Kommenttiosio-blogi: Idolini olikin idiootti

23.09.2017 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
1
Kommenttiosio-blogi: Idolini olikin idiootti

Kommenttiosio-blogi: Idolini olikin idiootti

Maailma on muistellut menneellä viikolla Nintendon edesmennyttä toimitusjohtaja Satoru Iwataa, jonka poislähtö oli ehkä ehtinyt unohtua jo monelta. Menetys tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun Switch-konsoleille piilotetun NES Golfin huomattiin yllättäen olevan tietynlainen viimeinen kunnianosoitus Nintendon hymyileväiselle keulakuvalle.

Johtoporraspaikastaan huolimatta Iwata oli pelaajille tuttu ja tärkeä kasvo. Monien fanien mielessä mies symboloi Nintendoa yhtä vahvasti kuin itse Mario, ja hän täytti tehtävänsä ikonina ainaisella ilolla. Samankaltaisia päämiehiä on alalla kuin alalla Steve Jobsista Elon Muskiin, mutta vastaavaa molemminpuolista lämpöä pääsee harvoin todistamaan. Iwata oli rakastettu, ja hän rakasti fanejaan.

Itse koen moisen vuorovaikutuksen olevan pitkälti yksin pelialalle ominainen piirre. Maailmankuvani on ehkä turhan idealistinen, mutta uskon vilpittömästi, että kaikki toimitusjohtajista kehittäjiin ja toimittajiin pystyvät samaistumaan asiakkaisiinsa ja faneihinsa luontaisesti, koska meitä kaikkia yhdistää jaettu identiteetti pelaajina. Toki peliala myös pitää yksittäisten yleisön jäsenten tyytyväisyyttä korkeampana prioriteettina kuin moni muu sektori – vai koska viimeksi olet törmännyt suuren elokuvastudion tai levyjulkaisijan yhteisömanageriin Twitterissä?

Mahdollisuus vuorovaikuttaa alan keskushahmojen kanssa synnyttää sen ympärille ainutlaatuisen ilmapiirin. Muissakin piireissä on luonnollisesti pilvin pimein idolistatuksen saavuttaneita ihmisiä, mutta heidän pakeilleen pääsee harvemmin ilman paksua tukkua tuohta tai vähintään arpajaisvoittoa.

Pelialalla suositummatkin tapaukset ovat lähes poikkeuksetta kiinnostuneita mielenkiintoisista keskusteluista ja uusista tuttavuuksista, toisen osapuolen välittömästä statuksesta riippumatta. Esimerkiksi sosiaalinen media ja erinäiset messut tarjoavat taviksillekin avoimia kanavia tavata lempikehittäjiään ja -toimittajiaan. Idolit ovat lähempänä ystäviä kuin taivaan tähtösiä, ja inspiroituminen tapahtuu aivan erilaisilla mittareilla. Itsekin voin vilpittömästi sanoa, etten todennäköisesti kirjoittaisi tätä blogia ilman DigiExpoa.

Täytyy toki tiedostaa, että kuten kaikilla kolikoilla, on tälläkin kultarahalla kääntöpuoli. Koska omat ihailun kohteet tuntuvat tavanomaista läheisemmiltä, illuusioiden rikkoutumista voi olla harvinaisen vaikeaa käsitellä. Pettymyksellä on monia kasvoja. Kenties alalle pyrkivä ei saa jalkaa oven väliin halutusti, ehkä kehittäjän ammattitoimet riitelevät tämän reteän julkisuuskuvan kanssa, tai ehkä oma muusa paljastuukin vain ilmieläväksi munapääksi.

Viimeksi mainitusta sain kärsiä itse lyhyt tovi sitten, kun pelisivusto Polygonista tuttu Nick Robinson ajautui ongelmiin yksipuolisten naisseikkailuidensa vuoksi. Ennen potkujaan mies oli lempipodcastini juontaja ja toimittajana kaikin puolin kunnioitettava tapaus mutta siviilielämässään ilmeisesti aikamoinen limanuljaska. Lasken hänet edelleen idolieni joukkoon ja toivon hänelle edelleen kaikkea hyvää urallaan, mutta olin rakentanut hänen luonteestaan päässäni erilaisen kuvan kaiken näkemäni ja kuulemani perusteella.

Kaikeksi onneksi asetelma antaa yleensä kuitenkin enemmän kuin ottaa. Alalle itse muiden inspiroimana päätyneenä olen tavattoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että piirit syleilevät niihin kuulumattomiakin avoimin mielin. Kenties en ole itse vielä aivan idolimateriaalia, mutta toivon voivani olla jollekulle jonain kauniina päivänä sitä, mitä monet kollegani ovat olleet minulle – skandaaleita mieluiten vältellen.

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän mur72 kuva
mur72

Jaa. Otsikon perusteella aattelin tän olevan paljastuskertomus Thomas Puhasta. :P

Sitten ihan eri juttu: Levittäkää sanaa, että nba2k18 yksinpeluukin on käytännössä rahamuurin takana. Boikotoikaa, tuhotkaa, ydinpommittakaa!