Kommenttiosio-blogi: Tyytymättömyyden talvi

7.10.2017 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
4
Kommenttiosio-blogi: Tyytymättömyyden talvi

Kommenttiosio-blogi: Tyytymättömyyden talvi

Oma vuoden pelini, Horizon Zero Dawn, tekee yli puolen vuoden hiljaiselon jälkeen paluun marraskuussa ainokaisen lisäosansa myötä. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi jo täristä innosta, mutta totuus on toisenlainen.

Vaikka yhdessä viettämämme aika oli timanttista, kuukausien kuiva kausi on takonut kiilan minun ja Horizonin väliin. On vaikea palata jo kertaalleen kasaan taputellun projektin pariin, ja kipinän sytyttäminen uudelleen tulee vaatimaan poikkeuslaatuista panostusta sekä minulta että pelinkehittäjiltä. Monimutkaiset juonikuviot ja lihasmuistijäljet ovat kaikonneet aivolohkoistani, eikä pelille löydy enää paikkaa nykyhetkestäni.

Jotta voisin jälleen innostua Aloyn seikkailuista, tulevan Frozen Wilds -laajennuksen on oltava monia aikalaisiaan monin verroin suurempi ja kauniimpi. Tämän päivän valitettava trendi on syytää merkityksettömän pieniä lisäsisältöpaketteja markkinoille liukuhihnalta, eikä sitä enää juuri kyseenalaisteta. Siksi varovaista positiivisuutta herättää tieto, että Horizoniin ei ole tulossa muita laajennuksia.

Pelko siitä, että lisäosa tarjoaa samaa vanhaa uusissa vaatteissa, on kuitenkin äärimmäisen todellinen. Ongelman ydin on yksinkertainen: lumessa tarpominen ei ole riittävä pelillinen uudistus perustelemaan ostosta, kun kerran olen jo ehtinyt jatkamaan elämääni.

Mielenkiintoista on, että kevyt maisemapäivitys olisi saattanut olla minullekin tarpeeksi kutkuttava tarjous pelin julkaisun kieppeillä. En osaa itsekään sanoa, miksi rimani on nyt niin korkealla, kun varsin hyvin tiedän parin hassun tehtävän riittävän itselleni usein lisäsisällöksi. Kenties epätoivo on vahvemmin läsnä, kun läpipeluun jälkeensä jättämä menetyksen tunne kytee vielä.

Tämä epätoivo lienee myös syynä siihen, miksi niin suuri siivu lisäsisällöstä on tätä nykyä hajutonta ja mautonta tauhkaa. Ehkäpä se, ettei pelaajien heikkoutta voi Horizonin kohdalla käyttää hyväkseen enää yhtä tehokkaasti, pakottaa sen loistamaan muilla osa-alueilla. Toivo eläköön.

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Monco Carser kuva
Monco Carser

Itse harvemming DLC:tä edes ostan. Kun pelin tarina on käyty läpi ei DLC kiinnosta kuin kovimpien suosikkien kanssa. Toisaalta se on rahan säästöä, DLC ei tunnu sen arvoiselta.. ja toisaalta haluaa siirtyä uuden projektin pariin.

Käyttäjän Poliisitapaus kuva
Poliisitapaus

Tämä juuri on se syy, miksi suosin itse kokoversiopaketteja tai jätän lisärit kokonaan ostamatta: kertaalleen läpipelatun pelin pariin ei yksinkertaisesti viitsi palata. Jostakin syystä pelaajat kokevat kuitenkin day 1 -DLC:t rahastukseksi ja pitävät typeriä kausipasseja oikeutetumpina.

Käyttäjän Erik H. kuva
Erik H.

Olen ihan messissä näissä ajatuksissa, vaikken ole päässyt pelaamaan koko taideteosta (annoin ostamani erikoisversion häälahjaksi langolle, saatan siis joskus ostaa tämän Complete Editionin - ja ps4:n).
Nopeasti muistuu mieleen Trine 3:n väkinäinen ja sananmukaisesti paperinohut "lisäosa". Olen myös selannut Steamia josko muutamiin peleihin mitenkään löytyisi laajennuksia, mutta ne ovat jääneet hahmokustomointipaketteihin. Joskus Steam myös ilmoittaa jotain peliä päivitetyn, mutta kun innostuneena vilkaisen tarkemmin, on kyse kiinan- ja romaniankielisestä pelimahdollisuudesta. Aika vähän siis laajennuksilla on yleensä tarjottavaa.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Ei se ole millään tavalla ihmeellistä, että hyvänkin pelikokemuksen jälkeen tulee sellainen olo, että ehkä mulle nyt riittää tätä laatua vähäksi aikaa. Varsinkin jos välissä on jo ehtinyt syventyä toisenlaiseen pelattavaan. Vaikkapa vuoden päästä peli voi sitten uudestaan pamahtaa mieleen ja silloin pelaamattomista lisäreistä voi olla ihan kiitollinen. Kai se on vaan se brändäyksen voima, mikä saa ihmettelemään miksi joku lisäri tai jatko-osa ei kiinnosta, vaikka pääpelin pelasi ihan täpinöissään.

Itse olen ottanut tähän ihan kylmän rationaalisen lähestymisetavan: Jos ei kiinnosta niin sitten ei kiinnosta, joten antaa olla. Erikoisimpana esimerkkinä Dishonored 2. Ensimmäinen peli on lisäreineen ei niin vaatimattomasti yksi kaikkien aikojen suosikkejani, mutta kun jatko-osa tuli, kinnostuskäyrä näytti kivivyöryn sijaan pelkkää nollaa. Ei vaan nappaa enää, joku juna ajoi nyt sen aseman ohi, josta D2 piti napata kyytiin, mutta tällä erää se jäi sinne odottelemaan... ehkä ikuisiksi ajoiksi. Tai ehkä joku päivä taas iskee hiippailun nälkä ja peli tarttuu mukaan.

Joka tapauksessa pointti on se, etten stressaa tilannetta millään tavalla. En viitsi enää ostella pelejä varastoon siltä pohjalta, että kyllä minä tämän joskus kuitenkin pelaan. Mennään fiiliksen mukaan ja jos se fiilis ei enää koskaan tulekaan, niin nekin rahat on sitten säästetty.