PBC - Pelaajaboardilaisten Podcast / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Lainaus käyttäjältä finngamer+

Mahtavaa aloitekykyä jätkillä. :)

Kohtalaista läppää!

vau, joku toimistostakin kuunteli. Ja vieläpä piti siitä. Pitänee sitten tehdä jatkoa tällekkin.

Hyvä kyllä kuulla positiivista palautetta. Johtuen varmaan surkeasta itsetunnosta, oli itselläni hirvittävä myötähäpeän tunne podcastia kuunnellessa aina kun suuni avasin. Ensi kerralla sitten ehkä paremmin. Digiexpot lauantaina, siellä tavataan.

Lainaus käyttäjältä Guybrush+

Musiikista pakko antaa 10/10. Lopun Megaman 2 biisi oli loistoveto. Itseaisassa kaikki olivat.

Hyvä tietää että musiikit kelpasivat. Vaikka en ole tätä ennen editoinut mitään äänitiedostoja niin onnistuin mielestäni suht hyvin.

Toivotaan että SWTOR olisi Digiexpoilla testattavana, siinäpä vasta jotain olisi! En suostuisi poistumaan rakennuksesta.

Muistiinpanot kyllä tosiaan oli, mutta olen tosissaan huonomuistinen, niin pitäisi kirjoittaa tarkemmin. Saattaa myös yhtäkkiä tulla mieleen jotain, vaikka ollaan jo aiemmin asiasta puhuttu, niin halusi vielä sanoa sanottavansa.

Tosiaan kohtalaista läppää! Oli ideana tehdä rento ja kasuaali podcast, jossa kuuntelija pystyy hieman ehkä samaistumaan puhujiin. Kuten huomattu niin ei sitä itsellenikään tule vuodet tai pelintekijöiden nimet mieleen vaikka olisi kuinka merkittäviä. Hyvin amatöörimäisellä tasolla liikutaan, vaikka toki Norsukamman ammattimaisemmat näkemykset olivat hyviä lisiä.

Innostusta tosiaan tuntuu riittävän, ja olenkin nyt suunnitellut rajoittavani puhujien määrää tuohon kuuteen, kun juttu luisti hyvin eikä tullut huutokilpailua. Tämä on siis kaikille boardilaisille avoin, kunhan vaan saadaan ajat sopimaan.

Olisiko keskiviikolle klo 16-19 välille kiinnostuneita puhumaan jonkin verran ainakin roolipeleistä, "Mikä on roolipeli" otsikolla? En saanut tuossa nyt sanottua tarpeeksi hyvin miksi Minecraft ei todellakaan ole roolipeli. Ehkä sitä voisi muitakin aiheita keksiä. Ja ehkä tuosta saadaan myös hyvä väittely, ken tietää.

Perheellisellä kun on välillä vaikeuksia sopia mitään, niin heitän ilmoille aina ajat kun varmasti sopisi.

Klo 16-19? Loistoaika! Itse tulen miellelläni

Enköhän pääse tuolloin paikalle.

Herran pieksut se tulikin jo! Luulin että Dempalla menisi perheellisenä ihmisenä vähintäänkin se viikko koko homman editoimiseen sekä hienosäätämiseen mutta kuinka väärässä olinkaan...? Mukavaa myös että muut käyttäjät ovat näyttäneet takamuksen sijaan peukkua koko projektille.

Lainaus käyttäjältä Demppa+

Olisiko keskiviikolle klo 16-19 välille kiinnostuneita puhumaan jonkin verran ainakin roolipeleistä, "Mikä on roolipeli" otsikolla?

Keskiviikko onkin sitten ainoa päivä lauantaita lukuun ottamatta jolloin en itse voi tuohon kellonaikaan osallistua. Nice... Toki jos ideana on pyöriä vain yhden aiheen ympärillä niin eipä tuo haittaa sillä itse diggailen ehdottomasti enemmän tästä usean eri aiheen ympärillä pyörivästä podcast-tyylisestä ratkaisusta. Make it happen Demppa!! At least once more...

Täytyy myöntää, että en ole Pelaajacastia kuunnellut ikinä 5 minuuttia pidempään. Tämän teidän tekemän kuuntelin kokonaan, vaikka meinasin kyllä jättää testaamatta. Todella hyvin onnistunut ja tämä oli vasta ensimmäinen jakso! Kaikki osallistujat olivat hyvin mukana, eikä hiljaisia hetkiäkään tullut, vaikka varmaankaan ette toisianne ainakaan kovin hyvin tunne entuudestaan?

Oli mukava kuulla millainen ääni siellä käyttäjänimen takana piileekään ja ennakkoluuloni joistakin käyttäjistä kumoutu täysin. Norsukampaa luulin vanhaksi patuksi, mutta siellähän onkin nuorehkon (20-30v) kuuloinen äijä.

Lainaus käyttäjältä Demppa+

Olisiko keskiviikolle klo 16-19 välille kiinnostuneita puhumaan jonkin verran ainakin roolipeleistä, "Mikä on roolipeli" otsikolla?.

Mielelläni suosikkigenrestä voisin pälistä. Klo 16 vielä hieman aikainen, klo 17-> ei ole mitään menoa itsellä tuolloin. Jos siis kelpuutatte minut [hymiö]

Lainaus käyttäjältä Demppa+

"Mikä on roolipeli" otsikolla?

Oh my god mikä aihe! Itselläni olisi tästä roolipelien fanaattisena ystävänä paljonkin sanottavaa, joten kiittäkää vain onneanne ettei minulle ole kunnon nettiyteyttä eikä mikkiä tai muitakaan tarvittavia härpäkkeitä. Meinasin jopa jonkun Mass Effect 2-keskustelun jälkimainingeissa joskus aloittaa moisen ketjun, mutta en lopulta uskaltanut. Kiinnostava nähdä (kuulla) millaista settiä tällä kertaa saadaan aikaan ja millä kokoonpanolla.

Omituisten linkkien ja moromopon käyttäjätunnuksen avulla pääsin viimeinkin tänne ketjuun. Eli pahoittelut vielä kerran, kun en.päässyt. Ensi kerralla tulen. Eli keskiviikkona.
Mikkiähän en PClle omista, joten tulen sitten viestein. Joku voisi sitten toimia tulkkina.
Koitan ninjailla jostain kaupasta itselleni halvan headsetin, mutta en huomenna.

Lataan ensimmäistä podcastia, 48%.

Sasu, tälläisiä cästiin ei voi tulla ilman mikkiä, pahoittelen. Vielä sen veeran, että esim. Guitar hero mikki kelpaa myös skypessä, ehkä myös singstar, mutta en varma.

Toki jos joku haluaa lukea viestisi cästissä niin sitten onnistuu, mutta itse en ainakaan olen kauhean innoissani.

Tässä huomaa sen, että kaikkein parhaiten homman saa rullaamaan, kun alkaa vain tehdä. KonsoliFINissä me suunniteltiin ja mietittiin hommaa about 6 vuotta, mutta ensimmäinen jakso syntyi vasta kun ruvettiin tekemään.

Jos meinaatte tehdä näitä enemmänkin, niin kannattaa hankkia kunnon mikrofonit. KFinpodcastissa ollaan hankittu kaikille vähänkään vakituisemmille osallistujille Logitechin USB-mikit. Ekoissa jaksoissa mulla oli tällaiset: http://www.verkkokauppa.com/fi/product/35974/csxsk/Logitech-Laptop-Headset-H555-kuulokemikrofoni

Noi oli vähän raskaat pitää päässä, kun me ollaan niin pirun pitkäpuheisia. Niinpä mä käytän nykyään tällaisia:
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/41761/crkgn/Logitech-USB-Headset-H360

Ihan teknisenä vinkkinä sellainen, että kannattaa sijoittaa mikrofoni siten, että se ei ole suoraan suun tai nenän edessä. Uloshengitykset tulee muuten aika pahasti läpi ja se häiritsee puheeseen keskittymistä. Toinen on se, että niiskutusten ja yskäisyjen ajan käyttää sitä mykistyskatkaisinta.

Käsikirjoitus on aika tärkeä olla olemassa, ja ainakin keskustelun puheenjohtajan kannattaa pitää se nenän edessä koko ajan. Jos muu kaarti on tutustunut siihen etukäteen, niin keskusteluun voi tulla harkittujakin ajatuksia. Käsikirjoituksen ei tarvitse olla mitenkään erinomaisen pitkä, koska vähänkään sanavalmiimpi kaveri saa kyllä väännettyä tikusta asiaa. Tänään nauhoitetun jakson (kesto 2h 22min) käsikirjoitus esimerkiksi oli vähän reilu 500 sanan mittainen. Olennaista on, että kaikki ovat lukeneet käsikirjoituksen etukäteen.

Yksi juttu, minkä huomasin vasta ihan pari jaksoa sitten oli että Audacitysta (v1.3beta) löytyy aika hyvä ominaisuus: hiljaiset kohdat saa typistettyä automaattisesti. Jos (=kun) tulee ajatuskatkoja, niin ne on helppo lyhentää siedettävän mittaisiksi.

Tällaisia ajatuksia muutaman podcast-jakson kokemuksella.

Itsekin pääsen tuolloin keskiviikkona osallistumaan.

Melkoisen monta osallistujaa jo ilmoittautunut, eikä itselle ihan noin aikaisin natsaa. Hoitakaa homma!

Kiitokset jryille vinkeistä. Hätäilin niin paljon ajoituksen kanssa että en ehtinyt mainita mutesta tai mikrofonin sijoituksesta muille, ja nauhoituksen aikana asiaa ei huomannut, keskityin ehkä liikaa ajattelemaan että miten ihmeessä siirrytään seuraavaan aiheeseen. Täytyy hoitaa nauhoitus myös hieman paremmalla laadulla seuraavaksi, toivottavasti tiedoston koko ei kasva älyttömästi.

Käsikirjoituksen virkaa hoiti lyhyt lista jossa oli aiheet...täytyy koittaa panostaa tähän enemmän, joskin saimme mielestäni tarpeeksi hyvää keskustelua aikaiseksi näinkin. Aiheesta toiseen satunnaisesti hyppiminen tulee olemaan varmaan aina läsnä, jos minä olen "puheenjohtajan" paikalla, ja uskon että se ei välttämättä niin hirveästi häiritse ihmisiä, kunhan sanoo jotain järkevää. Ensimmäisessä jaksossa itsekin erehdyin puhumaan välillä liikaakin aiheen vierestä (tattien klikkaus jne.), joten tätä yritän kyllä vahtia.

Ja sanottakoon vielä että kun PBC on tosiaan kaikille boardilaisille avoin, niin kuka tahansa saa järjestää oman castin, puhuen mistä haluaa. Ei tarvitse siis odotella että minä ehdottaisin jotain.

Ensimmäinen podcast oli mahtava. :D Respect!

Mahtava huomata miten silkka intohimo harrastettaan kohtaan luo edellytykset sujuvan podcastin ym. harrastetoiminnan syntymiselle! Pienet tekniset haasteet tai puheen tuottamisen alkuvaikeudet eivät paljoa latistaneet kuunnellessa, varsinkin jos otetaan huomioon castin olleen ihka ensimmäinen laatuaan.

Jos kaipaatte sankkoihin riveihinne muka-hauskaa läppää suoltavaa opiskelijapummia, ottakaa ihmeessä yhteyttä yksityisviestin tai skype-viestinnän (nick: parasiitt1) muodossa!

Lainaus käyttäjältä taikasieni+

Jos kaipaatte sankkoihin riveihinne muka-hauskaa läppää suoltavaa opiskelijapummia, ottakaa ihmeessä yhteyttä yksityisviestin tai skype-viestinnän (nick: parasiitt1) muodossa!

Toki saa tulla. Meillä taitaa vain tällä hetkellä olla kaikki "slotit" täynnä. Tosin jos joku nyt ilmoittaa että tahtoa olisi tulla tänään klo 17 -> tulla juttelemaan mm. roolipeleistä, niin poistaisin varmaan röyhkeästi yhden edellisessä castissa mukana olleista, jotta saataisi uudempia puhujia.

Vai kannattaako mielestänne ottaa enemmän kuin 6 puhujaa?

Mihin nämä podcastit tulevat? Mistä niitä voi kuunnella?:)

Tämän threadin neljänneltä sivulta löytyy linkki.

Lainaus käyttäjältä Vin+

Tämän threadin neljänneltä sivulta löytyy linkki.

Kiitos!

Lainaus käyttäjältä Vin+

Tämän threadin neljänneltä sivulta löytyy linkki.

Lainaus käyttäjältä Mardi+

Mihin nämä podcastit tulevat? Mistä niitä voi kuunnella?:)

http://pelaajaboardcast.podomatic.com

Ensimmäisellä sivulla myös. Laitan tänne ilmoituksen aina kun tulee uusi jakso, ja pistän linkin myös aloitusviestiin.

Tietääkö kukaan parempaa palvelua kuin tuo podomatic? Paljonkohan Pelaaja pyytäis hostaamisesta ja syötteestä. :p

Jakso purkissa. 8 puhujaa. Minä, sasukeluffy, arkkimaagi, lordzalor, drifu, moromopo, mikke95 ja oselot. Huh. Koitan editoida aamulla valmiiksi. Nyt ei ehdi.

Aamuinen edit: Sry guys, menee varmaan huomiseen.

Pitäisi tosiaan keksiä vaihtoehtoinen palvelu tuon podomaticin tilalle. Nyt on käytetty 4,2 gigaa Bandwidthiä, ja raja on kuukauden verran vissiin 15 kun sai ilmaiseksi PRO kokeilun. Tuon kuukauden jälkeen se menee 500 megaan, eli ei sitä oikein kukaan ehdi kuunnella kun on jo täynnä..

halp

Kai mä sit laitan vain dropboxiin tms. Harmi vain että sitten ei voi seurata kuuntelukertoja. Se tässä kiinnostaisi. 104 soittoa näyttäisi olevan podomaticin kautta, mutta sitä ennen moni ehti jo ladata sen dropboxista. Ja 2500 katselukertaa ketjulle, cool.

Ois just luppo aikaa ollut, kun tuli pää kipeeks niin en jaksanut batrmania pelata. No huomenna koulun jälkeen kuuntelemaan.
Ocelot mukana,.... :D Miten nukun yöllä?

Toivon mukaan Ocelotin läsnäolo tuo mukanaan tietynlaisen "GG Allin-vivahteen". Katsokaa youtubesta jos ette tiedä mistä puhun. Innolla odotan tuotosta.

Lainaus käyttäjältä Norsukampa+

Toivon mukaan Ocelotin läsnäolo tuo mukanaan tietynlaisen "GG Allin-vivahteen". Katsokaa youtubesta jos ette tiedä mistä puhun. Innolla odotan tuotosta.

Äläpä vedä odotuksiasi ihan nuin ylös. GG oli kuitenkin itse Jumala, hänen tasolleen ei pääse kukaan. Ihan kiltisti ainakin koitin olla, ei tämä ole minkään goatseboardin casti jos sitä et vielä tiennyt.....

Pahoittelut etten päässy viime boardcastii, oli vähä muuta aktiviteettii.
Seuraavaan boardcastii voisin tulla taas mukaa jos sille jo joku päivämäärä on keksitty.
Nyt kun on kurkkuki täysin kunnos, vois olla enemmän mukana ku ensimmäisessä lol.

Siis tuleeko vielä tänään? Kiinnostaisi kuunnella, kun ei ole kiirettä nukkumaankaan vielä. :P

Tässä on nyt sellainen homma että mun täytyy lähteä töihin ja tiedosto vielä uploadailee, joten jätän masiinan raksuttamaan. Seuratkaa http://pelaajaboardcast.podomatic.com sivua, kyl se sinne jossain välissä tulee.

Tällä kertaa puhujina boardeilta Demppa, Arkkimaagi, Moromopo, Drifu, LordZalor, Sasukeluffy, Oselot ja Mikke95.

Idea podcastiin ei ollut edes viikon vanha kun jo toinen jakso nauhoitettiin.

Ensin kerrotaan hieman puhujien roolipelihistoriaa.

Uutisissa tuoreena ja isona tapauksena GTAV varmistus, josta irtoaa ainakin muutama lause.

Viikon aiheena roolipelit. Mikä on roolipeli? Voisiko Modern Warfare olla toimintaroolipeli? Onko Final Fantasyt roolipelejä vai ei? Entä tarvitaanko roolipeleissä inventoryä?

Puhujat kertovat myös lempiroolipelinsä, ja ennakkofiiliksiä Skyrimistä.

Elder Scrolls: Arena & Daggerfall ladattavissa ilmaiseksi täältä:
http://www.elderscrolls.com/daggerfall/
http://www.elderscrolls.com/arena/

Musiikit:

Paljon eräästä pelistä josta ei kuitenkaan puhuttu mitään; Star Control 2. Peli kun on nykyään freewarea niin musiikkejakin voi tarjoilla kuunneltavaksi. Yay! It's great!

Ocremix (http://ocremix.org/)

The Legend of Zelda: A Link to the Past 'Darkworld Jazz'
Gux
http://ocremix.org/remix/OCR00156/

Final Fantasy VII 'A World of Piano'
kLuTz
http://ocremix.org/remix/OCR00811/

Vähän hätäisesti editoitua kun musiikki loppuu pari kertaa vähän miten sattuu. Korviin sattui myös oma S pari kertaa. Pahoittelen. Ja huh, tulipahan puhuttua sekavia. Ehkä tuosta joku saa jotain irti. Toivottavasti musiikit kelpaa.

Jälleen mainio casti. Erityisesti pidin siitä yhdestä puhujasta, kuulosti tosi komeelta. Joku Ose..oselut oli nimeltään.

No jooo. Alussa huomaa että jopa meikää vähän jänskätti mutta siitähä se nopeasti lähti pois. Tosissaan oli jälleen kohtalaista läppää. Moromopon "Uncharted tehtiin ps1:lle" ja LordZalorin happoinen "mikä olisi täydellinen roolipeli" selitys pistivät naurattamaan, nuo olin jo unohtanut kokonaan. Pitää katsoa jos uudestaankin joskus jaksaisin mukaan.

Kuunneltu on ja edelleen ihan hyvin menee vaikka todella rankasti eri mieltä osan kanssa RPG-termistä olenkin.

Itse pidin muuten myös ensimmäisen Massin hisseistä, tykkäsin kuunnella mukana olevien hahmojen keskistä hissiläppää jopa niin paljon että ajelin hisseillä välillä tahallanikin eri hahmoilla. Dialogi sai myös hahmot tuntumaan eläviltä mukana olevilta henkilöiltä perässä juoksevien bottien sijasta. Kakkosen latausruudut olivat myös siellä olon tunnetta syovä immersiorikko. Tiedän, veteraanifoorumistit ajattelevat "Ei hitto! Ei kai tuo aloita tuota samaa lätinää TAAS!?" sillä olen saattanut sanoa tämän kaiken joskus ennenkin, mutta en ole sanonut tätä vielä uusilla foorumeilla, joten lällällää.

Miten niin Deus Ex ei olisi RPG? Sehän on yksi harvoista joka täyttää sekä perinteisen että modernin RPG-termin ehdot.

Millaisella tolalla on boardcastin tulevaisuus? Jaksaako/ehtiikö Demppa vielä ja onko backup plania siltä varalta jos pelaajabroadcastin kasvot (Darth Vader...?) Demppa on joskus estynyt? Saakos boardilaiset heittää aihe-ehdotuksia vai pähkäilettekö mieluummin aiheenne itse?

Kyllähän tässä jaksaa. Aina kun on vain aikaa. En tosiaan tiedä onko muita halukkaita vetäjän rooliin, mutta aihe ehdotuksia saa tottakai aina antaa! Aiheen ympärille voi sitten aina tehdä oman ketjun tai valita valmiin että muutkin boardilaiset pääsevät osallistumaan, olisi nytkin pitänyt käydä paremmin sitä "Mikä on roolipeli" -ketjua läpi..

Jos tässä ei nyt ihmeitä tapahdu niin seuraavaksi sitten katotaan saadaanko digiexpoilla minkäänlaista nauhoitusta aikaiseksi. Aiheena sitten varmaan kaikki digiexpoilla nähty. Täytyy käydä pyytämässä Pelaajan porukoilta pienet puhepätkät jotka voin liittää podcastien alkuun "Hello gamers, tässä Janne Kaitila, minäkin kuuntelen Pelaajaboardcastia" ;)

Pitäisi kyllä melkein muuttaa nimi...meinaan lähes aina sanoa Pelaajabroadcast Pelaajaboardcastin sijaan...
Ehkä Pelaajaboard Broadcast vois olla tarpeeksi pitkä ja vaikea? Ei oikein tullut ajateltua tuota nimeä tarpeeksi. Oli tarve apinoida Pelaajacastia.

Jos Digiexpoista järjestetään seuraava casti niin minua ainakin kiinostasisi osallistua keskusteluun ja olen myös itse menossa expoille.

:D Loistavaa settiä! Olen itseasiassa innostunut kuuntelemaan nyt näitä casteja vasta kun te näitä aloitte vetämään, sillä ihan pelaajacästejä olen tainnut kuunnella huimat 0 kappaletta. Ehkäpä seuraavan jakson siitäkin voisin kuunnella...

Olisiko täällä kuinka monta kiinostunutta tulla pölisemään sitä sun tätä tiistaina klo 17-19 välisenä aikana? Valitettavastin omista mitään nauhoitinta enkä editointi ohjelmaa skypelle, jos joku voisi sitten tulla tekemään senkin?

Lainaus käyttäjältä Moromopo+

Valitettavastin omista mitään nauhoitinta enkä editointi ohjelmaa skypelle, jos joku voisi sitten tulla tekemään senkin?

Audacity on ilmainen ja erinomaisen hyvä audioeditori. Siinä on joitain käyttöliittymäkukkasia, mutta ilmaiseksi se on tolkuttoman monipuolinen. Ja jos ongelmia tuottaa Skype-rupattelun nauhoittaminen, niin siihen tarkoitukseen on ihan mainio softa MP3 Skype Recorder.

Sellainen huomio vielä Skypen käytöstä, että nauhoituksen ajaksi kannattaa kytkeä koneet mahdollisuuksien mukaan ethernetillä reitittimeen. WLAN on kuitenkin vähän häiriöherkkä viritelmä. Ja nauhoitusvastuu kannattaa sälyttää nopeimman (ja vakaimman) nettiyhteyden omistajalle.

Hemmetin hieno juttu tää boardcast! Kuuntelin tuossa ensimmäisen episodin, ihan mukavaa settiä. Toivottavasti tästä tulee pitkäikäinen ilmiö!

Onkos mietitty että mikä olisi seuraava aihe? Räiskinnöistä olisi kiva kuulla miten se on muuttunut näiden kaikkien vuosien aikana ja sitä miten niitä tulee joka rööristä lisää, koska se on ns "muodissa" vähän niin kuin roolipelit. Ja vielä kun edellisessä castissä puhuttiin myös paljon räiskinnästä kuinka sekin voisi olla roolipeli voisi asiaa puhua vähän laajemmin.

Selitin asian aikas suppeasti ja ehkä hiukan epäselvästi, mutta toivottavasti joku sentään idean tajusi ja voisi selittää ehkä paremmin ja lisätä asiota ideaan.

Niin ja edelliset castit ovat olleet aivan loistavia jatkakaa samaan malliin ja ehkä jonakin päivänä voisin itsekkin tulla jutustelemaan asiosta!

Lainaus käyttäjältä Mardi+

Onkos mietitty että mikä olisi seuraava aihe? Räiskinnöistä olisi kiva kuulla miten se on muuttunut näiden kaikkien vuosien aikana ja sitä miten niitä tulee joka rööristä lisää, koska se on ns "muodissa" vähän niin kuin roolipelit.

Jep, räiskintöihin on tullut vuosien varrella paljon uutta kuten palautuvat energiat, suojasta suojaan-mekaniikka, Hollywoodmaisuus jne. Monta asiaa jotka jakavat mielipiteitä vielä tänäkin päivänä. Jos pelkkä räiskintä ei ole tarpeeksi laaja aihepiiri, niin voisihan sitä hieman laajentaa sillä esimerkiksi autopeleihin on tullut ajan takaisinkelaus ja lähes kaikki roolipelit ovat muuttuneet vuoropohjaisista reaaliaikaisiksi.

Toinen ehdotus voisi olla käytettyjen pelien kaupasta, joka on joittenkin tahojen mielestä nousemassa hyvää vauhtia piratismin kaltaiseksi ongelmaksi. Miksi käytetyt pelit joita on ollut olemassa alusta asti ovat muodostuneet ongelmaksi juuri nyt?

Edelliseen aiheeseen liittyen aivan suunnattomasti vihaamani nettien latauspalvelut, se seuraava askel pelaamiselle, tosin siitä seuraava väistämätön askel pilvipelaaminen on moninverroin kauheampi, kun pirulle antaa pikkusormen...

Jatko-osat jotka pistävät pelisarjan uusiksi. Demppa pääsisi ääneen Old Republicista, joka siirsi sarjan massiivimoninpeliksi muutaman erittäin katkeran Knights of the Old Republic-fanin ulottumattomiin. Need for Speed kumartaa nykyään Burnoutin suuntaan ja tuunaus on saanut väistyä. Syndicate ja Xcom eivät myöskään ihan uskollisia alkuperäismateriaalille ole. Taktinen sotapelisarja Brothers in Arms on kokemassa myöskin hieman muutoksia ja Dragon Quest-pelisarja tekee hypyn online-pelaamisen suuntaan Old Republicin tavoin.

Entäpä irtoaisiko juttua nykytrendistä kuinka pelit jäävät usein tarinallisesti täysin kesken. Monet pelit jotka jäävät ilman riittävää suosiota eivät saa kerrottua tarinaansa loppuun.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

[i]asiaa räiskintäpeleistä[/]

Hyvältä kuulostaa. Kelpo idea.

Minkälainen voi olla fps pelien uusi aalto tai toisin sanoen evoluution seuraava iso askel. Modern Warfare teki mielestäni viimeisimmän upealla yksinpelillään ja vielä koukuttavammalla moninpelillä. Mitä seuraavaksi voi tehdä?

Cast nro2 oli hyvin vedetty ja mieli olisi ollut kommentoida useampaankin väliin omia mietteitä. No hyvin tulivat esille. Loistava cast taas. Ehkä ens kerralla pääsen messiin.

Ainakaan ei ole mitään vielä suuniteltu, mutta seuraava cästin nauhoitus on luultavasti 5.11. Digiexpossa. Sielä tuskin pystytään/ehditään noista höpistä, mutta kelpo ideoita. Ehkä sitten sitä seuraavassa, tai jos joku muu nauhoittaa ja editoi ja laittaa nettiin, niin voin olla vetäjänä perjantaina. Katotaan montako kiinostunutta nyt on.

Tuokaahan joku mikrofoni paikalle sitten. Otan varmaan läppärin mukaan niin katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Voidaan toki kannettavan omaa mikkiä kokeilla myös. Aavistuksen verran epäilyttää että tämä digiexpo nauhoitus jää idea-asteelle...mutta saattaa olla että samana iltana (lauantai siis) ehkä aikaa rupatella skypessä.

Hyviä ehdotuksia kaikilta! Otan kaikki huomioon miettiessäni seuraavia jaksoja. Aikaa vaan todella vähän nykyään "ylimääräisiin" asioihin, joten saa nähdä kuinka pitkälle menee Digiexpon jälkeen kunnes itse toimin taas puheenjohtajan paikalla. Rohkeasti kaikki mukaan juttelemaan!

meikä voi ottaa guitar hero mikin mukaan, usb liitäntä ja hyvin toimii. Eikä oo suuri menetys jos katoo. Tosin kyseessä ei ole alustallista mikkiä, joten pitäisi kiertää. Onko muilla?

Nythän tällä hetkellä on kova taisto vasta ilmestyneen Battlefield 3:n ja kohta tulevan Modern Warfare 3:n välillä kumpi on SE räiskintäpelien kuningas... no kumpikaan ei ole toistaan parempi, jotkut tykkää bäfästä ja jotkut codista.
Niin voisi olla hienoa jos tulevan podcastin aihe olisi räiskintäpelit ja niiden historia, ja nykyäähän ammutaan vihollisia netin puolella aika paljon niin vähän tarinaa voisi kertoa mikä aloitti internet fps:n vallankumouksen.

Sitähän voisi itsekkin joskus tulla tähän pelaajaboardcastiin :)
Laitan vaikka viestiä jonakin päivänä kun olen valmis puhumaan peleihin liittyviä asioita ja ties jotain muuta.

Nyt kun tuo lauantai alkaa olla vaarallisen lähellä, niin varmistaisin, että ketka tulevat/haluavat tulla pölisemään tuonne digiexpon nauhoitukseen? Dempan ja minun olisi näillä näkymin varmaa ja jos joku toimituksesta saataisiin myös mukaan. Onko halukkaita?

Lainaus käyttäjältä Moromopo+

Nyt kun tuo lauantai alkaa olla vaarallisen lähellä, niin varmistaisin, että ketka tulevat/haluavat tulla pölisemään tuonne digiexpon nauhoitukseen? Dempan ja minun olisi näillä näkymin varmaa ja jos joku toimituksesta saataisiin myös mukaan. Onko halukkaita?

Minä olisin tulossa jos vain löydän nauhoituspaikalle ajoissa... Demppa, we need you and your sign!

Huomenna siis tarkoitus nauhoittaa. Selvennetään vielä, jos et ole Digiexpo ketjua lukenut.

Läppäri on itselläni siis mukana, sillä/siihen olisi tarkoitus näillä näkymin nauhoitella. Täytyy kattoa saisiko expoilta ostettua jonkun halvan mikrofonin, mikäli moromopon mikki ei ole riittävä. Nauhoitus siis vain mikäli ei kamalasti tule möykkä läpi äänitiedostoon. Käydään ensin pyörimässä messuilla ja sitten katsotaan jossain hyvä väli missä nauhoitetaan ja puhutaan messuilla nähtävistä asioista. Todennäköisesti nyt siis klo 14, jossain kahvilassa? Tsekkaa Digiexpo -ketjusta meikäläisen kuva niin tiedät mitä etsiä mikäli osallistuminen kiinnostaa.

Kokeilen myös miten onnistuu nauhoitus digikamerallani. Jos sinulla on videokamera niin ota mukaan.

Tällä hetkellä ei ole siis mitään käsikirjoitusta, tarkoituksena olisi vain puhua Digiexpoilla nähdyistä asioista yms. Saa nähdä kuinka pahasti itse jäätyilen, varsinkin jos Pelaajan toimituksesta tulee osallistuja..

Mutta tosiaan. Koska ei ole mitään ammattimaisia nauhoitusvehkeitä, niin en lupaa että nauhoitus tulee onnistumaan kunnolla...

Onkos teillä jonkinlainen "private-porukka" valittuna castiin höpöttelemään, vai saako itsekin tulla pölisemään jos muistaa olla lähistöllä oikeaan aikaan? ;)

Lainaus käyttäjältä The Mastachu

Onkos teillä jonkinlainen "private-porukka" valittuna castiin höpöttelemään, vai saako itsekin tulla pölisemään jos muistaa olla lähistöllä oikeaan aikaan? ;)

Kaikki boardilaiset saavat osallistua ja tehdä omia casteja.

kyseistä kahvilaa on vaikea olla huomaamatta. Siinä digiexpon alueen parveke toisin sanoen, muistaakseni lavan oikealla puolella (viime vuoden lavan)

Heitän villin jokerikortin, ja saatan itse väijyä myös paikalle mikäli ehdin/muistan ja sen sallitte. Katsellaan huomenissa...