Kommenttiosio-blogi: Kevytkenkäinen nainen / Blogit / www.pelaajalehti.com

Kommenttiosio-blogi: Kevytkenkäinen nainen

4.03.2017 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
13
Kommenttiosio-blogi: Kevytkenkäinen nainen

Kevytkenkäinen nainen

Kommenttiosio on Pelaajalehti.comin viikoittainen blogi, joka pui tuoreita uutisotsikoita pelialan sekatyöläisen lähes pöyristyttävän subjektiivisesta näkökulmasta.

Olen sitoutumiskammoinen. Kyllä, se on nyt sanottu. Uudet suhteet syövät aikaa ja voimavaroja, ja niiden vaaliminen vaatii tietynlaista vaivannäköä, johon en ole valmis. Ensimetrien perusteella on lähes mahdotonta arvioida, onko tuore tuttavuus oikeasti tuskan arvoinen. Jos tiet eroaisivat muutenkin lähitulevaisuudessa, lienee parempi olla edes yrittämättä.

Puhe ei kuitenkaan ole ihmissuhteista, vaan – varmasti kaikkien lukijoideni yllätykseksi – videopeleistä. Viime viikolla vihdoin ja viimein loppuun tahkoamaani Rise of the Tomb Raideria lukuun ottamatta en rehellisesti muista, koska olisin viimeksi läpäissyt täysimittaisen pelin vapaa-ajallani. Häpeäkseni myönnettäköön, että usein matkani tyssää jo ennen kuin teoksen koko viihdepotentiaali on edes selvillä.

Ongelman ydin on yksinkertainen. Hyvien pelien ylitarjonta varmistaa, että jotain parempaa tulee aina vastaan kesken pelisavotan, eikä kärsimätön luonteeni salli minun keskittyä vain yhteen projektiin. Kauhukseni saumoistaan ratkeileva Steam-kirjastoni on saanut hiljattain seurakseen aivan uudenlaisen ahdistuksen lähteen: menneellä viikolla paljastetun Xbox Game Passin ja EA Accessin kaltaiset tilauspalvelut, jotka tyrkyttävät hittikirjastoa kuukausimaksua vastaan.

Vaikka idea on hyvä, henkilökohtaisesti en ole edes harkinnut maksavani moisista. Köyhyydestä päätös ei ole kiinni, sillä palvelujen hinnat eivät korreloi millään akselilla niiden tarjonnan kanssa. Game Pass kumppaneineen tarjoaa pelimaailman vastinetta yhden yön jutuille: kokemuksia vailla sitoutumispakkoa tai paria drinkkiä suurempaa taloudellista taakkaa.

Rajaton valinnanvara tekee ihmisestä kuitenkin nirson, eikä kevytkenkäinen lähestymistapa varsinaisesti rohkaise pyhittäytymään yhdelle pelille kerrallaan. En myöskään tahdo tieten tahtoen pahentaa peliharrastustani jo piinaavaa Netflix-ilmiötä, jonka ansiosta aivan liian suuri siivu viihdenautintoon varatusta ajasta kuluu valikoiden päämäärättömään selailuun. Ottaen huomioon, että olen kuudenkymmenen euron kappalehinnoillakin kykenemätön pysyttäytymään pelieni parissa, moiset palvelut lienevät kaltaiselleni kuluttajalle itsetuhoinen valinta.

Koen sitä paitsi jo tarpeeksi omatunnontuskia siitä, etten saata seikkailujani lähes koskaan loppuun. Elän jatkuvassa Steam-vakoilun pelossa – mitä jos joku huomaa, etten ole pelannut valtavaa osaa peleistäni muutamaa tuntia pidempään? Pelitoimittajana ongelma on vähintäänkin kiusallinen, ellei jopa vakavaksi luonnehdittava.

Teille, jotka moisista palveluista nautitte ja hyödytte, haluan loppukaneetiksi kuitenkin nostaa hattuani. Kyky keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, tehokkaasta moniajosta puhumattakaan, on maaginen ominaisuus, jota toivoisin itsellenikin.

Ehkä muutos lähtee minusta itsestäni. Täten lupaan pyhästi suorittaa seuraavan peliprojektini loppuun asti, vaikka hammasta purren. Horizon Zero Dawn, täältä tullaan!

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Itselläni tuollaiset palvelut eivät houkuta, kaikki tyrkyttävät nykyään noita kk maksullisia palveluita. Netflix ja spotify riittää, pelini jotka haluan ostan itse. Sen takia niitä sitten onkin aika iso määrä :D Jos vain alotan jonkin pelin josta varsinkin on maksettu 60€ että se on pakko läpäistä. Joskus sitä on hampaat irvessä pelattu läpi vaikka kuinka ei tykkää, katson sinua Lords of the fallen >_> Joskus kuitenkin tulee pelejä jotka eivät vain jaksa napata yhtään, katson sinua <_< Just cause 3. On myös tapauksia joista alku kyllästyksen jälkeen pelistä onkin tullut yksi parhaimmista kokemuksista, näin kävi Xenoblade Chronicles kanssa...ah Wiin ehottomasti paras peli.

En siis kykene yhden illan rientoihin tai irtosuhteisiin, jos jollekkin aletaan niin sitten yritetään kunnolla. Tiedän perushyvin mitä haen, enkä lähde hakemaan sellaista josta en ole aika varma että tulisin pitämään. Useimmiten kutini pitää ja joskus sitä saa näpeilleen...joskus on hankala päästää irti...kuten Dark Souls ja sen tyylisistä peleistä :D

Käyttäjän antti_1986 kuva
antti_1986

Tosi hyvä blogi. Itselläni on sitä vikaa että tulee hommattua uusia pelejä vaikka vanhat kesken ja sitten ne roikkuu siellä ja tuntee huono itsetuntoa kun ei saa pelattua vanhoja edes ja välillä on monta uutta ja niitäkään saa kunnolla aloitetuksi. Mutta nautin silti pelaamisesta kovasti aina iltaisin kun lapsukaiset nukkuvat.

Käyttäjän Lockdownn kuva
Lockdownn

Nykyään tuntuu että peliharrastuksen paras puoli on pelien ostaminen, eikä niinkään niiden pelien pelaaminen. Ostaminen on hauskaa, pelaaminen tuntuu välillä jo työltä. Valtava backlogi kummittelee jo...

Käyttäjän Boblick kuva
Boblick
Lainaus käyttäjältä Lockdownn

Nykyään tuntuu että peliharrastuksen paras puoli on pelien ostaminen, eikä niinkään niiden pelien pelaaminen. Ostaminen on hauskaa, pelaaminen tuntuu välillä jo työltä. Valtava backlogi kummittelee jo...

Ihan sama vika minulla (nyt näin 35 vuotiaana). Pakko saada ostettua uusia pelejä, jota ei sitten tule kuitenkaan pelattua. Olen itseasiassa onnistunut jo vähentämään sitä merkittävästi, koska tiedän, että en pelaa niitä kuitenkaan. Mutta nyt tuli ostettua esim. Horizon Zero Dawn ja Zelda Breath of the Wild (vaikka ei pitänyt) ja puutumus Horizoniin iski jo alkumetreillä ja samaa vikaa nyt alkanut ilmetä Zeldankin kohdalla. Viimeisin peli, josta oikeasti jaksoin innostua ja pelata sen useasti läpi oli The Witcher 3:n.

En oikein tiedä mikä siinä pelaamisessa nykyisin on. Onko sitä vain nähnyt jo "kaiken" eikä uudet pelit jaksa innostaa samanlaisuutensa vuoksi, vai onko nykypeleissä todellakin jotain vikaa? Tehdäänkö uudet pelit kenties nuoremmalle polvelle, koska vanhempi väki vaatii liikoja? Onko sitä vain "kasvanut ulos" pelaamisesta ja pitäisi keksiä jokun uusi harrastus? Tätä on tullut pohdittua, enkä oikein selkeää vastausta ole asiaan löytänyt.

Käyttäjän antti_1986 kuva
antti_1986

Yhdyn aiempiin kirjoittajiin. Samalta juuri tuntuu pelit jää kesken ja uusia jo ostelemassa. Pelit tuntuu raskaalta pelata vaikka sitä on tehnyt jo monia monia vuosia.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Totta tuo on, että se itse ostotapahtuma on usein ollut se huippuhetki sekä pelin hypettäminen ennen julkaisua. Oikeastaan monien pelien odottaminen tuntuu paremmalta kuin itse pelien pelaaminen. Apua! Mitä ihmettä tämä on?! :D

Tuo määrän paljous on ongelma. Kun pentuna niitä NESin pelejä ei ostettu kuin pari vuodessa, niin sitä surkeintakin peliä hakattiin ihan tohkeissaan. Jo uusien pelien alkuvalikot olivat jännittävä juttu, kun oli edellisiä tuijotellut tuhansia kertoja.

Uusinta Zeldaa panttaan vielä kuukauden, haluan pelata jouluna hommaamani Twilight Princessin HD version rauhassa läpi ja suorittaa pahimmat koulukiireet alta pois.

Ja kiitos Johannalle hyvästä blogista. :)

Käyttäjän TelaKeiju kuva
TelaKeiju

Itse liputan näiden palvelujen puolesta. Ea access löytyy ja game pass kuulostaa yhtä hyvältä. Access on siitä ollut hyvä kun sielä saa sen kymmenen tunnin kokeilu version pelistä ja parin tapauksen kohdalla se on riittäny kertomaan että enempää ei kannata sijoittaa jossa säästyi kk maksuja pitkäksi aikaa. Itse olen viimeaikoina oppinut siihen että pelaan yhtä isoa peliä ja teen siinä niin paljon kun mahdollista ja kiinostusta riittää ja sen ohella pelaan jotain pikkupelejä sillon kun jotain jättieeposta ei kannata lyhyeksi aikaa käynnistää. Eli just jotain Indie matsku kokeilua tai rästissä olevia Telltalen pelejä. Ja siinä vielä sekin hyöty että chiivoja kertyy tasaseen.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Haluan uskoa ja luottaa, että olen viimeaikoina saanut vähän kelkkaani kääntymään niin, että pelien välillä hyppeleminen vähentyy. Tein sen periaatepäätöksen, etten osta pelejä enää "varastoon", vaan hankin pelin vasta sillä hetkellä, kun tiedän minulla olevan aikaa ja halua sen pelaamiseen.

Muutamat Steam-alet on jo menneet ilman yhden yhtä uutta ostosta, eikä ole pahemmin jälkeenpäin kaduttanut, joten ajattelin ottaa homman ihan tavaksi. Mieluumin ostaa vaikka vain yhden pelin täyteen hintaan ja oikeasti pelaa sitä, kuin 10 puoli-ilmaista, joihin en tule koskaan koskemaan. Takuuvarmasti tulee myös halvemmaksi.

Jossain kohtaa pitää vain hyväksyä se fakta, että kaikkea vähänkin kiinnostavaa ei vain ehdi pelata, joten on pakko tehdä vaikeita valintoja, tutkia ja testailla omaa pelimakuaan ja alkaa keskittyä niihin omiin mielenkiinnonkohteisiin sen sijaan, että hamuaa pieniä paloja vähän kaikesta. Rankkaa alkuun, mutta nämä muutamat kuukaudet olen oikeasti ollut tyytyväisempi pelaaja, kuin silloin villeinä vuosina, kun Steam-alesta tarttui mukaan kaikki vähänkin innostava.

Backlogi harmittaa edelleen, mutta jos tahdoinvoima pitää, sen harventamiseen on aika hyvät tsäänssit. Pelit ei ole mitään elintärkeitä hyödykkeitä ja kaikki voi kyllä huoletta skipata. Kun hype on laantunut, niin yllätyksekseen huomaa, että elämä jatkui myös ilman Battlecall: Field of Duty 9:iä, eikä sitä enää niin edes kaipaa elämäänsä. Joihinkin pelitapauksiin on toki erityiskiinnostusta (mm. jatko-osat), mutta varsinkin tänä digijakelun aikana nekin ovat yleensä kyllä saatavilla vielä kuukausien ja vuosienkin päästä, eikä day-one ostoksille ole oikeasti mitään tarvetta. Julkaisijatkin alkaisivat ehkä vääntää pelejä pidempi tähtäin mielessä, kun pelkkä julkaisuviikko ei olisi se pelin menestyksen määrittävä ajanjakso.

Käyttäjän Suora kuva
Suora

Juu eiköshän tämmöinen pilallehemmoteltu keskittymiskyvyttömyys ole jo aikalailla normi. Itsekään ei ole vuosiin oikein yksinpeleihin päässyt jyvälle. Ainoa yksinpeli jonka muistan viimevuosina läpäisseeni oli Hyper Light Drifter joka taittui julkaisuviikonloppuna. Muuten tuleepi vain pelattua samoja moninpelejä... Ei pääse yksinpeliin puskettua kuin 30 minuuttia niin on jo ihan puutunut. Joku roti pitäisi kyllä saada kuritettua, asettaa itselle jotain pakkopelaus vaatimuksia ennen kuin saa pelata muuta? ;p

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus käyttäjältä Suora

Juu eiköshän tämmöinen pilallehemmoteltu keskittymiskyvyttömyys ole jo aikalailla normi. Itsekään ei ole vuosiin oikein yksinpeleihin päässyt jyvälle. Ainoa yksinpeli jonka muistan viimevuosina läpäisseeni oli Hyper Light Drifter joka taittui julkaisuviikonloppuna. Muuten tuleepi vain pelattua samoja moninpelejä... Ei pääse yksinpeliin puskettua kuin 30 minuuttia niin on jo ihan puutunut. Joku roti pitäisi kyllä saada kuritettua, asettaa itselle jotain pakkopelaus vaatimuksia ennen kuin saa pelata muuta?

Suosittelen. Tietysti jos peli ei kiinnosta pätkääkään, niin suotta sitä väkisin vääntää, mutta ei kannata lopettaa vain koska haluaa pelata jotain toista peliä välissä. Todella helposti menee se flow ja peliin palaaminen on todella haastavaa.

Loppupeleissä on aika rentoa, kun saa pään siihen moodiin, että nyt pelaan tätä ja muut odottakoon. Ennen tuli arvottua niin paljon sitä mitä juuri nyt tekisi mieli pelata, että pahimmillaan hommasta meni sitten maku, eikä pelannut yhtään mitään.