuota LG:täkin mietin joskus, ja olisinkin ostanut. Se maksoi Verkkokaupassa satasen, mutta en ehtinyt ostaa -> liian kallis nyt

Suosittelen katsomaan, odottamaan ja säästämään. Jos haluat laadukkaan älypuhelimen niin 150€ ei oikein riitä. Halvinta hintaluokkaa edustaa varmaan tuo LG Optimus 7 sekä HTCt, joissa kylläkin Android jota en suosittele. Tokihan tämä on mielipide asia, mutta itse en suosittelisi mitään Androidia jossa on alle tuplaydinprosessori ja 1ghz. Eli Galaxy S Advance ja reilut 300€. Mutta sitten jos lähdetään Windowsin puolelle, niin Nokia lumia 610 ja 710 sekä edellämainittu LG käyvät halvemmista, ja paremmista Samsung Omniat ja Lumia 800. Muistaakseni oli jotain HTC Windowsejakin? Mutta niistä en osaa sanoa mitään.

Miksi pitäisi olla tuplaydinprosessori, kun alle kymmenesosa sovelluksista käyttää useampaa kuin yhtä prosessoria kerralla? Se vain riippuu prosessorin nopeudesta kuinka toimii.

PS. Kaikilla ei taida olla mahdollista ostaa (tai vanhempien ostaa) sitä parasta mahdollista puhelinta, koska siinä on parhaat speksit.

Koska android. Omassa on 600mhz prosessori, ja käyttis on ongelmallisempi ja paskempi kuin Symbian. Vähän väliä saa olla akkua repimässä irti kun ei kosketusnäyttö/näppäimet toimi. Sekä valikot ja joka ainoa sovellus marketista vittuilee. Sama homma hieman lievsmpänä minissä ja Pocketissa. Ja sitten tullaankin yli 1ghz rossuun joka on lähes saman hintainen kuin yli1ghz yksiytiminen. Kuten jos vertaa S Advancea ja S Plussaa, tai S2:sta.

@Mikko
Kosketusnäyttöpuhelinta jos haluaa niin speksejä kannattaa vilkuilla. Ja jos haluat toimivan androidin niin rossun tehot kannattaa nostaa mahdollisimman ylös. Toki voit ostaa vaikkapa Galaxy Minin, mutta, se ei ehkä ole järkevää.

Mikkojr. Ostat tälläsen niin kyllä lähtee. =)

Ite en suosittelisi ostamaan juuri nyt mitään Lumia/windows puhelimia, koska tuo W8 tulossa, jollonka varmaan tulee uudet Lumia mallitkin.

Ehkä tälläinen?

Lainaus käyttäjältä PS3Player+

Mikkojr. Ostat tälläsen niin kyllä lähtee. =)

Ite en suosittelisi ostamaan juuri nyt mitään Lumia/windows puhelimia, koska tuo W8 tulossa, jollonka varmaan tulee uudet Lumia mallitkin.

Ehkä tälläinen?

600mhz ja 800mhz. Ei hyvä... Sekä Minin saa kytkyllä 50€ tai muualtakin alle 100€. Sekä Win8 vaatii tuplaydin prosessorin, joka maksaa varmasti enemmän kuin nykyiset 2-300€ Lumiat tai Samsung Omnia W. Varmaan 3-400 maksaa nuo halvimmat Win8 puhelimet. Että jos on tiukka budjetti niin Win7,5 on parempi vaihtoehto.

En minäkään kyllä suosittele alle 1ghz prossul toimivaa puhelinta ainakaan androidia. Velipojalt löytyy tollanen 600hertsin mopo ja kuulema buuttailua sekä muuta jumitusta tasaseen tahtiin tapahtuu. En sitten tiedä miten paljon noilla launchereil on vaikutusta mitkä nopeutta lupailee? Esim. tämä. Ei ole itse tarvinu kokeilla kun olen aina ollu tyytyväinen galaxy s plussan rullailuun jossa EX Launcher.

Kännykän omistajat huomio!

Applen uskotaan aiheuttaneen lukuisten iOS-sovellusten toimimattomuuden.
Android-uhka Playssa: Satoja tuhansia tartuntoja.

On se nyt kumma, että puhelimiin ei asennetta jotain ilmaista viruksen torjunta ohjelmaa?
Voisi ehkä vähän ehkäistä haittoja...
Aika paljon nykyään alkaa olemaan puhelimessa vaikka minkälaisia "matoja".

Tein viimeyönä ensikosketukseni Pokemonien ihmeelliseen maailmaan hämmentävästi Android laitteella. GBA-emulaattorin asentaminen ja käyttöönotto oli kohtalaisen helppoa eikä minkäänlaista roottausta tarvita.Näiden ohjeiden mukaan toimin ja tuolla on varsin mukava pelata Emeraldia (: On muuten hämmentävän koukuttava peli kyseessä.. Takaisin kännykällä pelaamaan!

itsellä löytyy Nokian Laatu N9

hyvin pyörii aluksi vain mietitytti käyttis, johon en ole pettynyt ja päivitetään edelleen.
Emulaattorina toimii Emumaster jolla pyörii NES,SNES,GBA,PSX,AMIGA ja PICO, olen kokeillut gbata psx ja amigaa toimi ihan hyvin näytttö vaan täyttyyy näppäimistä.

Muuten pelejä ei löydy kauheasti angry birds ja nfs shift eniten käytössä

Valmistaudun 808:n saamiseen. Äsken tilasin nokian DC-16 akun/laturin jolle tuli hintaa koneboxista ostettuna 18.90. Tuo on siis 2200mah akku jolla voi ladata kaikkia vehkeitä joihin micro usb sopii. Olettaen, että kuvaan porisperessä niin tuo on ihan pakko hankinta. Massamuistissa kyllä riittää tarpeeksi tilaa, mutta akku loppuu kesken ja tuolla saa ladattua 1.5 kertaa akun tyhjästä täyteen.

Sitten tuli ostettua saksan ebaysta nokian cc-3046 suoja 808:lle. Hintaa vajaa 23e posteineen. Eipähän tartte murehtia siitä pysyykö kameran linssi puhtaana ja naarmuttomana. Noita annetaan intiassa ilmaiseksi luurin mukana ja suomessa ei löydy mistään verkkokaupastakaan eikä pahemmin briteistäkään kun yritin löytää. Saksan ebaysta löyty myyjä jolla oli vielä yksi myynnissä ja saksan amazonissa oli pari varastossa.

Vielä kun se dna ilmottais, että luuri on nuodettavissa niin ois ihan kivaa.

Selvitys paljastaa: iPhone on rahakone ja vielä melkein samanlainen uutinen Nokia myy kallista halvalla.

Osaako joku Galaxy S3 omistaja sanoa, että kuinka hyvä akunkesto siinä on?
Itse olen harkinnut uuden puhelimen ostoa.

E: Philips tuo markkinoille Android-puhelimen kovalla akkukestolla. Aina on tervetullut puhelin jossa on kestävä akku.
AndroidForums.com hakkeroitiin.

Lainaus käyttäjältä Ton-Ton+

Selvitys paljastaa: iPhone on rahakone ja vielä melkein samanlainen uutinen Nokia myy kallista halvalla.

Osaako joku Galaxy S3 omistaja sanoa, että kuinka hyvä akunkesto siinä on?
Itse olen harkinnut uuden puhelimen ostoa.

E: Philips tuo markkinoille Android-puhelimen kovalla akkukestolla. Aina on tervetullut puhelin jossa on kestävä akku.
AndroidForums.com hakkeroitiin.

Ihan hyvä. Tietenkin jos sovelluksia käytät paljon niin akku hupenee nopeasti. Suosittelen lataamaan Easy Battery sovelluksen Galaxy S3:n, se auttaa pidentämään akun kestoa. Mutta saisi se akunkesto olla vielä parempi.

Latasin eilen Google playstä Galaxy S3:n nintendo 64 emulaattorin. Sillä olen pelaillut Super Mario 64. Pirun hyvä peli kyseessä, mutta välillä kyllä maisemat bugittaa.

Aina se vaan jaksaa hämmästyttää. Tällä kertaa 808 on tri-podissa kiinni ja kuvattu Erja Lyytinen @ Rauma Blues 2012

Tavallaan hyvä, että harva edes tietää kuinka hyvällä laadulla tuolla voi kuvata tai pian varmaan kiellettäisiin 808:n käyttö keikoilla.

JES! Nyt se tabletti vihdoin tuli. Ei siinä kestänytkään kuin 2vikkoa! Mutta joo olen kyllä tyytyväinen , on muuten paras keksintö vähään aikaan. Ja laite on siis archos 80 g9 turbo. 1,5GHz 2 ydin prosessori 1GB ramia ja hinta 250€ ihan hyvä diili.

Tossa eilen luin IS uutisista, että Microsoftin Surface maksaisi 830-1500€. Ruotsalainen WEBHALLEN nettikauppa myy Surfacea 6990-12990 kruunun hintaan, joka on siis noin 830-1540€. Tässä uutinen. Tässä nettikauppa.

Niin ja tässä vielä uutinen Windows 8:sista.

Lainaus käyttäjältä PS3Player+

Tossa eilen luin IS uutisista, että Microsoftin Surface maksaisi 830-1500€.

Mitä markkinoita varten tuo Surface sitten on, vaikka se kuinka olisi vain "mallikappale" muille valmistajille? Eihän kukaan perusjamppa tabletista 800 euroa maksa. Mikäli siinä on 64 gigaisena wikipedian mainitsema i5, on se käytännössä sama vehje kuin halvin 11" Macbook Air, mutta kosketusnäytöllä ja huonommalla näppiksellä. Hintakin on sama. Jos minun pitäisi ottaa jompikumpi niistä, niin valinta olisi aika selvä...

Lainaus käyttäjältä PS3Player+

830-1500€

En ihmetele yhtään, en kylläkään osannut edes odottaa. Voimme siis päätellä, että i5-Surfacesta tulee siis tämän kaltainen superhintava monitoimitäppäri Ja Surfacesta tulee vielä kaksi mallia (ARM ja se i5), niin saa kyllä ARM-pohjainen laite olla reilusti halvempi. Ostaa ken ostaa, mutta minulle ei hurjaa tablettikuumetta ole koskaan syntynyt, vaikka onhan ne kivoja. Puhelimilla pärjää!

Lainaus käyttäjältä LordBarkus+

Nyt on oikein urakalla ruvennut kuumottamaan tuo Samsung Galaxy s 3 kun iLuuri on alkanut näyttää vanhenemisen merkkejä: akkukesto maksimissaan 6-7 tuntia ilman pelejä/sovellusten käyttöä, tärinälagia ja muita pikkuvikoja, eniten ärsyttää juurikin tuo akkukeston huomattava heikentyminen sekä se että puhelin ei välillä ota edes puheluita vastaan :/
Kuulin kaveriltani että tuosta Galaxystä olisi tulossa jonkinlainen 4G- malli jossa olisi paremmat ominaisuudet "vanhaan" verrattuna. Tämä totta? Saisiko jostain lisäinfoa, kun en itse ole löytänyt yhtään mitään.

Joo ja noi iphonet on vielä törkeen kalliitakin :D osta ehdottomasti androidi ja varmaan joku htc tai samsung htc puhelimia en osaa suositella mutta oon lukenu ja tsekkaillu ominaisuuksia niin kelpo luuri pitäis olla ja noita tietoja löytää helposti youtubesta ite tahtoisin galaxy S:n tilalle galaxy nexuksen koska se on laadukas ja siihen tulee kaikki uudet päivitykset eikä ole läheskään niin kallis kuin s3...

Tänään sen viimein sain. 808 is here ja kuten luvattu nyt tulee vertailua N8:n kameraan.
Pakko sanoa heti aluksi, että tuo kamera on jopa parempi kuin odotin ja olen sentään hypettänyt itseäni yli kuukauden.

808:lla 8MP pureview moodi käytössä, kuvanlaatu maksimissa, 4:3 kuvasuhde ja kaikki muu automatiikalla.
N8:lla 12MP moodi ja kaikki automatiikalla.
Molemmat luurit tri-podissa kiinni ja käytössä 2s ajastin

Katsokaa sitten ihan täysi kokoisena nuo kuvat.

Testi 1:Valaistuksena yksi 60w energiasäästölamppu sekä kaksi 80w hehkulamppua. Ei salamaa käytössä.
808
N8

Testi 2: Pelkkä energiasäästölamppu eikä salamaa käytössä

808
N8

Testi 3: Ei mitään valaistusta eikä salamaa käytössä. Ei ole mairittelevä 808 kuva, mutta N8 on paaaljon pahempi. ISO siis automaatilla.

808
N8

Testi 4: Ei valaistusta ja salama käytössä.

808
N8

Sitten muutama croppaus niille jotka ei jaksa noita kaikkia tutkia. N8 vasemmalla ja 808 oikealla

Yksi
Kaksi
Kolme

Lopuksi vielä kuva ilman valaistusta ja manuaalisesti laitettu ISO 1600 arvoon. 3MP pureview kuva. Ainoa valohan siis on se joka tuolta ikkunan alaosasta tulee. Pikkasen tuossa on häiritsevää kohinaa, mutta ei mikään ihme noilla ISO lukemilla jo.
ISO 1600

^
Kuvissasi erot tulevat paljon paremmin esiin kuin muiden saittien 808 vs. x vs, x -vertailuissa. Pureviewin kuvat ovat selvästi laadukkaampia kuin N8:n kuvat, yksityiskohdat tulevat paremmin esiin ja värit ovat ainakin omaan silmääni paremmat kuin N8:n värit. Katsoin lähinnä noita kaiuttimia ja mustaa pöydänpäällystä (onko se musta??). N8 sinerryttää mustaa selvästi. Joku saattaa toki tykätä enemmän vahvemmista väreistä.

Olen itselleni luvannut, että seuraava puhelimeni olisi Nokia. Kunhan Lumioihin saadaan tälläinen superkamera, kunnon sisuskalut ja sopiva hinta niin olen täusin myyty. Ellei Samsung ja kumpanit tee jotain todella mullistavaa. Ja iPhoneen en sitten koske.

Ainakin mustana tuota pussilakanaa on myyty joka tossa pöydän päällä on. Juu on 808:lla paljon paremmat värit kyllä. Yleensä olen värejä lightroomilla muokannut ja lisännyt kohinanvaimennusta, mutta nyt tuntuu ettei 808:n kanssa tartte tehdä muuta kuin suoristaa kuva ja cropata jos tarve vaatii. Eniten N8:n kuvissa vitutti se kun ne on heikommassa valossa täynnä tollasta muhjua. Vertaa esim tuossa ekassa croppi kokoelmassa sitä metal gearin kylttiä N8:n ja 808:n välillä.

Ja voin luvata ettei lumiaan tuollaista tule. Ihmiset kun haluaa ohuita puhelimia ja tuo kamera vie tilaa kohtuu paljon kuten tuosta luurin möykystä huomaa. Veikkaan, että luurien kamerat olisi vieläkin parempia jos ei aina vaadittaisi mahdollisimman ohuita luureja. Meitsin käteen tuo ainakin istuu paljon paremmin kuin mikään trendikäs ohkanen luuri.

Pakko vielä lisätä, että 808 on ainoa luuri jolla on saanut hyvän kuvan mun kämpässä. Kaikki muut vetänyt jotenkin värit ketuilleen. Esim N82 sai tuon ruskean maton näyttämään punertavalta. N97 mini näytti aika samalta kuin N8 värien osalta. Kai noista lampuista tulee valo just väärässä kulmassa. Esim ainoa paikka jossa voi kuvata kunnolla unboxausta ja muuta on tuo sängyn laidalla istuminen. Siinä on kuva kohdillaan ja muualla ei.

Edit: 38MP kuva
Jollei toimi niin sitten tuosta ja se on eka kuva listassa.

Sitten pari videota:
Unboxaus ja jtn räpellystä
Zoomi testi
808 vs N8

edit: Tänään sain micro simmin joten pääsin kunnolla kokeilemaan muutakin kuin kameraa. Ne pakolliset fmobin, kauppalistan ja munakellon sai suoraan storen lataus historiasta kätevästi. Sitten koitin tuota vakio selainta ja otin javan pois päältä ja kuvien lataukseen "kaikki (ei flash)" niin ainakin pikaisella testillä tämä ja matkapuhelinfoorumi toimi melkein yhtä nopeasti kuin opera minillä. Jos kaikki muutkin vakio foorumit toimii yhtä hyvin niin siirryn käyttämään kyllä tuota vakio selainta.

Otimpas pari vertaus kuvaa N8:n kanssa. Jaa mikä halko :D
N8 on 129mm paksu rungosta ja kameran kohdalta n.160mm. Lätkäistään viereen 808 jossa CC-3046 suojakuori niin alkaa N8 näyttämään ohkaselta.
Vertauksena samsung galaxy s3 on 86mm paksu eli jo N8 on kameran kohdalta melkein tuplasti paksumpi.

Yläpuolelta
Sivusta
Päädystä

Otin tänään 808:n mukaan ja ekaa kertaa elämässäni kävin kuvaamassa luontovideota.

Samalla tuli otettua kuvia noista paikoista 8MP pureview moodissa sekä 38MP moodissa. En jaksa mitään nimiä kehitellä joten ne katsoo joita kiinnostaa.

Kuva 1
8MP
38MP

Kuva 2:
8MP
38MP

Kuva 3:
8MP
38MP

kuva 4:
8MP
38MP

Kuva 5:
8MP
38MP

http://www.gsmarena.com/samsung_i8910_omnia_hd-2691.php

Mikäköhän tämäkin puhelin on? Ikinä en ole tuollaisesta kuullut. ja nyt kun kuulin niin hieman ihmetyttää... Omnia -sarjan puhelin jossa Symbian käyttöjärjestelmä? WTF. Omnia -sarjahan koostuu tietääkseni kahdesta Windows puhelimesta, ei mistään Symbianeista..
Tämä. Hienoa, Apple. Jälleen kerran Apple onnistuu ärsyttämään tavallisia ihmisiä keksimällä idioottimaisia valituksia siitä, kuinka "Samsungin puhelimet ovat parempia kuin meidän puhelimet".. Jos Apple voittaa tämänkin ceissin niin sitten on jo joku pielessä. Mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää.....

Samsung Ativ S on valehtelematta maailman kaunein puhelin. Ja luultavasti paras. Jos yhtälössä on Windows Phone 8 + Samsung + Super Amoled HD + Gorilla Glass 2 + 1.5Ghz dualcomm + 1 GB ramia, ei voida mennä metsään. Vielä kun hinta saadaan selville (ja se on alle 550€), niin seuraava puhelimeni on selvillä. Oikeasti.. Katsokaa nyt tätä
IMAGE(http://www.samsung.com/global/ativ/images/s/img_sceen04_5.png)
Ei tuosta voi olla tykkäämätä.

Ja verratkaa tuota nykyiseen puhelimeeni Galaxy 3:een. Jo pelkkä prosessori + käyttis = paskaa, ja täytyy sanoa että niin on kaikki muukin. Kuten hinta, joka oli yli 200€ liittymän kanssa. Kiitän DNA kauppaa paskasta.

Omaan silmään tuo puhelin kyllä näyttää aivan hemmetin rumalta, ja melkoista toiveajattelua taitaa olla alle 550e hinta uutena, kun pelkästään Galaxy S maksoi uutena 550e, eikä ole loppujen lopuksi paljon heikompi spekseiltään.

@sasukeluffy

Ei sitä kannata vielä iloita, ennen kuin Nokia julkistaa omat WP8 puhelimensa. Huhujen mukaan sieltä on tulossa räikeitä PureView-malleja ja jokin pikkuvelimallikin.. Eli jatkot Lumia 800- ja 900-luureille. Nokia iloksi WP8 tukee tiedettävästi moniydinsuorittimia ja muistikorttipaikkoja, niin uskon, että nuo tulevat lumiat eivät nekään ole huonoja laitteita.
Eikä se Samsung automaattisesti ole maailman paras luuri. :)