Kommenttiosio-blogi: Se pelätty parisuhdeblogi

2.09.2017 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
23
Kommenttiosio-blogi: Se pelätty parisuhdeblogi

Kommenttiosio-blogi: Se pelätty parisuhdeblogi

En tiedä, liekö syynä julkisuudenkaipuu vai huomionkipeys, mutta kumppanini on koko tämän blogin puolivuotisen elinkaaren ajan yllyttänyt minua kirjoittamaan itsestään. Pelaavien pariskuntien suhteita on kuitenkin puitu tälläkin sivustolla kolumnimuodossa jo pariin otteeseen, eikä uutisblogin formaatti ole toistaiseksi taipunut moiseen haihatteluun edes väkivalloin, joten lujana pysyminen on ollut vaivatonta.

Nyt aika on aiheelle kuitenkin niin otollinen, ettei siitä puhumista voi enää välttää. Miesihmisen kuukausia herkeämättä vartoma Destiny 2 tekee nimittäin tuloaan – otollisesti juuri uunituoretta yhteenmuuttoa seuraavalla viikolla. Lomaa on otettu ja ruokakaappien sisältöä täydennetty, ja enää ohjaimet ovat latausta vailla.

Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, en ole tilanteesta alkuunkaan ärsyyntynyt tai mustasukkainen. Moni muu varmasti olisi, eikä syitä sille ole vaikeaa ymmärtää. Aina kun itselle tärkeä ihmissuhde jää kakkossijalle toisen osapuolen prioriteettilistalla, on perusteltua tuntea itsensä laiminlyödyksi. Pelaajana ehkä kuitenkin käsitän olosuhteiden ohimenevän luonteen paremmin ja osaan arvostaa harrastukselle pyhitettyä sapattia omastakin näkökulmastani.

Jos minulta ei riittäisi syystä tai toisesta ymmärrystä kumppanini kiinnostuksia kohtaan, asianlaita voisi olla toisenlainen. Pelaavien tuttujeni puheista päätellen on yleisellä tasolla kertakaikkisen harvinaista, että virtuaalimaailmoille saa uhrattua ollenkaan aikaa ilman piikittelyä. Mikä pahempaa: muuan miespuolinen ystäväni sai vastikään pakit deittisivustolla, koska kohde ei omien sanojensa mukaan siedä pelaajia.

Järjettömät kärjistykset panevat miettimään, kuinka pitkälti moiset asenteet johtuvat puhtaasta tietämättömyydestä ja mahdollisesti vapaaehtoisesta haluttomuudesta edes tutustua itselleen vieraaseen asiaan. Vai ovatko taustalla huonot kokemukset ensimmäistä Destinyä ilta toisensa jälkeen takoneesta poikaystävästä?

Oli syy mikä oli, on ikävä ajatus, että jotkut kokevat tarvetta pelätä välittömästi pahinta ja lyödä leima tuntemattoman ihmisen otsaan yhden tiedonmurusen perusteella. Itselleni pelaaminen on toki paitsi tärkeä harrastus myös ammatti, mutta meitä ei väkilukuun nähden ole kovin tiheässä. Etenkin vähemmän tiiviisti ruutuihinsa hitsautuneiden puolesta tuntuukin epäreilulta, ettei hyville ihmisille anneta minkäänlaisia mahdollisuuksia aidosti hyvin harmittoman seikan vuoksi.

Toisaalta ystäväni hylännyttä naista pitänee kiittää tämän rehellisyydestä. En usko, että kukaan todella haluaisi jakaa elämäänsä sellaisen ihmisen kanssa, joka halveksuu itselle tärkeitä asioita. En oikeastaan voisi edes kuvitella olevani parisuhteessa, josta pelien kaltainen yhdistävä tekijä puuttuisi. Mistä edes puhuisimme? Mistä intoilisimme yhdessä? Enhän minä edes katso Game of Thronesia.

Itse olenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen löytänyt rinnalleni jonkun, joka ymmärtää minua – ja siitä, että yhteys toimii myös toiseen suuntaan. Haluaisin kuitenkin kuulla teidän kokemuksianne toisenlaisista tilanteista. Voiko suhde toimia, jos vain toinen viihtyy kotisohvalla, vai onko asetelma aina lopun alkua?

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Olen huomannut itse vähän häpeilen tuovani esille pelaamistani, vaikka harrastankin sitä loppujen lopuksi todella vähän. Siitä huolimatta koen, että jos kerron edes vähän pelaavani pelejä, aistin usein vastapuolen kohdalla valtavan turn offin itseäni kohtaa. Tosin monista naisista osaa jotenkin päätellä jo päältäpäin pelaako tämä yhtään, joten tiedän olla ottamatta asiaa esille.

Minusta olisi ihanaa löytää sellainen pelaamaton tyttöystävä, jonka voisi tutustuttaa peleihin ja pelaamiseen. Kerran sain erään kivan typykän kiinnostumaan peleistä, kun puhuttiin psykologiasta ja moraalista, niin toin esille Telltalen Walking Deadit ja Silent Hill: Shattered Memoriesin. Hän ei ollut koskaan kyseisistä peleistä kuullutkaan, mutta kiinnostui kovasti, kun oli luullut pelien olevan vain räiskintää ja tasohyppelemistä. Harmi vain ettei koskaan päädytty yhdessä zombiemaailmaan valintoja tekemään.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Ihmisestä joka EI ole "pelaaja" ei ole kumppaniksi tai ainakaan sellaisesta joka pitää pelejä lasten leluina eikä ymmärrä niitä. Nainen joka säikähtää olohuoneessa komeilevaa pelikokoelmaani ja tv-tasollani johdot somussa majailevaa kymmenkuntaa pelikonetta voi painua ovesta pihalle samantien.

Käyttäjän jjl89 kuva
jjl89

Joo jos pelaaminen on toiselle osapuolelle ehdoton turn off niin eipä suhteelle hirveän ruusuista tulevaisuutta voi odottaa. Meillä molemmat pelaa (tyttöystävä vähemmän, mutta kuitenkin) niin homma on kyllä toiminut.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Itse en ollut "pelaaja" kumppanini tavatessa, sillä silloin minulla oli jonkinlainen ihmiskausi menossa ja tuli todella paljon oltua muualla kuin sisällä pelaamassa. Toki minulla PS2 oli mutta hyvin vähän sillä tuli pelattua. Pelaaminen sitten hiipi pikku hiljaa takaisin Xbox 360:n oston kautta.

Välillä on tullut enemmänkin kuittia liiasta pelaamista ja ei edes turhaan. Oli pitkä kausi, jolloin tuli pelattua kahta konsolia aktiivisesti ja päivässä meni vähintään 2 tuntia pelaamiseen. Ei kuulosta ehkä paljolta mutta ne tunnit oli usein paljon enemmän kuin tuo "vähintään 2".

Nyttemmin elämään on tullut useita seikkoja, jotka ovat vähentäneet luonnollisesti pelaamista mutta kyllä yhä tulee pelattua joka päivä vähintään tunnin verran. Viikonloppuisin voi olla pitempiäkin putkia. Ostan yhä paljon erilaista pelattavaa mutta kyllä nykyään jää X360-ajan "on tämä ihan ok"-teokset ostamatta.

Tämän lisäksi olen saanut myös pelaamattoman kumppanini mukaan matkalle. Yhdessä on pelailtu kaikki sopivat teokset ja hyvin usein tulee keskustelua peleistä ja erityisesti asioista, joita niistä tulee mieleen. Esimerkiksi yksin pelaamani SOMA sai meikäläisen aiheesta puhumaan.

Kumppanini ei pelaa itse yksinään ollenkaan mutta aina kun tulee jotain vähänkään enemmän yhteispeliksi sopivaa, niin pyritään löytämään aikaa peliä pelailla.

Tunnen myös ainakin yhden ihmisen, joka tuomitsee pelit ja pelaajat lasten jutuiksi. Tämän lisäksi on tainnut mainita, ettei hänen talouteensa tule pelikonsoleita. Huvittava ristiriita kun itsellään on kuitenkin lapsia.

Itse en mitenkään ymmärrä pelaamista lasten touhuna pitävinä. Yhtä lailla esim. joku kaljan juonti ja urheilun katsominen tv:stä on tyhjänpäiväistä, turhaa ja jopa lapsellista touhua. En silti heittele tuosta kommentteja tätä esimerkkiä lukuun ottamatta.

Lainaus käyttäjältä snaketus

Ihmisestä joka EI ole "pelaaja" ei ole kumppaniksi tai ainakaan sellaisesta joka pitää pelejä lasten leluina eikä ymmärrä niitä. Nainen joka säikähtää olohuoneessa komeilevaa pelikokoelmaani ja tv-tasollani johdot somussa majailevaa kymmenkuntaa pelikonetta voi painua ovesta pihalle samantien.

En halua olla ilkeä tai mitään mutta omaa asennettasikin voisit vähän miettiä, niin ehkä sinne sisälle asti edes joku eksyisi.

Ainakin täällä Pelaajan sivuilla ihan aiheesta sinulle välillä huomautellaan siitä, miten olet heti kovin hyökkäävällä asenteella liikkeellä. Koska käännät tämänkin varmasti takaisin minuun, niin varmasti muissakin on peiliin katsomista. Tuo sinun viestisi nyt oli vain tälläkin kertaa tuollainen "haistakoon paskaa"-tyyppinen, oli sitten aihetta tai ei.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Hyvä aihe. Suomesta on turhauttavan vaikeaa (tekisi mieli sanoa mahdotonta) löytää pelaavaa tyttöystävää, joka ei kuitenkaan olisi täysin "nörtti". Japanissa pelaaminen on naisellisten naistenkin harrastus, kuten erään aiemman Kommenttiosio-blogikirjoituksen yhteydessä on puhuttu. Tyttöystäväni tuleekin mitä todennäköisimmin löytymään Japanista, missä pelaaminen on huomattavasti valtavirtaisempi asia kuin Suomessa.

Käyttäjän Bleach90 kuva
Bleach90

Snaketuksen muija on kuuma kuin Xbox One. Sillä on intelin sydän, monen teran älykkyys ja rintavarustus vetää varmasti vertoja gtx 1080 sli -combolle.

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

En jaksa uskoa, että yleensäkin "oikea" kumppani kenellekään ei hyväksyisi toisen harrastuksia. Joka harrastus kun vie sitä huomiota toiselta. Eli se että tätä pidetään vain pelaamisen "yksinoikeutena" on harhaa. Vai miten käy kun toinen puoli ei haluaakaan katsoa sitä sarjaa tai elokuvaa mitä itse, tai ei lähde yhdessä pelaamaan lätkää, jalkapalloa, tai lähde salille tai lähde viettämään tunteja valokuvaamassa tai muokkaamassa niitä otettuja kuvia tai mitä vaan.

Toki pelaamisessa on se että kun se uusi peli tulee, se aika mitä pelin parissa tulee vietettyä voi olla toisesta hämmentävää. Mutta jos toinen sulkee itsensä täysin toiselta viikoiksi, epäilen että parisuhde ei toimi vastavuoroisesti oikein muutenkaan.

Koska toisin kuin useimmat luulee, parisuhde ei oikeasti ole loppujen lopuksi sanoisiko romanttisesti "rakkaus" kysymys vaan valinta kysymys. "Rakkaus" ja ihastuminen ei kanna kuin korkeintaan ensimmäiset vuodet. Sitten tulee kysymys haluanko oikeasti olla tämän kaverin kanssa vai en. Ja toki sitä kysymystä kannattaa esittää pitkin suhdetta. Silloin asiat ei tule yllätyksenä ja ei vituta kun herää aamulla. Joskus tulee kysymys laitanko pelin koneeseen vai vietänkö aikaa toisen kanssa. Samalla tavalla joskus täytyy kysyä lähdenkö koneelle muokkamaan taas niitä kuvia tai leffaan. Toki asioita jollain tavalla helpottaa jos on samanlaisia harrastuksia. Mutta nuo ovat niitä valintoja joita pitää tehdä, oli harrastus mikä tahansa.

Se mikä oikeasti syö pelaajaa ja mikä lyö kiilaa pelaamiseen on kakarat. Siinä helvetin paskamyrskyssä ja hektisyydessä ei ihan heti oteta tuntien peliputkea, harvemmin edes 15min, jos ei puhelimella pelaa.

Käyttäjän Poliisitapaus kuva
Poliisitapaus

Kyllä pelaamiseen ja nörtteilyyn liittyvät stereotypiat ovat vähentyneet vuosien varrella niin paljon, ettei kaikkea voi panna ymmärtämättömyyden syyksi. Voisivatko kumppaneiden negatiiviset asenteet johtua siitä, että pelaajat yrittävät väkisin saada tyttöystävänsä kiinnostumaan harrastuksestaan? Kun tyttöystävästä ei sitten saakaan pelikaveria, pelaaja itse leimaa kumppaninsa leimaajaksi. "Ei kiitos, en halua kokeilla. Pidän näitä muutenkin vähän lasten juttuna." Tällainen vastaus nostattaa pelaajat aggressiiviseen siilipuolustukseen, vaikka kritiikki ei kohdistukaan heihin itseensä.

Siilipuolustuksella tarkoitan siis sitä, kun pelaajien pitää jatkuvasti pönkittää itsetuntoaan rikkomalla mediassa stereotypioita, joita ei edes ole. Perinteisessä sanomalehdissäkin on jatkuvasti artikkeleita pelaajista, jotka huutavat suu vaahdossa, kuinka pelaaminen on heidän mielestään hyväksi. Pelaajien vertaistukisivustolla siilipuolustus äityy usein ahdasmieliseksi haukkumiseksi. Tämän videon kommenttiosiosta huomaa, että valitettavan moni gameranx-katsoja elää omassa kuplassaan:
https://www.youtube.com/watch?v=aJukS3HjYWY

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Eräs kaverini erosi juuri parin vuoden suhteestaan ja ensitöikseen hankki 1500 euron pelitietokoneen. Toinen taas on kohta kaksivuotiaan muksun isä ja saa vihdoin pelata Witcher kolmosta. ;)

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine
Lainaus käyttäjältä Sundance Kid

Eräs kaverini erosi juuri parin vuoden suhteestaan ja ensitöikseen hankki 1500 euron pelitietokoneen.

Asiaa! :D