Oikea mielipide: Kymmenen pisteen peli ei ole aina paras / Blogit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Kymmenen pisteen peli ei ole aina paras

27.10.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
14
Oikea mielipide: Kymmenen pisteen peli ei ole aina paras

Uutisrintamalla on jälleen autuaan äänetöntä, mutta omassa elämässäni olen saavuttanut otsikoiden arvoisen virstanpylvään. Menneellä viikolla pääsin antamaan nelivuotisen pelitoimittajanurani ensimmäisen täyden kymmeneen pisteen arvosanan – virtuaalitodellisuuspelille. Kukapa olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut? PlayStation VR:n Astro Bot: Rescue Mission oli kuitenkin kaikin puolin niin valloittava tapaus, etten tekstiä naputellessani pitänyt mitään muuta pistemäärää edes vaihtoehtona.

Aloin tapani mukaan kuitenkin epäillä päätöstäni, kun arvostelun oikolukuun lähetettyäni ryhdyin selailemaan Pelaajan aiempia täyden kympin arvosteluja. Täysiä pistesaaliita ei lehden historiaan mahdu kovin monta, ja niistäkin harvoista suurin osa on napsahtanut suoraan vuoden suurimmille AAA-jättijulkaisuille. Hikikarpalo otsallani kasvoi entisestään, kun asiaa ääneen miettiessäni toinen puoliskoni auliisti ilmoitti Astro Botin tuntuvan todellista paremmalta vain siksi, että virtuaalitodellisuuden pelitarjonta on vielä alkutaipaleillaan.

En kuitenkaan oikein tiedä, millä meriiteillä peli voi kymmenen pistettään ansaita, jos ei verrattaisella parhaudellaan. Vaikka onkin totta, että piirrosmaisen sööttejä tasohyppelypelejä mahtuu kolmetoista tusinaan alustalla kuin alustalla, en koe yhdenkään pelin käyttäneen nimenomaan virtuaalitodellisuuden ominaispiirteitä ja vahvuuksia hyväkseen yhtä mielettömällä luovuudella ja taidolla.

Astro Botin kaltaista virtuaalitodellisuuden ympärille rakennettua kokemusta on vaikea irrottaa alustastaan, mutta genrensä tyylipuhtaana edustajana se pärjäisi lajitovereilleen myös paljaaltaan. Lajityypillisyys ei mielestäni ole este hyville arvosteluille, enkä yksinkertaisesti pysty nielemään sitä, että pyörä tulisi keksiä jokaisen hyvän pelin kohdalla uudelleen. Juuri täydet pisteet Pelaajalta napannut Forza Horizon 4:kin on ytimeltään ”vain autopeli”, mutta sen parhautta en ole nähnyt kenenkään näillä perustein kyseenalaistavan.

Tuotantoarvotkin ovat täysin perusteeton huolenaihe, vaikka suurten studioiden monivuotiset mammuttiprojektit koppaavat kymppejä muita useammin. Pienehkön alajaoston kehittämän pelin jokainen yksityiskohta on rakkaudella rakennettu ja jokainen pelikerta johtaa uusiin suupielet hymyyn kääntäviin oivalluksiin. Studion tai budjetin koko eivät ole itsearvoisesti merkkejä pelin loistavuudesta, eikä niitä voi käänteisesti myöskään käyttää syynä huonompiin pisteisiin.

Minusta täyden kympin pelin ei tarvitse olla maailman kekseliäin tai kallein ollakseen pisteidensä arvoinen. Sen sijaan riittää mainiosti, että se on täydellinen juuri siinä mitä pyrkii saamaan aikaiseksi. Astro Botin perimmäinen päämäärä on saada pelaajassaan aikaan ihastuksen ja ihmetyksen tunteita, eikä niitä omasta pelikokemuksestani puuttunut. Valittamistakaan en edes keksimällä keksinyt, eikä pisteitä voi tyhjästäkään rokottaa. Astro Bot, sinä olet papukaijamerkkisi ansainnut!

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Am To Us kuva
Am To Us

Mielenkiintoista pohdintaa, valotat hyvin ammatillista reflektointia, jota varmasti joutuu tekemään ja paljon, mutta joka meille lukijoille ei tietenkään näy mitenkään. Me kuitenkin saamme vain valmiin laadukkaan lukupaketin kerran kuukaudessa.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Kun noita RDR2-arvosteluja on katsonut, jotka siis on kymppiä kympin perään ei voi kun ihmetellä miten? Itsellä nyt yli 15 tuntia peliä takana ja voin sanoa, että pelissä on paljon ongelmia ja tietenkin minulle se, että 30 fps peli ei voi koskaan olla kympin peli. En nyt tähän ala RDR2-arvostelua kirjoittamaan, mutta ihmetyttää miten näitä kymppejä lätkäistään peleille. Nintendo ja Rockstar tuntuu saavan automaattisesti hyvän arvostelun, oli pelissä sitten miten paljon ongelmia tahansa.

Vaikka Jim Sterling onkin mitä on, niin hänen Jimpressions RDR2:sta on varmaan peliä parhaiten kuvaava arvostelu.

Käyttäjän edqe kuva
edqe
Lainaus snaketus

Kun noita RDR2-arvosteluja on katsonut, jotka siis on kymppiä kympin perään ei voi kun ihmetellä miten? Itsellä nyt yli 15 tuntia peliä takana ja voin sanoa, että pelissä on paljon ongelmia ja tietenkin minulle se, että 30 fps peli ei voi koskaan olla kympin peli. En nyt tähän ala RDR2-arvostelua kirjoittamaan, mutta ihmetyttää miten näitä kymppejä lätkäistään peleille. Nintendo ja Rockstar tuntuu saavan automaattisesti hyvän arvostelun, oli pelissä sitten miten paljon ongelmia tahansa.

P*skamyrskyn pelossa tietyille peleille ja kehittäjille tunnutaan antavan pisteet helpommalla ja samaan aikaan ongelmia katsotaan läpi sormien. Toisia pelejä rangaistaan samoista ongelmista armotta. Näin se valitettavasti tuntuu menevän.

Arvosteluiden pisteytysten tarpeellisuus on yksi näistä ikuisuuksia velloneista puheenaiheista. Tekstissä tulisi tulla selkeästi ilmi myös ongelmat. Mielestäni arvosteluiden pisteisiin ei kannata käyttää aikaa, vaan testata peli itse ennen ostamista jos se vain on mahdollista. Steamin mahdollistama 2 tuntia ei valitettavasti ole useinkaan riittävästi.

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Arvosanat on harvoin vertailukelpoisia eri medioiden välillä, koska niitä annetaan niin eri perusteilla. Joku Metacritic, joka ymppää vain kaikki samaan ja muuttaa kolmen tähden pelin 60 pisteen peliksi, ei kerro pelin todellisesta laadusta yhtään mitään. Yleensäkin koen saavani enemmän irti arvostelun tekstistä ja plussaa/miinusta -laatikoista kuin pelin numeerisesta arvosanasta.

Käyttäjän Wilbur kuva
Wilbur

MItä itse olen pelannut noita yli 95 pelejä niin kyllä nuo on yleensä olleet aikamoisen hyvin tehtyjä pelejä. Niissä peleissä vaan aikalailla kaikki kohdillaan. Vaikken olisi peliin itse kiintynyt niin laatu tuollaisista peleistä huokuu joka tapauksessa. Ainahan mankujat löytää vikaa jos niin haluavat.

MItä sitten tuohon 30fps ulinaan tulee, niin kannatan tälle yhdelle fps mestarille siirtymistä kokonaan pois konsoleista, koska et tule koskaan saamaan niillä pelkkiä 60fps kokemuksia. Seuraava tehokonsoli sukupolvi pyrkii mitä ilmeisemmin aitoon 4K grafiikkaan ja jos julkistus tapahtuu vuoden kahden sisään niin 400-500 euron pakettiin ei saa sullottua uusinta intelin ydintä ja nVidian 2080 ti korttia. Tuolla yhdistelmällä tuo aito 4K/60 fps saattaisi toimia, paitsi että tapana on yleensä konsoleilla viedä ne äärirajoille ja avoimen maailman peleissä tämä tulee tarkoittamaan 4K/30 fps grafiikka, jota toisten terveys ei siedä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus snaketus

Kun noita RDR2-arvosteluja on katsonut, jotka siis on kymppiä kympin perään ei voi kun ihmetellä miten? Itsellä nyt yli 15 tuntia peliä takana ja voin sanoa, että pelissä on paljon ongelmia ja tietenkin minulle se, että 30 fps peli ei voi koskaan olla kympin peli. En nyt tähän ala RDR2-arvostelua kirjoittamaan, mutta ihmetyttää miten näitä kymppejä lätkäistään peleille. Nintendo ja Rockstar tuntuu saavan automaattisesti hyvän arvostelun, oli pelissä sitten miten paljon ongelmia tahansa.

Vaikka Jim Sterling onkin mitä on, niin hänen Jimpressions RDR2:sta on varmaan peliä parhaiten kuvaava arvostelu.

Olisi mielenkiintoista kuulla, että mitä ongelmia tässä nyt sitten muka on? Itsellä ei ole tullut vastaan mitään ongelmiksi kutsuttavia asioita mutta toki sellaisia paljon, joista joko tykkää tai ei.

Itse en uskalla sanoa vielä oikein mitään. Takana ehkä max 5 tuntia, joten sen perusteella en viitsi sanoa mitään erityistä. Ei tämä vielä ole iskenyt kuten ensimmäinen mutta potentiaali tästä huokuu joka paikasta.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw
Lainaus zappah

Itse en uskalla sanoa vielä oikein mitään. Takana ehkä max 5 tuntia, joten sen perusteella en viitsi sanoa mitään erityistä. Ei tämä vielä ole iskenyt kuten ensimmäinen mutta potentiaali tästä huokuu joka paikasta.

Itse en ole vielä ostanut peliä, mutta erehdyin vilkaisemaan prologia ja siinähän vierähti tunti hyvin nopeaan. En näkemän perusteella löytänyt juurikaan valittamisen aihetta, vaan yksityiskohtien määrä oli vaikuttava ja henkilöhahmot mielenkiintoisia. Noin yleisesti ottaen peli vaikuttaa tunnelmalliselta ja hidastempoiselta, mutta hieman yllättäen en kokenut jälkimmäistä mitenkään epämiellyttävänä.

Tietysti jos asettaa toiveet epärealistiseksi ja odottaa asioita, jotka eivät nykyteknologialla ole mahdollista saavuttaa, niin tulee aina pettymään oli kyseessä miten hyvä peli tahansa. Toinen varma tapa pettyä on odottaa peliltä jotain sellaista mitä se ei yritä olla.

Mitä tulee arvosteluasteikkoihin, niin 40-100 asteikko yhdistettynä suositteluleiman käyttöön mahdollistaa melko tarkan yleiskatsauksen pelin laatuun. Pelit-lehdessähän tuollainen systeemi on, ja vaikken lehteä enää luekkaan, niin itselle se on vielä luontevin tapa muuttuu pelikokemus arvosanaksi. Sinällään itkeminen arvosanoista suuntaan tai toiseen on melko naurettavaa, jos arvostelussa sen perusteet tuodaan selvästi ilmi, sillä kyseessä on kumminkin aina arvostelijan mielipide.

Toki julkaisun uskottavuudelle tekee hyvää, jos huomattavasti valtavirrasta eroavan mielipiteen lisäksi saadaan toisen arvostelijan erilainen näkemys myös mukaan. Arvosteluiden tarkoitus on kumminkin auttaa kuluttajia tekemään ostopäätös eikä toimia pelkästään arvostelijan henkilökohtaisena pelipäiväkirjana.

Käyttäjän OsKu kuva
OsKu
Lainaus snaketus

että 30 fps peli ei voi koskaan olla kympin peli..

Kylläpäs tämä rupesi huvittamaan ihan liikaa, olette te pc-pelaajat kyllä koomisia.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus snaketus

minulle se, että 30 fps peli ei voi koskaan olla kympin peli

Luojalle kiitos siitä, että sinä et ole siitä päättämässä. Näet taiteen vain teknisenä suorituksena.

Käyttäjän Turbomuna kuva
Turbomuna
Lainaus snaketus

30 fps peli ei voi koskaan olla kympin peli.

Ai hitto kun tuli hyvät naurut. :D

Lainaus snaketus

Nintendo ja Rockstar tuntuu saavan automaattisesti hyvän arvostelun, oli pelissä sitten miten paljon ongelmia tahansa.

Tämä on kyllä ihan validi huomio. Nintendon peleissä on ehkä aika suurena tekijänä se mistä Johannakin kirjoitti tuossa yläpuolella: ne edustavat monesti lajityypiinsä eliittiä. Mario-pelit ovat aina tainneet mennä gameplay edellä eikä pelien juoni yritäkään olla mitenkään järin syvällistä. Toki ymmärrän ihmisiä joihin tämä ei välttämättä vetoa.

Rockstarin tapauksessa sen sijaan en edes koe, että ne edustaisivat genrensä kärkikastia. Perinteikkäästi Grand Theft Autoja uskalletaan kritisoida vasta vuoden päästä julkaisustaan, mutta ilmestyessään kyseessä tunuu aina olevan arvostelijoiden mielestä jonkinlainen mestariteos. Parhaana esimerkkinä ehkä GTA IV jota pidetään tänä päivänä sarjan yhtenä heikoimmista peleistä, mutta Metacriticissa pelin arvosana on 98. Ihan älytöntä touhua.

Mainittakoot etten ole vielä päässyt kokeilemaan RDR2:sta, joten en ota kantaa kyseisen pelin hyvyyteen.