Oikea mielipide: Pelaamattomuus on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua / Blogit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Pelaamattomuus on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua

11.08.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
23
Oikea mielipide: Pelaamattomuus on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua

En ole pelannut mitään viikkoon. Viikko on pisin aika, jonka olen koskaan ollut ilman videopelejä.

Tähän kauhistuttavaan tilanteeseen on syynä perustavanlaatuinen elämänmullistus. Hankin koiranpennun viime sunnuntaina, ja arkeni on koostunut nyt viikon päivät pelkästä pihalla käyskentelystä ja puruleluna toimimisesta. Toki mukaan on mahtunut myös monia mukavia rapsutteluhetkiä, mutta kokonaisuutena koiravauvan hyysääminen ei ole osoittautunut kovinkaan leppoisaksi kokemukseksi.

Videopeleillä ei yksinkertaisesti ole sijaa uudessa lukujärjestyksessä. Jos vapaa-aikaa joskus liikenee, vietän sen massiivisia univelkoja kuitaten tai pikku kirppusirkuksen sotkuja siivoten. Tämän päivän hengähdyshetkeni olen viettänyt tätä blogitekstiä pätkissä naputellen.

Ensimmäisessä yhteisessä viikossa on jo itsessään ollut huolta ja stressiä loppuelämän tarpeiksi, mutta väittäisin, että osa ahdistuksestani johtuu puhtaasti pelaamattomuudestani. En ole koskaan ennen kokenut pelejä minkäänlaisena henkireikänä tai pakokeinona, mutta viikon tauon jälkeen on todettava, että korvaamattomana rentoutumiskeinona ne ainakin ovat toimineet.

Nyt kun päiväjärjestykseni on mullin mallin, olen myös ensi kertaa pannut merkille, kuinka paljon ruutua todella tuli tuijotettua ennen pikku maapiraijan ilmestymistä. Saatoin pelata hetken ennen aamiaista, naputella luuriani työpuheluiden alkua odotellessani tai lounastauolla ja viettää kokonaisia iltoja pelien parissa joko yksin tai yhdessä paremman puoliskoni kanssa edes huomaamatta ajan kulkua. Moinen vuorokausirytmi on varmasti tuttu monille teistäkin, enkä itse pidä sitä ongelmallisena. Päinvastoin – on ihanaa voida upota hetken mielijohteesta muihin maailmoihin vaikka tunneiksi kerrallaan.

Muutokseen tottuminen tuntuu juuri tällä hetkellä miltei mahdottomalta ajatukselta, eikä oloa helpota hölmö syyllisyys, jota kaiken lisäksi poden. Syksy rynnii kohti kammottavalla vauhdilla, ja se tuo mukanaan täyteen runnotun julkaisukalenterin. Jo tässä kuussa ilmestyy useita itselleni todella tärkeitä pelejä, joiden saapumista olen vartonut kuukausitolkulla, ja nyt tiedän, ettei minulla ole niille aikaa. Mutta olenko huono fani, harrastaja ja toimittaja, jos en pysyttele jatkuvasti ajan tasalla?

Vastaus on luonnollisesti ei ja huolet pelkästään omien korvieni välissä. Kaiken lisäksi pentustressi on tilapäistä ja elämänvaihe todellisuudessa niin lyhyt, että ehdin ikävöidä sitä vielä. Koira on nyt pieni mutta kasvaa ja itsenäistyy jo huimaa tahtia. Raadanta on lopulta kaiken arvoista, ja elämäni alkaa toivon mukaan normalisoitua muutamassa kuukaudessa. Kenties keksin keinoja pyhittää itselleni aikaa jo aiemmin. Kaikki selviää, tiedän sen, mutta yksi asia on kuitenkin varmaa: oikeaa ihmisvauvaa en taida olla aivan lähiaikoina hankkimassa.

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Kissa se olla pitää - eipähän tarvi raahautua ulos karvakorvan kaa 2-3 kertaa päivässä kiertämään samaa paskarinkiä joka päivä, vaikka ulkona satais kaatamalla tai ois muuten vaan huono sää. Nykytilanteessa en kuitenkaan voi ottaa vielä mitään elukkaa kotiini, joten kissan hankinta siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Sinällään monet koirat on kuiteskin ihan mukavia... tosin rodusta (ja koulutuksen puutteesta) riippuen, esim. pystykorvat ja chihuahuat ovat useimmiten vaan rasittavia, turhanpäiväisiä räksyttäjiä, mutta tutuilla on ollut ihan kivoja sakemanneja ja tädillä corgeja. Ja corgeista puheen ollen; en ole mikään koiraexpertti, mutta tuo pentus näyttää corgin mukulalta, Johanna. Korjaa toki, jos olen väärässä.

Ihmistaimet puolestaan on vaan helevetin rasittavia pitkässä juoksussa. Siihen nimeen jätän perheonnen tavoittelun ihan vaan niille ihmisille, jotka sitä aidosti haluavat. Varsinkin kun maailmassa on jo ennestään liikaa populaa. Itselleni riittää nuoren sukulaisen perään kyttääminen, silloin kun sitä minulta pyydetään. Toistaiseksi se muksu on vielä siinä vaiheessa, että se tunkis itsensä vaikka pää edellä uuniin tai tiskikoneeseen. Noh, kaipa sen touhuihin alkaa joku järki tulla muutaman vuoden sisään...

Itselläni pelaaminen tulee sykleissä: saatan olla jopa viikkokausia pelaamatta lainkaan, sitten taas pelaan lähestulkoon joka päivä usean viikon/kuukauden ajan, kunnes iskee seuraava hiatus. Nyt heinä-elokuun välillä on ollut sen verran muuta tekemistä, että pelaaminen on rajoittunut lähinnä siihen karseaan mobiili Harry Potter-peliin (koska juoni + hahmot ovat jopa kiinnostavia, vaikka muu peli onkin itseään toistavaa roskaa). Olen aika lailla päättänyt olla ottamatta stressiä pelaamisestani. En tee sitä työkseni enkä työskentele alalla, jonka vuoksi minun pitäisi pelata vähintään niin ja niin monta viimeisintä peliä tietyn aikarajan sisällä. Joten miksi syyllistäisin tai stressaisin itseäni tarpeettomasti, kun kyseessä on kumminkin pelkkä harrastus? Palataan asiaan sitten, jos yksi hiatus pääsee venymään puolivuotiseksi tai pidempään.

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen
Lainaus mecha_no_maniac

Ja corgeista puheen ollen; en ole mikään koiraexpertti, mutta tuo pentus näyttää corgin mukulalta, Johanna. Korjaa toki, jos olen väärässä.

Ei korjattavaa!

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus mecha_no_maniac

Ihmistaimet puolestaan on vaan helevetin rasittavia pitkässä juoksussa.

Niin minäkin luulin ennen kuin tuli oma lapsi. Tosin jo sitä ennen on ollut myös kokemuksia vaimon kummitytöstä ihan hänen syntymästään asti ja nekin kaikki positiivista.

Olenkin lähinnä ollut positiivisesti yllättynyt kun odotin kaaosta, sekasortoa, eritteitä pitkin seiniä ja sainkin loistavan, fiksun pikkutyypin uudeksi perheenjäseneksi.

Ehkä kannattaakin vähän miettiä asiaa sen kannalta, että itse olen ainakin myös eläinten parissa kohdannut paljon todella rasittavia tapauksia. Miksi ihmisten suhteen asia olisi yhtään eri? Onkin siis aika ajattelematonta tyrmätä kokonainen ryhmä ("ihmistaimet" tai vaikkapa kissat tai koirat) tai ylistää ehdottomasti toista.

Toisaalta koirien kohdalla tiedostat tuon, joten onkin erittäin outoa että "ihmistaimet" ovatkin sitten rasittavia. Se on kuule yhtä lailla yksilöstä kiinni. On aikuisiakin ihmisiä, joita en voi sietää, joten miksei sama pätisi eläinten ja lastenkin kohdalla ja kääntäen taas niin, että siellä on niitä loistaviakin tapauksia vaikka muille jakaa eikä voi sanoa mitään "lapset on perseestä" yleistyksiä.

Sinänsähän on kai ok omata mielipide "en pidä koirista/lapsista/whatever" mutta harvemmin sitä mieltä oleva ihminen osaa sitä järkevästi perustella. Siinä missä ihmistenkin kohdalla, kannattaa oikeasti eläintenkin kohdalla lähteä yksilöistä.

Tiivistyksenä sanottakoon, että yleensäkin täysin ehdottomat ihmiset on perseestä. Heh.