Oikea mielipide: Yleissivistys on yliarvostettua / Blogit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Yleissivistys on yliarvostettua

6.01.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
6
Oikea mielipide: Yleissivistys on yliarvostettua

Vuodenvaihteen verkkaisia uutisvirtoja seuraillessa silmään sattui otsikko japanilaisesta Mercenaries Saga -sarjasta, jonka ensimmäinen osa saapuu pian länteen kahdeksan vuoden viiveellä. Tämä tietty uutinen lienee varsin pienen yleisön nautinto ja nimi itsellenikin pitkälti tuntematon, mutta lähtökohtaisesti moisten lokalisointiaukkojen tukkiminen on aina iloinen asia.

Pelistä tietoa kaivellessani ryhdyin jälleen kerran pohtimaan kaikkia niitä ammottavia kuiluja, jotka omaa yleissivistystäni rumentavat. Kuten minut on niin monesti ennenkin Pelaajacastin tai blogin puitteissa pakotettu myöntämään, olen ikäni puolesta jättänyt väliin käytännössä kaikki ennen vuotta 2000 julkaistut mestariteokset, ja sen jälkeisiäkin kokemuksia ovat rampauttaneet puutteellinen kielitaito ja lapsuuden rajallinen ymmärrys maailman menosta.

Siispä kun minua vuosikymmenen verran vanhemmat naavaparrat nauttivat ensimmäisistä Counter-Strikeistä ja Silent Hilleistä, itse keräilin lohikäärmeenmunia Spyrossa. Siinä vaiheessa, kun kasvoin ulos vaipoistani ja kykenin vihdoin joten kuten tosipelaamisen kynnelle, minua odotti jo järjetön lista täyden kympin kulmakivikokemuksia, joita en tule todennäköisesti koskaan katsastamaan.

Ongelmasta tekee varsin todellisen se, miten moni 80- tai 90-luvulla järisyttäväksi koettu nimike porskuttaa edelleen uusien jatko-osien voimin. Kynnys tarttua mihin tahansa Metal Geariin tai Resident Eviliin on valtavan korkea, kun pelaamatta ovat jääneet myös kymmenen edellistä. Tietämättömyys kuitenkin painaa: vaikka kaikki eivät kehtaakaan naljailla minulle samaan tahtiin kuin Pelaajan toimitus, haavoittuvaisuus paljastuu helposti pinnallisemmissakin keskusteluissa.

Siitä huolimatta minusta on kohtuutonta vaatia, että ikäiseni - saatika vielä myöhemmin pelaamaan aloittaneet - kahlaisivat läpi vuosikymmenten edestä väitettyä klassikkomateriaalia. Vapaa-aika ei riitä edes tänä vuonna julkaistuille peleille, ja vaihtokauppa tämän päivän kuumien hittien ja ajan epäilyttävästi kultaamien retroklassikoiden välillä on vaikea perustella ainakin omalla kohdallani.

Kenties vahvin peruste prioriteettien uudelleenjärjestelylle on vallitseva käsitys siitä, ettei yhtä tai toista lajityyppiä voi arvostaa pelaamatta ensin niiden tunnetuimpia edustajia. Totuus kuitenkin on, että lähes joka ikinen genre on tullut varsin pitkälle sitten Sen Yhden Kulmakivijulkaisun, ja pelaan näitä uusia ja uljaita versiointeja yksinkertaisesti mieluummin kuin nostalgiankäryisiä ensiyritelmiä. Kaikenlaiset hatunnostot jäävät tällöin toki huomaamatta, mutta en ole kokenut sen pilanneen yhtäkään pelikokemusta vielä tähän päivään asti.

Harvemmin moisten sisäpiirivitsien ja syvälle piilotettujen viittauksien ymmärtäminen sitä paitsi edes on yleissivistysseikka. Esimerkkinä voimme pohtia vaikka sitä, mitä Suomen kansalaiselta edellytetään yleissivistyksen nimissä: on hyvä tietää, keitä Aleksis Kivi ja Kekkonen olivat, mutta kenenkään koulusta jo päässeen ei oleteta osaavan nimetä kaikkia seitsemää veljestä tai valtionpäämiesten valtakausien tarkkoja vuosilukuja. Jos suomalaisen ei tarvitse erottaa Tuomasta ja Simeonia toisistaan voidakseen kutsua itseään suomalaiseksi, miksi minun pitäisi opetella ulkoa koko Kojiman tuotanto ansaitakseni pelaajan titteli?

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Eihän tuo ole mitään siihen verrattuna, kun on olemassa tyyppejä, jotka eivät ole koskaan pelanneet mitään ja osaavat vaivoin nimetä yhden pelikonsolin tyyliin "eikös joku pleikkari ole pelikone...? :)

Olen itse siinä onnellisessa asemassa, että siirryin vasta 2006 uusiin konsoleihin, joita ennen hakkasin vanhoja pelejä joka päivä. Minulla on toki paljon myös aukkoja yleissivistyksessä, mutta etuna se, että osaan nauttia vanhoista peleistä ja ymmärrän niitä paremmin kuin ehkäpä ne, jotka ovat tottuneet HD-grafiikoihin ja muihin nykyaikaisiin pelimekaanikoihin.

Käyttäjän Turbomuna kuva
Turbomuna

En tiedä kuvittelenko, mutta jotenkin tuntuu siltä että pelinkehittäjät tiedostavat tämän "kynnyksen" ja näin ollen nykysukupolven pelit pyrkivät olemaan helpommin lähestyttäviä pelaajille, jotka eivät ole tutustuneet sarjan aiempiin osiin. Esimerkiksi FFXV ja NieR: Automata ovat sellaisia pelejä, joita voi pelata hyvällä omatunnolla ilman että olisi minkäänlaista käsitystä sarjan aiemmista osista.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Yleissivistyshän on taiteen osalta sitä, että tiedät miten teos on silloin aikanaan vaikuttanut kulttuuriin. Teoksen kokeminen ei ole tarpeellista, eikä edes kerro lähellekään yhtä paljon, koska aina se silloisten ideoiden mullistavuus ei nykypäivän silmin avaudu.

Itse olen nyt vanhemmalla iällä kahlannut läpi muun muassa koko Metal Gear Solid -saagan ja voin sanoa, että vaikka kokemus oli itselleni erittäin antoisa, en silti katso kieroon ketään, joka ei siihen välttämättä enää vuonna 2018 halua ryhtyä.

Minä taas olen toistaiseksi melkeinpä jättänyt uudet pelit sikseen, koska vanhoja hyviä pelejä on vielä niin paljon kokematta ja olen todennut näiden historian helmien jälkikatsausten olevan jopa kiehtovampia kokemuksia. Tänään esim. paukautin läpi Assassin's Creed 2:n ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli myös ensimmäinen läpäisty AC koskaan, koska kuuleman mukaan ykkönen ei välttämättä ole vaivan arvoinen.

@Turbomuna
Minun hyvä sanoa pelkän FFXV:n pelanneena, mutta eikö Final Fantasyt ole juuri sellainen vanhan liiton sarja, jossa kaikki pelit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia ja lähinnä mekaniikat ja tyyli luovat jatkumoa osien välille?

Käyttäjän Turbomuna kuva
Turbomuna
Lainaus Haerski

@Turbomuna
Minun hyvä sanoa pelkän FFXV:n pelanneena, mutta eikö Final Fantasyt ole juuri sellainen vanhan liiton sarja, jossa kaikki pelit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia ja lähinnä mekaniikat ja tyyli luovat jatkumoa osien välille?

Toki, pelit ovat aina olleet juonellisesti itsenäisiä kokonaisuuksia, mutta sen sijaan FFXV on ehdottomasti sarjan helpoiten lähestyttävä osa pelimekaniikansa sekä tematiikansa puolesta. Tämä on ollut kehittäjiltä täysin tarkoituksenmukainen ratkaisu houkutella sellaisia pelaajia, joilla saattaa olla jonkinlainen kynnys tutustua kyseiseen pelisarjaan kaikkien näiden vuosien jälkeen. "A Final Fantasy for fans and first-timers", vai miten se meni.

Ja olen muuten samaa mieltä tuosta, että joissakin tapauksissa taiteen kontekstin ymmärtäminen on oleellisempaa kuin sen kokeminen. Osa pelialan kulttiklassikoista ovat auttamattoman vanhentuneita tänäpäivänä eikä niitä ole välttämättä edes järkeä ruveta tahkomaan läpi ilman niihin liittyvää nostalgista tunnesidettä.

Käyttäjän Icebrk kuva
Icebrk

Eipä kai se pelien historia ole vielä koulussakaan pakollisena oppiaineena, joten yleissivistyksen mittarina sitä ei voinen pitää. Pelaamiseen keskittyneessä toimituksessa toki Old School kavereille kumarretaan ja heille avataan ovi - eikös vaan?:)

Kuulostaa enneminkin vanhemman sukupolven (tod.näk. oman ikäisteni) perusnaljailulta, kun kaikki asiat olivat ennen paremmin ja C64:n Bruce Lee oli paras peli tai ehkäpä Boulder dash...tai who dares wins, onhan näitä helmiä:) No, 80-luvulla silloisessa ajanhetkessä ne olivatkin erittäin hienoja ja mukaansa tempaavia pelejä - kun ei tiennyt vielä paremmasta - mutta täytyy kyllä sanoa, että ilolla olen seurannut pelialan kehittymistä ja uusien hienojen pelien ilmestymistä.

Meidän jokaisen oma kokemusperäinen peliaikajana on kuitenkin vain muutaman vuosikymmenen parhaimmillaan -pahimmillaan jos kysyy paremmalta puoliskolta - ja aika yleensä korjaa tämänkin epäsuhdan eli vielä tulee päivä, kun pääset Johanna kuittailemaan vuorostasi nuoremmalle sukupolvelle tai toimituksen kesäjantterille, että "olisittepa pelanneet peliä X tai Y, jonka jatko-osa nyt ilmestyy..":)

Käyttäjän mur72 kuva
mur72

Final Fantasy viidestätoista voisi puhua tuntikausia. Varsinkin siitä, miksi se on yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä.

Nostoja