Oikea mielipide: Kasuaalipelaajatkin ovat pelaajia / Blogit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Kasuaalipelaajatkin ovat pelaajia

2.03.2019 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
52
Oikea mielipide: Kasuaalipelaajatkin ovat pelaajia

Seuraavat pääsarjan Pokémon-pelit ovat paljastuneet, mutta maapallo on edelleen radallaan ja linnut laulavat. Ensitrailerilla ei nähty maata järisyttäviä uudistuksia, ja aloitus-pokémonitkin ovat juuri sellaisia kuin niiden odotettiin olevan. Osaa faneista tämä miellyttää suuresti, mutta uusia tuulia toivoneet joutuivat tällä kertaa pettymään.

Keskustelu näyttäisi aiheuttavan verkossa jonkin verran skismaa fanikunnan kahden leirin välille. Sarjan vannoutuneimmat seuraajat ovat jopa kyseenalaistaneet sen, ovatko uudistuksia halajavat faneja ollenkaan, koska eivät kykene rakastamaan Pokémonia sellaisena kuin se on vuosikymmeniä ollut. Tuntuu oudolta, että positiivisen muutoksen puolesta puhuminen olisi jonkinlainen este faniudelle, mutta itse en toisaalta Pokémon-fani ole ollenkaan.

Tunnistan väittelyn piirteet kuitenkin monista muista itselleni tutummista piireistä. Oli kyseessä sitten Pokémonin tapaan mikä tahansa viihdetuotos, bändi tai vaikkapa urheiluharrastus, on siihen paneutuvilla ikävä tapa tehdä jaotteluja eri asenteiden, tapojen ja uskomusten perusteella. Me–te-ajatteluun kuuluu olennaisesti ryhmien välinen vertailu ja kenties kilpailukin, ja tätä tarvetta tyydyttääkseen ihmiset rakentavat päässään melko mustavalkoisia vastakkainasetteluja, joilla on usein heikko todellisuuspohja. Eipä siis ole ihmekään, että Pokémon-piireissä kinastellaan. 

Peliharrastuksen parissa moinen ryhmäytyminen ilmenee monella muullakin tavalla, sillä sarjauskollisuus on vain pieni osa pelaajan identiteettiä. Keskustelupalstoilla on mahdotonta olla törmäämättä fanaattisiin pelaajiin, joille pc tai PlayStation on ainoa oikea pelikone. Oman ryhmän ulkopuolelle sysätään usein myös väärän lajityypin peleistä pitävät tai pelejä väärin harrastavat ihmiset, kuten vaikkapa visual novel -harrastajat tai mobiilipelaajat. Verkkopeleissä ”te”-leiman saamiseksi riittää usein väärä sukupuoli tai kansallisuus.

Erottelu ja vertailu ovat osa ihmisluontoa ja tapaamme rakentaa omaa sosiaalista identiteettiämme ja siksi täysin ymmärrettävää. Itse tosin koen, että pelialalla ruokitaan vastakkainasetteluja myös virallisilta tahoilta. Esimerkkinä on helpoin käyttää käsitettä ”core gamer”, jolla on alun perin viitattu niihin pelaajiin, jotka käyttävät huomattavan osan vapaa-ajastaan ja tuloistaan harrastukseensa.

Tätä nykyä sanaa käytetään markkinoinnissa lähinnä silloin, kun kehittäjät vannovat uskollisuutta parikymppisille, mikromaksuja inhoaville räiskintäfaneille, jotka kokevat F2P- ja mobiilipelitrendin uhkana omalle pelinautinnolleen. Core gamerin määritelmä on supistunut huomattavasti vuosien varrella, mutta tälle ryhmälle kohdistetaan silti markkinointipuheita, jotka nostavat tiettyä kastia jalustalle ja sorsivat peleistä muissa muodoissa nauttivia harrastajia. ”Ydinpelaajat, älkää huoliko – meidän pyssypelissämme ei ole automaattitähtäystä!”

Minusta itsestäni on kertakaikkisen kummallista, että näitä erotteluja tehdään edelleen muuallakin kuin uutissivustojen kommenttikentissä. Kuten kuukauden takaisessa Razer-blogissanikin totesin, tiettyjen ihmisryhmien sulkeminen markkinoinnin ulkopuolelle on omasta mielestäni huonoa bisnestä. Ydinpelaajien ja kasuaalipelaajien eron alleviivaaminen on lähes varmasti syy siihen, miksi osa niin kutsutuista kasuaaleista ei halua sukeltaa yhtään syvemmälle harrastukseensa. Sen takia tietyt pelit eivät koskaan tavoita tätä yleisöä.

Toisaalta me–te-asetteluun kuuluu oleellisesti ylpeys omasta identiteetistä, ja stereotyyppisen core gamerin egon hiveleminen varmasti uppoaa tiettyyn osaan yleisöä kuin kuuma veitsi voihin. Itseäni kiinnostaisi silti tietää, mahtavatko vastakkainasettelun lietsomisen seuraukset olla nettona positiivisia vai negatiivisia – enkä puhu nyt pelkästään myyntiluvuista. Monenko raivostuttavan nettinahistelutapauksen takana ovat pelinkehittäjät, jotka itse tahtovat vetää keinotekoisia rajoja eri pelaajaryhmien välille? Ja mikä tärkeintä, olisinko itse vähemmän vihainen maailmalle, jos minun ei tarvitsisi toistuvasti perustella oikeuttani pitää itseäni jonkin asian fanina tai pelaajana?

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake

Veikkaan että se on täysin ihmisistä kiinni että kaikki on jaettu omiin leireihinsä. Jo päiväkodista asti muistan kuinka pyörittiin omissa porukoissa ja ketään ei haitannut.

Käyttäjän Hembbuli kuva
Hembbuli

Mielestäni uudet Poksut näuttävät aika hyviltä, toivottavasti maailma on ensimmäistä kertaa yhtä avoin kuin miltä se tuolla trailerilla vaikuttaa. Switchille pystyisi toteuttamaan myös Zelda Breath of the Wildin tyyliin tehdyn Pokemon pelin. Jos se ei ole vielä tämä gen niin toivottavasti seuraava. Mutta kyllä itselle sopii hienosti että sarja palaa taas Let's Go leikkimisen jälkeen formuun, vanhat tutuksi tulleet mekaniikat palaavat jne. Maailma on ainakin omaan makuuni mielenkiintoinen. Ja nuo starter pokemonit näyttää mielenkiintoisimmilta vuosiin.

Käyttäjän Poliisitapaus kuva
Poliisitapaus

Pokemon on Sword ja Shield ovat huono esimerkki. Kyllä Pokemon-fanien keskuudessa ja Nintendon leirissä ylipäätään on äärimmäisen vähän vastakkainasettelua. Onko vielä edes varmistettu, että Sword ja Shield olisi suunnattu pelimekaniikoiltaan ydinpelaajille?

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

(Ne jotka eivät jaksa lukea mun mietelmiä pelkästään Pokemon-peleistä taikka -faniudesta, hypätkää sitaatin jälkeen vielä 4 tekstipätkää yli).

Lainaus Johanna Puustinen

Keskustelu näyttäisi aiheuttavan verkossa jonkin verran skismaa fanikunnan kahden leirin välille. Sarjan vannoutuneimmat seuraajat ovat jopa kyseenalaistaneet sen, ovatko uudistuksia halajavat faneja ollenkaan, koska eivät kykene rakastamaan Pokémonia sellaisena kuin se on vuosikymmeniä ollut.

Tätä näki jonkin verran myös Let’s Go-peleihin liittyen. Itse en todellakaan ollut innoissani jostain pääpelien light versiosta, jossa pelattavuutta oli yksinkertaistettu Pokemon Go-elementtien avulla. Varsinkin kun pelit sijoittuivat jälleen Kantoon. Paikkaan, jonka pääsee tutkimaan läpikotaisin kaikissa gen 1-2 peleissä sekä niiden remakeissa, niin GBA:lla kuin DS:llä.

”Kuinka voisin nostalgisesti kaivata jotain, joka ei ikinä suostu lähtemään?” joku murjaisi Youtubessa, viitaten Kanto-ähkyyn. Varsin osuvaa, sanoisin.

Yksinkertaistetumpi pelattavuus + kaikista eniten käytetty kartta = rahan- ja ajanhukkaa minun kohdallani. Pelit eivät olleet juuri mun juttuni, mutta en myöskään ymmärtänyt tätä jonninjoutavaa nahistelua aidosta faniudesta. Pokemon-faniuteen riittää ihan vaan se, että pitää Pokemonista. Ja Pokemon-pelaajia nekin ovat, jotka pelaavat/ovat pelanneet ainoastaan tuota Let’s Go Pikachua/Eeveetä. Tai edes sitä mobiili Go:ta, kunhan sitä peliä on pelattu vähän enemmänkin kuin tasan 10 minsaa silloin kolme vuotta sitten. Sitten on toki kaikki spin-offit ja korttipelit. Todellakin, Pokemon-pelaaja ja/tai Pokemon-fani voi olla hyvin monella tapaa.

Mitä muuttumattomuuteen tulee, itselleni olisi tärkeintä yksinpelin pysyminen fiksusti tahditettuna, kiinnostavasti kirjoitettuna, kohtuullisen haastavana sekä loppuun asti täytettynä kokonaisuutena. Ei mitään gen 6 tyylistä hyvin epätasaista tahditusta taikka gen 7:n härskiä rampauttamista + hutilointia niiden ekojen pelien kohdalla. Uusien ominaisuuksien hyväksyminen puolestaan on aina tapauskohtaista: arvostin suuresti Su/Mo:n ride-Pokemoneja, koska ne poistivat tiimiä iät ajat rajoittaneen tarpeen HM-orjille. Mutta Ultra Su/Mojen valokuvastudiosta en pitänyt laisinkaan (koska sen käyttö toimi Pokemon Refreshin tavoin, helpottaen pelattavuutta ihan liikaa). Enkä myöskään Ultrissa alati lätisevästä Rotom-dexistä.
Jos pääsarja muuttuu liian helpoksi tai huonolaatuiseksi minulle, se ei ole maailmanloppu. Voin silti jatkaa Pokemon-fanina ja -pelaajana muilla tavoin. Johan tässä on koettukin monta hyvää Pokemon-peliä vuosien varrella ja ties kuinka moni on vielä täysin kokematta pääsarjan ulkopuolelta.

Mutta joo, tuollaiset Core Gamer-termien viljelyt jossain virallisessa mainospuheessa herättäisi kyllä minussakin lähinnä vaan myötähäpeän tunteita. Ymmärrän vielä sen, jos jostakin pelistä sanotaan vaikka näin: ”Peli on suunnattu kokeneemmille genren harrastajille. Testiryhmän antaman palautteen perusteella, olemme laittaneet peliin ominaisuuksia X ja Y, joiden uskomme tarjoavan pelaajillemme heidän haluamaansa haastetta.”

Tarkennetun kohderyhmän saa toki mainita mainospuheissaan, se on jopa ihan suotavaa. Mutta itse välttelisin jotain ”casual gamer/player”-tyylistä termiä, jolla monesti halveerataan porukkaa asettamalla nämä mukamas johonkin alempaan kastiin. Ja samaten ”core gamer”-tyylistä kunniamerkkiä, jonka määritelmistä ja johon kuulumisesta nahistellaan tuon tuosta kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla.

Kertoo muuten aika paljon ihmisen asennevammaisuudesta, jos toisten asemaa fanina taikka pelaajana pitää jatkuvasti mollata päin naamaa. Jos joku väittäisi mulle vakavalla naamalla olevansa ”Pokemon-pelaaja” pelattuaan vain ja ainoastaan just sitä Pokemon Go:ta pelkät 10 minuuttia, vajaa kolme vuotta sitten, en todellakaan olisi samaa mieltä… mutta en myöskään laukoisi tätä hänelle päin naamaa. Pokemon-fani hän toki voi olla – fanius ei tarvi muuta, kuin ilmiöstä tykkäämistä ihan omaksi ilokseen (eikä esim. jonkun ryhmäpaineen taikka hyväksynnän takia). Mutta jos joku haluaa väittää olevansa sarjan pelaaja pelkän 10 minsan mobiilipelisession puolesta, niin mikäs siinä, uskokoot niin kuin haluaa. Ei se multa ole pois.

Jollekin muulle, tällainen henkilö voisi kuitenkin olla uhka, jokin ikävä asia, joka mukamas jotenkin halventaa hänen omaa asemaansa pelaajana/Pokemon-fanina. Ja sehän pitää korjata saman tien, niin kärkkäästi kuin suinkin mahdollista!

Sanoisinkin, että näistä titteleistä ja harrastuspiireihin hyväksymisestä vauhkoavat varmasti eniten juuri ne, joilla on joko A) helvetin suuri pätemisen tarve, ego huitelee jossain otsonikerroksen korkeudella. Tai sitten B) itsetunto- taikka sosiaalisia ongelmia, ryhmään on paettu vaikka koulukiusaamista ja nyt tuntuu siltä, että samanlaista ”pinnallista” porukkaa lappaa just sinne mun turva-alueelle (tuo on muuten melko suora sitaatti jostain youtube-kommentista)…

Tai sitten C) molempia. Ihmisillä kun voi olla aivan valtava ego tiettyjä juttuja/ihmisiä kohtaan ja silti samalla aivan olematon itsetunto jonkun muun asian suhteen. Joten mikäs sen parempi, kuin pönkittää itseään jalustalle ja samalla parjata niitä alempiarvoisia vihollisia. Aika säälittävää hommaa.

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Iso osa ihmisistä rakentaa identiteettinsä harrastustensa varaan ja haluaa olla ylpeitä siitä, mitä tekevät. Kasuaalipelaajat eivät olisi "uhka" kenellekään, jos he eivät olisi muuttaneet sanan "pelaaja" merkitystä.

Nyt pelaajia ovat yhtä lailla henkilöt, jotka naputtavat kännykällään kymmenen minuuttia päivässä jotain f2p-kuonaa, ja henkilöt, jotka käyttävät monta tuntia päivässä raskaiden, taitoa ja kärsivällisyyttä vaativien pelien tahkoamiseen ja jotka seuraavat alan uutisia ja foorumeita. "HC-pelaajat" kokevat identiteettinsä olevan uhattuna, kun he eivät enää voi sanoa olevansa pelaajia joutumatta tarkentamaan sanojaan tai antamatta harrastuksestaan aivan väärää kuvaa.

Ja kyllä, pidän f2p-kännykkäpelaamista vähempiarvoisena kuin tuntikausien tykittämistä koneella tai konsolilla. Minusta harrastuksen arvo näkyy siinä, minkä verran siihen haluaa panostaa aikaansa, vaivaansa ja rahaansa, ja mitä kokee saavansa vastineeksi. En siis pidä ketään ihmistä alempiarvoisena.

Mitä asialle sitten voi tehdä? Keksiä uusia sanoja. Olen peliharrastaja, jos joku kysyy.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Erinomaisesti sanottu, Refloni. Täysin samaa mieltä. Sanojen merkityksistähän tässä on pitkälti kyse. Tuntuu, että ennen esimerkiksi fanilla tarkoitettiin hyvinkin intohimoista harrastajaa, nykyään riittää jonkinmoinen tykkäily. Sanojen merkityskentän laajeneminen ei tunnu hyvältä asialta, sillä sen myötä kasvaa tarkentamisen tarve.

Käyttäjän Fwank_91 kuva
Fwank_91

Eikös vois sanoa vaikka "Se pelaa, joka ei pelkää"?

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic

Kännykkäpelejä pelaajat ovat yhtä paljon pelaajia kuin selfieitä Instagrammiin postaavat ovat valokuvaajia.

Käyttäjän Celoril kuva
Celoril

Yksi haaste on varmaankin juuri siinä, että peliala on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisien vuosien aikana ja näin myös pelaajamäärät ovat kasvaneet. Ja tätä kehitystä on auttanut laitekannan kasvu eli ihmisille on todella paljon erilaisia laitteita, joilla voi pelata jollain tavalla.
On siis tarjolla enemmän, useammalle ja entistä laveammin. Se millä tavalla pelaaja-sanan merkitys miellettiin 10 vuotta sitten, saati viime vuosituhannella on lähtökohtaisesti ihan eri sfäärissä, kuin tänä päivänä.

Voisinkin kuvitella, että jollain tavalla juurikin termistö ei ole pysynyt kaikilla tavoin kehityksessä perässä, vaan pelaaja-sanan alle mahtuu nykyään niin paljon erilaisia pelaajia, että se aiheuttaa jo itsessään sekaannusta ja hämmennystä porukoissa... eikä varmasti vähiten näissä ns. vanhoissa tosipelaajissa tai nykyään ammatikseen tätä tekevissä.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Kornholic

Kännykkäpelejä pelaajat ovat yhtä paljon pelaajia kuin selfieitä Instagrammiin postaavat ovat valokuvaajia.

XCOM on tätä nykyä mobiilipeli, Baldur's Gate on tätä nykyä mobiilipeli, Planescape: Torment on tätä nykyä mobiilipeli. Niin myös FTL, Civilization, Total War, This War of Mine, Stardew Valley, The Witness, jne.

Aika siis sinunkin keksiä jotain vähän parempia perusteluja, kuin vain jonkun tietyn alustan tuomitseminen. Kännykällä ja tabletillakin voi pelata ihan hardcorena. Silti en todellakaan väitä, etteikö ihan joihinkin mobiili-f2p -peleihin voisi olla pelaaja-statukseen oikeuttavaa harrastuneisuutta.

Minulle ei ole henkilökohtaisesti väliä sillä kuka nyt saa itseään pelaajaksi tituleerata. Vaikka pelaisikin vain jotain HayDayta muutaman hetken päivässä, mutta kuitenkin pitää sitä tärkeänä osana elämäänsä, niin mikä minä olen sanomaan, että kyseessä ei ole pelaaja?