Oikea mielipide: Piraatit ovat pilalle hemmoteltuja lapsia / Blogit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Piraatit ovat pilalle hemmoteltuja lapsia

21.04.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
61
Oikea mielipide: Piraatit ovat pilalle hemmoteltuja lapsia

Kopiosuojaus on turhauttavaa puuhaa nykyajan pelinkehittäjille. Tuoretta Far Cry 5:tä suojeltiin pc-piraateilta kuuleman mukaan kolmella erilaisella teknologiaratkaisulla, mutta tietokonevelhot onnistuivat murtamaan muurit reilussa parissa viikossa.

Erikoista on se, että kehittäjien tai julkaisijoiden ei lähes koskaan kuule itse valittavan epäonnistuneista yrityksistään. Kun kopiosuojaus tulee puheeksi foorumeilla tai kommenttiosioissa, siitä keskustelevat ihmiset, joiden mielestä piratismin vastaiset liikkeet koituvat kuluttajien tai ainakin kehittäjien kohtaloksi minä hetkenä hyvänsä. Ei ole lainkaan harvinaista törmätä henkilöön, joka ei osta kopiosuojattuja pelejä periaatteesta ollenkaan.

Itse en aivan ymmärrä, mistä kiikastaa. Luonnollisesti suurin ”ongelma” minkä tahansa kopiosuojausratkaisun kohdalla on se, että se tekee pelistä ainakin hetkellisesti mahdottoman kopioida ja levittää. Piratismi ei yksityishenkilönä heilauta moraaliviisariani suuntaan tai toiseen, mutta päivätöissäni pelijakelijan leivissä käsitän varsin hyvin, miksi ajatus ahdistaa julkaisijoita. Kuten olen tässä blogissa ennenkin todennut, mielestäni pelistä kuin pelistä leipänsä ansaitsevilla on täysi oikeus pyrkiä suojelemaan tuotettaan ja sen myyntiä millä keinoin hyvänsä.

Tämä ajatus kohtaa verkossa usein kaksi välitöntä vasta-argumenttia. Ensimmäinen näistä on kovasti lainattu ja syvästi puutteellinen tutkimus piratismin vaikutuksesta pelimyynteihin. Pitkälti piraattien omaan sanaan pohjaava ja tilastollisesti vähintäänkin epäilyttävä essee kuuluu kopiosuojauksen vastustajien perusrepertuaariin, mutta itse en voi suhtautua siihen kovinkaan luotettavana absoluuttisen totuuden lähteenä. Epäilemättä maailmassa on useampi ihminen, joka on päätynyt ostamaan pelin piratoinnin jälkeen, mutta nämä yksilöt tuskin edustavat enemmistöä.

Toinen alaryhmä väittää kivenkovaan, ettei pelejä kopioida piratismimielessä vaan arkistointia varten. Palvelinten tai palveluntarjoajien kaatuminen on näiden henkilöiden suurin huoli, ja kopiosuojauksen kerrotaan tekevän pelaamisesta täysin mahdotonta, jos niille jotain tapahtuu. Itse olen kuitenkin menettänyt huomattavasti enemmän digitaalista omaisuutta hajonneen ulkoisen kovalevyn kuin vaikkapa Games for Windows Liven sulkemisen takia.

Nykypäivänä omistajuuden käsite on häilyväinen kopiosuojauksesta huolimatta. Netflixin ja Spotifyn aikakautena harva enää haalii nurkkiinsa dvd-bokseja ja cd-levyjä, ja parempi niin. Edes silloin, kun pelejä ja muuta viihdettä jaeltiin yksinomaan fyysisinä kopioina, eivät sopimukset tarjonneet ostajalle kuin rajallisen lisenssin käyttää hankkimaansa tuotetta siihen asti, kunnes pelinkehittäjä toisin päätti syystä tai toisesta. Internet on toki tehnyt hanojen kiinni lyömisestä huomattavasti helpompaa tänä päivänä, mutta se ei varsinaisesti ole kopiosuojauksen vika.

Olen tosin kuullut huhuja, että esimerkiksi kovasti vihattu kopiosuojaratkaisu Denuvo pakottaa pelaajat pitämään koneensa ainaisesti nettipiuhan päässä ja tekee esimerkiksi tietokoneen vaihtamisesta täysin mahdotonta. Itse olen elänyt vuosia asunnoissa, joiden verkko pätkii viiden minuutin välein, ja uusinut koneeni viimeksi menneenä talvena, mutta en ole koskaan joutunut kärsimään minkäänlaisista ongelmista. Olen toki vain yksi onnekas ihminen miljoonien joukossa, mutta jos kopiosuojaus todella rikkoisi kaiken, missä sitä käytetään, pelinkehittäjät tuskin suosisivat ainakaan tätä tiettyä merkkiä.

Viimeinen vihainen argumentti on yleensä se, ettei kopiosuojauksella pötkitä kuitenkaan pitkälle. Tämä on totta: yhdenkään pelin kohdalla suojatoimenpiteet eivät ole kestäneet härkkimistä paria kuukautta pitempään. Ensimmäiset viikot ovat pelinkehittäjille kuitenkin ylivoimaisesti kriittisintä aikaa myynnin kannalta, koska harva teini-ikäinen pikkupiraatti jaksaa hillitä itsensä täyden kympin arvostelujen tulviessa ovista ja ikkunoista.

Koska harva kehtaa suoraan sanoa, että piratismin vaikeuttaminen ottaa päähän, tuntuu kopiosuojausraivo olevan konsepti, joka on rakennettu kokonaan väärien luulojen ja suurenneltujen huolien perustalle. Suoraselkäiset pelaajat, joiden elämään kopiosuojaus on aidosti vaikuttanut negatiivisesti, laskettaneen promilleissa. Virtuaalimerten rosvot, miksette vain myönnä, että saavutettujen etujen menettäminen harmittaa? Se on ajatus, josta voitaisiin jopa keskustella.

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän kukkomestari kuva
kukkomestari

Vahingoniloinen olin alkuperäisessä viestissänikin niiden warettajien suhteen, jotka saavat kirjeitä ja meuhkaavat murossa asiasta. Syyttömille nauramisen olet itse asetellut tekstiini.

Se että tiedostaa toisen tehneen rikkeen, mutta näkee isompana ongelmana rikkojaa lähestyvän oikaisijan (tämän keinojen vuoksi), ei kerää täältä suunnasta kiitosta tai kunnioitusta.

Käyttäjän Speedy kuva
Speedy
Lainaus kukkomestari

Vahingoniloinen olin alkuperäisessä viestissänikin niiden warettajien suhteen, jotka saavat kirjeitä ja meuhkaavat murossa asiasta. Syyttömille nauramisen olet itse asetellut tekstiini.

Se että tiedostaa toisen tehneen rikkeen, mutta näkee isompana ongelmana rikkojaa lähestyvän oikaisijan (tämän keinojen vuoksi), ei kerää täältä suunnasta kiitosta tai kunnioitusta.

No näen millasia ihmisiä kunnioitat joten nukun yöni hyvin ilman hyväksyntääsi.xD

Käyttäjän Speedy kuva
Speedy

Ja lisäksi tähän vielä että edelleenkään et näe pelkällä IP osoitteella että toinen on tehny rikkeen.

Käyttäjän kukkomestari kuva
kukkomestari
Lainaus Speedy

Ja lisäksi tähän vielä että edelleenkään et näe pelkällä IP osoitteella että toinen on tehny rikkeen.

Se että toista osapuolta ei kunnioita/arvosta (Hedman vs warettaja), ei tarkoita että vastapuolta kunnioittaisi automaattisesti.

Hyvä että yösi nukut, kun kaiken lisäksi kumminkin palasit puhumaan ip-osoitteista, vaikkeivät ne olleet kenenkään muun puheenaiheena, kuin omanasi.

Käyttäjän Speedy kuva
Speedy

Hedmanin jutut perustuu IP osoitteisiin. Jos puhe on Hedmanista niin on puhe IP osoitteista. Ei olisi koko Hedmania puheenaiheena ilman IP osoitteita. Kovaa koitat kääntää juttua ylösalasin mut onneks näen kaiken roskan läpi. Olen vähän niinku teräsmies siinä suhteessa.

Käyttäjän kukkomestari kuva
kukkomestari

Speedy

Tuplapostausten lukumäärän ja virheellisten lainailujen perusteella, hieman epäilen kykyäsi nähdä enää asioita oikein tässä kohtaa.

Luin btw koko keskustelumme alusta alkaen uudestaan, ja kyllä se olet sinä koko ajan keskustellut yksinäsi ip-osoitteista, kun itselleni se ei ole ollut missään viestissä keskeisenä asiana.
Ip-osoitteiden ollessa tärkeä osa Hedmanin toimintaa, mikset puhuisi vaikka syömisen ja ravitsemisen tärkeydestä samalla, kun eihän ilman ruokaa hedmaninkaan väkikään hengissä pysy ja töitä tee?
Noin tärkeänä seikkana pidän ip-selostuksesi, kun ottaa huomioon mistä lähdit kanssani alunperin vänkäämään.

Käyttäjän Speedy kuva
Speedy

Eka viestisi oli että Hedmanista ruikuttavat on peppukipeitä ja haluat niitten lappuja köyhille. Osoitin että niitten lappuja ei kuuluisi tulla kenellekkään koska niillä ei ole todisteita yhtään. Keskustelu loppu jo siihen. Viimeset 10 viestiä ainakin olen lähinnä arvioinu kuinka paha pakko neuroosi sulla on saada viimenen sana.xD Hautasin kuitenkin keskustelun jo heti alkuun.

Käyttäjän kukkomestari kuva
kukkomestari
Lainaus Speedy

Eka viestisi oli että Hedmanista ruikuttavat on peppukipeitä ja haluat niitten lappuja köyhille. Osoitin että niitten lappuja ei kuuluisi tulla kenellekkään koska niillä ei ole todisteita yhtään. Keskustelu loppu jo siihen. Viimeset 10 viestiä ainakin olen lähinnä arvioinu kuinka paha pakko neuroosi sulla on saada viimenen sana.xD Hautasin kuitenkin keskustelun jo heti alkuun.

Öh, hautasit keskustelun mutta palaat aina uudestaan takaisin? Ja keskiölläkin vastaat korjailen aiempia viestejäsi? Ja minulla on se pakkomielle? Selvä. "Äksdee".

Et ainakaan minulle ole osoittanut mitään syytä kääntää sympatiaani warettajan puolelle näissä asioissa. Voit kuvitella saavuttaneesi ihan mitä vain.
Pikemminkin näyttää siltä, että sinulla meni tunteisiin koko keskustelu jo alussa, jonka jälkeen olet palannut paheksumaan viestejäni mitä erityisemmistä syistä, kun lukemaasi et ymmärrä.

Käyttäjän zerodaunholy kuva
zerodaunholy

mites piratismin vastustajat: jos ei oikeasti jää kuukaudessa yli muutamaa kymppiä "ylimääräistä rahaa" käteen, pitäisikö yksinkertaisesti olla pelaamatta mitään?

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus
Lainaus zerodaunholy

mites piratismin vastustajat: jos ei oikeasti jää kuukaudessa yli muutamaa kymppiä "ylimääräistä rahaa" käteen, pitäisikö yksinkertaisesti olla pelaamatta mitään?

Niin. Useinhan se on silleen, että ei "jää" käteen mitään kun on rahat ryypätty ja tupakkaa imetty ja sitten "pitää" warettaa.