Oikea mielipide: Pelejä ei tehdä yksin sinua varten

20.01.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
19
Oikea mielipide: Pelejä ei tehdä yksin sinua varten

”Luvassa on uusi interaktiivinen kokemus, joka on luotu erityisesti lapsille ja lapsenmielisille.”

Näillä sanoin Nintendo saatteli esiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä julkistetun Nintendo Labo -tuoteperheensä, jonka luovuus ja leikkimielisyys pääsivät alustavista lupauksista huolimatta yllättämään monet katsojat. Oikeaa askartelua ja virtuaalimaailmoja yhdistävä konsepti muistuttanee monia aikuisia lapsuuden huolettomista iltapäivistä, joiden ratoksi riitti pahvilaatikoista kasattu kilpa-auto tai avaruusalus.

Valloittavan puhdassydäminen lähestymistapa ei kuitenkaan pure jokaiseen kyynistyneeseen konsolikonkariin, ja verkossa Labo on luonnollisesti ehditty jo haukkua lyttyyn. Paikoittain kritiikki on täysin perusteltua, sillä Nintendon toinen toistaan oudompien lisälaitteiden historia on pitkä ja monimutkainen, ja monista Labo tuntuu virheiden toistamiselta. Pahvista maksaminen tuntuu myös epäilyttävän monia – materiaali kun ei ole kaikkein kestävin valinta riehakkaisiin leikkeihin.

Suurin valittamisen aihe vaikuttaa kuitenkin olevan pahinta mahdollista laatua. Järisyttävää pelinimikejulkistusta tai vähintään varteenotettavampaa lisäkapulaa vartoneet pelaajat ovat suorastaan henkilökohtaisella tasolla pettyneitä aidosti varsin riemastuttavaan ideaan. Koska Labo-konseptia ei ole kehitetty juuri näille kommentoijille, se vaikuttaa loukkaavan heidän henkistä hyvinvointiaan perustavanlaatuisella tavalla.

Yritän tätä nykyä välttää sukupuolipilliin puhaltamista mahdollisimman huolellisesti, mutta sen aika tuntuu jälleen tulleen. Sinä ruudun takana istuva, Nintendo-inhosta kihisevä miespuolinen tai miesoletettu henkilö, sinä ja kaltaisesi olette pelimarkkinoiden ykkösyleisö. Call of Dutyt ja Grand Theft Autot kehitetään sinut ja markkinointityöpajoissa täydellisiksi stereotyypeiksi tiivistetyt mieltymyksesi mielessä pitäen. Yli puolet pelejä pelaavista elämänmuodoista edustaa sinun leiriäsi.

Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että loput meistä olemme niitä muita, joille Labon kaltaiset luovuuden riemuparaatit, Cooking Mamat ja The Simsit on omistettu. Itse en ehkä tule pahvista rakettireppua koskaan kantamaan, mutta minun perheeseeni kuuluu pieni pelaaja, jonka vuoden kohokohta julkistus saattaa hyvinkin olla. Se, että sinä ja minä emme henkilökohtaisesti innostu askartelusta, ei tarkoita, etteikö maailmassa olisi kirjaimellisesti miljoonia lapsia, joiden silmät ajatus saa loistamaan.

Nintendo sitä paitsi varoitti katsojiaan jo hyvissä ajoin. Pikkulasten pelien vuoksi menetetyt yöunet olivat oma päätöksemme, kuten on myös niiden olemassaolosta suuttuminen. Jos vieläkin kiukuttaa, eiköhän olisi aika miettiä elämänvalintojaan noin yleisemmälläkin tasolla?

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen

Blogi täyttää muuten vuoden tänään! Missä kakkuni? Lahjat?

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister

Hyvä kirjoitus

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Ennen vanhaan sitä itsekin jaksoi vaahdota kaikesta sellaisesta, joka tuntui henkilökohtaiselta pettymykseltä. Ihan kuin miljoonabisnestä tekevä yhtiö siellä Japanissa lukisi ajatuksiani ja tekisi kaiken vain ja ainoastaan juuri MINULLE!!! :)

Nintendo Labo olisi ollut pettymys vain silloin, jollei Switchille olisi ollut jo tiedossa Bayonettaa, No More Heroesia ja Metroidia. Itse innostuin uudesta peli-ideasta ja totuushan on, ettei kukaan ole vielä päässyt kokeilemaan itse pelejä ja tiedä miten paljon niistä syvyyttä saattaakaan löytyä.

Onnea blogille. ;)

Käyttäjän Rokkijani kuva
Rokkijani

Minä kyllä askartelen kummipojan kanssa mieluusti. Ritarileikkeihin miekat ja kilvet saa muovipusseista, tyynyistä ym. tehtyä. Joten luovuutta voi käyttää vähäiselläkin rahalla. :)

Ei sillä etteikö Nintedolta tämä olisi hyvä idea. Uskon menestykseen, vaikka itse en lähde mukaan. Kaikille kuitenkin jotain on hyvä asia peleissä(kin).

Käyttäjän Erik H. kuva
Erik H.

Talviset onnittelut päivittyneelle blogille.

Käyttäjän Poliisitapaus kuva
Poliisitapaus

Hahhah! Aikuiset ehtivät jo unohtaa Nintendon ykkösyleisön, kun Switchille alkoi tulvia heidän toivomiaan K18-pelejä. Onneksi en omista yhtäkään Nintendon konsolia – ei tarvitse koskaan pettyäkään.

Käyttäjän frozen kuva
frozen

Ei muuta kuin ostamaan kaikki 3 laboa ja hinta vain 300€ :)

https://www.gamestop.fi/SearchResult/QuickSearch?q=nintendo+labo

Käyttäjän Hepii89 kuva
Hepii89

Kyllähän niitä pelejä löytyy joka makuun, on paskoja ja hyviäpelejä, rippuu ihan mieltymyksestä. Nuoret miehet edustavat isoapelaaja kuntaa.mistä nuoret miehet sitten tykkäävät ,se riippuu ihan nuoresta miehestä. Vähän oli tollainen väsynyt feministinen kommentti, jolla kategorioidaan kaikki nuoret miehet samaan kategoriaan.kaikki ei pelaa call of dutya.

Käyttäjän Napsuh kuva
Napsuh

Tämä.
On käsittämätöntä miten monet pelaajat ovat aloittaneet pelaamisensa lapsena, mutta nyt repivät pelihousujaan jos lapsille tehdään pelejä.

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister
Lainaus Hepii89

Kyllähän niitä pelejä löytyy joka makuun, on paskoja ja hyviäpelejä, rippuu ihan mieltymyksestä. Nuoret miehet edustavat isoapelaaja kuntaa.mistä nuoret miehet sitten tykkäävät ,se riippuu ihan nuoresta miehestä. Vähän oli tollainen väsynyt feministinen kommentti, jolla kategorioidaan kaikki nuoret miehet samaan kategoriaan.kaikki ei pelaa call of dutya.

"Sinä ruudun takana istuva, Nintendo-inhosta kihisevä miespuolinen tai miesoletettu henkilö, sinä ja kaltaisesi olette pelimarkkinoiden ykkösyleisö." Millä tavalla se niputtaa kaikkia miehiä johonki yhteen joukkoon? Täälläkin pari luupäätä löytyy jotka sopii täysin tähän kuvaukseen. Tyypit jotka sylkee hirveetä myrkkyä joka nintendo uutiseen koska niiden pelit ei sovi tähän niiden millin kokoseen kuplaan ja pyöri 4K grafiikoilla jne.