Idän lumo: Ylivertainen japanilainen ystävänpäivä / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Ylivertainen japanilainen ystävänpäivä

11.02.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
10
Idän lumo: Ylivertainen japanilainen ystävänpäivä

Ensi viikolla on ystävänpäivä, ja kaikkihan tietävät mitä se Suomessa tarkoittaa: ei oikeastaan kauhean paljoa. Kuulemma siitä on tulossa joka vuosi yhä enemmän romantiikkaan yhdistetty päivä muun maailman tyyliin, mutta eipä se juuri arjessa näy.

Japanissa asia on toisin, ja päivää on yksinkertaisesti mahdoton olla huomaamatta. 14. helmikuuta on vuoden toiseksi romanttisin päivä – jouluaaton jälkeen, josta lisää toisella kertaa – ja näin ollen stressintäyteistä aikaa niin naisille kuin miehillekin.

Tosielämässä mitä epätodennäköisin skenaario.

Japanissa asiaan eivät kuulu kortit, kukat, sanalliset toivotukset tai treffit, vaan lähes yksinomaan suklaan antaminen lahjaksi. Ystävänpäivä saapui Japaniin 50-luvulla isojen tavaratalojen lanseeraamana, ja ne halusivat ihmisten ostavan suklaata. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä nopeasti teollistuvassa Japanissa pidettiin kaikkia länsimaisia tapoja siisteinä ja moderneina, ja kansa innostuikin asiasta nopeasti.

Noin puolet kaikesta Japanissa myytävästä suklaasta myydäänkin helmikuussa. Konvehtirasioiden lisäksi kaikki suklaaseen liittyvä on takuuvarmasti esillä isosti, oli kyse sitten leivoksista tai kausimakuisista snäkseistä.

Ne jotka ovat törmänneet japanilaisissa teoksissa ystävänpäivään ovat varmasti huomanneet sen, että Japanissa suklaata antavat naiset miehille. (Joidenkin lähteiden mukaan kyse oli alun perin tavaratalon johtajan käännösvirheestä.) Suomalainen media hämmästelee tätä toisinaan niissä säännöllisissä artikkeleissaan, joiden idea on päivitellä Japanin kummallisuutta ja takapajuisuutta.

Japanilaiset itse eivät saarimentaliteettinsa vuoksi ole kauhean hyvin tietoisia siitä että ystävänpäivää vietetään ulkomailla millään muulla tavalla, joten japanilaisissa teoksissa aihetta näkee nimenomaan tällä kuvattuna, vaikka ne sijoittuisivat fantasiamaailmaan. Japanista tämä tapa viettää ystävänpäivää on tosin levinnyt myös Koreaan.

Alun perin ystävänpäivässä oli kyse pelkästään romanttisten tunteiden osoittamisesta, kuten lännessäkin. Rakkaudentunnustus ”kunnollisella tavalla” on Japanissa tärkeä sosiaalinen konsepti (josta siitäkin voisi joskus kirjoittaa perinpohjaisemmin), ja suklaan antamisen ideana olikin alun perin nimenomaan rakkaudentunnustuksen tekeminen teoilla sanojen sijaan. Kenties jopa jättämällä suklaa ujosti saajan kenkälokerikkoon.

Tiimikaverisuklaakin on parempi kuin ei mitään.

Vuosikymmenten aikana länsimaistyylisen romantiikan oheen on kuitenkin imeytynyt myös perinteisiä japanilaisia arvoja liittyen lahjojen antamiseen ja velvollisuuksiin. Niinpä vain pieni osa annetusta suklaasta on oikeastaan ladattu romanttisilla tunteilla; loput ovat peruskohteliaisuuden osoittamista työtovereille, kerhotovereille, perheenjäsenille ja muille miehille joiden kanssa on jossain arkitekemisissä.

Nykyään tytöt antavat itse asiassa suklaata yhä enemmän toisilleen: tuoreen kyselyn mukaan yli 90 % yläaste- ja lukiotyttöjen antamista suklaista päätyy poikien sijaan samaa sukupuolta oleville kavereille. Kenties nämä kaverisuklaat (tomo-choco) vastaavat sitten suomalaistyylistä ystävänpäivän viettoa.

Esimerkki Tsuredure Children -mangasta.

Ero ”velvollisuussuklaan” (giri-choco) ja ”todellisten tunteiden suklaan” (honmei-choco) on tietysti häilyvä. Ujommille tämä mahdollistaa plausible deniability -tekosyyn: fiktiossa näkeekin säännöllisesti tyttöjä, jotka antavat punastellen suklaarasian ja tähdentävät samalla kivenkovaan sen olevan tietysti ihan vain velvollisuudesta annettu. Toisaalta ne jotka haluavat tehdä tunteensa selväksi voivat tehdä omat konvehtinsa käsin – vaikka se tarkoittaakin tietysti vain suklaan sulattamista ja koristelua muoteissa.

Sukupuolittuneet perinteet ja velvollisuudet hankaavat tietysti länsimaista ja etenkin pohjoismaista tasa-arvoajattelua vastaan. Asiaa tulkitessa kannattaa kuitenkin tiedostaa, miten suuressa roolissa kaikenlaiset velvollisuudet ylipäätään ovat japanilaisessa yhteiskunnassa. Kaikenlaisiin tekoihin liittyy ajatus siitä, että on kohteliasta vastata samalla mitalla seuraavalla kerralla - oli kyse sitten uudenvuodenkorteista tai siitä, kuka tällä kertaa maksaa ravintolassa kavereiden kesken.

(Sivumennen mainiten juuri velvollisuusajattelu on usein se osa japanilaista kulttuuria, joka tuntuu joistain länsimaisista ihmisistä kaikkein epämiellyttävimmältä. Etenkin individualismiin tottuneita amerikkalaisia saattaa ahdistaa syvästi se, että heidät saatetaan vetää sosiaalisten velvollisuuksien kierteeseen yksipuolisilla teoilla ilman heidän omaa päätöstään. Aihetta valaisee hyvin tämä This Japanese Life -blogin postaus vuodelta 2013, jonka suosittelen lukemaan ehdottomasti.)

Amerikkalainen näkemys japanilaisista sosiaalisista velvollisuuksista. ”We see a web of interconnected obligations as a source of deprivation, something that holds us back, not something that supports us in a safety net of mutual responsibility.”

Ystävänpäivään vastavuoroisuus liittyy sikäli, että vuonna 1978 makeisvalmistajat lanseerasivat White Dayn, jota vietetään kuukautta myöhemmin.

14. maaliskuuta niiden miesten jotka kuukautta aiemmin saivat suklaata olisi siis tarkoitus antaa jonkinlainen vastalahja. Alun perin kyse oli vaahtokarkeista, mutta myös keksit, suklaa, karkit ja kakkuleivokset ovat yleisiä. Japanista White Dayn konsepti on levinnyt myös muualle Itä-Aasiaan, sellaisiinkin maihin joissa ystävänpäivää itseään vietetään enemmän länsimaiseen tapaan.

Japanilaisen median parissa kasvaneille voi tuntua siltä, että tällainen tekosyy osoittaa romanttista huomiota kelpaisi täällä Suomessakin – etenkin kun suomalaiset tunnetusti ovat maailman epäromanttisinta kansaa, ja suomalainen ”kaverinpäivä” on globaalissa mittakaavassa täysin poikkeuksellinen tapa juhlistaa helmikuun neljättätoista. Olisihan se luuserinörteillekin mukavaa saada ja antaa kerran vuodessa edes sitä velvollisuussuklaata, kun sille on sopiva tekosyy.

Sayonara Zetsubou-senseissä tuskastellaan kyynisesti sitä, miten ystävänpäivä korostaa suosittujen ja ei-suosittujen välistä sosiaalista hierarkiaa. (Luetaan oikealta vasemmalle.)

Eri asia sitten on se, miten paljon kaikessa japanilaiseen ystävänpäivään liittyvässä on lopulta kyse vain platonisesta ideaalista. Monet eivät tietenkään saa suklaata keltään, niistä puhumattakaan joilla ei ole ketään joille antaa suklaata. Monelle päivä tarkoittaa lähinnä sitä, että animelehtien helmikuun numeroiden pinup-kuvat esittävät tyttöjä ja poikia punastelemassa konvehtirasioiden kanssa ja sotkemassa toisiaan suklaalla keittiössä. Onneksi helmikuu tarkoittaa pinup-kuvien suhteen myös setsubunia, eli demonihenkisiä tiikeribikineitä ja makizushi-rullien syömistä kaksimielisesti.  

Ja yhdestä asiasta kaikki ovat yhtä mieltä: kassaneidiltä tai äidiltä saatua konvehtia ei lasketa edes velvollisuussuklaaksi. Säälisuklaaksi ehkä.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Yhtäkkiä jokainen on muka asiantuntija

Seuraava: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja

Kommentit

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Hyvä blogiteksti! Allekirjoittaneelle suurelta osin tuttua asiaa, mutta mukava lukea näin hyvin kirjoitettuna.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Erittäin, erittäin ahdistavaa tuo velvollisuus palvelusten suhteen.

Ottaisi päähän ottaa vastaan jokin drinksu vain sen takia että muuten olisi epäkohtelias ja vastaanottamisen vuoksi olisi myös velvollinen itse tarjoamaan drinksua takaisin. Vaikka ei olisi alunperinkään koko hiton drinkkiä halunnut.

Onko tuollaiseen edes olemassa jotain loogista mahdollisuutta kieltäytyä jos ei vaikkapa yksinkertaisesti halua juoda mitään? Onko sitten vain epäkohtelias tai muuten epäonnistunut yksilö?

Itse jopa vien tämän palvelusten välttämisen niin pitkälle, että kieltäydyn muiden kahvimaidoista sen takia, että en itse jaksa hakea jotain maitopurkkeja kaupasta muiden litkittäväksi. Ostan kahvilasta kahvin ja siinä saan maidon samassa.

Tuon suhteen sattuu onneksi menemään tapanikin yksiin: vähensin tietoisesti kahvinjuontia ja en litki kahvia enää kuin kahdesti päivässä, joista vain toinen ajoittuu työaikaan.

Kai ihmiset on tietoisia myös suomalaisten samankaltaisesta mentaliteetista noiden palvelusten palauttamisten suhteen? Jos olet jotain saanut niin se kyllä pidetään mielessä ja lasketaan tarkkaan mitä on kenellekin antanut ja keltäkin saanut.

Voisin tiivistää sen mentaliteetin: ei haluta jäädä velkaa.

PS. Melkoinen provo muuten tuo otsikko. Eikö nämä japani-aiheet muuten herätä keskustelua vai miten tuollainen on tuohon valittu?

Eikä tuo japanilaisten ystispäivä tämän perusteella nyt lopulta kauhean erikoinen ole, erityisesti jos on vähän länsimaalaisten päivien tavoin lopulta kaupallisten intressien sanelema. Itse asiassa jopa enemmän kuin osa länsimaisista päivistä, jolloin pitää jotain hankkia jollekin.

Henk. koht. ottaa päähän että on velvollinen hankkimaan jotain lahjuksia osoittaakseen jotain jollekin. Itse lähtisin sille linjalle että jokainen hommaa omat hyödykkeensä ja ostaa muille jos jotain sopivaa tulee vastaan. Mutta sitten ne kokisivat jäävänsä velkaa minulle! Ou nou!

Käyttäjän Am To Us kuva
Am To Us

Milloin menet vierailemaan Pelaajacastiin taas? :D

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Ja minä kun ajattelin että tämä otsikko ei ole yhtään niin provo kuin edellisen kirjoituksen! Eikä myöskään niin provo kuin seuraavan.

Selventäisin tässä sen verran että juoman tarjoamisessa ei tosiaan ole rahallisesta tarjoamisesta kyse, vaan nimenomaan juoman kaatamisesta toiselle. Sellaisessa kontekstissa siis että ravintolapöytä on täynnä isoja tarjoiluastioita – olutta, shochua, jääteetä, mitä nyt kukin sattuu juomaan – ja niistä sitten kaadetaan vierustoverille.

Suomalaista toki tällaisessa konseptissa ensimmäisenä alkaa ahdistaa epäselvyys laskun jakamisesta. Mutta kun baarikulttuuri on muutenkin sellainen että pöytä tilataan täyteen ruokaa ja juomaa ja kukin seurueesta sitten syö vähän kaikkea, sillä on itse asiassa yllättävän vähän väliä. Voidaan maksaa jotenkin karkeasti tasan, tai sitten joku maksaa kaiken. Jos ollaan työporukalla liikkellä, tietysti pomo. Jos ollaan liikeillallisella kahden firman kesken, pomojen kesken syntyy hilpeä rituaalinomainen köydenveto siitä kumpi saa kunnian maksaa laskun.

Laajasti ottaen laskun maksaminen kokonaan sisältää implikaation jatkuvuudesta ja tulevista suhteista, vaikka sitä ei kukaan tietoisesti miettisikään. Jos ollaan kahden kaveruksen kesken liikkeellä, se että toinen maksaa sisältää implikaation siitä että ollaan menossa joskus toistekin, ja silloin maksaa ehkä se toinen. Äärimmäisyyksiin vietynä se että ei halua jäädä yhtään mitään velkaa kenellekään voi tuntua muista hyvin itseriittoiselta ja siten töykeältä.

Mutta jos rahan jättää pois kuvioista, niin kyllähän tämä sama ajattelutapa toimii suomalaiseenkin kulttuuriin. Jos vierailulla pyydetään kahvipöytään, on epäkohteliasta ja vähän kummallista kieltäytyä. Yhtä kummallista ja kiusaannuttavaa on jos kieltäytyy siitä kun joku tarjoaa kahvia pannusta – mutta ei siksi ettei haluaisi kahvia, vaan siksi että haluaa ennemmin kaataa itse.

Voisin kyllä vierailla Pelaacastissa taas joskus, mikäs siinä! Tulikin kuunneltua tuo uusin jakso juuri ja huomasin että näin oli toivottu.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Petteri Uusitalo

Äärimmäisyyksiin vietynä se että ei halua jäädä yhtään mitään velkaa kenellekään voi tuntua muista hyvin itseriittoiselta ja siten töykeältä.

Mutta jos rahan jättää pois kuvioista, niin kyllähän tämä sama ajattelutapa toimii suomalaiseenkin kulttuuriin. Jos vierailulla pyydetään kahvipöytään, on epäkohteliasta ja vähän kummallista kieltäytyä. Yhtä kummallista ja kiusaannuttavaa on jos kieltäytyy siitä kun joku tarjoaa kahvia pannusta – mutta ei siksi ettei haluaisi kahvia, vaan siksi että haluaa ennemmin kaataa itse.

On sitä sitten vähän kyllä ansassa jos itse toivoo ettei tarvitsisi turhia tarjoilua ottaa vastaan (ja olla jollain tavalla velkaa) tai vaihtoehto on olla itseriittoinen ja töykeä. Menen silti tässäkin omia reittejäni ja olen uhallakin "itseriittoinen" sekä "töykeä". No can do. En minä elä muita miellyttääkseni.

Kahvipöydistäkin olen usein kieltäytynyt. En tosiaan juo kahvia kuin tiettyihin kellonaikoihin ja kahdesti päivässä sekä herkkuja rajoitan jo sen takia, että maha yksinkertaisesti ei tykkää. Vähän ikävä että ihan oikeiden syiden tai vähintäänkin valintojen takia olen sitten about paska tyyppi. Mutta tässäkin se on "no can do".

Olen kai sitten vähän "erilainen nuori" kun ajattelen asiat enemmän logiikalla kuin ns. sydämmellä ja fiiliksellä. Voin vaikuttaa vähän kylmältäkin mutta kyllä täällä "velattoman" kovan kuoren alla sykkii silti sydän, joka avautuu niille oikeasti tärkeille. Tosin joskus huomaan riiteleväni heidänkin kanssaan asioista niin, että siinä on logiikka vastaan fiilis/tunteet.

Toki sekin, että on koulukiusaustaustaa eikä sen(kään) takia ole ollut tarvetta enää ketään miellyttää, vaikuttaa asiaan ja en näe tarpeellisena olla "hyvä tyyppi" kuin niille, jotka olen oikeasti elämääni päästänyt.

Silti olen sosiaalisessa ammatissa/töissä - palveluala kai tämäkin - joten ongelma ei siis ole mitenkään edes sosiaalisten taitojen puute vaan enemmän se, että koen/näen monen asian kovin pinnallisena, vähän kuin tapoina, että "tehdään näin kun aina tehty" eikä sen takia että OIKEASTI halutaan.

"Minäpäs katan kahvipöydän koska se on tapana" vs. "Minäpäs katan kahvipöydän koska vieraani haluaa kahvia ja voidaan niiden äärellä rupatella" - Ei sillä että nuo sulkisivat toisiaan pois mutta onhan noissa selvä ero jos toisessa asia tehdään vain sen takia että niin on tapana tehdä vaikka mitään hajua ei ole edes että juoko vieras kahvia tai ylipäätänsä mitään. Ehkä se tulee vaikka pelailemaan ja puhumaan eikä ryystämään kahvia? Kysyäkin voi, kuten itsellä on tapana, sillä näen sen parhaana vaihtoehtona. Sellainen "tapa-automaatio" on ehkä se asia, jota vierastan.

Toisaalta ihminen on laumaeläin, joten nämä on ymmärrettäviä. Minut vain joskus ajettiin siitä laumasta ulos, joten ne lauman tavat eivät siksi kai tunnu niin omalta.

Meni asia nyt vähän tällaiseen omakohtaiseen näkemykseen aiheesta mutta koska kuitenkin kritisoin nimenomaan tapoja, niin näen että tämä vielä jollain tapaa aiheen raameihin sopii.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Toki voisihan sitä niinkin ajatella, että jos ajattelisi täysin logiikalla tunteiden sijaan, niin sitä suhtautuisi myös sosiaaliseen kanssakäymiseen ja käytöstapoihin yhtenä asiana muiden joukossa mitä elämässä pitää tehdä saadakseen haluttuja tuloksia. Vaikka itse pitäisikin sitä pinnallisena ja kokisi olevansa sen yläpuolella.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Petteri Uusitalo

Toki voisihan sitä niinkin ajatella, että jos ajattelisi täysin logiikalla tunteiden sijaan, niin sitä suhtautuisi myös sosiaaliseen kanssakäymiseen ja käytöstapoihin yhtenä asiana muiden joukossa mitä elämässä pitää tehdä saadakseen haluttuja tuloksia. Vaikka itse pitäisikin sitä pinnallisena ja kokisi olevansa sen yläpuolella.

Ei kyse kuitenkaan ollut mistään täydestä logiikan perusteella elämisestä vaan siitä, että jotkin tavat vain tuntuvat "vain" tavoilta. Eli niitä tehdään koska on tapana. Ymmärrän toki että se äkkiseltään tuntuu oudolta jos joku ei niistä välitä mutta jos asiaa yhtään miettii, niin ne tavat ne vasta useimmiten typeriä ovatkin.

Yläpuolella oleminen ei muuten ole ehkä se paras termi. Tai ainakin voin itse sanoa etten koe olevani mitenkään parempi tuon takia, vaan se vain sattuu olemaan minun tapani olla ja tehdä. Aika pitkälle koen että jos nyt ei olla kaikki samalla viivalla niin ainakin jokainen on omilla viivoillaan ja se on minusta täysin ok. Yksikään "viiva" ei ole toisen yläpuolella, sillä kuten tapojakin on erilaisia, on ihmisiäkin.

Edelleen kovin ikävää jos tapojen noudattamattomuus tekee ihmisestä huonomman tai nähdään hänen kokevan olevan "yläpuolella". Tuonkin termin korvaisin äkkiseltään ensin sanalla "ulkopuolella", sillä sitä se enemmän on. "Yläpuolella" taas viittaisi siihen että pitäisi itseään parempana.

Ja vaikka pitäisin jotain asiaa pinnallisena, ei se tarkoita etten ymmärtäisi miksi asiaa tehdään. Kyse on vain siitä, että en itse siihen jaksa panostaa resursseja.

En itse siis ainakaan mitenkään nosta omia avujani jalustalle tai koe muita huonompina. Enemmän se tuntuu siltä, että minä joudun ulkopuolelle näiden omien valintojeni takia. Ja kun laumaeläimiä ollaan niin sekin on ymmärrettävää. Tässä taas se "no can do".

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Uusitalohan viittasi myös käytöstapoihin. Elämme kaikki samassa todellisuudessa, jossa pätevät tietyt sosiaaliset lainalaisuudet, joten olisi humpuukia väittää elävänsä käytöstapojen vaikutuspiirin "ulkopuolella". Ainoa vaihtoehto on yläpuolella, sillä käytöstavat koskevat oletusarvoisesti kaikkia. On syytä miettiä, olisiko käytöstavoilla sittenkin jokin funktio sen sijaan, että ne olisivat "vain" tapoja.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Alkuperäiseen aiheeseen liittyen, tässä on artikkeli siitä miten luksussuklaabrändi Godiva on tarttunut ystävänpäivään kehottamalla olemaan ostamatta suklaata ihan vain velvollisuuden vuoksi ja keskittymään rakkaudenosoituksiin. Toisaalta niin kuin artikkelissakin mainitaan, Godivan suklaita annetaan varmaan muutenkin enemmän jälkimmäisessä tarkoituksessa, joten kampanjan jalous on vähän kyseenalaista...

Mielenkiintoista olisi miettiä, millainen fiilis ihmisillä olisi jos jokin aasialainen firma kehottaisi ihmisiä olemaan antamatta joululahjoja koska kaupallisuus ja kulutusjuhla ovat ihan tyhmiä. Kuvittelemisen helpottamiseksi voitaisiin kuvitella että ollaan vaikkapa jossain Man in the High Castle -tyylisessä maailmassa, jossa Japani on valloittanut puolet Amerikasta.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Hayarigami

Uusitalohan viittasi myös käytöstapoihin. Elämme kaikki samassa todellisuudessa, jossa pätevät tietyt sosiaaliset lainalaisuudet, joten olisi humpuukia väittää elävänsä käytöstapojen vaikutuspiirin "ulkopuolella". Ainoa vaihtoehto on yläpuolella, sillä käytöstavat koskevat oletusarvoisesti kaikkia. On syytä miettiä, olisiko käytöstavoilla sittenkin jokin funktio sen sijaan, että ne olisivat "vain" tapoja.

Viittasi toki mutta itse en ottanut varsinaisesti kantaa käytöstapoihin - erityisesti kun niissä ei yleensä edes mitään hassua ole, toisin kuin tavoissa, joita tehdään "tavan takia".

Missään vaiheessa en mielestäni sanonut etteikö KÄYTÖStavoilla olisi funktiota. En oikeastaan edes väittänyt etteikö tavoilla ylipäätänsä olisi. Taisin vain sanoa että ne tuntuvat joskus pinnalliselta ja sellaisilta, että jos ne eivät olisi tapoja, niitä ei välttämättä samalla tavalla tehtäisi.

Sinä nyt - tapasi mukaan - muodostit minun tekstistäni jonkin oman tulkinnan. Sanonpas jälleen: yritä lukea ne tekstit ymmärtäen mitä niissä sanotaan.