Kommenttiosio-blogi: Väärän kokoinen varustus

11.02.2017 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
9
Kommenttiosio-blogi: Väärän kokoinen varustus

Väärän kokoinen varustus

Kommenttiosio on Pelaajalehti.comin viikoittainen blogi, joka pui tuoreita uutisotsikoita pelialan sekatyöläisen lähes pöyristyttävän subjektiivisesta näkökulmasta.

Tomb Raider, Uncharted, Sly Cooper ja The Last of Us. Metal Gear Solid, Minecraft ja Splinter Cell. Vahvistetusti tekeillä olevien pelielokuvien laskemiseen eivät riitä kahden käden sormet, eikä suurimman osan kohdalla puhuta edes B-luokan myötähäpeäräpellyksistä, vaan tunnettujen nimien vakavista tuotannoista.

Tällä viikolla pelaavan yleisön huomio kiinnittyi ensimmäisenä mainitsemaani Tomb Raideriin, josta saatiin esimakua toimintaotoksien muodossa. Alicia Vikanderin esittämä nuori Lara Croft ei suinkaan ole kaikkien mieleen, ja keskustelu on saanut yhtäällä sun toisaalla vähintään mielenkiintoisiksi kuvailtavia sävyjä.

En varsinaisesti koe itseäni missään mielessä oikeutetuksi kommentoida Vikanderin rintavarustuksen kokoa tai muita näyttelijäntyölle yhtä keskeisiä piirteitä, mutta väittelyjen seuraaminen on ollut kovin turhauttavaa yleisemmälläkin tasolla. Keskimääräisesti nalkuttajat tuntuvat kuuluvan jompaankumpaan kahdesta leiristä: niihin, joiden mielestä uusi elokuva ei vedä vertoja Angelina Jolien vastaaville, ja niihin, jotka eivät usko sen tekevän oikeutta edes pelille.

Eritoten jälkimmäisiä tahtoisin muistuttaa siitä tosiasiasta, että elokuva on aina itsenäinen sovitus. Elokuva on mediana hyvin erilainen kuin videopelit, ja sitä koskevat erilaiset rajoitteet ja vapaudet. Koska pelit ovat vuorovaikutteisia kokemuksia, jotka haastavat pelaajaansa niin fyysisesti kuin kognitiivisestikin, rima esimerkiksi visuaalisen stimulaation kohdalla on tietyllä tapaa matalammalla. Kokoillan raina puolestaan on valtavan haasteen edessä: miten pitää katsoja penkissään reilun kahden tunnin verran, kun interaktiivisuuden taso hipoo nollaa?

Käyttäkäämme käytännön esimerkkinä uunituoretta Assassin’s Creed -elokuvaa. Valkokangasversiossa käyttäjänsä passivoiva Animus-laite on korvattu villisti viuhuvalla kokovartalokokemuksella, joka heittelee elokuvan päähenkilöä pitkin suurta tehdashallia. Mikäli kutkuttavien vauhtipätkien tilalla olisi staattista kuvaa Michael Fassbenderistä makaamassa solariumpedillä, voisi katsojalle jäädä hyvin erilainen tunne teoksesta.

Myös tarinallisesti pelielokuville pitää pystyä antamaan myönnytyksiä. Jos teokset noudattaisivat lähdemateriaalinsa juonenkäänteitä viimeistä piirua myöten, olisi niiden läpi kahlaaminen viihdekokemuksen sijasta lähinnä yllätyksetöntä kertaamista. Ilman ikiomia piirteitään elokuvat eivät koskaan saa mahdollisuutta kasvaa Resident Evilin tai aiemman Tomb Raiderin tapaan omaksi kokonaisuudekseen.

Miksikö pelin nimeä sitten pitää käyttää, jos sen tarinaa ei voida kunnioittaa? Niin kauan kuin elokuva ammentaa lähteestään hahmonsa, maailmansa ja lainalaisuutensa, koen teoksilla olevan yhteistä enemmänkin kuin nimi.

Vaikka sanoinkin aiemmin kiertäväni Vikanderin kokonaan aiheena, on minun avautumistani hyvittääkseni ehkä annettava hieman liekaa niille, joita roolijako hiertää vielä elokuvaa näkemättä. Itse toivoin kovin näkeväni uudesta Tähtien sodasta tutun Daisy Ridleyn Laran saappaissa, enkä voi kieltää pettyneeni uutisista. En kuitenkaan varsinaisesti voi väittää keksiväni yhtäkään syytä, miksi yksi kovan luokan näyttelijä olisi roolissa toista huonompi muutoin kuin oman pääni sisällä.

On siis purtava hammasta ja ymmärrettävä, että pelielokuviakin tehdään paljon yksittäisiä faneja ja jopa pelaajamassoja suuremmalle yleisölle, joka ei pääpiirteittäin liene yksityiskohdista aivan yhtä tarkka. Kaiken on käytävä järkeen myös niiden kohdalla, jotka eivät alkuperäisteosta tunne, ja tämä vaatii tietynlaisia uhrauksia käännösprosessin aikana. Jos Assassin’s Creed olisi alkujaan pelkkä elokuva, katselisitko silti mieluummin vaakatasossa lekottelevaa Callumia?

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Erik H. kuva
Erik H.

Eli tämän Tomb Raiderin jätän hyvillä mielin katsomatta kuten olen jättänyt aikaisemmatkin. Jos jossain vaiheessa kiinnosti niin nyt karisivat loputkin luulot pois. :)

Käyttäjän velor85 kuva
velor85

kyllä se pitää katsoa vaikka olisi kuinka huono, tässä tapauksessa uteliaisuus voittaa.

Käyttäjän jjl89 kuva
jjl89
Lainaus käyttäjältä velor85

kyllä se pitää katsoa vaikka olisi kuinka huono, tässä tapauksessa uteliaisuus voittaa.

Vähän samoilla linjoilla. Ei ne Angelina Jolienkaan leffat hyviä ollut, kaikkea muuta.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Minusta Lara on muuttunut muutenkin vuosien myötä, erityisesti eroa on alkuperäisten pelien ja uusimman rebootin peleissä. Alkuperäisissä Lara on ehkä sellainen, että Jolie sopi häntä näyttelemään. Itse en pitänyt, siis Jolien suorituksesta enkä kyllä siitä Larastakaan. Turhan kylmä hahmo. Pelejä taas muutoin jopa fanitin siihen aikaan: ne olivat jotain uutta ja siistiä: seikkailua, aarteiden etsimistä ja kaikkea muuta jännää oli joka nurkan takana!

Uusissa peleissä Lara on taas enemmän oikea ihminen, eikä mikään tunteet menettänyt kone. Ja tässä on yksi oikein hyvä syy, miksi Vikander sopii näyttelemään myös leffassa. Toki esim. mainittu Ridleykin olisi ollut varmaan täysin ok, sillä tärkeämpi seikkahan on se, millaiseksi hahmo on kirjoitettu.

Käyttäjän Jaakko Herranen kuva
Jaakko Herranen

Aiemmat leffat hoitivat viihdepläjäyksen osansa kunnialla, mutta eihän niitä hyviksi elokuviksi nyt voi toki kutsua. Vikander on loistava näyttelijä, eikä ulkomuodossakaan ole todellakaan nokan koputtamista. Lisäksi jos tähän tuodaan uusien pelien inhimillisyyttä, voi Vikanderin tulkinta osua enemmän kuin nappiin. Seikkailuelokuviakaan ei ole koskaan liikaa. Odotan tätä leffasovitusta, vaikka mitään Oscar-rohmua tästä nyt tuskin tulee. Ei sillä, että se olisi tekijöiden tarkoituskaan.

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Itseäni mietityttää toi tuleva Sly Cooper-leffa...

Ratchet & Clank-animaatioleffa vaikutti nimittäin trailerien puolesta lupaavalta, mutta todellisuudessa sen vitsit olivat hyvin, hyvin latteita. Ja kun kyseinen leffa pohjasi vieläpä pelisarjaan, jossa hersyvä huumori on erittäin merkittävässä osassa, niin huonot vitsit olivat oikeasti paha ongelma. Ja siinä missä pelien juonielementtejä joudutaan yleensä saksimaan sieltä täältä, jotta pelin juoni saataisiin ängettyä noin kahden tunnin leffaan, niin jostain syystä tohon leffaan oli tukittu jopa KAKSI R&C-pelien loppupomoa yhden sijasta. Tämä johti sitten siihen, että yhden hyvin kehitetyn pahiksen sijasta saatiin vaan kaksi perus-pliisua pahista. Nättihän toi leffa oli, joo, mutta substanssia siitä ei löytynyt nimeksikään.

Sly Cooper-pelisarja puolestaan sai jo ennestään huutia Thieves in Timen muodossa. Sanzaru Gamesin tekemät graffat olivat nättejä ja itse pelattavuus oli ihan viihdyttävää, mutta se JUONI, dialogi ja ennen kaikkea ne pilalle väännetyt hahmot T_T. Kaikki pälättivät tauotta (varsinkin Sly). Sarjan aiempi, paikoitellen varsin naseva huumori, oli korvattu paljon lapsellisemmilla vitseillä (joita myöskin lauottiin sarjatulella). Ja sitten hahmojen persoonallisuuksia kohdeltiin ihan miten sattuu, varsinkin Bentleyn tyttöystävää Penelopea. Loppujen lopuksi mun läpipeluu jämähti viimeiseen overworldiin, enkä sitten jaksanut vetää peliä loppuun. Kaiken kaikkiaan, kohtelen Thieves in Timea huonosti kirjoitettuna fanfictionina, josta väännettiin peli, enkä siten suostu hyväksymään sitä kolmen ekan pelin kaanoniin.

R&C-leffan ja Sly Cooper:Thieves in Timen jälkeen, en odota Sly Cooper-leffalta kovin ihmeitä. Harkitsin aikoinaan Assassin's Creedinkin katsomista pian ensi-illan jälkeen, mutta nähtyäni kaikki ne meh-tasolle menevät arvosanat, jätin homman sikseen.

Kuten sanottua, ymmärrän toki, että pelin tarinasta on leikeltävä kulmia, jotta se saadaan tukittua leffamuotoon. Ymmärrän myös sen, kuinka hahmoja pitää usein muokata - niin että pahimmillaan kaksi hahmoa fuusioidaan yhdeksi tai että yhdelle hahmolle lykätään useamman rooli. Ymmärrän jopa sen, kuinka tiettyjä pelien elementtäjä (kuten toi blogissa mainittu Animus) tulee muuttaa, jotta niistä saadaan joko mielenkiintoisempia tai ylipäätänsä mahdollisia toteuttaa elokuvassa.

MUTTA, jos leffassa ei ole aistittavissa yhtään alkuperäisten pelien charmia ja jos juoni tai edes hahmojen dialogi ei yksinkertaiseti nappaa, niin silloin pelkkä silmäkarkki ei leffaa pelasta. Ainakaan minun kohdallani. Se hyvä puoli noissa animaatioleffoissa sentään on, että näyttelijöiden pärstävärkki ja kroppa ovat yhdentekeviä. Vain ääni ja siihen eläytyminen ratkaisevat.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä elokuvaa ottaa lähdemateriaalistaan vai ottaako mitään. Ainut merkittävä asia on se, onko leffa hyvä tai edes kelpo viihdettä. 99% todennäköisyydellä voin pelileffasta sanoa, että ei ole.

Paras pelielokuva (ja tähän mennessä ainut siedettävä sellainen) on ollut Silent Hill: Se otti lähdemateriaalista elementtejä - tärkeimpänä sen ikonisen tunnelman - ja teki niistä lähtökohdista oman juttunsa jättäen purististen fanien kitinän omaan arvoonsa. Lopputulos oli peräti yksi parhaista kauhuelokuvista vuosikausiin.

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen
Lainaus käyttäjältä Haerski

Paras pelielokuva (ja tähän mennessä ainut siedettävä sellainen) on ollut Silent Hill.

Allekirjoitan elokuvan parhauden! Revelation puolestaan oli aivan järkyttävää tauhkaa, jonka olemassaolon mielelläni unohtaisin kokonaan. On aina yhtä kiusallista, kun "suora" jatko-osa ei tosiasiassa ole sinne päinkään.

Käyttäjän saapas95 kuva
saapas95

Koko pelisarja on pilalla 2013 pelistä saakka ja leffat olleet perus Hollywood sarjatuotantoa . Hyvää illanjatkoa :D