Sunnuntaiblogi: Digitalisaatio passivoittaa lapsiamme – mikä on vanhempien tekosyy? / Blogit / www.pelaajalehti.com

Sunnuntaiblogi: Digitalisaatio passivoittaa lapsiamme – mikä on vanhempien tekosyy?

22.03.2015 // Kirjoittanut: Jenni Ahlapuro
8

Pidän siitä sävystä, minkä videopelaamista käsittelevä julkinen keskustelu on viime vuosina saanut. Kannan parhaani mukaan omaa korttani kekoon, ja pyrin käsittelemään pelaamista laajempana kokonaisuutena huomioiden myös niitä näkemyksiä, joita itse en allekirjoita. Kartan kapeakatseisuutta, ja myönnänkin avoimesti että pelaamisesta voi koitua myös paljon haittaa, etenkin lapsille. Peliriippuvuus, liian rajun sisällön aiheuttamat ikävät tuntemukset, television ääreen liimautuminen.. Nämä ovat kaikki pelihaittoja joista tuleekin olla huolissaan. Vastuun ulkoistaminen on kuitenkin vähintään yhtä haitallinen ilmiö.

Näkemys, jonka mukaan videopelaaminen on lapselle toissijainen harrastus kaikkeen muuhun verrattuna on suorastaan naiivi. Keitä me aikuiset olemme määrittelemään mikä on lapselle tärkeää? Tähän päivään syntyneet vekarat käyttävät mobiililaitteita yhtä luontevasti kuin heidän vanhempansa rakensivat käpylehmiä – tosiasia, joka voitaisiin pikkuhiljaa jo hyväksyä. Lapset saattavat viettää valtavasti aikaa pelimaailmassa yhteisten projektien parissa, saaden jotain konkreettista myös aikaan. Vanhemmille vähäpätöinen virtuaalitodellisuuden tuotos on kuitenkin lapselle iso asia, joka parhaimmillaan tuottaa uskomattoman määrän ylpeyttä ja onnistumisen tunteita. Näitä ei aina saa muualta.

Tämän viikon mediakeskustelu on tuntunut kaikelta muulta kuin rakentavalta. Ruudun parissa vietetyn ajan asettaminen ulkoilun ja liikkumisen vastakohdaksi on lähes yhtä absurdia kuin ajatus siitä, että vanhempien kielteiseksi mieltämä pelaaminen loppuu vempeleiden takavarikoimisella. Sen sijaan että vanhemmat asettavat totaalikieltoja muiden keinojen puutteessa, tulisi heidän pyrkiä  ymmärtämään lapsensa harrastusta ja luoda rajoja yhdessä tämän kanssa. Asianmukainen mediakasvatus suojelee lasta pelaamisen ja ruudun tuijottelun haitoilta, mutta luo myös järkevää ja terveellistä pohjaa harrastaa sitä. Ensisijaisesti tästä vastuussa ovat vanhemmat.

Maailma muuttuu huimaa vauhtia, eikä siinä oikeastaan auta kuin yrittää pysytellä mukana. Jos kaikki digitaalinen nähdään automaattisesti uhkana lapsille, on aika muuttaa omia asenteitaan. En sano, etteikö lasten olisi hyvä liikkua ja leikkiä niin sisällä kuin ulkonakin ilman käteen liiman lailla tarttuneita mobiililaitteitaan. Päinvastoin meidän tulisi yhdessä miettiä miten me saisimme myös fyysisestä harrastamisesta lapsille mielekkäämpää. Vaihtoehtoisia aktiviteettejä poissulkemalla ei tehdä pesäpallosta tai hippaleikistä yhtään sen viehättävämpää lajia niistä kiinnostumattoman lapsen silmissä. Olisi lapsellista olettaa muuta.

Videopelimaailmasta vieraantuneille vanhemmille suosittelen usein lapsen pelaamisesta kiinnostumista. Se on paras tapa oppia niin peleistä kuin omasta lapsestaankin, eikä siihen tarvita avointa mieltä ja läsnäoloa kummempaa. Lasta voi pyytää kuvailemaan omin sanoin pelin tavoitteita, tai kertomaan miksi sen pelaaminen on niin hauskaa – he kyllä jaksavat jutella itselleen tärkeistä asioista. Mutta mitä jos yritettäisiin noudattaa samaa myös ulkoilussa. Sen sijaan että lapsia patistellaan pihan puolelle viihtymään, voisi vanhemmat ihan hyvin lähteä mukaan selvittämään mikä hommassa motivoi ja mikä ei. Luulisin että ratkaisu pulmaan löytyy ennemmin sieltä.

Jenni Ahlapuro

Kommentit

Käyttäjän jokunen1 kuva
jokunen1

*hatunosto* hyvä kirjoitus pääsit mielestäni asian ytimeen.

Käyttäjän Malone kuva
Malone

Minä koen olevani 80-luvun lapsena ensimmäistä sukupolvea, jolla on ollut videopelit osana lapsuutta lähes alusta alkaen. Suurin osa ystäväpiiristäni pelasi videopelejä joko Commodore 64:lla tai NES:illä, kuten minäkin, joskus pitkiäkin aikoja.

Mutta lähes jokainen meistä harrasti myös jonkin sortin urheilua ja pallopelejä, jotka koettiin kaveriporukassa aivan yhtä mieluisaksi, ellei jopa vidopelejä mielekkäämmäksi. Silloin tällöin vanhemmat patistivat pihalle pelaamaan, mutta ei sitä usein tarvinnut tehdä, meillä kului päivä ihan yhtä tehokkaasti videopelien kuin jalkapallon tai jääkiekonkin parissa. Minusta kaveripiirillä ja vanhemmilla on asiassa merkittävä rooli, lapset kyllä viihtyvät myös ulkona, jos on kavereita ja mielekästä tekemistä, ei mitään pakotettua sulkeisharjoitusta.

Niin, me käydään vieläkin potkimasa palloa kesäisin samalla porukalla, yli 20 vuotta myöhemmin. Videopelit ovat monelta jääneet matkan varrelle, liikunta ja yhdessäolo ei.

Käyttäjän samojedi kuva
samojedi

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/art-1426675666362.html

Lainaus

»Järjestin suunnistuksen, jossa oppilaiden piti jokaiselta rastilta lähettää minulle selfie itsestään. Voi että miten tohkeissaan tytöt olivat», hän nauraa.

:D

Välillä on ikävä vanhoja kunnon liikuntatunteja, mutta pyöräilen tai kävelen joka paikkaan, joten peruskunto pysyy yllä. Pelaamista olen harrastanut lähinnä tiimipelaamisen takia, mutta se on hiipunut kavereiden epäsäännöllisyyteen.

Aihe on mielenkiintoinen. Pelaamisen kansainvälisyys on muuten sellainen hienous, jota ei ainakaan pienemmillä paikkakunnilla saavuteta liikunnassa. Ulkomaalaisten kanssa on hauska pelailla ja chattailla.

@ Malone, kesää ja kavereiden kanssa pallon potkimista odottaa kyllä! :)

Käyttäjän kinmo kuva
kinmo

Niin, ihan valideja pointteja. Tässä tämän viikon "mediakeskustelussa" on kuitenkin kyse vähän laajemmasta ilmiöstä kuin pelaamisen ja aktiiviliikunnan vastakkainasettelusta. Nykynuoriso on huonossa fyysisessä kunnossa ja se tulee valtiolle kalliiksi. Pelaamisen syyttäminen on tässä tietenkin typerää eikä korjaa ongelmaa. Tosiasia on kuitenkin se, että nuoret on rapakunnossa ja tähän syitä on varmasti monia. Asia on kuitenkin tärkeä ja siitä on syytä keskustella. Siinä Urheilusanomien juttu onnistui vaikka olikin, niinkuin heillä on tapana, kärkäs.

Käyttäjän Jenni Ahlapuro kuva
Jenni Ahlapuro
Lainaus käyttäjältä kinmo

Niin, ihan valideja pointteja. Tässä tämän viikon "mediakeskustelussa" on kuitenkin kyse vähän laajemmasta ilmiöstä kuin pelaamisen ja aktiiviliikunnan vastakkainasettelusta. Nykynuoriso on huonossa fyysisessä kunnossa ja se tulee valtiolle kalliiksi. Pelaamisen syyttäminen on tässä tietenkin typerää eikä korjaa ongelmaa. Tosiasia on kuitenkin se, että nuoret on rapakunnossa ja tähän syitä on varmasti monia. Asia on kuitenkin tärkeä ja siitä on syytä keskustella. Siinä Urheilusanomien juttu onnistui vaikka olikin, niinkuin heillä on tapana, kärkäs.

Asia on tottakai tärkeä, ja lapsien liikkumiseen tulisikin keskittää huomiota entistä enemmän. Itse viittaan kuitenkin nyt enemmän esimerkiksi Laura Grönvistin esittämään ajatteluun Helsingin Sanomissa.

Käyttäjän flimplay kuva
flimplay

Tosi hyvä kirjoitus. Oon samaa mieltä että vastuu on vanhemmilla. Lapsi on varmaan helppo saada tyytyväiseksi ja hiljaiseksi kun työntää ipadin nenän eteen. Vanhemmilla on vastuu rajoittaa lasten teknologian käyttöä. Mieti miten koukuttavaa esim. internet, facebook ja pelaaminen on aikuisillekin saati sitten lapsille. Itse en tajua miksi jollekin 4-vuotiaalle lapselle edes ostetaan joku ipad, ihan käsittämätöntä. Ei tietty teknologiaa pidä sulkea pois mutta on totta että se on niin koukuttavaa että jotkut rajat pitää olla. Ei lapsi itse tajua niitä rajoja, miten vois tajuta kun itelläkin välillä pelaaminen ryöstäytyy käsistä vaikka pitäis olla ns. aikuinen. Jos lapsella ei ole muuta kiinnostuksen aihetta kuin netissä pyöriminen ja pelaaminen tai siis jos hänelle ei esim. ole yritetty tarjota mitään muuta niin niiden parissahan se aika kuluu. Meilläkin oli pienenä Commodore 64 ja pelasin paljon pienenä mutta itsellä oli myös paljon muita kiinnostuksen kohteita ja pelaaminen oli vain yksi harrastus muiden joukossa. En muista että vanhemmat olisivat koskaan sanoneet että nyt riittää pelaaminen, koska ei siihen ollu tarvista. Ja nykyään pelit on vielä paljon koukuttavampia ja realistisempia kuin 80-luvulla joten niihin uppoutuminen on 100-kertaa helpompaa.

Olet mun mielestä asian ytimessä. Lapselle ja nuorille pitää tarjota tarpeeksi vaihtoehtoista tekemistä koska pelaaminen ja netti on varmasti ne kaikkein koukuttavimmat asiat ja jos vaihtoehtoja ei ole tarjolla niin niihin uppoutuu helposti tuntikausiksi. Nykyäänhän kaikki aikuisetkin on koko ajan netissä ja nenä kiinni älypuhelimissa eli ei tässä pelkästään pelaamisesta ole kyse. Se on vain yksi tekijä mikä voi olla haitallista ihan samalla tavalla kuin netissä roikkuminen jos jotain rajoja ei sille laiteta.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Siskon poika on siinä hyvin harvinainen tapaus, ettei hän ole vielä 5-vuotiaana pelannut videopelejä tai tiedä niistä mitään. On vain sattunut kasvamaan perheessä, jossa kukaan ei pelaa. Kuitenkin luulen, että kun poika aloittaa koulun, saattaa olla jo heti ekan päivän jälkeen mankumassa pleikkaa itselleen.

Itselleni yksi Nintendo ja pari peliä oli iso osa lapsuutta. Ulkona koulun pihoilla tuli sitten leikittyä näitä suosikkipelien kohtauksia yhdessä kavereiden kanssa. :)

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Todennäköisesti liikkumattomuuden syinä ovat kaikki tekniikka ei vain pelit.
Lisäksi muitakin nyky maailmaan liittyviä syitä on, kuin pelkkä tekniikka. Nykyään on nuorilla enemmän vain tapana hengailla, eikä pelata esim. jalkapalloa. Tietenkin sitä on ollut ennenkin, mutta esim. äitini nuoruudessa he pelasivat liikunnallisia pelejä niin usein kuin vain ehtivät koululta ja kotiaskareilta.
Lisäksi nykyään on kaikilla niin kova stressi ja kiire, että vapaa aika käytetään rentoutumiseen, ei ulos menemiseen. Itsellä on kokemusta tästä.