Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Uncharted 3 menin murskaavalla-vaikeuasteella läpi. Sinäänsä pettymys, sillä tässä ei ollut oikeastaan mitään vaikeata. Melkeimpä kaikki isolla alueella tapahtuvat räiskinnät voi voi hoitaa stealthilla melkeimpä kokonaan tai jos ei voi, niin joku rivivihollinen kantaa mukanaan jotain kivaa asetta, jolla saa tapettua kaiken ongelmitta. Nyt vain etsin loput aarteet ja pari random pokaalia hommaan, niin taidampa lopetta tämän pelaamisen.

Lainaus käyttäjältä Fazu

Uncharted 3 menin murskaavalla-vaikeuasteella läpi. Sinäänsä pettymys, sillä tässä ei ollut oikeastaan mitään vaikeata. Melkeimpä kaikki isolla alueella tapahtuvat räiskinnät voi voi hoitaa stealthilla melkeimpä kokonaan tai jos ei voi, niin joku rivivihollinen kantaa mukanaan jotain kivaa asetta, jolla saa tapettua kaiken ongelmitta. Nyt vain etsin loput aarteet ja pari random pokaalia hommaan, niin taidampa lopetta tämän pelaamisen.

Joo , itekkin menin murskaavalla , eikä tosiaankaan oo vaikee . Varsinkin loppu oli pettymys kun ei ollut mitään vaikeusastetta ...

Iso aukko sivistyksessä paikattu ja sly trilogia vedetty läpi. Yllättävän pitkiä olivat ykköstä lukuunottamatta joka kesti n.8t kun keräsi kaikki. Kakkoseen meni jo likemmäs 19t enkä etsinyt joka maailmasta kaikkia pulloja ja kolmoseen 14t enkä ole koskenutkaan master thief haasteisiin. Niistä voisi tänään koittaa jotain helpompia tehdä jos vaikka saisi sen 75% läpäisy pokaalin avattua vielä. 100% ei minun hermoilla oteta. No sain sentään kahdesta ekasta platinaa jotka samalla on ekat (ja varmaan myös viimiset) platinat jotka olen saanut.

Sellaselle kuten minä joka on kaikki slyt missannut aikoinaan niin hankinnan arvoinen paketti ehdottomasti ja jopa sen 39e arvoinen mitä tästä maksoin.

Itsellä tuli läpäistyä Uncharted 1.Peli oli hyvä mutta aika lyhyt meni helpolla päälle 7t.Toimintaa oli hiukan liikaa ja puzlet todella helppoja.Loppu puolen mutantit olivat itsestäni todella hyvä veto paitsi että niitä tuli kerralla liikaa.Pelin tasoloikinta taas oli hauskaa.Peli oli menevää toimintaa alusta loppuun saakka.Aarteita tuli kerättyä reilu 20 en siis paljon tutkinut.Antaisin tälle 8/10.Lisäksi sain tämän kaverilta ilmaiseksi.

Catherine
Catherinea pelasin
Kunnes toiseen chapteriin delasin
Olo on taas haikea
Sillä tämäkin on liian vaikea

Tätäkin tuli nyt kokeiltua kun oli pieni mokkulan aiheuttama tauko Old Republicin pelaamisessa, mutta aika äkkiä kävi selväksi ettei minun taidoillani pelissä pitkälle pötkitä. Kakkoschapterin finaali meni mukavasti itku kurkussa kiroillen ja sen verran hienot fiilikset suorituksesta jäi että homma on toistaiseksi taputeltu vaikka pelin muut osa-alueet ja tunnelma itseäni miellyttävätkin.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Eikös tuossa ole ainoat skilliä vaativat kohdat ne puzzlet? Onko ne aina samanlaisia vai generoidaanko ne randomisti? Jos ne on aina samat niin eiköhän jostain tubesta ratkaisun aina löytäisi niin ei tarttis kesken lopettaa.

Ongelmana ei ole niinkään puzzlet, vaan se että ne on joissain kohdissa pakko suorittaa hirveällä kiireellä ja näissä olen täysin nesteessä olisi kuinka tarkat ohjeet tahansa. Jokaisella uusintayrityksellä homma oli ainakin sama. Onneksi oli yksi retry kerättäfvänä matkan varrella, niin oli loputtomat yritykset.

Eikös tuossa ole ainoat skilliä vaativat kohdat ne puzzlet? Onko ne aina samanlaisia vai generoidaanko ne randomisti? Jos ne on aina samat niin eiköhän jostain tubesta ratkaisun aina löytäisi niin ei tarttis kesken lopettaa.

IMAGE(http://t2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTOeHn_JUPZp87qa3lsw3__qJrB7pCuP_-eHaIeLVQOzRMMyZb72w)
Tänään sitten sain Arkham City:n päätarinan pelattua. Oli kyllä maukasta pelattavaa ja vielä on kaikki sivutehtävätkin pelaamatta. Tarnias tsen verran: [spoiler]että jäin sinne torniin kiini, että oli kokonaan mustaa kaikkialla. Peli ulos ja takasin, heti alkoi toimimaan.[/spoiler] Peli oli sinäänsä graafisesti huippua ja pelattavuus oli hyvä. Taistelu meknismi oli monipuolista ja vihollisissa oli kerrankin vastusta codin botteihin verrattuna. Aseet olivat kyllä vaarallisesti, eikä alussa b-man kestänytkään paria luotia enempää. Oli myös hyvä huomioida kaikki unlockattavat tavarat ja armorit, joita selvästi tarvitsi pelin loppu puolella oikein kunnolla. Kuten jo pelaajan arvostelussa sanottiin, vihollisten keskustlua jaksoikin oikeasti kuunella, ja riddler trophyissä tarvitsi oikeasti miettiäkkin mitä tehdä.

Jos joku nyt edelleen miettii, että ostaisiko tämän, katsokaa batman beginsja dark knight putkeen, niin sanon että ulos ei ole pääsyä. Olisi pitänyt ostaa tämä jo viime vuonna, mutta parempi nyt kuin milloinkaan.

PS. en nyt tiedä minne tämä olisi pitänyt laittaa, joten pistetääs tänne.

^Itselleni jostain syystä ei oikein tuo City napannut kunnolla vaikka pidänkin kahta viimeisintä batman-elokuvia parhaimpina supersankari-leffoina Watchmenin ohella. Ja Batman on muutenkin ollu kova sana, mutta jostain syystä ei kumminkaan Arkham City kolahtanut ihan niin kun toivoin.

Lainaus käyttäjältä ZaleraFF+

^Itselleni jostain syystä ei oikein tuo City napannut kunnolla vaikka pidänkin kahta viimeisintä batman-elokuvia parhaimpina supersankari-leffoina Watchmenin ohella. Ja Batman on muutenkin ollu kova sana, mutta jostain syystä ei kumminkaan Arkham City kolahtanut ihan niin kun toivoin.

muuta kuukaudeksi laatikkoon, äläkä edes koske internettiin/hypetä yhtään, niin saat pelistä kaiken irti.

Lainaus käyttäjältä ZaleraFF+

^Itselleni jostain syystä ei oikein tuo City napannut kunnolla vaikka pidänkin kahta viimeisintä batman-elokuvia parhaimpina supersankari-leffoina Watchmenin ohella. Ja Batman on muutenkin ollu kova sana, mutta jostain syystä ei kumminkaan Arkham City kolahtanut ihan niin kun toivoin.

:D En voisi olla yhtään enempää samaa mieltä! Puhun siis noista leffoista, että pelistä. City oli kyllä juurikin niin hyvä mitä uskoinkin, mutta eipä se vaa oikee kolahtanut :/

Lainaus käyttäjältä Moromopo+

muuta kuukaudeksi laatikkoon, äläkä edes koske internettiin/hypetä yhtään, niin saat pelistä kaiken irti.

Sinäkö sitten teit näin?

Lainaus käyttäjältä janneus

Lainaus käyttäjältä ZaleraFF+^Itselleni jostain syystä ei oikein tuo City napannut kunnolla vaikka pidänkin kahta viimeisintä batman-elokuvia parhaimpina supersankari-leffoina Watchmenin ohella. Ja Batman on muutenkin ollu kova sana, mutta jostain syystä ei kumminkaan Arkham City kolahtanut ihan niin kun toivoin.

:D En voisi olla yhtään enempää samaa mieltä! Puhun siis noista leffoista, että pelistä. City oli kyllä juurikin niin hyvä mitä uskoinkin, mutta eipä se vaa oikee kolahtanut :/

Lainaus käyttäjältä Moromopo+muuta kuukaudeksi laatikkoon, äläkä edes koske internettiin/hypetä yhtään, niin saat pelistä kaiken irti.

Sinäkö sitten teit näin?

ei kiinostanut pätkääkään ennen kuin katoin leffat

Tulipa joku päivä sitten ostettua Lord of the rings: War in the North CE. Eilen peli läpi ja täytyy sanoa, että olipa kyllä upea pelikokemus kertakaikkiaan. Kokonaisuus imaisi mukaansa kyllä täysin ja taistelut oli tehty upeasti.
Suosittelen pelin ostamista jos vähänkään kiinnostaa.

Juuri lopettelin 5 tunnin putken The Last Storya pelaillessa ja ei voi muuta sanoa kuin että upeaa oli. Jostain syystä kyseinen peli imaisi mukaansa jopa Xenobladea paremmin. Luultavasti nuo astetta vauhdikkaammat taistelut miellyttävät tässä tapauksessa. Grafiikkakin oikein nättiä katseltavaa, etenkin kun pelihahmoista puhutaan. Hahmojen kamojen kustomointikin hyvin toteutettu. Eri värejä löytyy paljon ja kamojen parantelu muuttaa niiden ulkonäköä. Tarinakin vaikuttaa ihan suht hyvältä setiltä, vaikka eipä tässä vaiheessa vielä voi kaikkea siitä sanoa.

Ja mitä sitten pelin "huonoihin" puoliin tulee, niin vaikeustaso voisi olla korkeampi. Etenkin jos tuota Slash skilliä alkaa oikein urakalla spammimaan, niin monta tasoa korkeammatkin vihut kaatuu aika äkkiä. No voihan tuo haastavuus vielä nousta myöhemmin. Hahmotkin vasta tasolla 20. Toisena huonona puolena voisi pitää puheita pelin kestosta. Noin 20 tuntia JRPG:lle kuulostaa todella vähältä. Kyllä tätä varmasti piteempäänkin jaksaisi pelailla.

Mitä nyt tossa kaverin kanssa pelasin 2 ja puoli tuntia ekaa chapteria The Lord Of The Rings: War In The Northista niin oli kyllä loistava peli co-oppina. Rangerilla pelaan ja pelattavuus on mielestäni hyvä,kuten aiemmin pelaamassani Kunikaan Paluu-pelissä PS2:lla muutama vuosi takoperin joka oli mielestäni loistava, tätä pelatessa tuli sen pelin kultaiset muistot mieleen.
Mitä netistä katsonut arvosanoja, on mielestäni peli arvosteltu alakanttiin(5-7 arvosanoja), omasta mielestäni peli on vähintään 8 arvoinen, etenkin co-oppina, yksinpelaamisesta en osaa sanoa kun en ole kokeillut. Ja pelin Collector's Editionin saa CDON:sta halvalla,n.48€. Se sisältää Lumipeikon patsaan joka on mielestäni ihan hyvää materiaalia, kivan taidekirjan jossa mahtavia konseptikuvia ja dokumentti dvd:n josssa kerrotaan pelinmusiikista ja pari musiikkinäytettä, sekä pelikotelo metallikansilla ja DLC:nä avatarille puku ja peliin eräs ase. Itsehän tietenkin tämän tilasin :)

Assassin's Creed: Revelationsin lopputekstit pärähti ruudulle tänään aiemmin. Peli on ollut omistuksessa jo pari viikkoa, mutta se ei koukuttanut minua lähes yhtään, joten nyt vasta sen läpi vetäisin. Brotherhoodin jälkeen oli paha enää tehdä pelistä sisältörikkaampaa taikka parempaa osaa, joten tämä jäi vain siihen 7-8 arvosanan kieppeille omissa kirjoissani. 7½ ehkä antaisin numeroksi, koska peli ei enää sisältänyt puzzleja (paitsi joitain kiipelypuzzleja) ja Ezion tarina lopetettiin kyllä huonosti. Ehkä peli olisi ollut parempi, jos olisi jättänyt Brotherhoodin väliin. Paitsi juonesta ei silloin olisi tajunnut hölkäsen pöläystä.

Multiplayeriä en ole kokeillut, koska ei voisi vähempää kiinnostaa AC:hen multiplayer, Brotherhoodissakin pelasin yhden matsin loppuun vain. Pitää kumminkin helpoimmat trophyt hankkia tämän mpstä, ehkä kaikki, jos jostain kumman syystä innostunkin siitä.

Killzone 2 tuli pelattua läpi. Aikaa meni 5t 40min ja siitäkin ainakin 40 minsaa oli sitä perkeleen lopputaistelun tahkoamista. "I'll take care of these two myself". No vittuako sinne sitten tulee sata vihollista ja sinko äijiä, HÄ? Ei sitten ole taas ihan hetkeen niin pahasti mennyt hermot kuin tämän kanssa. Lisäksi eka tehtävä oli ainoa muistettava hetki koko perkeleen pelissä. Joku call of duty on taidetta yksinpeliltään tähän verrattuna. Kuinka paska se kolmonen sitten on jos tämä muka on parempi jopa yksinpelinä?

edit: Killzone 3 läpi. Sellanen viiden tunnin rykäsy tämäkin oli, tosin sillä erotuksella, että tämä oli hyvä. Parempi juoni, vaihtelevampaa toimintaa, vaihtelevammat maisemat, munakkaammat äänet ja hemmetisti paremmat kontrollit eikä mitään ärsyttävää loppu bossia. Tämä tekee mieli pelata uudestaankin läpi ja jos torstaina on vielä sillä vajaalla yhdeksällä eurolla markantalossa myynnissä niin tarttee tilata oma kappale hyllyyn.

Tänään sain vihdoin ja viimein läpäistyä Mafia 2:n. Monta kuukautta peli "pölyyntyi" Steamissa, mutta nyt se sitten meni läpi.

Peli näyttää PC:llä kyllä hävyttömän hyvältä, nupit kaakossa ja PhysX päällä. Usein Thompsonin kanssa tuli vain räiskittyä sinne sun tänne, koska se vaan näytti siistiltä :D Juonikin oli varsin kelvollinen, vei mukanaan alusta lähtien. Mitä nyt lopusta jäi vähän paha maku suuhun.

Kaikki pelissä oli hyvää tai erittäin hyvää, mutta yksi osa-alue unohdettiin kyllä totaalisesti...sivutehtävät! Niin iso ja hyvin tehty kaupunki, mutta ei sitten mitään tehtävää, lukuunottamatta kauppojen ryöstelyä..

Kaikenkaikkiaan peli pakotti tonkimaan alkup. Mafian kaapin pohjalta. :)

Tuli sitten se killzone 3 vedettyä tänään kahdesti läpi. Ensin trooper tasolla ja sitten veteranilla. Hassua sinänsä, että veteran meni paljon helpommin läpi kuin trooper. Johtuu varmaan siitä kun tietää, että henki lähtee paljon herkemmin niin automaattisesti liikkuu paljon varovaisemmin. Kyllä se pakko on vielä ainakin kerran helpoimmalla pelata ja kerätä muutamat random trophyt ja onhan se hienoa päästä kunnolla ramboilemaan. Eliten jätän kokeilematta ettei mene hyvät fiilikset pilalle kun kuitenkin johonkin kohtaan jämähtää.

Metal Gear Solid 3:n HD -versio tuli läpäistyä viikko sitten. Tulin myös samalla edelleen siihen tulokseen, että kolmonen on ehdottomasti sarjan paras osa. Viidakko on kiehtova miljöö, camoilla pelleily on hauskaa(okei, valikoissa ramppaaminen hieman ärsyttää) ja erilaisia lähestymistapoja tilanteisiin löytyy paljon.

Hahmokaarti on myös uskomattomin missään pelissä ikinä. Kaikilla on oma osansa tarinassa eikä turhakkeita juuri ole ja kaikki on mielenkiintoisia. Välipomot ovat todellakin erilaisia, Fear on vikkelä kaveri jota on vaikeaa paikantaa - etenkin jossei ole löytänyt thermal kakkuloita. The Endin taas vaanii pelaajaa puskien suojassa ja tämä onkin varmaan yksi eeppisimmistä välipomo -taisteluista ikinä.

Tarina itsessään on virtaviivainen jos vertaa MGS2:n loppupään rulettiin jossa pelaajalla oli ensimmäisellä läpipeluu kerralla pasmat oikeasti sekaisin. Olihan jälleen mahtavaa verestää muistoja. Paras pelisarja ikinä.

Guitar Hero 6:n Quest Mode tuli pelattua läpi Normaalilla ja enään pitäisi "dominoida" nuo osuudet, mutta siihen leikkiin en kyllä lähde mukaan..taidot loppu vaan yksinkertaisesti kesken. Hieman pettynyt maku jäi, sillä playlisti ei ollut mikään erityisen hyvä ja vaikeuttakin oli omaan makuuni ehkä pikkasen liikaa. Toinen vielä suurempi pettymys oli saada selville, että bassolle ei ollut omaa uratilaa, kuten aiemmissa sarjan peleissä. Omissa kirjoissa sarjan parhaat osat ovat edelleen World Tour, 2, Greatest Hits..Myös 5 vaikuttaa olevan juuri omaan makuuni. Täytyy vaan GH5 metsästää jostain.

GH6: Warriors Of Rockille antaisin arvosanaksi 6/10.

Assasins Creed Revelation loppui onnekseni minun osaltani ja haluan nyt spoilata kaiken. Kolmas peli Ezio peli, eikä pelissä ole mitään uutta lukuunottamatta paria uutta listimiskeinoa. Mikä idea on tämmöisessä "Stealth-pelissä", kun sinulle annetaan miljoona eri vaihtoehtoa tappaa vihollinen ja sitten eniten huomioita keräävät, kuten pyssy on tuo tismalleen saman tuloksen kuin mikä tahansa muu. temppeliritari kuittaa kuolleen kaverin ihan samalla tavalla, vaikka olisi kuullu kovan pamauksen, puukko törröttää jätkän perseestä tai pari salamurhaaja on ruumin vieressä juoksemassa pakoon. Tarinakin oli niin perseestä. Ezio yskii vanhuuttaan, eikä tarina anna minkäänlaista motivaatiota edetä loppuun. Odottaako siellä nyrkkitappelu paavin kanssa? Tai leikkimistä Edenin kanssa? No eipä tietenkään. Samanlainen tehtävä siellä on kuin tehtävän ekassa sequensissa oleva tehtävä. Jessus sentään. Muistan kuinka innoissani pelasin AC2, kun tarina toi motivaatiota pelin loppuun asti pelaamiseen, niin sai kostettua Ezion perheen kohtalon. Brotherhoodissa myös oli pientä motivaatiota, koska ne bordellit joita ostin kaupunkiini, eivät olleet halpoja. Mitäs tässä oli? Mennään kirjastoon, jonka sisällöstä emme tiedä ja sisältö lopulta noteraataan vain ja kävellään pois. Mitäs teimmekkään tämän mahtavan lopun saamiseksi? Kävimme piknikillä, revittiin parit kattotiilet ja haettiin primitiiviset, mutta kuitenkin flashbackeja tuovat DVD-levyt.

Okei, Desmondin tarina oli pienoista vaihtelua. Paitsi sitä oli liian vähän. Viisi noin 10 minuutin rykäystä ei ollut paljoa. Eikä nämäkään ollut mitään kovinkaan kummoisia, mutta olipahan se nyt parempaa kuin täysin mitätön konflikti, jota käytiin läpi vain ajan kuluksi, että uusi naisenkuvatus jaksaisi etsiä kirjoja sinulle.

Ubisoft, AC oli potentiaalia, mutta ilmiselvästi yllätyitte menestyksestä ja lypsitte viimeisenkin tipan ennen kuin siirryitte seuraavaan aikakauteen.

Vaikka turhautuneita ollaan ja peli halutaan spoilata, pyritään kuitenkin käyttämään niitä spoilerimerkintöjä. [spoiler]Niin on kaikilla paljon kivempaa.[/spoiler]

Mutta asiaan. Itsekkin sain vihdoinkin tuon AC: Revelationsin myös pelattua läpi. Ja lisää sitä samaahan se oli, enemmän tai vähemmän. Eri ympäristöllä vain. Kaikista peliin kohdistuneista haukkumisista täytyy kuitenkin muistaa, että Ubisoftin tiimeillä ei hirveästi ole aikaa ollut tehdä esim. juuri vaikka Brotherhoodia tai Revelationsia, joten siltä kohdalta pitää tekijöille kyllä antaa propsit että kuitenkin näin laajoja pelejä ovat saanet tällä aikavälillä aikaan.

Mutta hieman tarkemmin fiiliksiin. Itseäni ei haitannut yhtään vähentynyt peliaika Desmondilla. Ei sillä etteikö aikaisempien pelien Desmondilla pelattavat kohtaukset olisivat vituttaneet, mutta ei niiden poissaolo kyllä myöskään haitannu. Peli on muutenkin suurinpiirtein Brotherhoodin pituinen, joten aikaa ei mene siinä sitten pois Ezion tarinalta. Mitään ihmeellisiä uudistuksia peliin ei ole tuotu. Koukku oli ihan jees, mutta esimerkiks pommeja en juuri käyttänyt paitsi kun niitä oli pakko, enkä tainnut jaksaa kuin yhden koota koko pelin aikana. Mutta kun paketti muuten toimii, niin kyllä pelistä nautti. En tiedä olenko ennen ollut niin huono AC:n pelaaja, vai onko tämä uudistus tullut tämän pelin myötä, mutta parhaimpia tyydytyksiä saa kyllä taistelusta jossa Ezio tapettuaan ensimmäisen vihollisen aiheuttaa combon, jossa yhden iskun voimalla kaatuu sotilasta peräkkäin. Siinä on todellakin sitä tunnetta. Myöskään viholliset eivät tunnu jäävän aivan kokoajan paikalleen, vaan vaikuttivat ainakin itselleni hieman aikaisempia pelejä agressiivisimmilta. Pidin myös todella paljon Altairilla pelattavista kohtauksista, jossa valotetaan paljon enemmän kyseistä hahmoa.

Loppukin sai meikäläisen taas hieman taas innostuneeksi tästä taustalla pyörivästä scifi-tarinasta. Sen enempää spoilaamatta Revelationssin loppu sai kyllä haluamaan jo AC III:sen käsiin. Paljon parempi loppu kuin esimerkiksi Brotherhoodissa, vaikka jälleen kerran loppu sai samalla kysymään uudet miljoona kysymystä.

Peli varmasti kelpaa kuitenkin vielä assasiinien faneille. Onneksi nyt Assassin's Creed III tuo paljon kaivattua uudistusta sarjaan, sillä neljäs samankaltainen osa olisi varmasti vienyt faneja pois, kenties myös itseni. Ezio jää jokatapauksessa muistohin todella hyvänä hahmona, ja nyt Ubisoftilla onkin kova työ tehdä yhtä vakuuttava hahmo. Arvosanaksi antaisin pelille sellaisen 7-8.

Xenoblade Chroniclesia olen pääasiassa lomilla pelaillut, ja takana kohta 40 pelituntia. Viimeksi näin hyvää japsiropeilua tarjosi Tales of Vesperia, sillä Xenossa kaikki toimii. Taistelu on hauskaa ja nopeaa, maailma on valtava ja myös komea. Musiikit ovat aivan törkeän hyvät eikä englanninkielinen ääninäyttelykaartikaan ole hullumpi. Juonikin on alkanut paranemaan loppua kohti, alkuun se kieltämättä junnasi hieman paikallaan eikä tapahtumien kulusta ottanut oikein selvää.

Loppusuoralla ollaan tämän kanssa, ja seuraavaksi tulille lähtee Last Story. Harmi, että asepalveluksen takia pääsee pelaamaan vain viikonloppuisin, kun näin paljon hyviä pelejä riittäisi. Kohtahan Mass Effect kolmekin tulee ulos, ja esim. Metroid Prime: Trilogy on kokonaan koskematta...

Tulipahan taas pelattua mestariteosta nimeltä Super Meat Boy. Tavoitteena olisi viimeistellä vuoden työpanos ja vetäistä pääpeli 100%, mutta ei tietenkän A+ -rankkeja pimeistä kentistä, kun niitä ei täyteen läpäisyyn vaadita. Kai nekin tulee joskus kerättyä...

Parin viime päivän aikana meni läpi parit Warp Zonet Rapturesta, The Kid ja Cotton Alleyn valomaailman viimeinen kenttä. Aikaa meni Raptrin mukaan noin 7 tuntia, mikä tuskin on kaukana totuudesta. The Kid meni lävitse kahden ja puolen tunnin yhtäjaksoisen yrittämisen pätteeksi ja yhteensä niitä kenttiä on varmaan tullut pelattua reippaat 5 tuntia viimeisen puolen vuoden aikana. Ongelmahan on siinä, että varsinkin kolmikon ekassa kentässä lihasmuistin virkistämiseen menee aina reilu puoli tuntia ja tokan jälkipuolisko on jotenkin oman järjen vastainen. Cotton Alleyn viimeinen kenttä tuotti jostain syystä suuria vaikeuksia, vaikka onkin huomattavasti helpompi tapaus kuin Rapturen eka Warp Zone tai The Kid. Kaipa se johtuu pituudesta ja hyppyjen määrästä: enemmän mahdollisuuksia tyhmiin virheisiin. Enää on jäljellä reipas puolikas Cotton Alleyn pimeästä puolesta.

En voi kuin suositella kyseistä peliä kaikille tasoloikista pitäville, jos joku ei ole vielä tutustunut lihapojan "hilpeään" maailmaan. Tekemistä riittää varsinkin 100% tavoittelussa ja haastettakin luulisi löytyvän aivan tarpeeksi viimeistään jälkipään kenttien pimeältä puolelta. En uskonut käyttäväni mihinkään tasoloikkaan yli 50 tuntia, mutta sekin ihme on nyt nähty. Olen tämän ennekin sanonut, mutta jos on olemassa kympin peli, Super Meat Boy on sellainen. Tasoloikka, jossa reippaasta 12 000 kuolemasta kymmenkunta menee pelin tai ohjaimen piikkiin ja v-käyrä ei nouse vaikeusasteesta huolimatta ohjaimen heittelyyn asti, hipoo täydellisyyttä. Yhtä tiukkoja kontrolleja ei mistään muusta hyppelystä löydy.

E: Kivasti kilahti 100%-achievement neljänneksi viimeisessä kentässä, mutta tottahan tämä pitää vetää ihan virallisesti lävitse. Ilmeisesti Teh Internets -kentät vaikuttavat myös Dark Worldien läpäisyyn.

Olen joko viimeisessä tai toiseksi viimeisessä tehtävässä pelissä nimeltä L.A. Noire ja vaikka en vielä läpi asti olekaan tätä teosta tahkonnut, uskon ettei mielipiteeni voi tästä enää muuttua joten arvostelua pukkaa.

Aloitetaan heti iskemällä tiskiin oma subjektiivinen mielipiteeni jonka yritän myöhemmässä tekstissä perustella mahdollisimman hyvin: L.A. Noire on yliarvostetuin peli ikinä. Uskomaton videopelin irvikuva joka taatusti on huonoin peli minkä olen ikinä läpi asti pelannut mikäli ylipäätään jaksan tämän loppuun pelata. Anteeksi, siis jaksan katsella loppuun. Nimittäin pelata tässä ei juurikaan.

Positiivisia puolia toki löytyy, esim. moneen otteeseen ylistetty kasvoanimaatio on kaikki kehunsa ansainnut. Ensimmäinen peli joka onnistuu saavuttamaan ns. Uncanny Valleyn. Tällaista näkisi mielellään enemmänkin ja myös ääninäyttely on ensiluokkaista. Musiikit luovat tunnelmaa erinomaisesti ja muutenkin noir-elokuvien fiilis on saatu paikoin loksahtamaan hienosti kohdalleen. 40-luvun Los Angeles on mallinnettu peliin todella upeasti ja kaupunki on aivan uskomattoman iso. Ja myös aivan turhaan näin uskomattoman iso. Autot eivät poikkea toisistaan juuri mitenkään eikä ajotuntuma ole lähelläkään vaikka GTA-pelien luokkaa, Loppupuolella peliä ei enää kiinnostanut ajaa itse yhtään mihinkään vaan mieluummin annoin etsiväparini hoitaa sen homman. Välillä ajoin itse ihan vain sen takia että sai välillä vähän tehdä ohjaimella jotain eikä pelkästään katsoa kun tämä "peli" etenee.

L.A. Noire on jaettu erillisiin "keisseihin" joka aina esitellään aluksi lyhyellä videopätkällä ja poliisipäällikön tehtävänannolla jonka jälkeen useimmiten mennään tutkimaan rikospaikkaa. Itse rikospaikan tutkinta menee hyvin pitkälti näin: Kävele ympäriinsä päämäärättömästi ja paina X:ää aina kun ohjain tärähtää jolloin ollaan todistuskappaleen lähellä. Mikäli todistuskappale ei liity tapaukseen, päähenkilömme Cole Phelps ystävällisesti kertoo sen välittömästi pelaajalle ettei vain tarvitse tehdä sitä päätelmää itse. Jos esine on tärkeä, sitä pyöritellään minimaalisen pienellä liikkeellä käsissä ja sitten Cole merkitsee sen muistiinpanoihinsa. Mikäli pyörittelyssä ei löytynyt sitä tärkeää elementtiä kyseisessä todistuskappaleessa, tärisee ohjain edelleen tuon todistuskappaleen kohdalla ettei se vain jää tutkimatta huolellisesti. Välillä näen jo selvästi vaikka aseen sarjanumeron mutta Cole merkitsee sen ylös vain pyörittämällä asetta käsissään juuri siihen yhteen tiettyyn kapeaan kulmaan jossa se kelpaa pelille.

Sitten haastatellaan todistajia ja epäiltyjä ja yritetään valita vastauksiin oikea reaktio: Totuus, epäily tai valhe. Valehdellessaan nämä katselevat taivaisiin, hierovat niskaansa ja tekevät kaikki mahdolliset kliseiset ja klassiset valehtelun tuntomerkit, mutta sitä valintaa on turha tehdä jos ei ole hallussa todisteita että kohde valehtelee. Välillä nämä todisteet ovat päivänselviä, välillä niiden yhteyttä valheeseen on lähes mahdoton päätellä. Ja jos ei voi todistaa väitettä valheeksi, pitää valita epäily. Totuus on lähes aina väärin joten se valitaan vain silloin kun sen yksinkertaisesti täytyy pitää paikkansa. Ehkä eniten tässä systeemissä potuttaa Colen tapa jatkaa kuulustelua jos valitset epäilyn: Mies alkaa välittömästi meuhkaamaan ja syyttämään haastateltavaa kaikesta sellaisestakin mihin pelaaja jo valmiiksi tietää tämän olevan syytön. "En minä tuota tarkoittanut!" käy mielessä useammin kuin kerran tämän pelin aikana. Mutta toisaalta, ihan sama minkä milloinkin valitset: Peli etenee jokatapauksessa eikä juoni ota mitään uusia suuntia Heavy Rain -tyylisesti tai mitään muitakaan seurauksia ei ole tiedossa vaikka vastaisit aina väärin etkä löytäisi ainuttakaan johtolankaa. Mikä on tietysti täysin mahdotonta kun peli taluttaa niiden luokse tai pakottaa pyörimään tuntikausia jossain pusikossa kunnes ohjain tärähtää vaikket silmilläsi mitään huomannutkaan.

Ja joka jumalan kerta kun keissi alkaa olla lopuillaan, seuraa antikliimaksi jossa viimeinen haastateltava kohde osoittautuu syylliseksi tai ainakin käyttäytyy niin ja lähtee karkuun joko juosten tai autolla. Ja eikun perään. Muutaman kerran tämä oli hauskaa, kuten haastattelutkin, mutta kun homma etenee aina samalla kaavalla etkä koskaan pääse tekemään varsinaista etsiväntyötä, muuttuu pelaaminen pakkopullaksi hyvin nopeasti. Keissit vaikuttavat usein oikein mielenkiintoisilta aluksi mutta lopulta taskuissa on useita tarpeettomaksi jääviä "todistuskappaleita" ja homma päättyy kuin seinään. Tätä auttaisi kovasti jos vaikka tapauksen ratkettua näkisi jonkun videopätkän jossa kerrataan miten rikos tapahtui ja kuka teki mitäkin. Eli ainoa asia jossa välivideoille olisi oikeasti tarvetta, puuttuu pelistä. Muuten niitä videoita sitten riittääkin, tuntitolkulla annat ohjaimen vain lojua pöydällä ja katselet mitä tapahtuu. Jopa silloin kun ajat johonkin kohteeseen, et saa edes parkkeerata autoa itse vaan välivideo käynnistyy välittömästi kun alat olla paikan lähellä.

L.A. Noire on juuri kaikkea sitä mitä nykypeleissä on vikana. Audiovisuaalisesti hieno kokoelma yhdentekeviä videopätkiä joiden välillä ei tehdä yhtään mitään mikä vaatisi minkäänlaista taitoa pelata kyseistä peliä. Väkisin mukaan ängettyä kömpelöä ammuskelua - check. Tolkuton määrä sivuhahmoja jotka ovat järkyttävästä dialogin määrästään huolimatta paperinohuita karikatyyrejä - check. Tulee mieleen eräskin Uncharted joka myös nauttii uskomatonta suosiota ilmeisistä ongelmistaan huolimatta. Pöyristyneenä silmäilin Metacriticin arvosanoja L.A. Noirelle, voiko olla että pelimedian ammattilaiset ympäri maailmaa ylistävät peliä joka ei tee yhtään mitään muuta oikein kuin korean kuoren? Puhakin antoi Pelaajassa tälle 10/10! Onneksi lopetti päätoimittajana. Alkoi menemään tuo Rockstar-fanitus vähän liian pitkälle.

Itseni lisäksi kolme kaveriani on pelannut L.A. Noirea, he kaikki jättivät pelin kesken huomattuaan miten yhdentekevää tässä kaikki on. Kukaan heistä ei aio koskaan pelata tätä loppuun asti koska sellaisiakin pelejä löytyy joissa saa ihan oikeasti pelata. He kaikki ovat myös kovia videopeliharrastajia joilla on laaja maku lajityyppien osalta ja esimerkiksi Heavy Rain maistui mainiosti kaikille. Heavy Rainilla ja L.A. Noirella onkin tavallaan paljon yhteistä, mutta Heavy Rainissa teoilla oli seurauksensa ja quick time eventien ansiosta pelaaminen ei ollut missään vaiheessa pelkkää sivustaseuraamista vaan aktiivista osallistumista tarinan kulkuun.

Lopullinen arvosanani L.A. Noirelle on Pelaajan asteikolla 5/10.

Journey meni äsken läpi. Peli näyttää aivan uskomattoman upealta ja pelin soundtrack sopii siihen paremmin kuin hyvin. Ei se kovin pitkä peli ole, mutta suosittelen silti.

Lainaus käyttäjältä Drifu+

Journey meni äsken läpi. Peli näyttää aivan uskomattoman upealta ja pelin soundtrack sopii siihen paremmin kuin hyvin. Ei se kovin pitkä peli ole, mutta suosittelen silti.

Kerroppas mitä tuollainen lysti kustantaa? Hankintalistalla tuo todella vahvasti keikkuu.

Lainaus käyttäjältä Muksu+

Lainaus käyttäjältä Drifu+Journey meni äsken läpi. Peli näyttää aivan uskomattoman upealta ja pelin soundtrack sopii siihen paremmin kuin hyvin. Ei se kovin pitkä peli ole, mutta suosittelen silti.

Kerroppas mitä tuollainen lysti kustantaa? Hankintalistalla tuo todella vahvasti keikkuu.

Muistaakseni tässä oli jotain perseilyä Sonylta, että tuon pelin pystyy tällä hetkellä ostaa vain jos olet plusjäsen. Hintaa oli muistaakseni 13€. Ei ainakaan kauas heitä tuosta.

Joo 13 eukkaa se storessa kustantaa, kun äsken kävin katsomassa. Hieman yllättäen Trine 2 siinä vieressä oli 8€ tai sitten oli vain plussalle. Tosin plussalle sen piti olla ilmaisena. Journey kuumottaisi kyllä hankkia, vaikka melko kalliilta vaikuttaa. Maksoin siis itse Flowersita aikanaan 2.95€, joka oli oikein passeli hinta siitä lystistä. Jos olisi heti julkaisussa ollut 8€ tämä Journey, niin kyllä olisi jo tullut hankittua. Nyt pitää vähän miettiä, kun aikaakin on niin vähän ylimääräisiin peleihin. Dark Souls tuli myös aloitettua ja jos sitä joskus jaksaa jatkaa, niin siinäkin olisi kyllä iso kasa pelattavaa.

Lainaus käyttäjältä appa-king

Lainaus käyttäjältä Muksu+Lainaus käyttäjältä Drifu+Journey meni äsken läpi. Peli näyttää aivan uskomattoman upealta ja pelin soundtrack sopii siihen paremmin kuin hyvin. Ei se kovin pitkä peli ole, mutta suosittelen silti.

Kerroppas mitä tuollainen lysti kustantaa? Hankintalistalla tuo todella vahvasti keikkuu.
Muistaakseni tässä oli jotain perseilyä Sonylta, että tuon pelin pystyy tällä hetkellä ostaa vain jos olet plusjäsen. Hintaa oli muistaakseni 13€. Ei ainakaan kauas heitä tuosta.

Hinta oli 12.95e ja on viikon ajan vain plussalaisille.

Tämä peli olisi ansainnut helposti omankin ketjunsa, mutta kirjoittellaanpa tänne nyt kuitenkin. Eli Wiin kauan toivotun pelikolmikon toinen jäsen, The Last Story meni tänään läpi noin 30 tunnin jälkeen. Olin jo valmis julistamaan Xenoblade Chroniclesin tai Tales of Vesperian tämän konsolisukupolven parhaaksi JRPG-peliksi, mutta nyt mennään kyllä tiukoille.

Jotain kovasti minua kiehtovaa Last Storyssä oli ja pelin vaatimat 30 tuntia hujahtivat ohi hetkessä. Kuten Pelaajan arvostelussakin taidettiin mainita, hahmot ovat todellakin hyvin kirjoitettuja. Myönnettäköön näistä löytyvän perus kliseitä, mutta silti jokaiseen on saatu upotettua persoonallisuutta. Myös maailma on kiinnostava, vaikka periaatteessa koko peli tapahtuu vain yhden kaupungin alueella, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tämä tuo sinänsä mukavaa tuttuudentunnetta ja auttaa muodostamaan pelialueeseenkin hieman "henkilökohtaisemman" siteen, jolloin osat juonenkäänteistä ovat vaikuttavampia. Ääninäyttelijöitä vierastin alkuunsa hieman, erityisesti päähahmo Zeaelin osalta. Miehen puheet kuulostavat ajoittain nimittäin siltä, kuin sankarityöt eivät voisi vähempää kiinnostaa. Ja saiko joku selville, mikä pointti sillä tiikerillä oli? Täysin turha hahmo mielestäni, vaikka siitä oli kuvia kaikenmaailman promomateriaalissa.

Se miksei Last Story sitten nouse selkeästi parhaimpien JRPG-pelien ykkösnimeksi tällä sukupolvella, johtuu pitkälti taistelumekaniikasta. Sinänsä taistelu toimii mainiosti ja ovathan nuo ottelut vauhdikkaita ja näyttäviä. Jokin syvyys niistä silti puuttuu, sillä taktikointia ei juurikaan kaivata, vaikka siihen periaatteessa olisi työkalut tarjolla. Kertaakaan en edes tainnut kampanjan aikana kuolla (siis niitä viittä kertaa). Taisteluissa oli myös hankala välillä saada kokonaiskuvaa tilanteesta, mikä nyt sinänsä varmasti olisi realistista, mutta pelillisesti koin tämän vähän hankalaksi. Omien liittolaisten on lähinnä annettava säätää omia juttujaan ja toivottava, että nämä selviävät. Toki Zaelilla on ehkä kaikkien aikojen paras aggronkeräyskyky, mitä peleistä löytyy, mutta silti.

Toinen parannusta kaivannut asia olisi mielestäni ollut hahmonkehitys. Tokihan leveleitä tulee ja statsit kasvavat, mutta eipä näillä mielestäni ollut mitään merkitystä. Käytännössä aina ennen pomotappeluja maassa oli summon-rinkula, josta vihollisia pystyi kutsumaan. Näitä sitten sai kurmottaa tiettyyn leveliin asti (melkeinpä +1 level per summonaalto), kunnes jossain maagisessa rajassa levelien tulo aina loppuu täysin. Monessa kohtaa peliä jopa 20 leveliä muita jäljessä olevat tiimikaverit saavuttavat muut vain parin taistelun jälkeen, ja sitten taas mennään tasalevelisinä. Muuta kustomointia pystyi sitten tehdä aseilla ja haarniskoilla, jotka vaikuttivat lähinnä melee/magic hyökkäykseen ja puolustukseen. Haarniskatyyppejä taisi olla ehkä kuusi erilaista ja pari uniikkia haarniskaa. Eri tyypeillä oli vain marginaalisia eroja, eivätktä niiden erikoisominaisuudet auenneet ennen kuin päivittämällä ne +7 tasolle, mikä voi tapahtua vasta aivan pelin loppumetreillä. Tosin kuljin pelin lopun Knight Trainee haarniskalla (hienoin), joka oli suunnilleen alkuhaarniskojen veroinen, mutta enpä silti onnistunut kuolemaan. Sama linja jatkuu aseissa. Lähes kaikilla oli jotain hienoja erikoisominaisuuksia, mitkä olivat hyödyllisiä. Muuten ei sitten tarvinutkaan muuta kuin laittaa parasta miekkaa aina käteen.

No, kaiken kaikkiaan peli oli silti aivan loistava. Hieno tarina, hienot hahmot, vähän turhan helppo taistelu ja yksinkertaistettu hahmonkehitys; siinäpä tuo summattuna. Pelin lopusta pidin tosin erittäin paljon, vaikka tuntui, etteivät pelintekijät oikein osanneet päättää, mihin pelinsä lopettaa. Se oli kuitenkin mukavan rauhallinen ja lämminhenkinen, mikä oli mukavaa vaihtelua monien pelien *töks* lopulle.

Nyt on ollut kyllä sellainen rpg-nirvana menossa, ettei toista. Skyrim, Xenoblade Chronicles ja The Last Story putkeen läpi.. ja seuraavaksi lähteekin sitten Mass Effect 2.. ai ai.

Enslaved tuli paukutettua pari kertaa läpi ja pääsi kyllä yllättämään. Tämä siis oli näitä heräteostoksia kun cdonista sai kympillä. Arvostelujen pohjalta odotin, että sitä akkaa täytyy kokoajan olla paapomassa ja muuta skeidaa, mutta eihän sitä tartte kuin pari kertaa olla pelastamassa.
Kiipeilystä tykkäsin enemmän kuin unchartedissa sillä tässä ei voi tappaa itseään edes yrittämällä ja lisäksi monkey (kuka tuon nimen on keksinyt?!) kiipeilee paljon nopeammin kuin drake. Muutenkin peli on rytmitetty paremmin eikä taisteluun puudu toisin kuin unchartedin tietyissä kohdissa jossa vihuja vaan tulee tulee ja tulee.

Puzzleistakin diggasin tässä enemmän vaikka ne perinteisiä vipu puzzleja olikin. Framerate ainakin plesellä tökkii välillä vähemmän ja välillä enemmän ja äänet myös katoilee välillä. Tosin aina samoissa kohdissa. Vaikeustaso oli easyllä tällaselle button masherille sopiva eikä pelkoa kuolemasta tullut vaan homma oli sujuvaa. Loparikin oli kerrassaan loistava vaikka yleensä inhoan bosseja joissa on monta eri vaihetta ja taistelu on kohtuu pitkä. Tässä suorastaan nautein kun kokoajan tiesi mitä pitää tehdä eikä tullut sitä yleistä "lopu jo perkele" fiilistä jossa hammasta purren pysytään juuri ja juuri hengissä ja matsi vaan jatkuu.

Toisella läpipeluu kerralla tämä maistui vielä paremmalta ja tarttis kolmannen kerran joskus vielä vetästä jotta saa viimisen health upgraden ja loaded up trophyn eli kaikki upgradet ostettu. Samalla voisi ehkä ne muutamat missatut naamiotkin kerätä jos löytyy tubesta video guide.

Aivan loistava peli siis ja minusta paljon parempi kuin uncharted 2. Siksi vertaan näitä kun minusta pelit kuitenkin on samaa kategoriaa. Helppo kasin peli ainakin ellei jopa 8.5.

Nyt iski sellainen pommi että alta pois! Elikkäs Steamista ~9€ Dear Esther. Todella kauniilla tarinalla ja toteutuksella höystetty ensimmäisen persoonan kävely. Elikkäs, pelaaja ei voi tehdä mitään muuta kuin kävellä.

Peli sijoittuu saarelle joka näyttää tautisen upealta (yksi hienoimman näköisiä pelejä ikinä, oikeasti), välillä ei uskoisi että pelimoottorina on ikivanha source.
Tarinaa en rupea spoilaamaan se iskee kovempaa jos siitä ei tiedä mitään.
Peli on hidastempoinen, eikä siinä oikeastaan tapahdu mitään. Tunnelma on käsinkosketeltava ja rauhallinen.

Suosittelen vain niille joilla on kärsivällisyyttä ja jotka pystyvät pelaamaan peliä ilman aseita tai mitään muitakaan härpäkkeitä. Lukekaa vaikka joku ihan oikea arvostelun pätkä ja katsokaa pari kuvaa ennen kuin kokeilette, sillä ymmärrän kyllä hyvin että tästä ei moni pidä. Tosi hankala kirjoittaa mitään tästä pelitä jostain syystä.. :D
9 pisteen peli ainoa mistä ehkä voi vähän miinustaa on pelin valitettava lyhyys. Peli kestää noin 70 minuuttia.
Ehdottomasti kannattaa ainakin kokeilla!

Helvetti minkä VideoGamesPlus teki. Tässä hetki sitten kotiin päästyäni oven välissä odotteli paketti ja siellä Tales of Graces f. Perkule kun minun piti saada pelattua tuo Mass Effect 3 läpi ennen tätä ja ajattelin ettei tuo Graces tule vielä viikkoihin Kanadan maalta. No, ei voi mitään. Kai se on pakko aloittaa tässä kohta pelailemaan tuota ja heivata kaikki muut pelit nurkkaan. Tätä hetkeä on odottanut niin julmetun kauan. SItä on Tales of Vesperian jälkeen sormet syyhyten odottanut että pääsisi uutta Talesia pelaamaan.

Vanhalla Xboxilla pelailin Rockstarin The Warriorsia, jonka ostin muutama päivä sitten. Rockstar kyllä osaa tehdä hyviä väkivaltapelejä, ei voi muuta sanoa:)

Nyt on upea Tales of Graces f ollut peluutuksessa muutaman tunnin ja pakko tulla vähän avautumaan tästä kokemuksesta.

Siis jumankauta miten upea taistelusysteemi tässä on! Jo Vesperiassa oli pirun hauskaa paukuttaa kunnon komboja, mutta Graces kyllä vie tällä osastolla oikein kunnolla. Iskujen väistelyt ja kombojen ajoittaminen ei ole ollut Tales peleissä ikinä näin hauskaa. Ensi kertaa tullut tuota free run systeemiäkin kokeiltua, jota en Vesperiassa tullut käyttäneeksi/tarvinneeksi ollenkaan. Tuota kun käyttää sidestepin kanssa, niin vaikeammatkin matsit menevät leikiten läpi kun vihollinen ei pääse iskemään sitten millään. Jos muuten on vähääkään kokemusta aikaisemmista Tales peleistä, niin kannattaa nostaa vaikeusastetta ainakin Intermediateen. Itselläni nyt tuo käytössä ja viholliset antavat ihan mukavasti lämää jos tyrii väistelyt tai torjunnat.

Pelin äänipuolesta on vähän vaikea vielä sanoa, mutta enkku dubbi on kyllä ihmeen sujuvaa settiä mitä tähän asti on kuunnellut. Musiikki on ollut tähän asti melko yllätyksetöntä. Tuttua Motoi Sakurabaahan tämä on, mutta toivottavasti soundtrack paranee pelin edetessä. Tässä vuosien saatossa vain ruvennut tuntumaan, että Sakuraballa alkaa ideat loppumaan mitä Tales pelien musiikkiin tulee. No, ei se huonoa kumminkaan ole.

Niin joo se tarina... Siitä nyt en muuta vielä voi sanoa kuin sen, että tyypillinen Friendship is Magic! meininki on taas kerran mukana. Itseäni tämä on jo alkanut kyrsimään JRPG peleissä. Tokihan ystävyys on kiva juttu, mutta miksi sen pitää aina olla niin helvetin suuressa roolissa miltei jokaisessa japsiropessa johon kosken? Alan kohta vaatimaan uutta rating merkintää näihin peleihin: Contains Friendship!

PC-pelaaminen on ihan... tuota... Kivaa....

Hitto, sehän on aivan älyttömän hauskaa! Enpä olisi uskonut! Olen aina ollut henkeen ja vereen konsolipelaaja, mutta pari tuntia Left 4 Dead 2:ta kolmen ystävän kanssa muutti asenteeni kertaheitolla. Uusi tietokoneeni mahdollistaa huikean sulavan toiminnan, vaikka graafiset asetukset olisi säädetty täysille ja ruutu täyttyisi epäkuolleiden verisistä irtoraajoista! Mikäpä sen hienompaa. Goren määrä on kyllä niin uskomaton, että kaltaiseni zombie-elokuvien fani ei voi olla nauttimatta.

Parastahan L4D:ssä on se tunne, kun selviytyy täpäristä tilanteista tiiviillä yhteistyöllä. Unohtumattomia pikku hetkiä on vähän joka välissä. Porukassamme on kaksi konkaria, joille peli oli jo entuudestaan hyvin tuttu. Minä ja yksi toinen kaveri puolestaan olemme melkoisia aloittelijoita, joten etenkin aluksi meitä sai neuvoa vähän joka välissä. Minulle ongelmia tuotti jo PC-kontrollien sisäistäminen... Parin tunnin intensiivisen tahkoamisen jälkeen olimme kaikki päässeet peliin sisälle siinä määrin, että epäkuolleiden lahtaaminen alkoi sujua todella tehokkaasti. Vaikka pelattavuus onkin äärimmäisen nopeatempoista räiskimistä, on Left 4 Dead 2 silti mielestäni enemmän selviytymiskauhua kuin vaikkapa Resident Evil 5. Varusteiden järkevä jakaminen, niiden oikea-aikainen käyttö ja aseiden valinta ovat elintärkeitä ryhmän selviytymisen kannalta. Sooloilu ja ryntäily johtaa vain tuskalliseen ja noloon kuolemaan.

Hauskaa oli, ja huomenna on pakko jatkaa!

Eilen tuli pelattua vihdoin Mass Effect 2 läpi, mutta ei siitä sen enempää, sillä tänään menikin jo seuraava peli läpi; nimittäin To the Moon. Ja tästä pelistä kannattaakin jo jokunen sana sanoa.

Kyseessähän on hyvin tarinavetoinen peli pienin puzzle-elementein. Varsinainen pelaaminen koostuu lähinnä paikasta toiseen kävelystä ja hotspotien tutkimisesta, mutta välillä pääsee myös muutamia helppoja "laattaongelmia" ratkomaan. Näillä ei sinänsä pelin kannalta ole mitään virkaa ja toimisipa se varmasti yhtä hyvin ihan vain animaationa. Tarina on pelissä nimittäin sen verran onnistunut, että sitä seuraa ilokseen läpi koko nelituntisen keston, mitä peli tarjoaa.

Pelin tarinaa voisi toki enemmänkin kehua, mutta en viitsi lähteä siitä mitään spoilaamaan; parasta kun kokeilette itse. Joka tapauksessa hyvin maanläheinen tarina on kyseessä; ehkä hieman Inceptionin / Paprikan tasoisilla scifimausteilla höystettynä. Musiikit istuvat nekin loistavasti tunnelmaan ja erityisesti pelin teema on varsin hieno ja tarinaan täydellisesti sopiva sävellys.

Pelit-lehdessähän tästä oli jo viime kuun numerossa juttua, joten ne jotka kilpailevaa lehteä lukevat, löytävät sieltä paljon paremmin kirjoitettua tekstiä pelistä.
Freebird Gamesin sivuilta tosiaan kohtuu hintaan irtoaa tuo, jos joku sattui kiinnostumaan :)

Binary Domainia on tullut pelailtua ja ihan kelpo peliltä näyttää. Muuten aika perinteistä settiä, mutta trust ja dialogivalinnat tiimitovereiden kanssa on ihan jännä lisä. Vaikka vastassa ei olekkaan ihmisiä, niin robottienkin räiskinnästä on saatu tehtyä mukavan munakasta ja ronskia.

Itselleni aivan liian kovan vaikeustason takia peli jäi kesken, mutta kyllä tämä siihen mennessä ihan kelpo tekeleeltä vaikutti.

GTA 4: The Ballad of Gay Tony meni tuossa tänään läpi. Pari vuotta se sai odottaa että kunnolla sen kimppuun kävin. Lost & Damnedin pelasin heti kun se tuli X360:lle mutta tämä uudempi osa jotenkin ei vaan innostanut. Tanssimusa/klubi meininki ei minuun iske taas kun L&D:n prätkäily oli kuin Sons of Anarchyä mutta pelinä, eli aivan loistavaa kamaa.

Mutta niin, TBoGT on tuntunut saavan paljon enemmän kehua kuin itse GTA4 ja tai sitten L&D. Meikälle tuo oli näistä kolmesta huonoin kokemus. Tarinallisesti tuo oli enintään OK kamaa, tehtävät tuntuivat olevan kokoajan sitä samaa (tämä ongelma on kylläkin koko GTA4:n kanssa paljolti) ja mukana oli joitain tosissaan paskoja tehtäviä. Parasta oli jotkut oikeasti hauskat läpät mitä videoissa oli, GTA4:sta hieman "iloisempi" meininki ylipäätään ja uudet aseet. Pelatessa myös huomasi että ikä alkaa jo näkymään itse pelissä. Hemmetin huonosti tehty ammuskelu nykyajan peleihin verrattuna. Nykyään keskitason 3rd person räimiskelyssä on paremmin kaikki tehty kuin tuossa. Yli kahteen vuoteen en itse peliä ollut pelannut ja se tosissaan tuntui. Toivon että GTA 5 käyttää täysin uutta moottoria ja tällä saralla olisi parannettu huomattavasti.

Vai, että viimeksi pelattu peli? Se oli toi Grand Theft Auto IV. Toisen kerran menin sen läpi, koska se peli on just hyvä. Tarina on tosi hyvä ja pelissä voi tehdä monia vaihtoehtoja esim. Tapatko tyypin x vai tyypin y. Tai sitten joskus voi päättää tappaako vai eikö tapa. Hyvä juttu pelissä. Miinuksena on se, että tehtävät ovat aivan liian helppoja, koska pelaaja pystyy sokkona ampumaan viholliset helposti. Muutamassa tehtävässä ehkä tuli hävittyä useasti mutta se johtuu vain siitä kun apuri kuolee. Pelin nettipeli on myös ihan hyvä mutta käy pitkästyttäväksi jossain vaiheessa. Ja lopulta jaksaa pelata vain free modea jossa kaikki ampuu mua kokoajan. Hitsi kun on "hauskaa"

Numeroksi vois antaa pelille 8.5/10
Heh ei ollut tarkoitus arvostelua tehdä mut juu.

Ennen Journeyn aloittamista on tässä tullut vähän vanhempia tuotoksia, etenkin lisäosia pelattua jotka ovat odotelleet peluutaan. Nyt viimeisin oli Fable III: Traitor's Keep lisäosa jonka joskus reilu kuukausi sitten ostin alesta 300 pisteellä. Itse Fable III on ollut yksi suurimmista pettymyksistä itselle tässä sukupolvessa. Fable II on vieläkin yksi suosikeistani joten tietenkin odotus tätä peliä kohtaan oli kova. Ihan hyvä pelihän tuo kolmonenkin on, kuten pitkästä aikaa oli hyvä sekin todeta. Sinäänsä peli tuntui paremmalta kuin mitä muistin.

Pari vuotta oli peli ollut jäähyllä ja näin se pettymys oli lähtenyt pois mielestä. Tämän lisäosan oston jätin näin myöhäiseksi kun ei pahemmin pelikään napannut ja se eka (rahastus) DLC jossa mentiin maan alla oli täysin paska. Mutta mitä, tämä Traitor's Keep oli mainio lisä itse peliin. Jotenkin tuohon oli saatu Fable II:n tunnelmaa mukaan, oli loistavaa läppää ja vaikeusastettakin oli vedetty hieman ylemmäs. Päätarinan pelaa varmaan kolmessa tunnissa jos vaan juoksee eteenpäin. Minä tietenkin kierrän ja teen kaiken mahdollisen kuten Fablet pitäisikin pelata ja helposti yli viisi tuntia tuohon kului. Kaikki kirjat ja sivutehtävät kun teki niin rahalleen saa hyvin vastinetta. Innostuin myös itse pääpeliä pelailemaan, tein joitain pikkuhommia ja tein hirmuisia tekoja kylillä.

Pakko kyllä suositella (jälleen) jokaiselle X360 omistajalle Fable II:sta ja tätä kolmostakin. Kummankin saa nykyään halvalla ja pelattavaa riittää kummassakin. Traitor's Keep hintaisekseen myös suositeltava lataus.

Mass Effect 3:en moninpeli on ollut yksinpelin ohella todella koukuttava. Pelannut miespuolisella ihmisellä ja classi on adept. MW3:n moninpeli koukuttaa kanssa paljon.

Hitto, että nykyään tulee sairaasti hyviä pelejä!

Rayman Origins (PSV)

Ubisoftilta tuli oikeasti hyvä peli vuosikausiin. Kyseessähän on sille parhaimmalle Raymanille kumartava 2D eikä mikään 3D paskottu tasohyppely. Juoni ei ole kummoinen, mutta pelissä on mukana kaikki hyvä mikä alkuperäisessä raymanissa on paitsi alkuperäisen pelin vähän liiankin armoton vaikeustaso on rullattu alaspäin, mutta juuri sopivasti että itkupotkuraivareita ei pääse syntymään lopussa. Niiden Nymffien paljastavista puvuista ja kummallisesti palloksi muuttuvista vihollisista voisi vielä joku narista, mutta itse olen valmis antamaan ne anteeksi. Tällaista jatkossakin Ubisoft!

Uncharted: Golden Abyss (PSV)

Yllättävän hyvä peli. Äärimmäisen kaunis, vitan kontrolleja älykkäästi hyödyntävä seikkailupeli. Peli olisi räiskintä ja tasoloikkaelementeilä maustettu seikkailupeli, missä Nathan Drake niminen sälli seikkailee keskiamerikan upeissa asemetsissä etsiskelemässä aarteita ja ampumassa viidakkosissejä. Juoni on kyllä niin kliseinen että jokainen aartenmetsästäjätarinoita lukenut/katsonut voi sen tiivistettynä kuvitella. Vitakontrolleja hyödynnetään erittäin monipuolisesti. Jos Drage roikkuu köydessä, vitaa kallistelemalla hän heiluu siinä. Pelin aikana voi löytyä erilaisia esineitä mitä pitää puhdistaa ja se tapahtuu sormilla kosketusnäyttöä hieromalla. Sama homam kun otetaan hiilihankaus kopioita erilaisista patsaista. Ampuessa Vitan liikuttelulla voi helpottaa muuten melko epätarkkaa tähtämistä mille annan suuret aplodit. Niin hyvin se toimii.

Resident Evil 5 (PC)

Tuli tuossa wanhan koulukaverin kanssa pelattua läpi normaalilla vaikeustasolla. Aika kaukana niin juoneltaan kuin tunnelmaltaan ollaan vanhoista kunnon ressoista, mutta muuten ihan kelpo peli. Olin positiivisesti yllättynyt miten Capcom on panostanut PC versioon. Softanäppäimien ohjelmointituki puuttuu, mutta itse peli on saatu Konsoliversiota näyttävämmäksi, peli pyörii eritäin hyvin vanhemmillakin kokoonpanoilla ja Mercenaries modissa pelaajan kimppuun käy tuplasti enemmän vihollisia. Capcomin olisi kuitenkin ollut jo korkea aika poistaa se juoksunäppäin ja mahdollistaa tähtäämisen samalla kun hahmo liikkuu.

Splinter cell: pandora tomorrow läpi. Miten tuostakin joku voi oikeasti tykätä. Jumalauta mitä save/load rumbaa eikä ikinä ole noin monesti lukenut mission failed ruudulla. Vihutkin välillä jotain yliihmisiä sen kuuloaistinsa kanssa ja fisher ei osu edes ladon seinään sillä pislalla. Ja mitä sai kun pelasi läpi. Paskan videon ja alkuruutuun takas. Kiitos kyllä nyt on tyytyväinen olo. Chaos theorya koitan sitten kun ei muuta ole.

Kaksi uusinta splinteria kyllä voittaa nämä vanhat "klassikot" 100-0

Alice madness returns tullut myös pelattua ja se yllätti positiivisesti. Odotin jotain perus 6-8 tunnin seikkailua, mutta siinä menikin yli 10t enkä missään vaiheessa odottanut pelin loppumista vaan se onnistui pysymään kiinnostavana alusta loppuun vaikka puzzlet toistaakin itseään. Taistelu toimii hyvin jos on muutama sama vihu, mutta kun alkaa olemaan kolmea eri tyyppiä joita vastaan pitää pikkasen erilailla tapella niin se lukitus systeemi alkaa ottaa pikkasen hermoon kun tuntuu aina lukitsevan väärään viholliseen vaikka kuinka sitä koittaa vaihtaa. Eipä tuokaan enää haitannut siinä vaiheessa kun alkoi aseet olemaan kohtuu tehokkaita ja healthia kunnolla.
Tasohyppelykin toimii hyvin ja ainakin minun täytyi välillä oikein rauhassa tutkia, että mihin seuraavaksi pitää hypätä. Äkkikuolemia tuli paljon, mutta checkpoint on melkein aina siinä vieressä tai korkeintaan parin hypyn päässä joten ei ne koskaan ongelmaksi muodostuneet.

Tämän pelin versio online passista oli koodi jolla sai ladata alkuperäisen american mcgees alicen ja tulihan sekin läpi mentyä. Keskinkertainen thirdperson räiskintä jossa on myös tasohyppelyä joihin nuo kontrollit ei tippaakan sovi ja äkkikuolemia tulee. Tässä taas se checkpoint ennen sitä kuolemaa on juuri niin lähellä kuin itse on viimeksi muistanut tallentaa. Vapaa tallennus siis ja luojan kiitos siitä sillä muuten tämä ei olisi läpi mennyt ikinä. Ymmärrän kyllä miksi tämä silloin aikoinaan oli kehuttu peli, mutta aika on ajanut ohi ja kovaa.

Journeyn kolmas kokonainen läpipeluu meni juuri äskettäin läpi. Jälleen kerran pakkohan tuosta on todeta että aivan loistavan pelin ovat thatgamecompanyllä taas tehneet. Mukavan "toverin" kanssa matkaaminen on jotain semmoista mitä en aiemmin ole nettipelissä kokenut. Välillä tietenkin tulee joitain hätähousuja jotka vain juoksevat täysiä eivätkä yhtään pelaa rauhassa. Mutta sitten kun hyvä pelaaja osuu kohdalle pelin taso nousee jo valmiiksi loistavasti vielä paremmaksi. Nuin pelattuna tämä on parempi kuin Flower mutta yksin ei ihan pääse sen nerokkuuden tasolle.

Pelillä on mielestäni juuri sopivasti pituutta että tuon jaksaa useasti mennä läpi, kuten Flowerin kanssa oli sama. Tietenkin mukavaa myös että voi valita kentän minne hypätä suoraan, melko alussa oleva hietikolla kovalla vauhdilla menevän liitelyn olen monestikkin vetänyt putkeenkin. Niin kauniit ja hienot on maisemat ja vielä päälle hyvä musiikki tekee kohtauksesta melkoisen upean. Suosittelen peliä kaikille jotka pitävät hyvistä peleistä. 10/10.

Lainaus käyttäjältä TheCpp0+

Jatkanko vielä?

Jatka toki. Helposti viime vuoden paras peli nimittäin kyseessä. Kyllä siihen pelin flow'hun pääse suhteellisen nopeasti mukaan. Reeniä, reeniä... ;)

Lainaus käyttäjältä Templar+

Lainaus käyttäjältä TheCpp0+Jatkanko vielä?
Jatka toki. Helposti viime vuoden paras peli nimittäin kyseessä. Kyllä siihen pelin flow'hun pääse suhteellisen nopeasti mukaan. Reeniä, reeniä... ;)

Omasta mielestäni Dark Souls on tämän konsolisukupolven paras peli kyseessä. Tuota titteliä tuskin pystyy saamaan mikään muu peli, kuin mahdollinen jatko-osa. Tuskinpa sellaista kuitenkaan tulee enää tälle konsolisukupolvelle, mutten pitäisi sitä aivan mahdottomana ideana.

Hieman muutaman viime kuukauden pelailuista.

Tuli paikattua pelien kaanoniin tutustumista (joka on siis noin kymmenen vuoden pelitauon jälkeen melko laaja) ja ostin God of Warin vol.1 HD Collectionin. Pelisarjan ensimmäinen osa on kyllä äärimmäisen kova. Jotenkin hauska, että kaikista uusista - ja hyvistä - peleistä huolimatta pitkään aikaan ei ole mikään iskenyt niin kovaa kuin tämä (noh, lähiaikojen suosikkeja Demon's ja Dark Soulsia lukuun ottamatta). Varsinkin kun yleisesti mediassa puhutaan, että tällä hetkellä pelitarjonta on yleisesti parasta mitä se on koskaan ollut. GOWin ensimmäisen osan taistelumekaniikka on juuri sopivan herkkä, tarina on eeppinen, karu ja mielenkiintoinen, pelin tempo ja etenemistyyli vaihtelee toimivasti sekä HD -päivityksen kautta peli näyttää fantastiselta. Voin vain kuvitella, kuinka lujaa tämä on iskenyt pelaajiin alunperin. Seuraavaksi taitaisi ostoslistalla olla sitten tämän collectionin perusteella ICO / Shadow of the Colossus Collection.

Alkuvuodesta tuli myös läpäistyä L.A. Noire, joka oli kyllä melkoinen pettymys. Yövuorossa tuli kulutettua aikaa katsomalla Youtubesta kyseisen pelin walkthroughia ja peli vaikutti sen verran mukaansa tempaavalta, että se oli seuraavana päivänä pakko ostaa. Alkuun peli olikin uutuudenviehätyksen vuoksi täyttä rautaa ja varsinkin koko pelin elokuvamainen premissi tuntui loistavalta (varsinkin kun olen suuri film noir -elokuvien ystävä). Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän rupesivat meikäläistä turhauttamaan muutama asia. Ensinnäkin hahmon kontrolloiminen on mielestäni edelleenkin yhtä jäykkää kuin suurimmassa osassa Rockstarin peleistä. Toiseksi L.A. Noiressa avoin maailma on todella upean näköinen ja kaiketi melko aidosti osittain mallinnettu, mutta siitä ei voi juurikaan nauttia, kun tehtävien ulkopuolella et voi muuta tehdä kuin ajaa autoa. Isoin ongelma on kuitenkin se, että upeasta kasvomallinnuksesta huolimatta tuntui siltä, että välillä oli todella vaikea tietää, mitä vaihtoehtoa kuulusteluissa tulisi käyttää. En koe olevani mikään tyhmä ihminen, mutta tuntui siltä, että välillä todisteiden ja totuuden yhdistelmä oli melko hatara ja absurdi.

Tällä hetkellä pelailussa ovat Skyrim sekä Batman: AC. Skyrim on tällä hetkellä tauolla, kun noin 70 tunnin jälkeen rupesi kyllästyttämään. Samalla tavalla kävi aikoinaan Fallout 3:n sekä New Vegasin kohdalla, johon aina auttoi tauko. Tämän jälkeen olivat taas fantastisia ja näin oletan Skyriminkin kohdalla käyvän. Battiksen kohdalla alku oli itselleni ainakin jotenkin hajanainen. Peli kuitenkin parantunut melko jyrkällä nousukäyrällä ensimmäisten tuntien jälkeen.

Lainaus käyttäjältä TheCpp0+

En oo yhtään tän genren pelejä kokeillut. . . . . Voitte kuvitella kuinka paljon taas tuli ärräpäitä kun en älynnyt Dark Soulsista mitään; Hakkasin miekantyngällä jotain hirveetä monsterimiestä ja kuolin monta kertaa, sitten tajusin että sitä ei pitänytkään tappaa. Sitten hakkasin miekalla pitkin seiniä koska en tajunnut targetoida vihollista. . ..

Jatkanko vielä?

Ei sen sun pelaaminen kaikesta huudosta ja kirosanoista huolimatta nyt niin huonolta kuulostanut ;) mutta joo kannattaa todellakin jatkaa! Kaikki on sanonu, että aluksi (ja myöhemmin) turhauttaa, mutta kun siihen pääsee jyvälle niin on se aivan mahtava peli!