Oikea mielipide: Naisetkin ovat ihmisiä / Blogit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Naisetkin ovat ihmisiä

17.03.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
13
Oikea mielipide: Naisetkin ovat ihmisiä

Vahva nainen, tuo modernin pelialan maan ääriin jahtaama myyttinen olento, tuo Twitter-keskustelujen kirkkaimmin säihkyvä keskustähti. Vahva nainen, feminismin vastaus linnoissa riutuville prinsessoille ja avuttomille mutta anteliaille tytönletukoille.

Vahva nainen, piikki omassa lihassani. En arastele myöntää, että minua jatkuva täydellisen itsenäisen naisen arkkityypin tavoittelu on ryhtynyt uuvuttamaan. Eritoten länsimaisissa valtavirtapeleissä kärjistetysti lähes jokainen naispäähahmo tuntuu olevan tätä nykyä elämän kovettama MacGyveriina, joka pitää itse huolen itsestään vaikka muiden kustannuksella. Tunteita ei koskaan pysähdytä miettimään, paitsi ehkä vahvuuden alleviivaamiseksi.

Minun on henkilökohtaisesti hirveän vaikea samaistua näihin kylmäkiskoisiin suorittajiin, koska olen itse monella tapaa hyvin stereotyyppinen heikko nainen. Toimintaelokuvat toimivat kohdallani lähinnä unilääkkeenä, enkä saa hillopurkkeja auki ilman miehen apua. Minulla ei ole monta naispuolista ystävää, mutta kun sellaisen pakeille silloin tällöin satun, nautin naiseudessani vellomisesta ja Sinkkuelämää-hihittelystä täysin rinnoin ja häpeättä.

Toivoisin siksi, että naisille sallittaisiin naiseus myös peleissä. Yllä mainittu prinsessa pulassa -stereotyyppi on toki asia erikseen, mutta välimallin ratkaisuja on monia. Tahtoisin nähdä naisia, joiden ainoa määrittelevä piirre ei ole heidän vahvuutensa tai tunnekylmyytensä. Missä ovat toimintasankarit, joilla on huono itsetunto ja tuhoon tuomittu parisuhde? Missä ovat lämpimät, äidilliset päähahmot?

En usko, että moni muukaan naispuolinen pelaaja on asioiden nykyiseen laitaan kovin tyytyväinen. Vahvuus on pelikäsikirjoittajien keskuudessa haluttu useimmiten ymmärtää yksiselitteisenä ja kirjaimellisena, vaikka se voi tarkoittaa muutakin kuin ruista ranteessa ja rautaista mielenlaatua. Heikkouden pois pyyhkimiseen on keskitytty niin täydellisellä omistautumisella, että sen on unohdettu olevan osa naiseutta – tai pikemminkin ihmisyyttä.

Vasta tätä kirjoittaessani tajuan nimittäin tiedostavani, että vastaavan ongelman kanssa miehet ovat tainneet painia jo vuosikymmeniä. Miehisellä valtafantasialla on selkeä kääntöpuoli: komea pyssymies ylittää kaikki esteet ja hurmaa naiset, eikä hänenkään maailmansa pyöri muun kuin muskelien ympärillä. Uskokaa kun sanon nyt käsittäväni, miten turhauttavaa moinen voi olla, kun hahmoiltaan toivoisi edes jonkinlaista moninaisuutta.

Ulkopuoliselle itsestäänselvyydeltä tuntuva kultainen keskitie on siinä mielessä kuitenkin arvaamaton polku, että sitä reunustavat megafoneja heiluttelevat ääripäiden ihmiset. Vahvat naiset eivät koskaan ole tarpeeksi vahvoja, herkät miehet ajavat kuvitteellista homoagendaa. Alas sukupuolierottelu, pelit boikottiin!

Tässä soraäänten kakofoniassa on vaikea saada kuuluviin maltillista ajatusta siitä, että sukupuolesta riippumatta hahmoja ei kenties kannata kirjoittaa yhden adjektiivin ympärille. Pelien tarinankerronta on kehittynyt huomattavasti sitten kultaisen 80-luvun, eikä pikku ripaus ihmisyyttä kaiken kovistelun keskellä liene liikaa pyydetty keneltäkään enää tässä vaiheessa. Vahvuus on vain yksi piirre monien joukossa, eikä se sulje kaikkia muita pois oikeassa elämässä. Miksi siis peleissä?

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Ihan oikeassa olet. Nykyfeminismin kanta on, että sukupuolet ovat identtisiä ja ainoa erottava tekijä on kulttuuri, joka pakottaa miehet ja naiset omiin muotteihinsa.

Kuvitelma on, että kun sen tyypillisen adrenaliininkäryisen toimintapelin päähahmoksi isketään nainen, niin se jotenkin houkuttelisi naisia peliharrastuksen pariin. Kauankos ensimmäisen Tomb Raiderin julkaisusta onkaan? Millainenhan kyseisen sarjan pelaajien sukupuolijakauma mahtaa olla? Niinpä...

Jotenkin kummasti naisväestön ykköspelisarja näyttää sittenkin olevan kodin rakentamiseen, sisustamiseen, perhe-elämään ja parisuhdedraamaan keskittyvä The Sims. Mitähän tähän valkoinen heteromies voi sanoa, ettei tule leimatuksi naisvihaajaksi?

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami
Lainaus

Toivoisin siksi, että naisille sallittaisiin naiseus myös peleissä.

No, niin sallitaankin. Mutta vain Japanissa. Petterihän kirjoitti Idän lumossa samasta aiheesta juuri kuukausi sitten...

Lainaus

Japanilainen viihde kun on täynnä naishahmoja, jotka käyttävät väkivaltaa mutta ovat silti feminiinisiä.

Sääli, että länsimaisia pelejä pelaavat joutuvat vielä sietämään epäfeminiinisiä hahmoja.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus

Vahva nainen, tuo modernin pelialan maan ääriin jahtaama myyttinen olento,

Sepä siinä kun se ei edes ole myyttinen. Lara Croft jo vuodesta 1996 aina vuoteen 2013. Peliteollisuus tappoi Tomb Raider reboottinsa yhteydessä sen "vahvan naisen" joka Lara oikeasti alunperin oli, ja vielä näyttikin tyrmäävältä. Tiedän, että täällä menee porukalla aina tunteisiin, kun mainitsen asiasta, mutta se nyt vaan on fakta, että nyky-feminismi mitä minä kutsun feminatsismiksi pakotti poistamaan hahmolta sen kuuluisat tavaramerkit.

Mitäs jos Nathan Drake on seuraavassa pelissä (olettaen että sarja edelleen jatkuisi) 10cm lyhyempi, isomahainen, kalju ja huomattavasti vähemmän itsevarma. Jep, sitähän minäkin, samat tehtiin käytännössä Laralle tälle vuosikymmenelle tullessa ja sama trendi näkyy myös monissa muissa peleissä.

Naughty Dog ei uskalla tehdä naisistaan naisten näköisiä peleihinsä (TLOU2 trailerilla oli lähinnä pikkupoikia eikä naisia) mutta hyperväkivalta on ok, myöskään fysiikoista ei ole tietoa vaikka pelit muilta osin tähtää realistiseen lookkiin, NetherRealm-peleissä naiset ei enää näytä naisilta ja siitä kuinka oikean maailman fysiikat toimii ei ole tietoakaan enää (katso 2011 Mortal Kombat, parhaat fysiikat ikinä), onneksi Japanilaiset tappelupelikehittäjät pitävät perinteitä yllä vaikka en ymmärräkään Capcomin sensurointia R. Mikan kuuluisan persläpin kanssa, jos siitä ottaa itteensä siinä pelissä, niin siellä on vielä miljoona ja sata asiaa mistä ottaa itteensä.

Peliteollisuus itse tappoi "vahvan naisen". Ei se tarkoita, että pitää näyttää mieheltä tai yleensä pikkupojalta.

Lainaus

Missä ovat toimintasankarit, joilla on huono itsetunto ja tuhoon tuomittu parisuhde? Missä ovat lämpimät, äidilliset päähahmot?

Ongelma on siinä, että sellainen ihminen ei voi kauheasti menestyä toimintapelin päähahmona. Eri asia sitten, jos peli keskittyy johonkin aivan muuhun, kuten vaikka lastenkasvatuksen arkeen. Siinä EA:lle hyvä Sims lisäosaidea. Ai niin, niillähän on se toddlers lisäri jo, vittu.

Ärsyttää jo Laran pohjamutiin laskettu itsetunto sellaisenaan tämän vuosikymmenen Tomb Raider -peleissä. Haluan sen itsevarman tyypin takaisin jolla oli hyvä varustelu, eikä vain tuliaseiden määrässä. 2013 pelissä ymmärrän sen "heikkouden", koska se tilanne oli neidille ensimmäinen laatuaan, mutta ei montaa minuuttia mennyt, niin ensimmäisen raiskausyrityksen yrittäjä keräili aivojaan ladon seiniltä. Miksi se on samanlainen vässykkä ellei suurempikin vässykkä seuraavassa pelissä, kun siitä pitäisi tulla kaikkien aikojen haudanryöstäjä? Ei ihan klikkaa ja ihme, että Rise of the Tomb Raider on edes PEGI18, en ymmärrä millä perusteella. Kehittäjät varmaan tähtäsivät ESRB T -merkintään, mutta jossain kohtaa lipsui, koska peli taitaa olla kutienkin ESRB M.

Lainaus

Vasta tätä kirjoittaessani tajuan nimittäin tiedostavani, että vastaavan ongelman kanssa miehet ovat tainneet painia jo vuosikymmeniä. Miehisellä valtafantasialla on selkeä kääntöpuoli: komea pyssymies ylittää kaikki esteet ja hurmaa naiset, eikä hänenkään maailmansa pyöri muun kuin muskelien ympärillä. Uskokaa kun sanon nyt käsittäväni, miten turhauttavaa moinen voi olla, kun hahmoiltaan toivoisi edes jonkinlaista moninaisuutta.

Itseasiassa en ole kyllä moista miettinyt vuosikymmeniin, muuta kun nyt vasta kun nämä asiast on noussut tapetille ja lähinnä siksi, että kun kerran naisista tehdään viihdetuotteeseen tavallisia suklaasussuja, niin miksei sitten miehistäkin tavallisia makkaramaureja? Kielletään seuraavaksi komeat ja kauniiit näyttelijät, niin ei tule valtaväestölle itsetunto-ongelmia enempää. Mites se meni? Seksi myy, tainnut myydä jo vuosituhansia.

Käyttäjän SuperNiiku kuva
SuperNiiku

Mielestäni TLOU:n Ellie ja esimerkiksi Life is Strangen Max omaavat myös pehmeämpiä piirteitä. 50/50 suhdanne olisi lienee paras näistä ominaisuuksista.

Käyttäjän Omahame kuva
Omahame

Sitä tosiaan olisi niin paljon enemmän ihmisiä peleihinkin, kuin vain miesten rooliin tungettuja naisia/miehiä tai naisten rooliin tungettuja naisia/miehiä.

Käyttäjän velor85 kuva
velor85

On on ärsyttävää kun jopa pelimaailmassa naisia väheksytään.Enemmän naisia peleihin
Go girl =)

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus snaketus

Sepä siinä kun se ei edes ole myyttinen. Lara Croft jo vuodesta 1996 aina vuoteen 2013. Peliteollisuus tappoi Tomb Raider reboottinsa yhteydessä sen "vahvan naisen" joka Lara oikeasti alunperin oli, ja vielä näyttikin tyrmäävältä.

Jotta sinäkin tämän asian ymmärrät niin ehkä siitä puuttuu sana "realistinen". Alkuperäinen Lara on kaikkea muuta paitsi realistinen hahmo. Nykyinen versio on realistinen mutta silti vahva hahmo, jolla on myös heikkouksia. Harmi kun et itse pääse testaamaan miltä tuntuu käydä läpi suunnilleen se mitä Laran rebootissa ja sanoa sitten että oletko sen jälkeen kovettunut tarpeeksi vai olisiko edelleen vähän "harmi" tappaa eläviä olentoja jne.

Lainaus snaketus

Tiedän, että täällä menee porukalla aina tunteisiin, kun mainitsen asiasta, mutta se nyt vaan on fakta, että nyky-feminismi mitä minä kutsun feminatsismiksi pakotti poistamaan hahmolta sen kuuluisat tavaramerkit.

Sinä se jaksat aina liioitella asioita. Ei se ole tunteisiin menemistä jos on eri mieltä tai jopa suorastaan yrittää korjata väärässä olemista. En tietenkään voi varmalla sanoa onko uusi Lara jokin "nyky-feminismin" tuotos mutta itse pidän realistisemmasta lähestymisestä, jolloin pelikin on parempi. Esimerkiksi Naughty Dogin pelit on usein aika yksinkertaisia mutta koska hahmot ja tarina toimii, niin ne ovat tosi suosittuja. Pelkkä pelimekaniikka jos olisi niin olisivat aika unohdettavia tapauksia. Eli on siis vain hyvä että uusi Lara ei ole mikään, minkä voi tiivistää sanaan "vahva". Koska kukaan ihminen ei ole vain yksi määre.

Lainaus snaketus

Mitäs jos Nathan Drake on seuraavassa pelissä (olettaen että sarja edelleen jatkuisi) 10cm lyhyempi, isomahainen, kalju ja huomattavasti vähemmän itsevarma. Jep, sitähän minäkin, samat tehtiin käytännössä Laralle tälle vuosikymmenelle tullessa ja sama trendi näkyy myös monissa muissa peleissä.

Nathan on huomattavasti realistisempi ihminen ja jotta tuo sinun vertailusi toimisi, olisi alkuperäisellä Nathanilla olla He-Manin ulkonäkö ja ainoa määre se "vahvuus". Siitä olisi sitten tultu tuohon nykyiseen realistiseen Nathaniin. Eihän Nathan ole missään vaiheessa ollut yhtä epärealistinen kuin Lara alunperin, joten ei toimi tämä vertaus sitten yhtään. Itsekin olen ulkonäöltäni about Nathan mutta eipä ole juuri alkuperäisen näköisiä Laroja kävellyt vastaan.

Lainaus snaketus

Naughty Dog ei uskalla tehdä naisistaan naisten näköisiä peleihinsä (TLOU2 trailerilla oli lähinnä pikkupoikia eikä naisia) mutta hyperväkivalta on ok, myöskään fysiikoista ei ole tietoa vaikka pelit muilta osin tähtää realistiseen lookkiin, --

Ai ei uskalla? Haluaisin nähdä kyllä sinun tuttavapiirisi naisväen kuvia sillä minun tuttavani menevät ihan samoihin kasteihin kuin ND:n peleissä. Ei ehkä yhtä paljon ole ns. hollywoodia mutta tarpeeksi realistista. Toki pitää muistaa että sinä puhut edelleen ja yhä vain niistä isoista tisseistä, kuten alla jatkuu:

Lainaus snaketus

NetherRealm-peleissä naiset ei enää näytä naisilta ja siitä kuinka oikean maailman fysiikat toimii ei ole tietoakaan enää (katso 2011 Mortal Kombat, parhaat fysiikat ikinä), onneksi Japanilaiset tappelupelikehittäjät pitävät perinteitä yllä vaikka en ymmärräkään Capcomin sensurointia R. Mikan kuuluisan persläpin kanssa, jos siitä ottaa itteensä siinä pelissä, niin siellä on vielä miljoona ja sata asiaa mistä ottaa itteensä.

Niimpä niin. Vähät vaatteet, stringit, isot tissit ja perseeet = realismi ja vahvuus. Kannattaakohan sinulle edes mitään yrittää vastata kun logiikka ja argumentit on tuota? :D

Lainaus snaketus

Peliteollisuus itse tappoi "vahvan naisen". Ei se tarkoita, että pitää näyttää mieheltä tai yleensä pikkupojalta.

Koska tosiaan edelleen puhut vain ulkonäöstä - tai keskityt eniten siihen - niin jatketaan samaa kuin ylempänä jo aloittelin: sinusta siis tosiaan vahvuus on tissien koosta kiinni? :D Tai ylipäänsä ulkonäöstä? :D Game of Thronesin "kovin" hahmo on Tyrion ja jos yhtään tiedät kenestä puhutaan niin ei ole ulkonäöstä ja ulkoisista ominaisuuksista kiinni. Muita kovia hahmoja on useampi nainen ja vaikka siellä toki kauneutta on (ei isoja tissejä oikeastaan juurikaan) niin seassa on myös pikkutyttö, joka on kovimpia tyyppejä koko sarjassa. Mutta eihän sinulle tunnu kelpaavan kuin ne isot tissit ja mieluusti jollain 16-vuotiaalla kantajalla. Se on sitä todellista vahvuutta kun jaksaa kantaa isoja daisareita, eikös vain?

Lainaus snaketus

Ongelma on siinä, että sellainen ihminen ei voi kauheasti menestyä toimintapelin päähahmona. Eri asia sitten, jos peli keskittyy johonkin aivan muuhun, kuten vaikka lastenkasvatuksen arkeen. Siinä EA:lle hyvä Sims lisäosaidea. Ai niin, niillähän on se toddlers lisäri jo, vittu.

Ihan hyvin voi toimia kun keksii ympärille sopivat pelimekaniikat. Eri asia on se, että saadaanko ihmisiä kiinnostumaan kun suurin osa ostajista on mieslapsia, jotka on joidenkin isojen tissien ja/tai aseiden perään. Mikään muu ei kelpaa eikä täten myöskään myy eikä kannata edes ottaa riskejä. Olet itse syy siihen ettei ole muuta tarjontaa, herra "tissit on vahvuuden merkki".

Lainaus snaketus

Ärsyttää jo Laran pohjamutiin laskettu itsetunto sellaisenaan tämän vuosikymmenen Tomb Raider -peleissä. Haluan sen itsevarman tyypin takaisin jolla oli hyvä varustelu, eikä vain tuliaseiden määrässä.

Oletko seurannut pelissä mitään muuta kuin Laran perseposkia kun et tuon vertaa osaa palasia laittaa kohdalleen? Se itsetunto tai paremminkin tappamisen itsevarmuus on ihan syystä epävarmaa, sillä lienee ihan realistista että tappaminen ei ole mitään mukavaa ja helppoa hommaa. Lisäksi Laralla on kyllä sellainen tausta että ihan hyvin ymmärrettävissä kaikenlaiset ongelmat. Mutta ei, isot tissit puuttuu, joten ottaa siis päähän.

Lainaus snaketus

2013 pelissä ymmärrän sen "heikkouden", koska se tilanne oli neidille ensimmäinen laatuaan, mutta ei montaa minuuttia mennyt, niin ensimmäisen raiskausyrityksen yrittäjä keräili aivojaan ladon seiniltä. Miksi se on samanlainen vässykkä ellei suurempikin vässykkä seuraavassa pelissä, kun siitä pitäisi tulla kaikkien aikojen haudanryöstäjä? Ei ihan klikkaa ja ihme, että Rise of the Tomb Raider on edes PEGI18, en ymmärrä millä perusteella. Kehittäjät varmaan tähtäsivät ESRB T -merkintään, mutta jossain kohtaa lipsui, koska peli taitaa olla kutienkin ESRB M.

No ensinnäkin se kolmas peli taitaa vasta kertoa sen "määrittelevän hetken" Laran haudanryöstö-hommissa, joten selitykseksi riittäisi jo se mutta jatketaan silti: Edelleenkin se tappaminen ei varmasti ole silti kauhean mukavaa hommaa. Vai meinaatko että jos olisi isommat tissit niin olisi vahvuutta kantaa ylpeydellä tissien lisäksi tappajan maine ja teot?

Lainaus snaketus

Itseasiassa en ole kyllä moista miettinyt vuosikymmeniin, muuta kun nyt vasta kun nämä asiast on noussut tapetille ja lähinnä siksi, että kun kerran naisista tehdään viihdetuotteeseen tavallisia suklaasussuja, niin miksei sitten miehistäkin tavallisia makkaramaureja? Kielletään seuraavaksi komeat ja kauniiit näyttelijät, niin ei tule valtaväestölle itsetunto-ongelmia enempää. Mites se meni? Seksi myy, tainnut myydä jo vuosituhansia.

Oletko itse ns. "makkaramauri" kun olet tekemässä miehistä jotain läskejä? Itse olen aika perusmies ja niin on suurin osa tutuistanikin. Miksi pitäisi mennä selvästi paskempaan suuntaan kuin mitä vaikkapa Laran kanssa on tehty? Larakin on edelleen oikein nätti hahmo ja vieläpä sellainen, että suunnilleen samanlaisia ihmisiä ihan oikeasti näkyy katukuvassa. Mikäli haluat makkaramaureja miehistä niin naisien pitäisi olla sitten samalla tapaa vähän ylipainoisia, nuutuneita kotiäitejä tms. Ei Laran "downgrade" ole niin kova mihin sitä tässä vertailet "makkaramaureineen". Siltä on oikeasti vain pistetty tissejä realistisemmiksi ja laitettu ihmisen luonne kaveriksi. Ja siitä sinä olet suuttunut. Hieno homma, hieno mies.

Käyttäjän edqe kuva
edqe
Lainaus Hayarigami

No, niin sallitaankin. Mutta vain Japanissa.

Länsimaissa toki myös. Pelkästään Steamissa julkaistiin viime vuonna yli 7600 peliä. Niihin mahtuu laaja skaala erilaisia mies- ja naishahmoja.

Lainaus Hayarigami

Sääli, että länsimaisia pelejä pelaavat joutuvat vielä sietämään epäfeminiinisiä hahmoja.

No onneksi tuo ei ole kuitenkaan tilanne. Valtavaan pelien määrään ja lukuisiin eri perityyppeihin mahtuu niin feminiisisiä kuin myös epäfeminiinisiä hahmoja.

Käyttäjän Bleach90 kuva
Bleach90

Keski-ikäiset äijät kinastelee siitä että Tomb Raider pelien juoni tai hahmot ei ole realistisia.. snaketuksen ylistämissä vanhoissa Tomb Raider -peleissä kun vastaan tuli niinkin arkipäiväinen olento kuin T-Rex. Jos ei tuohon ikään mennessä ole oppinut sitä että viihdeteollisuus ja todellisuus on kaksi eri asiaa, niin kannattaa käydä välillä vaikka ulkona.

Käyttäjän Nelia19 kuva
Nelia19

Tässä on tullut youtubessa katsottua sellaisen klassikon läpipeluuta kuin Parasite Eve (1998) ja kyseisessä pelissä on erittäin hyvä esimerkki erinomaisesta naispäähahmosta! Aya Brea on kivenkova ja ammattiotteinen poliisi joka paukuttaa vihuja seinille läpi pelin, mutta näyttää myös herkemmän puolensa ja tunteensa tutkiessaan omaa identiteettiään. Lisäksi hän näyttää hyvin viihtyvän mekossakin. Hän ei ole tunteeton tappaja mutta saa hommat tehtyä. (Pelin promotaide puolestaan onkin sitten miespuolisia pelaajia kosiskelevaa faniservuu mutta ei siitä tässä enempää.)

"Vahvoja naisia" kirjoittaessa liian moni tuntuu ajattelevan että kyseessä on oltava tunteeton turpaanvetäjä miesten tavoin, mutta tosiasiassahan kaikki parhaat hahmot ovat aina monipuolisempia ja syvällisempiä persooniltaan, omaten myös heikkouksia. Mutta tottahan se on että jos nainen on liian tunteellinen eikä osaa karatepotkua, ääri-feminstit leimaavat heikoksi, ja jos mies puolestaan on nätti ja tunteellinen, äijäpelaajat leimaavat vinkuvaksi homoksi. Lopputuloksena kaikkien on oltava niitä tunteettomia turpaanvetäjiä länsimaisen mallin silmissä.