Oikea mielipide: Pokémon GOn pelaajat eivät ymmärrä hyvän päälle / Blogit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Pokémon GOn pelaajat eivät ymmärrä hyvän päälle

30.06.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
9
Oikea mielipide: Pokémon GOn pelaajat eivät ymmärrä hyvän päälle

Pokémon GO täyttää ensi viikolla kaksi vuotta, ja juhlan aihetta riittää. Peli sai juuri kauan odotetun päivityksen, joka mahdollistaa taskuhirviöiden vaihtelun kavereiden kesken. Uutuuksia on saapunut pällistelemään niin monta pelaajaa, ettei moista yleisöryntäystä ole nähty sitten julkaisuviikon.

Poistin pelin omasta puhelimestani jo sen ensimmäisenä kesänä, mutta olen kuullut uusista ominaisuuksista yllättävän hyvää siitä huolimatta, että ne ovat noin puolitoista vuotta myöhässä. Peliä kehittävä Niantic lupasi lisätä kaverikoodit peliin jo aivan tuotoksen alkutaipaleella mutta on sittemmin syyttänyt viivästyksistä milloin mitäkin hakkeriuhasta natisevaan infrastruktuuriin ja työntekijäpulaan.

En ole mobiilikehittämisen asiantuntija, mutta en silti usko hetkeäkään, että suhteellisen suppean ominaisuuden kasaamisessa olisi aidosti kestänyt kahta vuotta. Jos päivitys tosiaan olisi ollut julkaisusta lähtien studion pääprioriteetti, olisi pelin sadan miljoonan dollarin kuukausituotoilla voinut palkata yhden jos toisenkin kesähessun kirjoittelemaan koodia sitä varten.

Väitän siis, että kyse on jostain aivan muusta kuin resurssien vähyydestä. Pokémon GO on peli, jota päivitetään sen suosiosta huolimatta säännöllisen epäsäännöllisesti. Suurimmat uudistukset tuntuvat saapuvan aina parhaiden ulkoilukausien kynnyksellä, juuri kun spekulaatio pelin alamäkisyöksystä alkaa saavuttaa huippunsa. Sattumaako? Ei suinkaan.

Jos raidit, pokémonien vaihtelu ja uudet hirviösukupolvet olisi lisätty peliin sarjatulena ensimmäisen puolen vuoden aikana, uskaltaisin väittää, ettei käyttäjäennätyksiä enää rikottaisi vuonna 2018. Pelin tuskallisen hidas kehitystahti on pitkälti kiinni siitä, että sen luonne tekee siitä vahvasti sesonkituotteen. Nianticin ei yksinkertaisesti kannata panna parastaan silloin, kun elohopea painuu koko pohjoisella pallonpuoliskolla miinukselle, eivätkä poké-jahtiin uskalla kuin kaikkein omistautuneimmat fanit.

Erityisen nerokkaan sisältöstrategiasta tekee se, miten päivitykset tuodaan peliin. Uusista ominaisuuksista pääsevät lähes poikkeuksetta nauttimaan ensin pelaajat, joilla on vyönsä alla 20–30 tason edestä kokemusta. Porrastetulla ratkaisulla voidaan toki välttää palvelinten kyykkääminen, mutta sillä on muitakin hyviä puolia. Vanhat parrat houkutellaan ensimmäisinä takaisin Pokémon GOn pariin erityisetuuksia tarjoamalla, jotta fyffeä voidaan takoa loppukesän koko pelaajakunnan yhteisvoimin.

Käyristä päätellen strategia toimii, ja suorastaan ihailen Nianticia moisesta maltillisuudesta, mutta moni muu ei tunnu ymmärtävän samaa. Kuumimmat tunteet ovat ehkä hieman viilenneet viime aikoina, mutta eritoten pelin ensimmäisen vuoden aikana verkossa törmäsi harva se päivä avautumisiin, joissa studiota syytettiin pelinsä hylkäämisestä ja asiakkaidensa laiminlyömisestä siitä huolimatta, että vitkastelun päämäärä on todennäköisesti juuri päinvastainen. Uskoni pelaajiin kuluttajaryhmänä on taas ottanut osumaa – näytän nimittäin kuvitelleeni turhaan, että useammat osaisivat arvostaa kehittäjien pyrkimyksiä tehdä Pokémon GOsta perusmallin mobiilipeliä pitkäikäisempi kokemus. No, aina ei voi olla oikeassa.

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Kingsta kuva
Kingsta

Ehkä näin, mutta uudet hirviösukupolvet ovat tulleet peliin nimenomaan keskellä pohjoisen pallonpuoliskon talvea.

Käyttäjän 1nsane kuva
1nsane

Varmasti suuri syy ominaisuuksien panttaamiseen oli peli-iän pitkittäminen. Toisaalta on jännä miettiä paljonko Niantic menetti rahaa ja pelaajia jättämällä pelin rammaksi reiluksi vuodeksi. Varsinkin raidijärjestelmän tuonti jo ensimmäisen vuoden syksynä olisi sysännyt kommuunien luonnin käyntiin aikaisemmin, ja tätä kautta aktiivisia maksavia pelaajia olisi helposti voinut olla ainakin tuplasti enemmän. Legendary raidit olisi sitten voinut vaikka tuoda ulos vuoden päästä alkuperäisestä julkaisusta. Ainakin omassa kaupungissa nuoret pelaajat katosivat täysin, koska peli ei ensimmäisen vuoden rajoittuneisuudellaan pitänyt mielenkiintoa yllä.

Ja näkisin pelaajien tyytymättömyyden johtuvan enemmänkin siitä, että minkäänlaisia patcheja ei tullut aluksi, ei edes bugeja korjaavia sellaisia. Studio myös piti käytännössä täydellisen radiohiljaisuuden tähän vuoteen saakka. Toisaalta EX-raid featurea "testattiin" puoli vuotta kertomatta yhtään mitä tällä tarkoitetaan. Puolen vuoden täysin epäonnistuneen teaserin jälkeen ei ole ihmekään, jos pelaajat käyvät kierroksilla. Jos pelillä ei olisi Pokemon lisenssiä turvaverkkona, se olisi jo kuollut ja kuopattu aikoja sitten.

Tosin, nyt kun Niantic on saanut käytännössä tämän vuoden alusta event-koneen hyrräämään ja muutenkin palasia loksahtelemaan kohdilleen, ei ole ihmekään että ihmiset palaavat jälleen pelin pariin. Ja mitä olen pelin kopioita testannut, on ihailtavaa nähdä, kuinka Niantic osaa ratsastaa mikromaksujen ja reiluuden välisessä maastossa. Peli ei varsinaisesti tyrkytä rahan käyttöä, mutta koska uutta kivaa tuodaan nyt sopivan tiheään tahtiin, ovat pelaajat valmiita laittamaan parikymppiä silloin tällöin kolikoihin, jotta saa raidipasseja tai muuta hyötykamaa keräilyä avittamaan.
Nianticin suurin lottovoitto tuleekin ehkä juuri siitä, että pelissä ei ole varsinaista PVP:tä. Nyt pelissä ei ole varsinaista haisevaa pay to win kuoppaa, johon suuri osa muista mobiilipeleistä vajoaa. Viimeisimpänä esimerkkinä Jurassic World kompastui tähän. Tämän takia onkin jännä nähdä, tuoko Niantic lopulta ikinä PVP taistelua peliin, vai löytääkö studio keinon tuoda taistelut peliin ilman, että ominaisuus karkottaa suuren osan pelaajista.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Otsikko johdatti minut täydellisesti harhaan. Odotin, että tässä olisi käsitelty sitä, kuinka Pokémon GOn pelaajat eivät ymmärrä oikeiden Pokémon-pelien (=hyvän) päälle.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus Hayarigami

Otsikko johdatti minut täydellisesti harhaan. Odotin, että tässä olisi käsitelty sitä, kuinka Pokémon GOn pelaajat eivät ymmärrä oikeiden Pokémon-pelien (=hyvän) päälle.

No sehän pätee jo kaikkiin jotka ylipäätään pelaa minkään sortin Pokemonia.

Käyttäjän velor85 kuva
velor85

En ole ymmäärätnyt pokemon go hypetystä.En koskaan pelannut kyseistä peliä, Enkä tule koskaan pelamaan.Kuka enää jaksaa fanittaa pokemonia ,Oli se silloin hyvä kun sarja tuli 90 luvun lopulla.

Käyttäjän Kiki kuva
Kiki
Lainaus velor85

En ole ymmäärätnyt pokemon go hypetystä.En koskaan pelannut kyseistä peliä, Enkä tule koskaan pelamaan.Kuka enää jaksaa fanittaa pokemonia ,Oli se silloin hyvä kun sarja tuli 90 luvun lopulla.

Hauskaa ajanvietettä ulkosalla, ei siinä sen kummempia. Ei hirveästi eroa mistään mölkyn pelaamisesta puistossa, mitä nyt puisen kalikan sijaan heitellään kuvitteellisia palloja.

Käyttäjän velor85 kuva
velor85
Lainaus Kiki

[quote="velor85"]En ole ymmäärätnyt pokemon go hypetystä.En koskaan pelannut kyseistä peliä, Enkä tule koskaan pelamaan.Kuka enää jaksaa fanittaa pokemonia ,Oli se silloin hyvä kun sarja tuli 90 luvun lopulla.[/quote]

Hauskaa ajanvietettä ulkosalla, ei siinä sen kummempia. Ei hirveästi eroa mistään mölkyn pelaamisesta puistossa, mitä nyt puisen kalikan sijaan heitellään kuvitteellisia palloja.

Eiks toi pokemon go pelaaminen ole jo hiljentynyt ???

Käyttäjän zerodaunholy kuva
zerodaunholy
Lainaus velor85

Oli se silloin hyvä kun sarja tuli 90 luvun lopulla.

ei ollut silloinkaan. esim. pelikorteissa magic: the gatheringit veivät pokemoneja helposti.

Käyttäjän Hugejorma kuva
Hugejorma

Ehkä ennen negatiivisen kirjoituksen julkaisua olisit voinut pikaisesti testata pelin nykyisen tilan. Ihan vain päivän verran. Palasin pelin pariin pari kuukautta sitten ja onhan se muuttunut valtavasti. Päivittäiset tehtävät, eventit, erilaiset raidit yms. pitävät kyllä huolen, ettei tekeminen lopu kesken. Peliin on myös saatu hirveä kasa uusia pokemoneja sekä uutisointi Nianticin kautta pelin sisällä on parantunut uutisosion ja ilmoitusten myötä.

Itseäni on lähinnä yllättänyt positiivisesti yhteisöpäivät ja muutaman tunnin ajan pyydystettävät erikois pokemonit. Tämän lisäksi on vielä alolan ja shiny pokemonit, joten vanhalle palaavalle pelaajalle riittää kyllä mukavaa touhuttavaa. Ei siinä... Perus idea on vieläkin sama, mutta kyllä sitä tulee vietettyä kesällä ulkona kävelemässä ennemmin kuin pelaamassa neljän seinän sisällä.

Ps. Lisäksi perus päivittäisten tehtävien lisäksi on tuotu special (A Mythical Discovery) tehtäväsarja, jonka suoritettua pääsee saalistamaan Mew:n. Kyseinen tehtäväsarja piti ainakin oman kiinnostuksen yllä joka päivä.

Edit. Tuohon porrastettuun strategiaan voisin myös lisätä. Porrastus tapahtuu todella nopealla syklillä. Ei niin kun tekstistäsi saa kuvan. Ensimmäisenä ominaisuuksia testaavat 40 lvl ja siitä mennään järjestäen alaspäin. Esim edellisen ison kaveripäivityksen kohdalla porrastus hoitui saman päivän sisällä kaikille pelaajille. En vain mitenkään ymmärrä tätä kommenttia Johannalta.

Lainaus

Porrastetulla ratkaisulla voidaan toki välttää palvelinten kyykkääminen, mutta sillä on muitakin hyviä puolia. Vanhat parrat houkutellaan ensimmäisinä takaisin Pokémon GOn pariin erityisetuuksia tarjoamalla, jotta fyffeä voidaan takoa loppukesän koko pelaajakunnan yhteisvoimin.

Lisäksi

Lainaus

Nianticin ei yksinkertaisesti kannata panna parastaan silloin, kun elohopea painuu koko pohjoisella pallonpuoliskolla miinukselle

Nimenomaan silloin julkaistiin parhaat raidit ja pomot. Nyt kesällä on tarjolla ainoastaan säälittäviä legendaarisia raideja ja kohtuu turhia pokemoneja. Nyt kesän saumaan olisi bisnesmielessä kannattanut julkaista ne kaikista kovimmat pokemonit tai uusi gen. Ne kuitenkin julkaistaan vasta myöhemmin, kun ilmat painuu täällä pakkasen puolelle.